Katainen

nyt ollaan niin mielinkielin. Ennen ratkaisun syntymistä kierreltiin ja kaarreltiin kun tuli puheeksi korotuslupausten pitäminen.

Räikeintä paskanjauhamista mitä pitkiin aikoihin on nähty.
Kyllä on paskanjauhaja pahimmasta päästä
8332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

esimerkki lipevästä PERSEENREIÄSTÄ johon KEPULAINEN panee.

Äänestä

kävin ensimmäisen kerran elämässäni äänestämässä kun täytin 30v. saa kyllä aika paljon vantaassa vettä virrata ennen kuin kokoomusta uudelleen äänestän.
mutten myös halua äänestää punikkeja enkä kepuleita. joten taidan seuraavat vaalit jättää väliin.

Äänestä

Kokoomus "lupasi" 500e lisää ja sitä lisäliksaa tuli reilusti enemmän hoitsuille. SDP:lle koko juttu oli katastrofitappio. 12 vuotta hallituksessa ja tulos pyöreä nolla. Kokoomukselta asia hoitui 6 kuukaudessa.

Äänestä
  • ja Kataisen ansiotako se oli??

    Äänestä

tavoittelua mieheltä joka luikki karkuun kaikista eduskunnan istunnoista joissa tuota asiaa käsiteltiin ja huuteli vain toisten selän takaa,että ainakaan valtiolta ei lisä rahaa tehyläisille tule ja sama meninkihän oli koko puolueessa;vain Kokoomusta äänestävien keskuudessa työtaistelun kannatus oli alle 50%.

Äänestä

Laitinen Pesola( nälkäkurjen näköinen) on myös kokkoomuslaisia - yhteinen juoni????

Äänestä

että kokoomuksen ansiosta kunta-alan naisvaltaiset alat saivat enemmän korotuksia kuin muuten olisi
saaneet.

Kauneuspisteistä ja taiteellisesta vaikutelmasta voidaan keskustella.

Äänestä
  • Kokoomushan lupasi mutta ei antanut yhtään lisärahaa. Hyvä se on lupailla MUIDEN PUOLESTA KUN MUUT JOUTUU SEN TASA-ARVOTUPON MAKSAMAAN!!!

    Ja mitä tulee sun valheelliseen väittämääsi että KAIKKI naisvaltaiset alat hyötyi tosta, niin TODELLAKAAN EI.

    Eli kyllä te kokkelit ainakin osaatte valehdella (ihan kuin kepulaisetkin), eri juttu vaan on että uskotaanko teidän valheitanne mutta yrittää osaatte ainakin. Sorry vaan, kusetuksenne EI MEE LÄPI.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitikin lupauksensa kirjoitti:

nyt ollaan niin mielinkielin. Ennen ratkaisun syntymistä kierreltiin ja kaarreltiin kun tuli puheeksi korotuslupausten pitäminen.

Räikeintä paskanjauhamista mitä pitkiin aikoihin on nähty.
Kyllä on paskanjauhaja pahimmasta päästä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu