Minullekin on samanlainen opetus, lähimmäisestä, joka on eksyksissä.
Juuri heidän kanssa joudunkin työskentelemään.
Eiväthän terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.
He jotka eksyivät, juuri Jehovalaisilla on on paljon eksytystä omissa opeissaan.
Myöskin on heitä jotka puhuvat Jumalasta ja ovat unohtaneet Jeesuksen.
Kultaisen astian ei tarvitse peljätä saastuvansa, sillä mikä ulkoa tulee ei saastuta.
Rakkaushan on anettu sydämiin, että jakaisimme sitä katsomatta henkilöön.
Jeesushan kehoittaa rukoilemaan, juuri heidän puolestaan, jotka käyvät meitä vastaan.
Silloinhan keräämme tulisia hiiliä, heidän päänsä päälle.
Monikin on saanut vääriä opetuksia, koska ei ole oikein opettavia.
Jumalan valtakuntaan meidän tulee, tulestakin temmata vielä. He jotka ovat mailmassa heitäkinhän meidän tulee, rakkaudella vetää Jumalan puoleen.
Kaikki se minkä teemme heille pienimille, teemme sen Jeesukselle.
Meillä ei siis olekaan, eikä tarvitse olla sihtiä.
Vaan suuri sihti on Jeesus joka tuntee, ja näkee jokaisen sydämen.
Kylvetään , kastellaan, ja lopulta niitetään.
Juuri heidän kanssa joudunkin työskentelemään.
Eiväthän terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.
He jotka eksyivät, juuri Jehovalaisilla on on paljon eksytystä omissa opeissaan.
Myöskin on heitä jotka puhuvat Jumalasta ja ovat unohtaneet Jeesuksen.
Kultaisen astian ei tarvitse peljätä saastuvansa, sillä mikä ulkoa tulee ei saastuta.
Rakkaushan on anettu sydämiin, että jakaisimme sitä katsomatta henkilöön.
Jeesushan kehoittaa rukoilemaan, juuri heidän puolestaan, jotka käyvät meitä vastaan.
Silloinhan keräämme tulisia hiiliä, heidän päänsä päälle.
Monikin on saanut vääriä opetuksia, koska ei ole oikein opettavia.
Jumalan valtakuntaan meidän tulee, tulestakin temmata vielä. He jotka ovat mailmassa heitäkinhän meidän tulee, rakkaudella vetää Jumalan puoleen.
Kaikki se minkä teemme heille pienimille, teemme sen Jeesukselle.
Meillä ei siis olekaan, eikä tarvitse olla sihtiä.
Vaan suuri sihti on Jeesus joka tuntee, ja näkee jokaisen sydämen.
Kylvetään , kastellaan, ja lopulta niitetään.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jeesus ei rukoile maailman edestä.
9 Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun-
10 ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun-ja minä olen kirkastettu heissä
Lahkoissa Jeesus ei ole koskaan käynytkään!
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
vaan isää joka on taivaissa!!
Oli suuri synti mennä uskonlahkoon rukoilemaan julkisille paikolle.
Matt. 6:1
"Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
Matt. 23:5
Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
>>Lahkoissa Jeesus ei ole koskaan käynytkään>22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
niin kuka uskoo. Jeesus ei perustanut lahkoja, mutta lahkoissa on Jeesuksen omia ja heitä Hän etsii yhteyteensä.
Jeesus rukoilee omiensa edestä, eikä maailman edestä, mutta se ei tarkoita sitä, että eikö heissä, jotka nyt näyttäisivät olevan maailmaa olekin Jeesuksen omia, eli monet ensimmäset tulevat viimeiseksi ja monet viimeiset ensimmäisekisi.
välttämätöntäkin lukea Raamattua, jos tahtoo totuudessa elää.
Jeesus käskee rukoilla nimessään.
Olen samaa mieltä kanssasi. "Jumalan valtakuntaan meidän tulee, tulestakin temmata vielä."
Tällaiset paikat mitä esim. Joh 2 sanoo.
"10. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. 11. Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa."
Tarkoittaa omiemme luokse tulevia, ja joita on jo nuhdeltu ja opetettu, ja silti jatkavat lihan mukaan vaeltamista.
Myös paavali sanoo, "joka kieltää uskon voiman, karttakaa sellaisia." Uskon että tässäkin on ohje juuri sellaisista uskovista, joita on nuhdeltu ja varoitettu, mutta silti jatkavat Kristuksen vastustamista.
Keskustelen kaikkien uskontokuntien edustajien kanssa, ja tunnen Pyhänhengen olevan kanssani, ja jos se ei olisi Jumalasta niin en tuntisi Pyhänhengen ohjausta siinä.
Joskus kuitenkin Kristuksen nimeä kantavien uskovien kanssa tunnen että Pyhähenki vaikenee, ja siihen sopii sanat, "karttakaa sellaisia."
Minäkin joudun kääntämään selkäni sellaisille, jotka eivät nuhteista taltu.
Mutta olen taivuttanut tahtoni, puhumaan myös heidän kanssa, jotka saavat väärää opetusta.
Jeesushan on luvannut, pelastaa kaikista uskontokunnista omansa.
Minulle ei kuitenkaan ole kerrottu kuka on pelastettu, joten teen työtä katsomatta henkilöön.
Jeesus tietää, itse en kuitenkaan usko heittäväni sioille helmiä uskon, että Jeesus johdattaa eteeni henkilöt, jotka saavat todistuksen.
Sanahan sanoo: Minun Sanani ei tyhjänä palaa.
Onhan sellaisiakin, jotka kieltävät Jeesuksen, mutta valitsevat kuitenkin Hänet.
Opetus on vain olut kaiken aikaa lakihenkistä, ihmiset pelkäävät uskoa, luullen Jumalan rankaisevan heitä.
Näin ei ole Jumala ja Jeesus on rakkaus, kaikki paha tulee vastavoimalta.
Jeesus tahtoo karkoittaa kaikki pahan, antamalla,Pyhän Henkensä opettaa.
Ramatun Sanan kautta tapahtuu, Jeesuksen Veri
Puhdistaa synneistä, meidän vain tulee tunnistaa syntimme, ja tunnustaa ne.
Vain kokosydämisen Jeesuksen palveluksen kautta, tapahtuu kasvu ja kasvusta tulee Hyvät Hedelmät hedelmistään puu tunnetaan.
Voi kumpa Jeesuksella olisi monta, Pyhän Hengen täyttämää ja Uudesti syntynyttä työntekijää.
Jotta heilläkin olisi tovo, jotka toivottomia ovat.
Moni todella on saanut ja saa väärää ruokaa, eli väärää opetusta, mutta Jeesus lähettää omiaan tuomaan totuutta.
Jos ei ole ketään joka julistaa totuudessa ja rakkaudessa, ei ole ketään joka tulee totuuteen, eli meidän on julistettava Sanan mukaisesti.
Olen saanut huomata sen, että he, joiden sydän ei taivu kuuliaisuuteen Jumalan Tahdolle, kyllä itse kaikkoavat ilman, että meidän tarvitsee heitä tuomita, tai ajaa poissa. Me saamme pitää aivan jokaiselle evankeliumia tarjolla. Kuka tahansa ihminen on, niin saamme keskustella hänen kanssaan, mutta opetuksemme olkoon on tai ei, ilman välimuotoja, eli opetuksemme olkoon Sanan mukaista. Sanan, jonka Pyhä Henki todistaa.
Pilkkaajien pöytiin emme istu, eli emme laske leikkiä Jumalan Sanalla.
Pahimpaankin eksymykseen joutunut voi saada totuudesta siemenen itseensä, jos hän saa kuulla totuudesta, mutta jos hän ei koskaan totuutta kuule, ei hän voi siitä mitään tietää.
Jumala kirjoitti lakinsa sisimpäämme ja sitä lakia me saamme jokaisen herättää kuulemaan, sillä siinä laissa on totuus, eli usko Jeesukseen ja Jumalan käskyt.
Kun Jeesus sanoo, ettei Hän rukoile maailaman edestä, niin tarkoittanee sitä, että kun Hän rukoilee, ja rukoilee yhä, meidän uskovien menstyksesksi, varsinkin SIELUJEN PELASTUKSEKSI, niin ei Hän suinkaan voisikaan rukoilla maailmaan menstystä ja voimaa vastustaa evankeliumia.
Siis ei meidänkään tule rukoilla tässä hengessä, vaan voittaaksemme sieluja Jeesukselle.
Paavali tosin käskee rukoilla sen paikkakunnan puolesta jossa asumme, mutta eihän se olekkaan se maailma, joka vastustaa Jumalaa, se on se lähimmäisten yhteisö, jossa itsekkin asumme, ja joita haluamme pelastaa, vaikka tulesta temmaten.
Jeesus tarkoitti varmaan maailmalla sitä, minkä Saatana näytti Hänelle vuorella ollessaan Saatanan kiusattavana ollessaan.
Sehän lupasi Jeesukselle koko oman valtakuntansa, Jeesuksen tarkoittama maailma on Saatanan valtakunta täällä maanpäällä.
Ja se ei ole yksilöihmisen kohdalla, sillä uskoon tullaan ja pelastutaan Saatanan valtakunnsta Jumalan valtakuntaan. Yksi kerrallaan, aivan kuin haaksirikkoutuneen laivan upotessa, noukitaan yksitellen aalloista sinne joutuneet.
Jeesus maanpäällä ollseessaankin yleensä kohtasi aina yhden ihmisen henkilökohtaisesti, piti tosin vuorisaarnan tapaisia joukko kokouksiakin, mutta silti pelastuminen on aina yhden ihmisen henkilökohtainen kokemus, kohdatessaan Jeesuksen,kuka missäkin.
"Tuuli puhaltaa mistä tahtoo ja menee minne tahtoo, näin on JOKAISEN uudestisyntyneen."
Tämä Jeesuksen sanoma kumoaa täysin lapsikasteen mahdollisuuden. Ajattelle mitä Jeesus siinä sanoo. JOKAISEN, uudestissyntyneen kohdalla.
Pelastuksen tuulet puhaltaa milloin missäkin, täysin ennakolta määräämättömissä paikoissa, niin ei ole lapsikasteen, siinähän määrätään tarkasti kellonajan tarkuudella milloin lapsesta tulee Jumalan lapsi.
Täydellinen ristiriita Jeesuksen oeptuksen kanssa.
luotujaan, että antoi meille kyvyn kylvää Sanaa jokaiselle, eli lähetti meidät syntisten ja sairaiden keskelle työtä tekemään ja antoi vallan tallata käärmeitä ja skorppiooneja ja parantaa sairaita ja vapauttaa synnin orjat kahleistaan, uskon kautta JEESUKSEEN.
Joh. 3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Joh. 3:17
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.