Olen huolestunut uskovais naisista

Jeesuksen seurakunnassa vihkiytyminen tapahtui alastomien nuorukaisten kesken, ja siinä ei ollut naisukupuolen edustajia läsnä.

Miksi naisia aina syrjitään?

Naispappeus on groteskia, tietyssä mielessä.

Pyhän kaanonin seurakunta, tai whatever on oikeassa!
7208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

hän joka on ottanut Jeesuksen Kristuksen Vaphatajakseen ja Herrakseen, hänet Hän Jeesus varjelee, näin Jeesus on luvannut aikanaan Jumalalle.Yhtäkään jonka sinä Isä annat minulle, minun nimessäni minä en hukkaa.
Eli, Jeesus varjelee omansa.
jk. Raamattu myös toteaa, Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, on vain armosta pelastuneita.

tv,. evankelista :)

Äänestä

"Jeesuksen seurakunnassa vihkiytyminen tapahtui alastomien nuorukaisten kesken, ja siinä ei ollut naisukupuolen edustajia läsnä."

Tämä kristinuskon homoeroottinen puoli onkin jäänyt vähemmälle tarkastelulle.

Äänestä
  • on haettu?

    >>>"Jeesuksen seurakunnassa vihkiytyminen tapahtui alastomien nuorukaisten kesken, ja siinä ei ollut naisukupuolen edustajia läsnä."

    Äänestä


  • myös selitys, miksi UT on kirjoitettu kreikaksi:)

    Äänestä


  • Tukahduttaminen kristinuskoonkin kuuluva elementti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sphtj kirjoitti:

Jeesuksen seurakunnassa vihkiytyminen tapahtui alastomien nuorukaisten kesken, ja siinä ei ollut naisukupuolen edustajia läsnä.

Miksi naisia aina syrjitään?

Naispappeus on groteskia, tietyssä mielessä.

Pyhän kaanonin seurakunta, tai whatever on oikeassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu