Vinkkejä erikoisen akvaarion kans?? Please?

Olen todella kiitollinen jos joku aiheesta tietävä voisi valaista minua pikkuisen:

Löysin ulkovarastostamme n.30-40litraisen vanhan, lasisen aiv-pullon. Kaunis.
Pullon ympärysmitta on leveimmillään n.145cm, halkaisija n.40cm. Yläosaansa pullo kapenee huomattavasti ja sen suu onkin sisähalkaisijaltaan vain n.6cm, eli edes nyrkki ei mene läpi.
Kysyisinkin, että onko toivoa tehdä siitä akvaariota?

Toki sinne hiekkaa, vettä ja kalat saisi, kasvejakin varmasti, mutta suodatin tuottaisi takuulla ongelmia, sekä kalojen ulossaanti. Akvaariota minulla ei ennen ole ollut.

Eli kertokaa ajatuksianne aiheesta, ja jos pidätte systeemiä vähänkään mahdollisena, niin kirjoittakaa kaikki mitä mieleen tulee. Mitä kaloja, paljonko, mitä kasveja...
Kaikki.
Kiitos paljon. :)
221054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Minä luulen, että se olisi ihan mahdollista.. toki puhdistaminen voisi olla aika työlästä!?!.. mutta letkun avulla se varmasti onnistuisi.. ja kun lasiin kertyy levää.. senkin pois saaminen tuskin onnistuu kovin helposti!?! Suodatinta sinne ei saa survottua millään, mutta ilmapumppu mahtuisi ja se varmaankin hapettaisi vettä tarpeeksi!?! Kaloiksi suosittelisin ehkä jotain taistelukalaa Tai muutamaa miljoonakalaa.. kuitenkin kaloja, jotka viihtyvät vähän pienemmässsäkin tilassa. Valaistuskin voi olla hankala järjestää, tai sitten pitäisi hankkia kasveja, jotka pärjäävät vähäisellä valolla. Jokatapauksessa.. jos haluaisit akvaariota, niin suosittelen ihan "oikeaa" akvaariota.. sellainen olisi PALJON helpompi hoitaa ja pitää siistinä!! ;)

Äänestä
  • Miten luulet että happi ja hiilidioksidi vaihtuu tollasessa pullossa jossa ON VAIN 6CM:N AUKKO??

    Äänestä

Minä luulen, että se olisi ihan mahdollista.. toki puhdistaminen voisi olla aika työlästä!?!.. mutta letkun avulla se varmasti onnistuisi.. ja kun lasiin kertyy levää.. senkin pois saaminen tuskin onnistuu kovin helposti!?! Suodatinta sinne ei saa survottua millään, mutta ilmapumppu mahtuisi ja se varmaankin hapettaisi vettä tarpeeksi!?! Kaloiksi suosittelisin ehkä jotain taistelukalaa Tai muutamaa miljoonakalaa.. kuitenkin kaloja, jotka viihtyvät vähän pienemmässsäkin tilassa. Valaistuskin voi olla hankala järjestää, tai sitten pitäisi hankkia kasveja, jotka pärjäävät vähäisellä valolla. Jokatapauksessa.. jos haluaisit akvaariota, niin suosittelen ihan "oikeaa" akvaariota.. sellainen olisi PALJON helpompi hoitaa ja pitää siistinä ja kalatkin varmasti viihtyisivät paremmin!! ;)

Äänestä

juu.. anteex!! :P

Äänestä
  • näin on, että olis hankala putsata...mutta eikös jotkin monnitkin putsaa sainiä? Mitkä? Toki silti letkulla siivoaisin säännöllisesti.
    Mutta millä systeemillä saisin kalat ulos sieltä esim. siivoamisen yhteydessä? Kuinka suuria haavit yms on? Ja kuinka kallis vehje on hapetin, ja kuinka välttämätön? Toki voin sen hommata, kunhan kyselen että mihin varautua.

    Ja en minä mitään tavallista akvaariota halua kun on noin mahtava mahdollisuus! ;D

    Mutta kiitos, ja lisää kommentteja!

    Äänestä

  • innostunut kirjoitti:

    näin on, että olis hankala putsata...mutta eikös jotkin monnitkin putsaa sainiä? Mitkä? Toki silti letkulla siivoaisin säännöllisesti.
    Mutta millä systeemillä saisin kalat ulos sieltä esim. siivoamisen yhteydessä? Kuinka suuria haavit yms on? Ja kuinka kallis vehje on hapetin, ja kuinka välttämätön? Toki voin sen hommata, kunhan kyselen että mihin varautua.

    Ja en minä mitään tavallista akvaariota halua kun on noin mahtava mahdollisuus! ;D

    Mutta kiitos, ja lisää kommentteja!

    Juu.. minä en tienny, että on olemassa joku laki, miten suuri ja minkä muotoinen akvaario saa olla!! :( Mutta oikeasti, kun olet selvästi kiinnostunut akvaariosta, niin hommaa ihmeessä oikea akvaario!! ;) Juu.. aika monetkin monnit puhistalaa lasia, mutta ei ne kaikkea levää puhdista!! Sorry, kun herättelin sussa toiveita!! :(

    Äänestä

Laki/säädökset/järki ei salli alle 40 litraista akvaariota ja mitään kaloja EI saa pitää pyöreässä maljassa/pullossa! Ihmettelen suuresti oman harkintakykynne puutteellisuutta!
Pullo on pullo EI akvaario!

Äänestä

Eläinsuojelulaki kieltää laittamasta kaloja alle 40 litraiseen akvaarioon.

Äänestä
  • Kieltää tosiaan ja kieltää myös pyöreiden maljojen käytön!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kieltää tosiaan ja kieltää myös pyöreiden maljojen käytön!

    Saako pyäreeseen alle nelikymppiseen altaaseen laittaa esim kotiloita tai jotain muita eliöitä, kun kaloja??? :O

    Äänestä

Oho, en ollut tuollaisesta kuullutkaan! Mistäpä olisinkaan kun en kalojen kanssa juuri ole ollut tekemisissä. Hyvä kun valaisitte. Mutta en minä sinne montaa olisi ottamassakaan, tosin.
Mutta miksi ei pyöreään? Mitä se niitä liikuttaa? Jos oletetaan että pullo olisi sen 40litraa(tarkistan kun ehdin), niin mikä ero sitten on kaloille, että onko se pyöreä vai neliskanttinen?? *yli ymmärryksen*

Onko muita pointteja mitä tulisi huomioida, JOS pullo on 40l ja pyöreyden haitallisuudelle ei löydy järkeviä perusteita?

Äänestä
  • En minä kyllä pulloon mitään kalaa laittaisi kiusattavaksi, vaikka olisi kuinka tilava, sinnehän on täysi mahdottomuus laittaa suodatinta joka on kyllä aivan ehdoton laite jos kaloja haluaa hengissä pitää (tai sitten joku ulkosuodatinviritelmä, vain putket pulloon...). Lisäksi pullossa veden vapaan pinnan suhde tilavuuteen nähden on olematon => kaasut eivät pääse vaihtumaan kunnolla => happikato => entisiä kaloja. Tai sitten pullo pitäisi jättää niin vajaaksi, että vedessä on kunnolla vapaata pintaa, jolloin taas litramäärä jää auttamatta liian vähäiseksi. Pelkällä ilmapumpulla ei todellakaan pärjää, eikä se edes auta happitilanteen parantamiseen, kun se pinta-ala ei edelleenkään riitä (varsinaiseksi "hapettimeksi" ilmapumpusta ei edes juuri ole, lähinnä koriste)

    Miten tuohon valaistuksen voi järjestää? Entäs levien ja pohjan puhdistus? Kuolleiden kalojen (joita aivan varmasti riittäisi) poisto?

    Ja eläinsuojeluasetuskin tosiaan suosittaa ettei kaloja pidetä pyöreässä maljassa, saatikka pullossa.

    Jos tuon välttämättä vesialtaaksi haluaa, niin pelkkä kasviallas ikkunalle, korkeintaan joku pikkuinen kotilo sekaan. Tai sitten niitä helppohoitoisia muovikaloja ja ilmapumppu niitä liikuttelemaan.

    Äänestä

Oho, en ollut tuollaisesta kuullutkaan! Mistäpä olisinkaan kun en kalojen kanssa juuri ole ollut tekemisissä. Hyvä kun valaisitte. Mutta en minä sinne montaa olisi ottamassakaan, tosin.
Mutta miksi ei pyöreään? Mitä se niitä liikuttaa? Jos oletetaan että pullo olisi sen 40litraa(tarkistan kun ehdin), niin mikä ero sitten on kaloille, että onko se pyöreä vai neliskanttinen?? *yli ymmärryksen*

Onko muita pointteja mitä tulisi huomioida, JOS pullo on 40l ja pyöreyden haitallisuudelle ei löydy järkeviä perusteita?

Äänestä

... kuitenkin pistäsit pulloon vaikka osmankäämiä ja nurkkaan koristeeksi.
Ne on helpompi hoitosia kuin pullotetut kalat *hymy*

Äänestä
  • tässä yksi peruste, miksei kaloja saa laittaa pyöreään maljaan: kalat eivät löydä nurkkaa, mihin piiloutua. siis yksinkertaisesti kalat kokevat pyöreän maljan turvattomaksi. tulisithan sinäkin varmasti hulluksi jos et voisi nojata nurkkaan vaan kaikki olisi pyöreätä..! eli ei ei ja vielä kerran ei! jos pyöreähköä maljaa halajat, hanki 8-kulmanen akvaario!

    Äänestä

Luepa alla oleva eläinsuojeluasetus, et voi millään toteuttaa vaadittuja olosuhteita pullossasi.

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN PÄÄTÖS nro 2/EEO/l998

Päivämäärä Dnro 18.3.1998 1094100-97
Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.4.1998 - toistaiseksi


KOIRIEN, KISSOJEN JA MUIDEN PIENIKOKOISTEN SEURA- JA HARRASTUS-ELÄINTEN PIDOLLE ASETETTAVAT ELÄINSUOJELUVAATIMUKSET

Liite 10 Kalat

Akvaario on tarvittaessa varustettava kannella tai peitelasilla siten, että kalat eivät pääse hyppäämään sieltä pois. Akvaarion yhdellä sivulla on oltava näkösuoja, jollei akvaarion kasvillisuus tai muu sisustus anna kaloille riittävää suojaa. Akvaarion veden määrän, laadun, lämpötilan, vesipinta-alan ja veden syvyyden on oltava sopivat ottaen huomioon kalalaji, kalojen koko ja lukumäärä. Vettä on vaihdettava tai puhdistettava säännöllisesti siten, että sen laatu pysyy hyvänä. Kuollut kala on poistettava akvaariosta välittömästi.

Akvaarion sisustuksen ja pohjamateriaalin on oltava kaloille sopiva. Kaloilla on tarvittaessa oltava sopivia piiloutumispaikkoja.

Kalaryhmiä, -parvia ja -lajeja yhdistettäessä tai luotaessa uusia kaloja ryhmään on erityistä huomiota kiinnitettävä kalojen yhteensopivuuteen ja kalojen parvikäyttäytymiseen.

Kalaa ei pidetä pyöreässä vesimaljassa.

Akvaariossa on vähintään 1 litra vettä kutakin enintään 5 cm mittaista kalaa kohden ja vähintään 4 litraa vettä kutakin enintään 10 cm mittaista kalaa kohden. Akvaariossa on vettä kuitenkin aina vähintään 40 litraa.

Äänestä

Juu, kiitos vastauksistanne, hyvä että kerroitte kaiken tämän. Ehkä ajatus täytyy sitten hylätä...damn... mutta en tietenkään tahdo kaloja kärsimään hoitooni.

Kuitenkin vielä inttäisin tämän verran: jos saisin pulloon: pohjalle suuren "kannon" tms (pitkän ja niin suuren kuin vaan aukosta mahtuu) johon pääsisi piiloon ja turvaan, kasveja muutaman, sekä hyvin vähän hyvin pieniä kaloja, (muutama neontetra tms, pari muuta ja tarvittavat monnit) ja lisäksi vaihtaisin veden säännöllisesti, niin eikö sittenkään olisi mahdollista?

*unelmoi vieläkin, tosin jo vähän haikeana*

Äänestä
  • .. ja edelleenkään pullossa ei olisi suodatusta ja se happitilanne huono.. Neontetrat ovat lisäksi parvikaloja joten tuommoinen "yks noita ja kaks noita" irtokarkkitekniikka ei myöskään toimi vaan niitä pitäisi olla vähintään se 6-10 jolloin pikkuruinen pullo olisi jo täynnä.

    Siis edelleenkin ei EI, ellei pullosi ole jotain sadan litran vetoinen ja suu niin suuri että tarvittavan tekniikan (neontetrat kaipaavat usein sen suodattimen lisäksi myös lämmittimen) saa sisään ja mahtuu käsi sisään tekemään tarvittavat huoltotoimet. Ja vesi sen verran vajaa että vesipintaa riittää kaasujen vaihtoon, ja vesi myös kiertää kunnolla niin että happitilanne säilyy riittävänä. Korkeintaan yksi taistelukala saattaisi kituuttaa jonkun aikaa hengissä tuossa systeemissä ja sekin kaipaa ehdottomasti sen lämmittimen.

    Jos elävistä kaloista unelmoit niin suosiolla vaan se tylsä ja tavallinen kunnonkokoinen neliskanttinen allas oikeine varusteineen hankintaan.

    Äänestä

  • täähän on ihan selkee provoova feikki!!!!!!

    Äänestä

  • feikki kirjoitti:

    täähän on ihan selkee provoova feikki!!!!!!

    Juu, ei ole feikki ei...tämä on vaan tyhmän pienen ihmisen tyhmä kysymys, johon on onneksi saanut asiallisia kommentteja, eikä siksi taida laittaa kaloja "pulloon".

    Vieläkin se kyllä haaveilisi. Se olis niiiiin hieno akvaario. :/ Damn...

    Äänestä

  • innostunut kirjoitti:

    Juu, ei ole feikki ei...tämä on vaan tyhmän pienen ihmisen tyhmä kysymys, johon on onneksi saanut asiallisia kommentteja, eikä siksi taida laittaa kaloja "pulloon".

    Vieläkin se kyllä haaveilisi. Se olis niiiiin hieno akvaario. :/ Damn...

    Oikeesti sä et voi siihen pulloon kaloja laittaa. Tärkeintä on kalojen hyvinvointi! Osta tavallinen hyväksi havaittu akvaario. Terveistä kaloista tylsän näköisessä altaassa on enemmän iloa kuin sairaista stressaantuneista kaloista hienossa pullossa! Jestas sä oot sitkee tyyppi. :P

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


innostunut kirjoitti:

Olen todella kiitollinen jos joku aiheesta tietävä voisi valaista minua pikkuisen:

Löysin ulkovarastostamme n.30-40litraisen vanhan, lasisen aiv-pullon. Kaunis.
Pullon ympärysmitta on leveimmillään n.145cm, halkaisija n.40cm. Yläosaansa pullo kapenee huomattavasti ja sen suu onkin sisähalkaisijaltaan vain n.6cm, eli edes nyrkki ei mene läpi.
Kysyisinkin, että onko toivoa tehdä siitä akvaariota?

Toki sinne hiekkaa, vettä ja kalat saisi, kasvejakin varmasti, mutta suodatin tuottaisi takuulla ongelmia, sekä kalojen ulossaanti. Akvaariota minulla ei ennen ole ollut.

Eli kertokaa ajatuksianne aiheesta, ja jos pidätte systeemiä vähänkään mahdollisena, niin kirjoittakaa kaikki mitä mieleen tulee. Mitä kaloja, paljonko, mitä kasveja...
Kaikki.
Kiitos paljon. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu