Määritelmiä

Koulukiusaamisen muotoja
Fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen: esimerkiksi lyöminen, potkiminen, töniminen, nipistely, kamppaaminen, esineillä heittäminen, hiuksista vetäminen, pään kastaminen vessanpönttöön tai lavuaariin.
Henkinen väkivalta: esimerkiksi pilkkaaminen, haukkuminen, matkiminen, naurunalaiseksi tekeminen, juorujen levittäminen, rahan kiristäminen.
Painostava vallankäyttö: esimerkiksi uhkaaminen, kiristäminen, muista eristäminen, pakottaminen tekoihin, pelottelu, väärin neuvominen.
Haitanteko: esimerkiksi tavaroiden piilottelu, yksin jättäminen, omaisuuden tahallinen tuhoaminen, peleistä ja leikeistä poisjättäminen.


Seuraukset

Jotkut koulukiusatut turvautuvat väkivaltaan, jos kiusaaminen on hallitsematonta ja normaalia elämää häiritsevää. Jotkin koulukiusatut alkavat itse kiusata muita purkaakseen pahaa oloa. Koulukiusaaminen aiheuttaa joillekin henkilöille pakonomaista tarvetta purkaa aggressiivisuutta. Useimmissa kouluissa ei puututa koulukiusaamiseen tarpeeksi vakavasti, jolloin poliisi on joutunut puuttumaan asiaan.
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mua on kiusattu koko kouluelämäni ajan ja haluaisinkin lisätä seurauksiin pari omakohtaista kokemusta: kiusaaminen on jättänyt henkiset "arvet" niin että musta on tullut arka enkä pysty luottamaan toisiin ihmisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietittäväksi kirjoitti:

Koulukiusaamisen muotoja
Fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen: esimerkiksi lyöminen, potkiminen, töniminen, nipistely, kamppaaminen, esineillä heittäminen, hiuksista vetäminen, pään kastaminen vessanpönttöön tai lavuaariin.
Henkinen väkivalta: esimerkiksi pilkkaaminen, haukkuminen, matkiminen, naurunalaiseksi tekeminen, juorujen levittäminen, rahan kiristäminen.
Painostava vallankäyttö: esimerkiksi uhkaaminen, kiristäminen, muista eristäminen, pakottaminen tekoihin, pelottelu, väärin neuvominen.
Haitanteko: esimerkiksi tavaroiden piilottelu, yksin jättäminen, omaisuuden tahallinen tuhoaminen, peleistä ja leikeistä poisjättäminen.


Seuraukset

Jotkut koulukiusatut turvautuvat väkivaltaan, jos kiusaaminen on hallitsematonta ja normaalia elämää häiritsevää. Jotkin koulukiusatut alkavat itse kiusata muita purkaakseen pahaa oloa. Koulukiusaaminen aiheuttaa joillekin henkilöille pakonomaista tarvetta purkaa aggressiivisuutta. Useimmissa kouluissa ei puututa koulukiusaamiseen tarpeeksi vakavasti, jolloin poliisi on joutunut puuttumaan asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu