Pääseekö juutalaiset taivaaseen?

Nipsu..

Vanhassa testamentissa ei tunneta UT:n kidutushelvettiä, myös Saatana on siellä lähes tuntematon olento. Näyttäisi myös siltä ettei edes taivaaseen pääsemisestä israelilaiset haaveilleet.

Tietääkö kukaan raamatunpaikkoja siitä, mitä VT:n ihmiset ajattelivat kuoleman jälkeen heille tapahtuvan? Kristityillä on keppinä helvetti ja porkkanana taivas, mutta miten oli/on juutalaisten opissa?

4

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Israelilaisten uskonto oli lähes pelkästään tämän puoleiseen suuntautuvaa. Jumalan siunaukset ja rangaistukset koettiin tämän elämän aikana. Kuoleman jälkeisen elämän ajateltiin olevan jonkinlaista varjomaista olemassaoloa mutta uskonnollinen elämä ei mitenkään juuri kohdistunut mihinkään taivaan tavoittelemiseen tai kuolemanjälkeisen rangaistuksen välttämiseen. Tähtäyspiste oli tämänpuolisessa.

      Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikoihin juutalaisuuteen alkoi Zarathustralaisuudesta syntyä käsityksiä kuolemanjälkeisestä tuomiosta ja tuomiota seuraavasta palkkion tai rangaistuksen paikasta. Tämä aate levisi pikkuhiljaa niin, että Jeesuksen ajan juutalaisuudessa osa juutalaisista (fariseukset) uskoivat kuolemanjälkeiseen elämään ja rangaistukseen, osan (saddukeukset) pitäytyessä mooseslaiseen ajatteluun, joka ei, kuten sanottu, sisältänyt kuolemanjälkeistä aspektia.

      Saatana oli varhaisille israelilaisille Jumalan hoviväkeen kuuluva olento, virka-asemaltaan lähinnä yleinen syyttäjä. - Saatana ei ollut siis mikään helvetin ruhtinas koska helvettiäkään ei ollut.

      • Nipsu..

        Riviuskovalla ei ole varmasti mitään käsitystä tuosta että helvetti/taivas-systeemi on vain keksitty jossain vaiheessa. Raamatussa ei mainita milloin, joten riviuskova luulee että ne kuuluu myös VT:iin.

        Itse helluntaiperheestä lähteneenä on jännä huomata kun raamattua tutkii, kuinka VT ja UT erkanevat toisistaan yhä enemmän ja näyttää yhä järjettömämmältä kuinka helluntailaisetkin kanniskelee VT:tä mukanaan ja napsii sieltä "korvasyyhyynsä" mitä milloinkin - juutalaisten TÄYSIN erilaisesta opista.


      • öksikkä
        Nipsu.. kirjoitti:

        Riviuskovalla ei ole varmasti mitään käsitystä tuosta että helvetti/taivas-systeemi on vain keksitty jossain vaiheessa. Raamatussa ei mainita milloin, joten riviuskova luulee että ne kuuluu myös VT:iin.

        Itse helluntaiperheestä lähteneenä on jännä huomata kun raamattua tutkii, kuinka VT ja UT erkanevat toisistaan yhä enemmän ja näyttää yhä järjettömämmältä kuinka helluntailaisetkin kanniskelee VT:tä mukanaan ja napsii sieltä "korvasyyhyynsä" mitä milloinkin - juutalaisten TÄYSIN erilaisesta opista.

        monet helluntailaiset pitävät Juutalaisia jotenkin pelastavana uskona ja opiskelevat Juutalaisten oppeja ikäänkuin ne kuuluisivat kristin uskoon?? Juutalaiset eivät usko helvettiin eikä liioin Jeesukseen? Ja monet vanhan testamentin kohdat he tulkitsevat täysin eritavalla kuin kristityt.


      • Nipsu..
        öksikkä kirjoitti:

        monet helluntailaiset pitävät Juutalaisia jotenkin pelastavana uskona ja opiskelevat Juutalaisten oppeja ikäänkuin ne kuuluisivat kristin uskoon?? Juutalaiset eivät usko helvettiin eikä liioin Jeesukseen? Ja monet vanhan testamentin kohdat he tulkitsevat täysin eritavalla kuin kristityt.

        VT:ssä annettu ilmoitus Israelin kansasta Jumalan omaisuuskansana, jota Jumala rakastaa kun taas muita enemmän tai vähemmän vihaa. Kristityt sitten uskovat tämän todeksi muiden raamatun tekstien ohella huomaamatta lainkaan sitä, KUKA tuon muinaisen ilmoituksen on kirjannut muistiin - no kukapa muu kuin joku muinainen israelilainen! Kenellepä ei OMA kansa olisi jotenkin muita "parempi".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      521
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe