Auttakaa! Mitä teen?? Olen rakastunut pappiin. Käyn kirkossa nykyään vain nähdäkseni hänet. Enää en ajattele joutuvani tämän takia helvettiin - tämän asian helvetti on kyllä jo tilanteessa itsessään! Olen yrittänyt päästää irti ja unohtaa hänet mutta mitä enemmän taistelen tunnetta vastaan, sitä tiukemmassa se minussa istuu. Muita saman kokeneita?
Rakastuin!
Une belle fille
1095076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 109
Vanhimmat
poikkeus! Menee ohi elletsaa vastarakkautta!
Ai että tämmöstä siis tapahtuu ihmisille useinkin?!? Mielenkiintoista. Olen vähän huono tulkitsemaan saanko ihmisiltä vastakaikua vai en... Tätä on jatkunut jo kuukausia. Pitääkö muuttaa toiseen kaupunkiin? Pitääkö kertoa tunteistaan? Joudunko kirkonkiroukseen?
Missä kohtalotoverit on???? Ja miten ihmeessä _papilta_ voisi saada vastakaikua??
Oi, sillä on niin ihanat silmät! =)
Nyt näyttä olevan niin, että Jumala on antanut sinulle suuren mahdollisuuden kilvoitteluun.
Asiaa voi hyvin verrata rakastumiseen vaikkapa naimisissa olevaan mieheen. Tuollainen ajattelu helvettiin joutumisesta kuuluu kyllä vain protestanttiseen ja kirkonkirous roomalaiskatoliseen perinteeseen. Jaksamista ja voimia kilvoitteluun.
tömäytä sinut maan pinnalle!
Aika teinityttömäistä hurinaa näyttää olevan: "on niin ihanat silmät!", niinpä niin.
Olettepas te vakavia! Eikö aikuinen voi hurmaantua silmistä?! Kunhan nyt halusin vähän purkaa tätä tunnetta!
"Tömäytä maan pinnalle" on aika karu ilmaus. Oletan että jos ihminen on fiksu, se hoitaa torjumisenkin fiksusti eikä tömäyttele. Mutta kai papeillakin on tunteet? Eihän ne puolijumalia tai yli-ihmisiä ole.
ellei kyseessä ole naimaton pappi, jotka on kyllä marginaalissa ortodoksiessa kirkossa, tai ovat "tietystä" syystä naimattomina..
Sellaiselta ei-heterolta tuskin saat vastakaikua, vaikka kertoisitkin tälle papille.
Ja jos naimisissa olevan perään haikailet, en voi kuin ihmetellä moraalisi alhaista tasoa.
Täh? Onko ortodoksipapeissa homoja? Missä ihmeen seurakunnassa?! Never heard.
Koettu on ja kerrottukin, mitään vastakaikua ei tullut vaan kylmä pudotus maanpinnalle. Tapauksessani kyseessä ei olleet pelkät silmät vaan koko paketti ja olin surullinen jopa häpeissäni ja melkoisen hämmentynyt kun tajusin tunteeni. Henkilö ei ollut avioliitossa. Rakastumisen tunne on ihana ja täysin vaaraton jos pysyy hallinnassa. Vaaralliseksi se voi muuttua jos et pysty tunnekuohujasi hallitsemaan. Jos elät parisuhteessa voi rakastumisesi toiseen olla merkki siitä, ettei parisuhteesi ole täysin kunnossa. Parisuhteessa voi olla kylmä kausi ja silloin ehkä tunteet herkistyvät ulkopuolisille vaikutteille.
Älä kerro tunteistasi, sillä ajan kanssa pääset niistä eroon. Rukoile vapautusta tunteista ja parantumista, kilvoittele ja katsele mieluummin vapaita upeita miehiä ympäristössäsi tai keskity parisuhteesi vaalimiseen.
Nauti nyt kun vielä voit, kun tunteet laimenevat elämästä tulee vähäksi aikaa melkoisen kurjaa ja ankeaa.
Se olisi nyt oleellista selvittää. Tämä ihqudaa-simmuinen siis..
Niin ajatuksiini jäin tunteittesi purkautuessa valloilleen. Lähestyisin asiaa ihan vain omien kokemusteni pohjalta. Kuten aiemmin kerroin saapuu kaukaa idästä silloin tällöin troikahevosten vetäminä minkkiin puettuja totuudenetsijöitä kun ovat kuulleet tolppakilvoittelijasta, puolijumalasta, menneen ja tulevankin tietäjästä, joka vastaanottaa lähestyjän korkealta jalustaltaan, asianmukaiseen kulloisenkin juhlan värien mukaiseen trikidiin pukeutuneena. Kun nyt naisväki useinmiten on liikkeellä suuressa hengen-nälässä ja aviollisten vaikeuksiensa saattelemana ovat he kuin tilaustuotteita muuten niin yksinäisiin hetkiini.
Jk. Edellä kerrottu on siis vain vanerivilosohfin omia kokemuksia, ei liity sinuun millään tavalla.
jos seurakunnassa on monta naista eli tytteliä ihastunut yhtä aikaa samaan pappiin ja kaikki ovat epäsolidaarisia toisilleen, niin pyhyys ja kilvoittelu on vaikeaa. Tästä on kokemusta eräässää... Naiset voivat ajaa papin perikatoon eli pois virasta. Hirveää on elämä intohimojen kanssa!
Papille lisää liksaa!
Mitä tarkoitat epäsolidaarisuudella? Tästä papista monet naiset kilpailivat ja vain yksi sai vastakaikua ja muut ajoi papin virasta vai mitä? Aika hurjaa... Muutko olivat sitten katkeria ja kateellisia? Mutta ei kai tuon takia virkaansa tarvii menettää?! Kummallista. Eihän rakkaus PAHA asia ole! Miksei papille suoda rakkauselämää?
Eipä tuo ole naimisissa. En siis ole perinjuurin huorintekijä, hih!
seurakunnissamme?
Ihan oikeesti, miten kaksinaismoraalista seurakuntiemme elämä on?
"Salavuoteutta"! Ihanan vanhahtava sana. Niin minuakin kyllä kiinnostaa pappien OIKEA henkilökohtainen elämä. Olisin hämmästynyt jos "salavuoteutta" olisi, mutta toisaalta, edelleenkin papitkin ovat vain ihmisiä, suurin osa tavallisia keski-ikäisiä miehiä. ;)
Minä en ole koskaan kuullut pappien salavuoteudesta mutta ken tietää...
Trikidiin? Pukeutuneena?
Sehän trikidi onkin piispan kasukka, mites minä nyt näin sotkin.
vanerin päällä. Taisi olla itsesi päällä!
Toivottavasti muistavat tuulettaa sen trikidi-kasukan, kun tulee piispa meille kylään. Voi tosin olla viileähkö asukokonaisuus. Näin talvella, meinaan.
tämä on vanha konsti kiertää syytteet! Elät vanhaksi ja sinut ylennetään ties miksi pyhäksi kuoltuasi!
Jotkut ovat tyhmiä ja menevät toisen kerran naimisiin ja menettävät kaiken. Paitsi joku!
Heh, eihän nykyaikana enää taloudenhoitajia oo! Saiko entisajan taloudenhoitajat palkan myös luonnossa?! ;)
näin palvelu oli täydellistä!
Minä puolestani olen rakastunut kanttoriin.Onneksi laulan kuorossa, niin voin rauhassa nauttia hänen läsnäolostaan ja johtamisestaan. En aio tehdä asialle mitään, en usko, että asiassa on sen kummemmin muuta kuin omat tunteeni. Ei rakastumisessa ole mitään väärää, mutta tunteensa voi myös pitää omana tietonaan. Ei heti tarvitse suin päin syöksyä onnettomuuksiin, voi rakastaa ja ihailla myös kauempaa. Siinäpä kilvoittelua; omien tunteittensa analysoiminen. Siitäkin voi kiittää Jumalaa, että tuntee ja että osaa pysyä pois hankaluuksista. Ja ah, miten kaksin verroin ihanammalta tuntuukaan odottaa kuoroharjoituksia tai palveluksia, kun rukouksen lisäksi on vielä joku upea ihminen paikalla!
Minäkin olen rakastunut kanttoriin.
Ketä kanttoria Sinä rakastat?
Miusta tuo Turun kanttori on aika hyvännäköinen... Oisko jommankumman kohde?!
Kiitos, kirjoitat rakkaudestasi hyvin kauniisti, esimerkillisesti ja muutenkin yleensäkin
kanttoreista "jotain muutakin" kuin viimeaikoina on saanut lukea.
Kiitos että rakkautta on olemassa.
papeilla ja kanttoriella on aika pienet palkat.
Onneksi he voivat saada sentään rakkautta osakseen seurakuntalaisilta tai kuorolaisilta. Tämä auttaa jaksamisessa!
Rakastetaan me kaikki toisiamme ja mennään yhteiseen kirkkoon jakamaan rakkautta vaikka sen jälkeen menisimme kaikki yhdessä syömään agape-ateria jonnekin kivaan paikkaan. Siitä kehitellään sitten vähän jatkosäpinaa tarvittaessa, ei välttämättä.
Kuitenkin YRITETÄÄN MUISTAA rakastaa kaikin tavoin hyviä ja jaloja myötäelämisen taitoisia pappeja ja kanttorieta jotka joskus tekevät työtään varsin alkeellisissa työolosuhteessa.
Rakkautta lisää! muistetaan rakastaa!Kosketelkaa toisianne siveellisesti, ei lääppien eikä puristellen. Toisen ihmisen kosketus ja fyysinen kontakti; kuten kädenpuristus, halaus, papin kipeän pään hierominen taukopaikalla ym.(mutta ei tietenkään serurakunnan juhlassa kahvitilaisuudessa kaikkien nähden) tekeepä hyvää.
Yllätyn omasta kirjoituksestani mutta
Alan pikkuhiljaa tämän kirjoitukseni jälkeen herätä uudelleen rakastumaan uinumasta ja uskomaan tähän rakkauteen.
Muistakaa tämä: Rakaus on myös kuin valon jakaminen mm. kynttillä. Valo loistaa, valoa voi jakaa mm. sytyttämällä muiden monien ihmisten kynttilöitä mutta tämä sinun alkuvalo ei vähene eikä kulu vaika kuinka tarjoat siitä muille. Kaikki ihmiset eivät valitettavasti tätä ymmärrä. Näin siis rakkautakin voi jakaa eikä se lopu vaikka annat sitä useammalle. Siis valoa jakamaan!
Olet aivan oikeassa. Rakkaus on se valo, joka kirkossa on, se ainoa valo, joka elämässä valaisee jokaisen tietä. Jumala on rakkaus ja Hän on meille antanut myös rakastumisen ja rakastamisen taidon! Ei pidä unohtaa, että Herra luodessaan meitä näki kaikki hyväksi ja rakasti meitä, siis rakastui luotuun, silloin on se hyväksyttyä meille muillekin!
Oma rakastumiseni kirkon työntekijään tuntui ensin vaikealta, mutta sitten tajusin, miten ihanaa on että saan elää ja rakastaa ja ettei ole keneltäkään pois, jos rakastan. Rakkauden kautta olen oivaltanut myös myötätuntoa, ihmisyyttä, aitoa kiinnostusta ja kuuntelemista; toisen asemaan asettumista. Minulle tämä on ollut elämäni parhaita opetuksia ja kokemuksia, vaikka en odota, enkä uskokaan saavani vastakaikua, tokko tohdin edes koskaan asiasta kenellekkään seurakunnassani mainita. Eikä ehkä tarvitsekaan.
Pointtina tässä se, ettei rakkaudestaan tarvitse soimata itseään, eikä kärsiä; vaan nauttia ja päästää itsensä vapaaksi kaikesta tavanomaisesta rakastamaan!
Oma kohteeni ei ole Turussa eikä Hesassa eikä Kuopiossa.
...
No, niin. Se objekti (kanttoriretale) on tietenkin vanha konnamme Lohjalta... nyt selvisi.
Ei ole sieltäkään. Ei kannata ruveta arvailemaan, eikä kohteeni ole mikään retale, hän ei edes tiedä, että on minkään kohteena. Käyttäydyn hyvin enkä halua aiheuttaa mitään ongelmia kenellekään. En ole teinityttö enkä etsi huomiota tai skandaalia. Kohteeni lienee kyllä vapaa, niinkuin minäkin, mutta ei sittenkään. Pelkkä olemassaolo riittää.
aikoinani uskaltautunut papin päätä hieromaan! =)) Miksei niskaakin. Hierominen on kyllä minun mielestäni tosi eroottista.
Aika jännä, että kun tätä keskustelua seuraa, huomaa seuraavat "leirit": osa paheksuu rakkautta srk:ssa, ja ne jotka rakastavat, pelkäävät, häpeilevät eivätkä uskalla tuoda mitään julki. Onneksi myös rakastamaan kannustavia on rohjennut muutama kirjoittamaan! Mutta millaisessa maailmassa elämme jos rakkaus on enimmäkseen peiteltävä asia?!
vaan olihan se Turun ex-khrakin aika söpö! Eikö?
Minusta tämä viestiäsi oli ihana lukea, vaikka minulla ei vastaavia kokemuksia olekaan. On niin ihanaa aina kun huomaa ihmisyyden tulevan läpi. Se on kuin rasvatahra, se puskee vaikka kuinka monen maalikerroksen läpi. Joskin mikään tahra se ei ole. Rakkaus kumpuaa siitä, mikä rakkauden lähde on, eli se arvokkain, jumalallinen osa ihmistä: "Minä olen rakkaus". Mutta kyseessä on niin valtava ilmiö ja sen tuhansille eri muodoille pitäisi olla tuhansia eri nimiä nykyisen yhden sanan sijasta. Se helpottaisi tunteen käsittelemistä. Kyseessä on suuri voima, jolla on valta saada aikaan sekä paljon hyvää että paljon pahaa. Tarvitset nyt viisautta ja enkeliä sydämeesi ohjaamaan tunteesi käsittelyä. Rakkaushan on kuin tuli: hallitsemattomana se polttaa ja tuhoaa kaiken, mutta hallittuna lämmittää ja valaisee sekä tuottaa paljon hyvää. Minusta on monia pappeja, joita seurakuntalaiset rakastavat hyvin monella tavalla, monet naisista varmasti vähän silläkin tavalla - seksuaalisuushan kietoutuu kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Viisas pappi suo heille aurinkoisen hymyn aina silloin tällöin, mutta tahdikkaasti osoittaa kiintymykselle myös tiettyjä rajoja. Se papin tapa oikein rakastaa laumaansa :) Näin ainakin minä tämän asian näen.
On muistettava, että evankeliumin välittivät maailmalle juutalaiset ja kreikkalaiset, jotka olivat antiikin ahdasmielisimpiä kansoja, mitä seksuaalisuuteen tulee. Jos itse Jeesuksen toimintaa seuraa, ei useinkaan voi löytää perusteluja niin kaamean tuomitseville asenteille, mitä kristikunnassa on esiintynyt. Tämähän on kuitenkin lopulta rakkauden usko.
Kiitos, joku ymmärtää! =) Rakkaushan on kaikkialla ja kaikessa, ei ole muuta kuin rakkaus. Ja sen muodot tosiaan ovat moninaiset. Rakkaus on vapaa ja rajaton, en aio kahlita sitä ihmisten luomien keinotekoisten rajojen sisään - siis sillä tavalla että tuota saan rakastaa ja tuota en, vain ammatin takia!!
En nyt tarkoita että hyppään kirkossa papin eteen puolialasti sukkanauhoissa vaan että annan tunteen olla ja tuon sen ilmi korkeintaan energiatasolla ja lämpimällä ystävällisyydellä.
Tuntuu vähän siltä, että uskovat aina heittävät ensimmäisen kiven ja tuomitsevat, jopa RAKKAUDEN! Rakastaminen on inhimillistä, ja kaikki mikä on inhimillistä, on Jumalasta.
ei rakkaus. Oletkohan sekoittanut ne kaksi yhdistäen ne molemmat "seksuaalisuus"-termin alle?
Ai niin, nythän te tietysti kaikki mietitte, kuka se on!! IIK.
kyse on fiktiosta1
että kyse ei ole fiktiosta. Sori!
että jotakin kiinnostaisi! tällaisia juttuja on lehdet täynnä - evvk!
Mitkä lehdet? Kyllä suakin sen verran kiinnosti että luit tämän jutun ja viitsit vielä jopa kommentoida! =D
Jokaisella papilla on oma ihailijajoukkonsa. Emme voi tietää kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat. Toivottavasti olet myös järki-ihminen, niin ettet pelkällä tunteella pappia lähesty. Jos pelkkä tunne määrää, saattaa syntyä hyvinkin kiusallisia kohtauksia. Ellet muuta voi, ihaile ja unelmoi rauhassa, kunhan siitä toiset eivät joudu kärsimään.
Etäihastukseksi pakostakin jäävään tunteeseen voi jäädä loukkuun - kokemusta on.
Ei mikään ole turhauttavampaa kuin olla ihastunut "instituutioon", jota ei voi normaalin miehen tapaan lähestyä millään tavalla.
Kuitenkin ehkä juuri luoksepääsemättömyys ja etäisyys ylläpitää tunnetta kuin sitkeä tauti.
Joutavassa haaveilussa kuluu aika ja jälkikäteen vain ällöttää ajanhukka ja oma hölmöys.
Kyllähän nyt sen verran pitää tolkkua olla ajattelussa, että kun kerran papit voivat avioitua ennen papiksi vihkimistään, niin JOKIN syy siinä on että joku mies pysyy sinkkuna ollessaan pappi. Miksi hän nyt kiinnostuisi naisista, jos ei aiemminkaan ollut??
MITÄ muuta olet?
Suomessa ei saa olla huomionhakuinen, ollaan huomattu! Mitä muuta olen? Kaunis, älykäs, lahjakas ja syvätunteinen nuori nainen. Vilpitön ja fiksukin - joten ei tarvitse kenenkään pelätä mitään papinahdistelua...
No onko muka esim. isä Mitro sitten esim. kiinnostunut enemmän miehistä?! Miksei voi olla niin, että elämä heittelee miten sattuu, ja sitä oikeaa kumppania ei vaan satu löytymään ennen uraa?
Minähän en mistään mitään tiedä kun ei ole omakohtaista kokemusta ihstuksesta. Sen sijaan ihailun kohteeksi joutumisesta riittää kerrottavaa. Monet ovat olleet ne idästä troikkahevosten vetäminä tulleet minua jumaloivat naispuoliset tolpallani vierailleet. Kun näiden naisten sieluelämään ole syventynyt, en paheksu heitä, en juuri tuomitse. Minkäs he mahtavat kun jumaloivat, rakastavatkin. Mitä minä heille sanoisin? Sanonko, olet sairas, mene hoitoon. Sanonko, olet syntinen, mene rippi-isäsi luo. Vai sanonko, rakasta sinä vain minua, minä kannan taakkaasi kanssasi, vaikka olenkin varattu, yhdessä voitamme kiusauksesi.
Aurooran?
Unohda ne papit ja ota viksu ja vilmaattinen mies tästä. Missä nähdään?
on Auroora?
joka on eronnut (vaimo tietysti on hakenut eron), ei saa enää avioitua tai menettää pappeutensa! Siispä meidän eronneilla papeilla on myös forsiansa, kuten katolisilla papeilla.
Minä tunnen yhden eronneen papin. Onkohan hänelläkin forsia? En olisi uskonut että meidän papeilla on forsioita!
Niin jätä hänet rauhaan. Hän ei ole hän. Hänelle kuuluu hyvää, vierailee tolpallani, tuoden sympatiaansa ja naisellista älykkyyttä kylmälle vanerille.
menneen talven lumia. Käypäläinen, etsijä elinikäinen, joka miehen unelma, saavuttamaton, tavoittamaton.
ja moni tietää tämän.Jopa piispat tietää ja sallii, niin miksi se olisi kiellettyä ? Niin miksi?
Jonnin joutavaa kaksinaismoraalista hölinää!
Niin mikä ei pidä paikkaansa? Kenellä on forsia?
Minä tahtoisin olla forsia!!
tunteesta niin seuraa se koko lopun elämäsi. Ei ole harvinainen kärsimystarina näissä piireissä. Katolisilla enemmässä määrin vielä.
Kysymys sinulle, ihastuneelle: mietipä mennyttä ihmissuhdehistoriaasi. Onko sinulla ollut taipumusta "rakastua" (rakastuminen on vahva sana muuten, ihastuminen lienisi parempi monessa kohtaa) saavuttamattomiin miehiin? Mieti tarkkaan. Oletko koskaan surrut suhteen päättymistä oikeastaan tietämättä suretko itse ihmisen menettämistä vai sitä, että hän päätti lopettaa jutun?
Minulla on ollut taipumusta valita ihastumisen kohteita sen perusteella, että he ovat tavalla tai toisella ulottumattomissani. Onneksi olen tiedostanut tämän piirteen ja nykyisin kun ihastun johonkin "saavuttamattomaan", niin saatan oikein naurahtaa ja puistella päätäni, että tällainen hassulainen minä olen. En taatusti jää hellimään sitä tunnetta, enkä ala tehdä mitään aloitteita kohteeseen nähden. Odotan vain rauhallisesti, että tunne menee ohi. Ja se menee - trust me!
Arki on raskasta ja kaamos on päällä. Ihminen etsii draamaa, jännitystä, tunne-elämyksiä. On helppoa ihastua, se antaa elämään sisältöä. Ei tule pelkästään tuijotetttua Kaunareita telkusta ja syötyä dominoita sohvalla.
Kaikkein parasta olisi, jos tuo romanttissävyinen tunnekuohu muuttuisi sinussa sellaiseksi aidoksi, lämpimäksi myötätunnoksi. Sekin kannattaa muistaa, ettei ole synti ihailla ihmistä, jossa on jotain ihailtavaa. Jotkut meistä ovat kauniita, jotkut älykkäitä, kolmannet nokkelia ja neljännet viehätysvoimaisia. On luonnollista ihailla tällaista, eikä siinä ole mitään pahaa tai synnillistä.
Papit varmaan useinkin joutuvat kohtaamaan tämän ongelman, eli ne naiset, joiden taipumus on ihastua silloin kun tietävät tavallaan, että eivät VOI saada ihastuksensa kohdetta. Pappikin on ihminen, mutta "ammattinsa" puolesta hän on valinnut olla paimen seurakunnassa ja tehdä Jumalan antamaa työtä, KUTSUMUSTYÖTÄ.
Koetetaan me kanaset pitää järkikulta touhussa mukana. :) Koetetaan pitää erillään ihastuminen ja rakastuminen, ikävystymisestä johtuva tunnedraama ja aito rakkaus.
Voimia ja jaksamista sinulle. Älä häpeä tunteitasi, mutta koeta suuntautua johonkin muuhun. Mene elokuviin, lenkille, aloita joku uusi harrastus, hae parempaa työpaikkaa. Mene ystävien kanssa kahville, tai vaikka uimahalliin. Mitä vain, kunhan et istu yksin kotona kynttilänvalossa haaveilemassa hedelmättömiä haaveita. :)
yksipuokisesta ihastumisesta. Tiedän mitä on molemminpuolinen rakkaus saavuttamattomana. Kärsimystä molemmille.
En tarkoita syrjähyppyjä enkä "panosuhteita", niitäkin väitetään olevan.
Olen selvillä tuosta kaikesta. Aitoa ja lämmintä myötätuntoakin on, vilpitöntä välittämistä. Ja onhan minulla paljon muutakin elämää! Sallin silti itselleni ajoittaisen romanttisen haaveilun. =) Ja tykkään ihanista ihmisistä.
Mielenkiintoinen asia... Eikä kai kovin usein käsitelty tällä palstalla. Kohtalotoverisi taidan olla. Kivittäkää vaikka, mutta aikoinani rakastin yhtä pappia koko sydämeni ja sieluni voimalla ja olisin antanut mitä tahansa edes yhdestä suudelmasta ja lämpimästä sanasta. Pitkään rakastin kunnes opettelin siitä irti. Voimaa sinulle, belle fille!
Yksi toisensa jälkeen ilmoittaa kokeneensa kaukorakkaudentunteen jonkun papin suhteen. Mitenkään vähättelemättä tunteittenne aitoutta, sitä ettette te itse sille mitään voineet. Miten sinä sitten selvisit hengissä, miten pääsit irti piinaavasta tunnesidonnaisuudesta? Aiheutitko mahdollisesti harmia kolmansille osapuolille?
Tarkoitat varmaan vaimoa ja perhettä kolmansilla osapuolilla. En aiheuttanut harmia kenellekään, eikä se pappikaan tuntunut häiriintyvän tunteestani. En sanonut suoraan mitään, koskaan, mutta jälkeenpäin ajateltuna pakkohan sen oli nähdä ja tajuta! Hän sanoi kerran kahvipöydässä miun ollessani läsnä että ei häntä haittaa jos nuoret nätit tytöt hänestä tykkää. Ja miehän olin onnessani! =DD Kävin usein juttelemassa hänen kanssaan (joo, tikusta asiaa) ja kun hän sanoi että olen älykäs ja miellyttävä niin taas mennä hihkuttiin.
Äh, kysyit miten mie pääsin eroon tunteesta. No mie lakkasin roikkumasta papin perässä ja muutin toiseen kaupunkiin. Nyt hän on jo eronnut, lie vapaa siis?!
kolmansilla osapuolilla. Olitko sinä sitten sinkku? Näin ollen olisit koskettanut ainastaan pappia ja hänen perhettään. Jos taas olit itse varattu, joutuiko miehesi ja perheesi siitä kärsimään? Jotenkin ymmärsin kirjoituksestasi, etteivät ulkopuoliset olleet tietoisia koko ihastuksesta, vain sinä ja pappi. Ymmärrän jossain määrin papin työtä, se on yksinäisen miehen puurtamista, et saa kertoa vapaasti puolisolle, ystäville jne.. niin kuin me maallikot. Siinä työssä kokee varmaan kohtuuttoman suurta yksinäisyyden tunnetta. Jos sitten sattuu tulemaan kohdalle nätti ja fiksu nainen, joka näyttää vieläpä jumaloivan, niin....
ihmisiähän ne papitkin ovat, meinaan miehiä.
Olin tuolloin sinkku. Ja itse asiassa pappikin erosi jo siinä jossain välissä kun miun tunne vaan kesti ja kesti. Eron syitä en tiiä. Ulkopuolisista ei kai kukaan tiennyt, en kertonut kellekään. Kyllähän se vielkin mietityttää että olikohan tunne ees vähän molemminpuolinen. Ehkä sitä vois nyt aikuisempana ja hillityn kypsyyden saavuttaneena asiallisesti pohtia tuon papin kanssa!
Kerrot olleesi silloin sinkku, entäs nyt? Jos olet sidottu, näetkö miehessäsi Hänet? Otitko miehen kenties tukahduttaaksesi tuskaasi, korvikkeeksi?
En ole nyt sinkku. Enkä (onneksi!) näe miehessäni mitään samaa kuin tässä papissa. Kauan kesti ennenkuin pystyin rakastumaan kehenkään muuhun, seuraava kohde oli sitten ihan erilainen kuin tuo pappi. Joskus vaan käypi niin että vanhat tunteet tulee pinnalle, nyt tämä ketju laukaisi jonkin muiston ja palasin tuohon menneeseen tunteeseen.
On hyvä kun pystyy tuntemaan. Kirjoittihan Eino Leinokin; miss´ihmiset tuntevat tuntehin, siell´liki on Jumalakin. Itse en näe kovinkaan "synnillisenä" voimakkaitten tunnetilojen pursuamista yli äyräittensä. Minusta ne ovat enemmänkin hellyttäviä, joskin saavat monesti kovin suurta huomiota, tuomitsemista ja kivittämistäkin. Jos ja kun joku tunteeton järki-ihminen laskelmoi, toteuttaa oma isekästä ajattelumalliaan, ketään armahtamatta, sitä ei pidetä kovinkaan suurena paheena. Mutta jos tunteilet, auta ja varjele......
Siehän sen sanoit!! Noin se juuri menee. On se kumma että rakkaus ja seksuaalisuus tuomitaan usein rankemmin kuin rahanahneus tms. Mammonan keruuta pidetään normaalimpana ja hyväksyttävämpänä kuin rakastumista? Varsinkin jos kohde on PAPPI, herra jumala sentään!! Ei sillä väliä jos optiorahat revitään köyhien selkänahasta...
Ja koska tuo pappi ei ruvennut miuta välttelemään aikoinaan niin turhaan mie huolehdin asiasta!
Minun fantasiani menee vähän pidemmälle kuin kauniit sanat ja suudelma... =) Mutta jos sinä et sitä murehdi, miksi minäkään! Kateellinen kyllä olen jos aikoinaan tunteenne oli edes vähän molemminpuolinen.
on meidän maassamme kiellettyä herkkua. Ainakin miesten taholta tapahtuvat tunteenilmaisut lasketaan pettämisyritykseksi, sairaaloiseksi narsismiksi, tai miksi vain negatiiviseksi pähkäilyksi. Tosi mieshän ei puhu eikä pussaa.
Me miehethän, väitti kuka mitä väitti, nautimme saamastamme naisten arvostuksesta ja ihailusta. Miten sitten itsekulin reagoi, onkin kokonaan toinen juttu. Se mies, joka on sinut itsensä ja elämänsä kanssa, ei kaadu ihastuksiin, ei liioin pyri hyötymään ihastuneiden kustannuksella, ei tarvitse itsetunnolleen imartelua. Hyväksyy tosiasiat tosiasioina, ymmärtää myös ihastujaa ja pyrkii auttamaan häntä hyvinkin raskaan taakan kantamisessa.
vaimostaan ja perheestään siinä määrin kuin haluaa mutta niin kauan kuin haluaa säilyttää pappeutensa, pysyy sinkkuna! Eikä passaa kovasti edes riiustella, ettei piispa ota pois pappeutta, jonka joka tapauksessa menettää, jos haluaa avioitua uudelleen! Näin on!!!
Suomi on vähän tunnekylmä maa, jotenkin sulkeutuneitahan me ollaan. Minusta taas on niinkin, että miehet säikähtää naisen palavia tunteita. Juoksevat karkuun. Mutta jos miehet oikeasti ovat imarreltuja naisten huomiosta...hyvä tietää! (Hih, jotenkin muuten luulin koko ajan että olet nainen.)
Olisi muuten kiva kuulla vastapuolenkin eli pappien mielipiteitä tästä asiasta. Ennättääköhän ne (ja kiinnostaako niitä) lukea tämmöstä palstaa? Kiinnostaisi että onko se hirveää kun seurakunnan tytöt ja tädit heittelee kaipaavia katseita kesken liturgian.
joka naiseksi minua lulee kirjoitusteni perusteella. Onkohan tekstini niin lällärikamaa:) No, olen minäkin entisessä elämässäni ollut supisuomalainen mies, vaikeudet elämässä ylipäätään ja vakava sairaus räjäyttivät minusta feminiinisen puolen esille.
Mitä tulee pappien kannanottoihin (ainakin tällä palstalla) voit olla aivan rauhassa, eivät kommentoi. Jos ne "lähentelyt" ovat pelkästään kaipauksellisia katseita jumalanpalveluksissa, luulisin pappien olevan tilanteeseen tyytyväisiä. Jos taas kännykät alkavat soida tai pappilan ovikello, luulisin heidän huolestuvan.
lämpimiksesi!
ettei tarvitse täällä kiukutella! Näin on; jos pappi eroaa ja on "syyllinen" eroon, menettää pappeutensa! Sen vuoksi vaimot yleensä hakevat eroa ja ottavat syyllisyyden päälleen, jotta mies säilyttää pappeutensa. Tunnen ainakin neljä sellaista tapausta!
Hämmentäjä puhuu totta. Tämä "minunkin" pappi oli erottuaan vielä pappi. Saako papit ees seurustella erottuaan? Eipä kai, kai se on moraalitonta käytöstä papille. Mutta ajatelkaa nyt kuinka epäinhimillistä ja surullista... Onhan nyt esim. seksuaalisuus osa ihmiselämää. Ei koskaan enää hellyyttä tms. jos nuorenakin eroaa?! kamala kohtalo. =(
vuonna noin 700, kun on sorvattu pappien naimasäännöt ja selibaatit.
Eiköhän olisi aika sorvata niitäkin uuteen uskoon.
Hassu tuo vuonna 700! Sieltä asti se varmaan kyllä on... Kirjoitinkin tuossa yllä, että onhan tuo selibaatti epäinhimillistä. Miksi papit olisivat vähemmän viriilejä kuin muut miehet? Miksi pitäisi olla? Jumalahan loi myös seksuaalisuuden.
kosimaan! Jos kohteella on huumorintajua, niin hupia piisaa pitkäksi aikaa!
sano Annie Lennox! Karkauspäivänä vaan ex-khran ovelle kolkuttelemaan! ;)
kuhinaa piireissä!
Se on sitten juhlapäivä tänään. Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian Temppeliinkäyminen. Tänään ei työtä tolpalla tehdä. Vieraita ei vastaan oteta. Ei muuta kuin sikari anteeksi tikari-kasukka ylle ja palvelusta suorittamaan.
Jk. Enoni kertoi, josta kovin iloiseksi tulin, lisätuohus palstanne pelastamiseksi on alkanut tuottaa hedelmää. Kun vielä männäpäivänä pääaiheita olivat juoppo-, homo-, laiska-, leipäpapit tai mumisia-, koilottava-, nuotin vierestä laulava kanttori, niin nyt nämä ammatinharjoittajat on viimeinkin nostettu arvoiseensa asemaan. No minun mielestäni jopa kohtuuttoman korkealle.
seksi ja seurakunta! Seksittömien pappien tukiyhdistys!
Lopetettuani juhlaliturgian ja nautittuani hieman jälkijuhlaviiniä, ilontunteen sijaan minut valtasikin voimakas herkistyminen ja alakuloisuuden tunne. Pohdin itsekseni mistä tämä johtuu. Päädyin samaan kuin sinäkin, kriisiapua on annettava mitä pikimmin seksinpuutteesta kärsiville, ihailun ulkopuolelle jääville papeille. Jos onnettomat sattuvat vieläpä olemaan juoppoja tai homoja on kärsimyksensä kohtuuton.
Jk. Sytytin kolmannen tuohuksen ihan vain heitä lohduttaakseni.
No kertokaa mulle nyt edes yksi homopappi! Ei tarvitse nimeä mainita mutta edes että missä päin Suomea. Vaadin kyllä todisteita tähän, on tämä homouden jankkaaminen sen verran outoa.
Ja vielä että juoppoja pappeja? Sytytetään kynttilä vaan kaikille! Seksinpuutteestakin kärsiville, on se seksi sen verran tärkeä juttu. Vaikka monihan sen tahtoo kieltää.
kaapu kirkon työntekijöillä! Toiseksi saavuttamattomuus kiehtoo!
Kolmanneksi kummallinen kilpailutilanne. naiset epäilevät, kaunailevat ja mustasukkailevat olemattomasta toisilleen.
Miten mahtaa olla homopappien kanssa miehillä?
Kamalaa on pappien elämä. Lisää liksaa myös diakoneille! Monet heistä ovathyvännäköisiä!
Enpä taida uskoa homopappien olemassaoloon.
Ymmärtääkseni tulit palstalle tunnepuolen tuskissasi. Sinun oli paha olla kun rakastuit luvattomaan riistaan. Katkeroiduit siitä kun joku toinen nauttii hänen läheisyydestään. Hänelle kaikki, minulle ei mitään - näinhän ajattelit?
Josko jättäisit likkaa pohtimatta tällä kertaa. Juopot ja homot on kokonaan toinen juttu. Käsittääkseni sulla on nielemistä tästä yksinjäämisen kokemuksestasi.
jos jättäisit itse liikaa pohtimatta tällä kertaa! Jätä psykologiset tulkinnat psykologeille. Et tunne minua etkä tiedä tilanteestani sen enempää kuin olen kertonut. En ole katkeroitunut. Enkä tiedä nauttiiko kukaan muu kohteeni läheisyydestä.
Sitä paitsi olen ymmärtänyt, että keskustelufoorumilla saa vapaasti kommentoida muita eikä aina aiheessa ihan pysytä. Sehän on elävää keskustelua. Miksi ihmeessä minä saisin puhua vain omasta jutustani enkä kysellä muita asioita jos ne kiinnostavat?! Enkä minä aloittanut juoppo- ja homojuttuja. Ja todellakin, juopot ja homot eivät liity minun tunteeseeni millään tavalla. En vain ymmärrä miksi minun pitäisi pysyä vain omassa aiheessani..
Tokihan sana on vapaa, kysyä voi mitä tahansa. Olisi vain jotenkin selkeämpää pidättäytyä yhdessä aihepiirissä kerrallaan.
En ole tiukkapipoinen, en rajojenasettaja, en moralisoija. Itse olen elänyt elämän, jola ei elvistellä. Kuuntelen.
Jos meinaan olet psykologi, aika heppoisin perustein diagnosoit ja tulkitset! =) Ja hyvät psykologit eivät koskaan luule tietävänsä mitä asiakas oikeasti tuntee tai mistä kaikki johtuu. Viisasta terapeuttia lainatakseni: "Jokainen on oman itsensä paras asiantuntija."
en edes psykoanalyytikko. Kuitenkin itse olen käynyt 3v. psykoterapiaa 1krt./vko joten jotain minäkin tiedän siitä, mikä mätti, mikä ratkaisi mättämisen, mikä vapautti mättämisestä.
Terapian olen minäkin läpikäynyt - ja siksi osaan suhtautua aika kriittisesti kliseisiin analyyseihin. Freud kääntyköön nyt haudassaan!
sen kummemmin kertomatta parisuhdettani, pettymystäni, väsymystäni, oletko sinä onnellinen?
alkavat muuttua vähän oudoiksi. Onko kaikki kunnossa? Mihin olet väsynyt? Parisuhteeseesi vai tähän keskusteluun? Minä en ole väsynyt mihinkään, olen onnellinen.
Mutta sielunvihollis-viestisi (se uusi ketju) sai minut miettimään, kannattaako sinun kanssasi enää väitellä. Ellet sitten huumorilla provosoiden lähettänyt sitä viestiä? Minä en rupea nimittäin väittelemään niin naurettavasta asiasta kuin "naisten kiimasta pyhiä miehiä kohtaan"! Saat asian kuulostamaan niin brutaalin yksipuoliselta ja alhaiselta. Onko sinulla puutetta jostain? Kenties rakkaudesta? Miksi muuten halventaisit noin kaunista tunnetta!
Mihinkö olen väsymyt Kaikkeen kertomaasi. Parisuhteeseeni, tähän keskustelupalstaan, kaikkeen minua ympäröivään tyhmyreitten rakentamaan kulisiisiin.
enää sitten lukea tätä ketjua jos väsyttää. Ikävää jos elät kulisseissa, "kulissiperheessä". Jos tulkitsisin kuten sinä, kysyisin, oletko parisuhteeseesi väsyttyäsi yhtäkkiä kateellinen kokemastani rakkaudentunteesta?! ;) Hyvää yötä!
niin kovasti kaikki ympärilläsi olevat tyhmät pölvästit, jotka vailla mitään älyllistä selitystä saavat päähänsä esimerkiksi rakastaa toisia IHMISIÄ, jopa sinuakin, voisit harkita vaikkapa sellaista, että alat posautella heitä nurin esim. pienoispistooliilla. Voisit aloittaa vaikka tyhjentämällä ortodoksinen kirkko kaikista, jotka katsot epäsopiviksi - ja tämä on luoja paratkoon vitsi, erittäin huono sellainen totta vie, mutta jos kukaan ei muuten huomaa yhteyttä, niin lienee minun se näin hieman karrikoiden tuotava se esiin.
naisilla on tapana silloin tällöin uskoutua ja tunnustaa jollekin tai koko maailmalle.
Menepäs nyt katumuksen sakramenttiin...
Mulleko kommentoit? Ei minun tarvitse mitään katua. Katumus ja syyllisyys eivät koskaan johda mihinkään hyvään.
Älykäs, kaunis, viksu ja vilmaattinen kaupan päälle.
On se elämä joillain keveää...
Liekö yhtä keveää lähimmäisilläsi? Katumus on terve reaktio, jos on menetellyt väärin.
En usko että kukaan selviää elämästä niin, ettei tarkoituksella tai tahtomattaan tee tekoja, jotka syvästikin loukkaavat lähimmäisiä tai joilla rikkoo omaa elämäänsä.
Jos ei kadu (=pidä jotain huonona hommana), ei ole mitään syytä muuttaa suuntaakaan.
En tällä tarkoita rakastumistasi, mutta kopea heittosi, että kaikki katumus on hyödytöntä ärsytti.
Mutta katuakin kannattaa järkevissä jutuissa. Monia vaivaa epäterve syyllisyys ja elämänpelko, jonka juuret ovat yleensä lapsuudessa.
parhaimmillaan! On se hirveää jos joku on kaunis ja fiksu ja itsevarma!
Minun elämänfilosofiaani sitä paitsi kuuluu, että jokainen sielu on valinnut kokemuksensa itse, ei siis voi tehdä toiselle mitään väärää. On kahden sielun sopimus kohdata tietyllä tavalla, ei ole olemassa loukkauksia, uhreja, ei siis katumusta ja syyllisyyttä.
Ole kiitollinen jokaisesta ihmisestä jonka kohtaat, vaikka hän sinua kuinka loukkaisi! Kaikki on oppimista ja kehittymistä. Ja rakkaus on ihana asia!
Kyllä katumus ja syyllisyys todellakin joskus ovat varsin aiheellisia, mutta ne tulee liittää omiin tekoihin eikä itse henkilöön. Teot voivat olla vääriä, mutta ihminen, joka ne on erehtynyt tekemään on silti Jumalan rakas lapsi, ja asia korjaantuu ja on anteeksi annettu, jos ihminen osaa tekoaan aidosti katua ja oikeasti pyrkii sen jälkeen parempaan.
Uhmakkuus omia vääriä tekoja puollustaessa on todellakin itsensä asettamista kilpailevaksi jumalaksi Jumalan rinnalle (enkä ole se täällä kirjoitellut selviytyjä enkä saarovitsi). Tämän varsin yleisen uhmakkuuden lajin aiheuttaa minun nähdäkseni se, ettei maailmassa riittävästi ymmärretä Jumalan rakkauden suuruutta. Tämä kai johtuu siitä, ettei Jumalan rakkauden ja armeliaisuuden vertaaminen isän rakkauteen yksinkertaisesti toimi täällä pohjolassa. Suomalaisessa kulttuurissahan isä sanoo muka antaneensa anteeksi, mutta riidan sattuessa lapsi saa aina kuulla pitkän listan vanhoja mokiaan. Ehkä tämä johtuu pohjolan luterilaisesta valtakulttuurista, jonka ydin on salainen epäusko Jumalan rakkauteen.
Salaa sisällään ihminen silti kuitenkin tuntee, ettei hän todellisuudessa ole niin huono ihminen kuin tuo pitkä lista hänen virheistään näyttäisi osoittavan, ja tämä aiheuttaa varsin oikeutetusti uhmakkuutta epäoikeudenmukaista tuomiota kohtaan. Sillä ihmisen sielu on kuitenkin aina salaa intuitiivisesti yhteydessä Jumalaansa - jonka rakkaus ihmiseen on niin paljon suurempaa.
Meillä on mietitty niin paljon kaikkia vähäpätöisiäkin asioita, mutta Jumalan käsittämättömän suurta rakkautta ihmistä kohtaan aivan liian vähän - vaikka se on minusta ensimmäinen todellisen uskon avain.
että olet pahainen trolli, ei-ortodoksi. Nytpä vahvistit aatokseni. Kiitokset siitä.