Kyllä kepussa näitä "ihmehenkilöitä" piisaa, suorastaan ehtymätön kotimainen luonnovara;-)))
Ja voila;
Rauman kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen Heljä Siitonen jatkaa poliitikkona keskusta-aatteella omana yhden ihmisen ryhmänään ilman puolueen jäsenkirjaa.
Kahdesti keskustan kansanedustajaehdokkaana ollut ja maakunnallisia luottamustehtäviä hoitanut raumalaispoliitikko on eronnut puolueesta ja jättänyt Satakunnan keskustanaisten varapuheenjohtajan ja Rauman keskustanaisten puheenjohtajan tehtävät.
Siitonen ilmoitti Rauman kaupunginvaltuuston kokouksessa eroavansa keskustan valtuustoryhmästä. Siitonen on ollut keskustan jäsen kolme vuosikymmentä.
Satakunnan Kansassa perjantaina 16. marraskuuta julkaistussa jutussa Siitonen perustelee irtiottoaan puolueesta vuosia jatkuneella luottamuspulalla, puolueen sisäisellä painostuksella ja hiillostuksella. Hän sanoo kypsyneensä keskustan järjestötoiminnan kahtiajakautumiseen Raumalla.
Siitosen mielestä kunnallisjärjestössä ei osata yhteistoimintaa, on eripuraisuutta ja kaupunkialueella toimivan paikallisosaston sooloilua.
Rauman kunnallisjärjestöön kuuluu viisi paikallisosastoa, joista neljä toimii entisen maalaiskunnan alueella ja yksi kaupunkialueella. Kuudentena jäsenjärjestönä on Rauman keskustanaisten osasto.
Rauman kähinöiden lisäksi Siitosen päätökseen ovat vaikuttaneet osaltaan myös keskustan Satakunnan piirin tilanne ja puolueen valtakunnallinen politiikka. Siitosen mielestä keskustaa ei voi kiitellä puolueen ajamasta maatalouspolitiikasta, naisvaltaisten matalapalkka-alojen etujen ajamisesta puhumattakaan.
Heljä Siitonen oli Raumalla eduskuntavaaleissa 2007 keskustaa äänestäneiden suosikki. Hän keräsi kaupungista 771 ääntä päihittäen muun muassa 608 ääntä saaneen Timo Kallin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
1 19
Ei tässä tarvii mikään näkijä olla, kun näkee, että demareilla menoo vituiksi.
Ottakaa nyt se Tuomioja peejiiksi niin selviäisitte. Ei tuota Heinäluomaa viitti kukaan kattoa.
Tuollaiset jutut vain todistavat demarien rappiota kun pitää lähetellä tuommoisia.
Tiesit varmaan, että Vappu Taipale on vetänyt LSD:tä.
Kepulaisista varmaan suurempi synti vetää LSD´tä? Vai onko nuo "koululautakunnat" kepulaisten vaiettu totuus kepukunnissa? Tosin maaseudulla ei kaikille ole tarjolla vastakkaista ja oman ikästä sukupuolta riittävästi. Mutta ei sen luulisi sentään oikeuttavan mihin tahansa? Jokainen maalta pelastettu nuori on onneksi isänmaalle!