### "John Wesleyn uni:
Hän oli seisovinansa kadotuksen portilla. Hän kolkutti portille ja tahtoi kuulustella, keitä olisi siellä sisäpuolella. "Onko siellä katolilaisia?" Kysyi hän. "On", vastattiin, "hyvin paljon". "Onko Englannin valtiokirkon jäseniä?" Uudisti hän kysymyksensä. "On", vastatttiin, "hyvin paljon". - "Entäs presbyteriläisiä?" "On niitäkin, hyvin paljon." - "Mutta onkos wesleyläisiä?" "On, on, hyvin paljon." Erittäinkin viimeisestä vastauksesta kauhistuneena riensi Wesley taivaan portille, jossa hän teki samat kysymykset, vaikka toisessa järjestyksessä. "Onko siellä wesleyläisiä?" Kysyi hän hätäisesti. "Ei", vastattiin. - "Onko presbyteriläisiä?" "Ei." - "Onko Englannin valtiokirkon jäseniä?" "Ei." - "Onko katolilaisia?" "Ei." - "No, keitä siellä sitten on?" Kysyi Wesley kauhistuneena ja ihmetellen. Vastaukseksi kuului: "Emme tunne täällä mitään semmoisia, joita kysyitte. Täällä on ainoastaan Kristuksen nimi tunnettu ja tunnustettu. Meitä on täällä suuri joukko kaikista sukukunnista, kansoista ja kielistä, ja me olemme vaatteemme Karitsan veressä valkaisseet." (Lainattu Kyläkirjaston Kuvalehti vuodelta 1900 numero 5)
Kysytäämpä itseltämme; Miksi raamatun ympärille, jossa kuitenkin on vain Yksi ja ainoa Totuus, on saatu rakennettua niin paljon erilaisia kuppikuntia?"###

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jehovilla ja adventisteilla on 144000-oppi ja vain he ovat ainoita oikeita.
Perintö tavaraa, jota on saatu jo syntymän mukaan lahjaksi?
porukoiden 144ooo eliittijäsentä yrittävät rynniä samoille paikoille.
Niin se on - vain Jeesus-nimi kelpaa tunnussanaksi
taivaan portilla, olkoot siellä sitten vastassa Pietari tai itse Nasaretilainen.
Mutta ylimäöäöräöiset nimikkeet harteillamme voivat
muodostua kompastukseksi niin, ettemme tuolle portille asti pääsekään.
Evankeliumeista jo huomaa, että Jeesuksen seuraan sopii kaikenkarvaista väkeä. Joillekin saatetaan taivaassa järjestää -- noin aluksi -- oma getto, jotta voivat uskotella itselleen, olleensa ”oikeassa” ja ainoita pelastuneita. Sopeutumisvaiheen jälkeen, Jeesuksen seurassa, he ovat sitten valmiimpia hyväksymään myös Vapahtajan armeliaisuuden. Sitten voimme rokata ikuisuuden, kaikki yhdessä, Jerusalemin Agoralla!
Siinäpä sitä on miettimistä,jokaisella.
Ei kuitenkaan ole kuin yksi ainoa Jeesus,
vai onko kaikilla uskonsuunnilla eri Jeesus?
Mitähän taivaassa ajatellaan kaikenlaisesta
kinastelusta, mitä tälläkin palstalla
harjoitetaan.Ei pitäisi kenenkään kiihkoilla
mistään asiasta, eikä varsinkaan sapatista.
Meidän pitäisi vain pyrkiä tuntemaan Herra,
ettei kävisi niin, että Hän on sanova meille:
"Menkää pois, sillä minä en tunne teitä."