Sir Alfred 10 pistettä. Kepulaiset änkyrät on

kovaa vauhtia samoille linjoille. Upeaa visiointi Sir Alfredilta! Ja toisi ennustella Tehy-kiistan ratkaisunkin aivan oikein!

Ja tässä kepulainen Sir Alfredin peesaaja;

Paras-hanke ja puitelaki ohjaavat kuntien toimintaa terveydenhoidon ja keskiasteen koulutuksen järjestämisessä. Monille kunnille se merkitsee pakottavaa kuntien väliseen yhteistyöhön ohjaamista.

Useat kunnat ovat tajunneet väistämättömän kehityksen. Kuntia joudutaan yhdistämään talouden pakon edessä, tahdoimmepa tai emme.

Se kuntapäättäjä, joka tajuaa tämän ensimmäisenä, sopeutuu parhaiten muutokseen.

Hän kykenee määräämään oman kuntansa kehitystä, tulevaisuuden keinoja hoitaa ja varmistaa palvelutuotanto kuntalaistensa parhaaksi. Kun työtätekevä väestönosa vähenee, on järkeistettävä.

Se tarkoittaa päällekkäisten toimintojen vähentämistä, ylimääräisen hallinnon ja kuntatalojen poistamista.

Jotkut tarjoavat keinoksi yhteistyön lisäämistä kuntien välillä. Kokemus on osoittanut enimmäkseen huonoa. Syntyy vain lisää ylimääräistä hallintoa. Tällainen kehitys onkin tulkittava välivaiheen kehitykseksi. Vain kuntakoon suurentaminen optimaaliseksi tarjoaa asiantuntijoidenkin mukaan parhaat mahdollisuudet sekä kehittää palvelutuotantoa, että tehostaa toimintaa kunnissa.

Valtiohallinnossa on tämä tajuttu kauan sitten ja hallinnon ohjaaminen johtajuuteen ja asiakaslähtöisyyteen on kehittänyt mitatusti hyviä tuloksia. Nykyinen "kuntanepotistinen" järjestelmä

ei useimminkaan mahdollista tehokasta toimintaa. Kunnat harvoin sopivat toimeksiantoja kuntarajojen yli, eikä liian pienten kuntien ostokapasiteetin vähyys edistä kilpailua.

Isommissa kunnissa aito kilpailuttaminen etenee, ulkoisten palvelujen hyödyntäminen ja toimivimpien talousalueiden kehittäminen luovat riidattomasti uusia mahdollisuuksia vahvempien alueiden syntyyn. Kurikan kaupungin kannalta unelmana mielestäni pitäisi olla vahvan alueen muodostaminen nykyisten Jurvan , Jalasjärven ja Ilmajoen kanssa. Kukin nykyinen kunta on tasapainossa tulojen ja menojen suhteen. Kehittämiseen riittää aktivoida voimavaroja vain yhteisestä kassasta.

Kurikan kaupungin kuntastrategia edellyttää yhä ylimmän virka- ja luottamusjohdon aktiivisia toimia kuntayhteistyön merkeissä. Jurvan kanssa melkein jo onnistuttiin ja mieli on avoin uusiin avauksiin.

Useat kuntajohtajat ja luottamushenkilöt tekevät arvokasta ja pyyteetöntä työtä ristipaineessa. Helpompi on tehdä kiperiä kysymyksiä ja kyseenalaistaa kaikki kehitys. Kansalaiset kyselevät tunteella ja median tehtävä on kyseenalaistaa aina. Ne tehtävät heille suotakoon. Kuntajohdon epäkiitollinen tehtävä on luotsata kehitystä niin, että hyvinvointipalvelut säilyvät. Ei siinä muuta motiivia ole.

Epäilevä päättäjä haluaa ymmärtää kaiken ennen päätöksentekoa. Hän haluaa vapauden muuttaa mieltään. Itse suhtaudun hyvin epäluuloisesti tuollaiseen vapauteen. Minullakin on vapaus. Mikään vapaus ei kuitenkaan estä minua ottamasta vastuulleni tehtävää, tavoitetta hoitaa kuntalaisten asiat entistä paremmin.

Sanonta kuuluu: "Avoin uuni ei paista leipää." Se tarkoittaa, että joskus on tehtävä päätös, pantava piste epäröinnille. Uhrauksista välittämättä valittava suunta, vaikka ei aina tiedäkään tarkkaa syytä toiminnalleen.

Vastaus otsikon kysymykseen: Kuntien kehitys on omissa käsissämme, jos niin tahdomme.

Hyötyjiä ovat kaikki, niin kuntalaiset kuin etenkin kuntatyöntekijät. Jokaisen osapuolen pitää kokea saavansa jotain etua. Se kokemus syntyy tiedon saannin kautta.

Kyllä sieltä perässä tulee vielä yksi "palstan tuttu";-)) Änkyröimättä paras!
1100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja Kurikan kaupunkinvaltuuston puheenjohtajan (KESKUSTA) Matti Ollilan kirjoittama. Hyvin kirjoitettu..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

..tulossa... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu