OPETUS HELLUNTAILAISILLE

Seurakunta on seurakunta sanan varsinaisessa
merkityksessä vain niin kauan, kun se pysyy
Jumalan tahdossa. Ei ole Raamatullista, jos mm.
helluntaiseurakunta ei voi ottaa vastaan neuvoja
ja ohjeita ulkopuolelta (vrt... eriseuraisuus,
lahkolaisuus) varsinkaan sellaisia, jotka
Pyhä Henki on antanut.

Tässä yksi viesti, jonka sain pääsiäisen
aikoihin 1997:
"HELLUNTAISEURAKUNNASSA EI VÄLITETÄ TOISISTA".

Te joko tasan ryhdytte viestin edellyttämiin
toimiin ja olette Jumalan Tahdossa. Jollei,
olette poissa Jumalan Tahdosta. Samansuuntaisen
viestin olen teille kokouksessa puhunut Pyhässä
Hengessä.
Siinä mm. sanoin:"Kuunnelkaa toisianne".

Edelleen olen itse kuullut kokouksessanne, että
toisista välittäminen ei ole helluntai-
seurakunnassa kohdallaan-tämä teidän itse
hyväksymänne puhujan suusta.

Teidän on turha luulla, että Herra puhuu
helluntailaisille vain helluntailaisten kautta.

Lukekaa 2.Moos.18. kuinka Jetro kävi tapaamassa
ja neuvomassa Moosesta, niin tiedätte onko
tämä Raamatullista. Myös muusta, joka on vastoin
Jumalan Tahtoa, tulee teidän (myöskin minun)
kääntyä pois, että pysyisitte Herran Tahdossa.
Herra on sen arvoinen, samoin te, sillä Herra
rakastaa teitä suuresti.

Te seurakunnan vanhemmisto ja vastuuhenkilöt
luette tämän kirjeen ja toimitatte minulle
jokaisen seurakunnan vastuuhenkilön allekirjoittamana, että olette lukeneet tämän
kirjeen. Joko tämän kirjeen tai paperin kaikkien
vastuuhenkilöiden allekirjoituksilla.
Jollette tätä tee julkistan tämän kirjeen, jolloin en voi enää vastata seurauksista.

LÄHETTILÄS 5 6.12.1997.
Silloinen osoite

Nyt on 1.1.1998. vastausta ei ole kuulunut Oulun
Helluntaiseurakunnasta. Tehkää itse kukin tästä
omat johtopäätökset ja toimikaa niiden mukaan.
Huomatkaa... kirje todellakin sisälsi yllämainitut yhteystiedot, poislukien vain
matkapuhelinnumero. Minä itse annoin kirjeen
henkilökohtaisesti Tom Tynkkyselle; joka on yksi
Oulun Helluntaisrk: saarnaajista.
Annoin tämän Hänelle 7.12.1997.

Oulussa 1.1.1998. LÄHETTILÄS 5
7266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ehkä pahin päähänpinttymä jonka olen huomannut on se, että he eivät IKINÄ myönnä olevansa väärässä. Missään uskoon liittyvissä asioissa.

Joten taitaa mennä kuuroille korville :D

Äänestä

kun hellareille kuuluva nuhde, sillä välittäminen on vähäistä nykyään missään lahkossa, sillä niissä kaikissa tapellaan siitä, kuka on oikeassa, alleviivan vielä tuon oikeassa sanan ja se erottaa ihmiset toisistaan ja näin ei seurakuntaa edes pääse syntymään.

Äänestä
  • Että,se joka rakastaa eniten on eniten "oikeassa"

    Äänestä

  • vaikea paikka olla rehellinen ja oma itsensä.

    Äänestä

Ajattelit uhata oikein koko Suomen helluntaiherätystä, eivätkä ottaaneet kuuleviin korviinsa. Toisaalta eipä heille kuinkaan käynyt vaikkeivat hätkähtäneettuota uhkaustasi.

Äänestä
  • Mieltä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Nimiä ei saa mainita täällä.Etkö sitä muistanut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LÄHETTILÄS 5 kirjoitti:

Seurakunta on seurakunta sanan varsinaisessa
merkityksessä vain niin kauan, kun se pysyy
Jumalan tahdossa. Ei ole Raamatullista, jos mm.
helluntaiseurakunta ei voi ottaa vastaan neuvoja
ja ohjeita ulkopuolelta (vrt... eriseuraisuus,
lahkolaisuus) varsinkaan sellaisia, jotka
Pyhä Henki on antanut.

Tässä yksi viesti, jonka sain pääsiäisen
aikoihin 1997:
"HELLUNTAISEURAKUNNASSA EI VÄLITETÄ TOISISTA".

Te joko tasan ryhdytte viestin edellyttämiin
toimiin ja olette Jumalan Tahdossa. Jollei,
olette poissa Jumalan Tahdosta. Samansuuntaisen
viestin olen teille kokouksessa puhunut Pyhässä
Hengessä.
Siinä mm. sanoin:"Kuunnelkaa toisianne".

Edelleen olen itse kuullut kokouksessanne, että
toisista välittäminen ei ole helluntai-
seurakunnassa kohdallaan-tämä teidän itse
hyväksymänne puhujan suusta.

Teidän on turha luulla, että Herra puhuu
helluntailaisille vain helluntailaisten kautta.

Lukekaa 2.Moos.18. kuinka Jetro kävi tapaamassa
ja neuvomassa Moosesta, niin tiedätte onko
tämä Raamatullista. Myös muusta, joka on vastoin
Jumalan Tahtoa, tulee teidän (myöskin minun)
kääntyä pois, että pysyisitte Herran Tahdossa.
Herra on sen arvoinen, samoin te, sillä Herra
rakastaa teitä suuresti.

Te seurakunnan vanhemmisto ja vastuuhenkilöt
luette tämän kirjeen ja toimitatte minulle
jokaisen seurakunnan vastuuhenkilön allekirjoittamana, että olette lukeneet tämän
kirjeen. Joko tämän kirjeen tai paperin kaikkien
vastuuhenkilöiden allekirjoituksilla.
Jollette tätä tee julkistan tämän kirjeen, jolloin en voi enää vastata seurauksista.

LÄHETTILÄS 5 6.12.1997.
Silloinen osoite

Nyt on 1.1.1998. vastausta ei ole kuulunut Oulun
Helluntaiseurakunnasta. Tehkää itse kukin tästä
omat johtopäätökset ja toimikaa niiden mukaan.
Huomatkaa... kirje todellakin sisälsi yllämainitut yhteystiedot, poislukien vain
matkapuhelinnumero. Minä itse annoin kirjeen
henkilökohtaisesti Tom Tynkkyselle; joka on yksi
Oulun Helluntaisrk: saarnaajista.
Annoin tämän Hänelle 7.12.1997.

Oulussa 1.1.1998. LÄHETTILÄS 5

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu