Kristittyjen erehdys

Jeesus oli todellakin ihmisenä olemassa,mutta
ei hänen elämä ollut aivan tavallinen.Jo nuorena
Jeesuksesta tehtiin homoseksuaali,jolla oli paljon
kultakolikoita,joihin oli lyöty gregoriaaninen
ajanlasku.Kun Jeesus sai kuolemantuomion,
hän joutui ristille.Sen sijaan ristin vieressä
oli ympärileikattu Maria Magdaleena
eli jo muutaman päivän kuluttua Kristus
muuttui väkivallan takia heteroksi ja
otti Marian vaimoksi.Näin ollen
Jeesus oli todellisuudessa
myös Simon Pietari ja Rooman
ensimmäinen paavi,joka keksi sekä
gregoriaanisen ajanlaskun että rahavallan
myyntivoitot.Siitä huolimatta orjakaupan
vastustajat murhasivat hänet Roomassa
noin v. 67,koska eiväthän rikkaat tajua
olevansa tyhmempiä kuin köyhät.

Sielu on myös aineellinen tajunta.Kun terveen
henkilön aistit ja järki muodostavat tajunnan,
sielunlaki tarkoittaa sitä,että puolet
äärettömän maailmankaikkeuden miehistä tajuaa
todellisuuden naisellisella tavalla.

Sielunlain perusteella herrojenkin henki eli rahavallan
elämä katoaa kuolemassa,joten kaikki uskonnot
ovat ihmiskunnan suurimpia erehdyksiä ja
rahavallan pimityksiä.Jos kansat haluavat vapautua
pahuudesta,tyhmyydestä ja onnettomuudesta,
meidän pitää luopua valtioista,
rahasta ja uskonsaduista.

Luonnollisesti Bushin naurettava roskajoukko
häviää kulttuuri-imperialistiset öljysotansa
myös Lähi-idässä,jolloin hajoavat YK,EU,Nato
ja valtiotkin,joiden tilalle perustetaan
Aineen ja Rauhan Puolue,jossa on ylä- ja
alarakenne.Niiden välillä ovat tuotantosuhteet.

Poliittinen ja luokaton valta on
vain ylärakenteen laitoksilla ja taloudellinen
itsehallinto alarakenteella.Vaikka taloudellista
omaisuutta saa materialismissa olla sekä
yksilöillä että yhteisöillä,vain kansan
ylärakenne määrää luonnonvarojen tuotantotavat,
ei ihmisyksilö.Siitä syystä avaruudenkin
luonnonvaroilla on kaksoisomistus,mikä
estää kulttuuri-imperialismin ja luonnon
saastumisen.
2112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

:0)

Äänestä

koko stoory.why bother?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

materialisti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu