Noidankehässä

Elämässä tulee vastaan aina vain vaikeampia ja vaikeampia valintoja eteen. Varsinkin mitä aikuisemmaksi kasvat. Kunpa olisinkin vielä nuori ja antaisin vanhempien tehdä ne oikeat päätökset puolestani, se kun tuntui niiltä sujuvan oikein. Tiedän, että pitäisi olla onnellinen, jos ei nyt niin koska sitten. Tielle ei ole ratkaisua, vaan se itse tie on se ratkaisu. Se on sitä elämää, mutta tiellä kulkeminen on sitä ongleman kohtaamista, ratkaisua ja pohtimista eli ns. "elämistä". Mutta mistä tiedät kulkevasi oikeasta ovesta? Onko tämä nyt sitten hienoa elämää, että kerron murheistani jossain keskustelupalstalla? Luulin tekeväni oikein, mutta teinkin väärän valinnan. Sanotaan että asioilla on aina kaksi puolta ja voit aina korjata tilanteen, mutta jossakin tapauksissa se ei vain yksinkertaisesti mene niin. Aivan liikaa vaihtoehtoja ja valintoja, se stressaa ja varsinkin ajatus siitä, että välillä tuntuukin, ettei pysy enää edes valinnoissaan mukana. Kunpa voisinkin joskus pysäyttää ajan ja jäättää asioiden pohtimiset ja murhetimiset taakse ja nauttia elämästäni pienen hetken oman kullan kainalossa. Edes se pieni hetki. Nykyajan yhteiskunta onkin niin kiireistä, että se taitaa olla liikaa pyydetty? Tämäkin avautuminen kostautuu minulle. Miksi ihmeessä päädyin tänne kirjoittamaan? Minkälaisia vastauksia, lohdutuksia täältä haen muilta? Mitä oikein etsin? Voi hyvä tavaton!