theodora

Raamatun sanoma vetoaa ihmisen omaantuntoon, koska se asettaa ihmisen kasvokkain Jumalan kanssa sellaisena kuin hänet kohdataan hänen sanassaan: pyhänä ja rakastavana.
Lain ja evankeliumin sisältö on sama: Jumalan tahto ja täydellinen rakkaus.
Siksi niitä ei voi irrottaa toisistaan, vaan ne ovat aina yhdessä, rinnakkain.
Ne on kuitenkin annettu eri tarkoitusta varten, ja ne vaikuttavat aivan eri tavoin, vastakkaisesti.
Laki vaatii, antaa ehdollisia lupauksia, tuomitsee, kuolettaa.
Evankeliumi lahjoittaa, antaa ehdottomia lupauksia ja tuo anteeksiantamuksen, armahduksen ja elämän.
Evankeliumi antaa ja täyttää sen, minkä laki vaatii mutta osoittaa mahdottomaksi.
Näin lakia ja evankeliumia ei saa sekoittaa toisiinsa. Jeesus Kristus ja hänen työnsä ovat elävä laki ja elävä evankeliumi ja molempien täyttymys.
Tätä kristillisyyden ydinkohtaa uhkaavat myös pahimmat vaarat. Laki voidaan julistuksessa suhteellistaa, niin että ihminen luulee voivansa sen täyttää ja siten kelvata Jumalalle.
Tämä on lakihenkisyyttä (legalismia) ja moralismia - ihmisen ja hänen käyttäytymisensä asettamista kaiken keskukseksi.
Ilman evankeliumia ei olekaan muuta kuin lakihenkisyyttä, joka on ihmisen luontaisen uskonnollisuuden toinen perusilmentymä.
Vain evankeliumi antaa uskovalle ihmiselle voiman pyhitykseen.

Julistus voi vääristää myös evankeliumin turhentamalla sen hinnan, joka on Jumalan ainoan Pojan kärsiminen ja kuoleminen ihmisten syntien rangaistukseksi Jumalan lain vaatimuksen mukaisesti ja jonka Jumala on itse maksanut. Ilman lakia ei ole evankeliumiakaan.
Myös lain turhentaminen ja kumoaminen (antinomismi) ihmisen luontaisen uskonnollisuuden toisena perusilmentymänä on torjuttava. Evankeliumin tulee olla julistuksessa ja opetuksessa hallitsevana.
1101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei, kyllä antinomismi on myös aivan käypä keino saavuttaa henkilökohtainen pyhääntulemus.

Jumala on kuin pallo -> täydellinen muodoltaan. Sen voi kiertää miltä tahansa puolelta, jopa alapuolelta (siellä vain on hiukan pimeämpää kuin yläpuolella, mutta tämähän on lopulta vain makuasia).

:Agwé:

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Julistus ja Jumalan sana kirjoitti:

Raamatun sanoma vetoaa ihmisen omaantuntoon, koska se asettaa ihmisen kasvokkain Jumalan kanssa sellaisena kuin hänet kohdataan hänen sanassaan: pyhänä ja rakastavana.
Lain ja evankeliumin sisältö on sama: Jumalan tahto ja täydellinen rakkaus.
Siksi niitä ei voi irrottaa toisistaan, vaan ne ovat aina yhdessä, rinnakkain.
Ne on kuitenkin annettu eri tarkoitusta varten, ja ne vaikuttavat aivan eri tavoin, vastakkaisesti.
Laki vaatii, antaa ehdollisia lupauksia, tuomitsee, kuolettaa.
Evankeliumi lahjoittaa, antaa ehdottomia lupauksia ja tuo anteeksiantamuksen, armahduksen ja elämän.
Evankeliumi antaa ja täyttää sen, minkä laki vaatii mutta osoittaa mahdottomaksi.
Näin lakia ja evankeliumia ei saa sekoittaa toisiinsa. Jeesus Kristus ja hänen työnsä ovat elävä laki ja elävä evankeliumi ja molempien täyttymys.
Tätä kristillisyyden ydinkohtaa uhkaavat myös pahimmat vaarat. Laki voidaan julistuksessa suhteellistaa, niin että ihminen luulee voivansa sen täyttää ja siten kelvata Jumalalle.
Tämä on lakihenkisyyttä (legalismia) ja moralismia - ihmisen ja hänen käyttäytymisensä asettamista kaiken keskukseksi.
Ilman evankeliumia ei olekaan muuta kuin lakihenkisyyttä, joka on ihmisen luontaisen uskonnollisuuden toinen perusilmentymä.
Vain evankeliumi antaa uskovalle ihmiselle voiman pyhitykseen.

Julistus voi vääristää myös evankeliumin turhentamalla sen hinnan, joka on Jumalan ainoan Pojan kärsiminen ja kuoleminen ihmisten syntien rangaistukseksi Jumalan lain vaatimuksen mukaisesti ja jonka Jumala on itse maksanut. Ilman lakia ei ole evankeliumiakaan.
Myös lain turhentaminen ja kumoaminen (antinomismi) ihmisen luontaisen uskonnollisuuden toisena perusilmentymänä on torjuttava. Evankeliumin tulee olla julistuksessa ja opetuksessa hallitsevana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu