Talousuutiset

Palkan eteen tehtävä yhä enemmän töitä.
Hoitohenkilökuntaa lomautetaan kustannusten
kasvamisen myötä.
Oli niin naisen logiikkaa kuin ikinä tuo
T€HYn taistelu.
1127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vain naisvaltaisilla aloilla onnistuu työilmapiirin pilaaminen sillä, että halutaan maksaa palkka sen mukaan mihin liittoon työntekijä kuuluu. Ainoastaan naisvaltaisilla aloilla esimiehet(yleensä sairaanhoitajia koulutukseltaan) saavat työilmapiirit aivan sekaviksi vetoamalla tunteiseensa eikä olemalla oikeudenmukaisia. Jos esimies tai sairaanhoitaja ei siedä jonkun pärstää, on esimiehellä tai sairaanhoitajalla mielestään oikeus kiusata sellaista työntekijää työpaikalla. Ammattiliitot ei taida tietääkään, kuinka monilla sadoilla hoitajilla on vaikeaa olla työssä johtuen huonosta johtamisesta ja epäasiallissta kohtelusta. Nyt tosin liittoon kuulumattomat sairaanhoitajat ja Tehyyn kuuluvat sairaanhoitajat alkavat jo keskenäänkin riitaantua, kun liittoon kuulumaton voi olla paljon pätevämpi ja enempi työtä tehnyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


just nyt kirjoitti:

Palkan eteen tehtävä yhä enemmän töitä.
Hoitohenkilökuntaa lomautetaan kustannusten
kasvamisen myötä.
Oli niin naisen logiikkaa kuin ikinä tuo
T€HYn taistelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu