minulle se

Mitä olivat pelätyt räpyläryssät jatkosodan aikana?
3197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyökkäysvaiheen aikana syksyllä 1941 venäläisen merikadettikoulun(?) oppilaista muodostettiin erikoisryhmä erikoisvälinein.
Ryhmän tarkoituksena oli vesitse koukata suomalaisten sivustaan Laatokan pohjoisrannalle johonkin Salmin hollille.

Erikoisvälineisiin kuului "puolikumipuku" jotta veneistä laskettu joukko voisi edetä vedessä.
Puvussa oli kuitenkin kammottava suunnittelumoka, jonka seurauksena puvun jalkatilaan kertyi ilmaa ja uiva valiomies uikin kohta vaakatasossa ja sitten pää alaspäin.(kirosi varmaan siinä asenossa systeemin toimimattomuutta)

Hukkuneita "räpyläryssiä" ajautui sitten rannikolle. Tarkkaa määrää en muista, mutta kymmeniä niitö kuitenkin oli.
Tuskinpa niitä kukaan pelätä osasi jos ei muutenkaan kuolleita pelännyt.

En muista enää lähdettäni koska olen lukenut sen jo 70-luvun lopulla. Kyse on kuitenkin suomenkielisestä sota-aikaan liittyvästä kirjasta.

Toivottavasti joku täydentää. Kiitos.

Äänestä
  • Taidat olla melkoinen humoristi?

    Äänestä

Syksyllä 1941 hyökkäysvaiheen aikana suomalaiset olivat jo jossain Aunuksen takana kun venäläiset suorittivat maihinnousuja ainakin Lunkulan rannoille ja ehkä Mantsinsaareenkin. Nämä koulutetut joukot oli varustettu räpylöillä, siis he uivat veneestä rantaan. Nämä joukot tuhottiin. Tästä kunniakkaasta joukosta on muistomerkki Salmissa meikäläisten sankarihautausmaan päällä.

Tarinat ilmakuplista ovat varmaan satuja, kai joukot harjoittelivat välineitään ennen hyökkäystä?

Huom. Kyseessä oli jatkosota, venäläinen hyökkäsi ensin Suomeen 1939 ja valloitti Karjalan. Suomi yritti jatkosodalla ottaa varastetut alueet takaisin sekä lisäksi turvavyöhykkeen, ns. kolmen kannaksen raja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaa kirjoitti:

Mitä olivat pelätyt räpyläryssät jatkosodan aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu