En ole voinut kuin ihmetellä sitä kateellisuutta ja pahansuopaisuutta, jota on ilmennyt Tehy:n sopimuksen teon ympärillä.
Koulutetulle henkilöstölle kuuluu kunnollinen palkka ja niille jotka kuuluvat ko. liittoon joka solmii sopimuksen, ei vapaamatkustajille.
Vapaamatkustajia ovat ne jotka hyödyntävät edut mutta eivät osallistu vastuunkantoon yhteisen asian edessä.
Kaikki haluavat arvostella korotuksen suuruutta, mutta kylmä fakta on, että korotusrahat olisi ennemmin tai myöhemmin käytetty kunnissa johonkin huuhaa konsultipalkkioihin, kunnanjohtajan palkan korotuksiin, kunnanvaltuutettujen kannettaviin tietokoneisiin tai muihin turhempiin hankkeisiin.
Muistakaa että aikanaan kansanedustajien palkkaa korotettiin myös reilusti (perusteltiin jälkeenjääneisyydellä). Sieltähän voisi vähentää heti 100 kansanedustajaa ja kaksinkolminkertainen edustajiin verrattuna määrä avustajia ja virkamiehiä.
Tämä toimenpiden ei vaarantaisi yhtään mitään ja saataisiin aikaan lisäsäästöjä, kun tyhjiä tiloja Helsingin keskustassa voisi antaa yrityksille vuokralle. Voisivathan he alkaa vaikka yrittäjiksi ja voisvat myydä edustajapalveluitaan vaikka... eduskunnalle.
Jokuhan ne palkat aina maksaa, myös kansanedustajien, ministerien, virkamiesten, avustajien ja myös tehyläistenkin.
Tehyläisten maksan mieluiten omista ja yritykseni veroista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.