Jokin aika sitten vieraili ranskalainen EU:n poliitikko Suomessa.
Uutisten mukaan hänellä oli kaksi asiaa toimitettavana maassamme.
Ensiksi hän sanoi, että Ranska "ymmärtää" Suomen erityisen maatalouden tukitarpeen ja että kannattaa jatkaa neuvotteluja tms.
Sitten hän sanoi, että Ranskan suhteet Natoon ovat parantuneet eikä se pulju olisi huomo vaihtoehto Suomellekaan.
Nyt tietenkin ihmettelee, onko maataloustuki ja NATO jotenkin (ja tietyissä piireissä) yhdistetty ja mitkä piirit siinä tapaiksessa painostavat Suomea.
Ruotsi ei edes keskustele NATOonliittymisestä. Se on täysin poissuljettu päivän politiikasta. MUTTA se näkee mielellään, että Suomi liittyy jäseneksi (ja maksaa jäsenyydestä kertyvät kustannukset).
Olin läsnä Tukholmassa Suomi-talossa pidettävillä NATO-päivillä. Suomen silloinen puolustusminuisteri Enestam ja Ruotsin vastaava ministeri sekä erilaiset militäärit naureskelivat käytävällä, että kyllä siihen puljuun liukastutaan kuin banaaninkuorella. Satuin kuulemaan. Mutta tilaisuuden virallisissa puheissa mm Enestam sanoi muuta.
Tämän jälkeen vain Suomessa alettiin lobbaamaan NATOn puolesta, MUTTA ei Ruotsissa, ei medioissakaan ja poliitikot vaikenivat asiasta. (Enestam alkoikin kirjoittelemaan pro-NATO-juttuja lehtiin Suomessa.
Niin, miten tämä liittyy ranskalaisen poliitikon lausumiin? En tiedä.(Ruotsi yhdessä Tanskan kanssa asennoitui kielteisesti Suomen maataloustukeen...siihen löytyy paljonkin, mm kauppapoliittisia syitä, mutta onko myös muita syitä? Painostetaanko Suomea Natoon?)

Vastaukset 5
Vanhimmat
tunnollinen, uskollinen, kuuliainen ja sotilaallisesti tottelevainen kansa.
Menee ja tekee mukisematta mitä käsketään.
Sellaisesta on aina ollut hyötyä "fiksummille" toisia hyväksikäyttäville kansakunnille kuten Ranska, Saksa, USA, jne.
Suomen alueen haltuunotto olisi erityisen hyödyttävää tuolle porukalle.
ja ennakkomaksut täysin turhia. Suomi on Islannin asemassa.
Itse asiassa uskallammeko antaa vastuuta ulkopuolisille, erientyppisen tiedustelun (- esim. perinteisen sotilastiedustelun ohella) ja muun yhteistoiminnan ohella?
Entä eri "viranomaisten välisen tiedon" kontroolin laita? Se pitäisi olla aina luja?
Missä on veteen piirretty raja milloin on kyseessä maanpetos ja milloin mahdollinen vain liitokunnan välillinen viranomaisten yhteistyö?
Se on liiaksi tulkinnan vahainen ja on syytä kiteyttää, kieltävän – mutta eritoten myöntävän Suomen NATO –jäsenyyden kannalta.
Siten, että poliitikot ja viranomaiset osaavat ne unissaan ja minimoiden veteen piirretty hämärän rajan, jota yli ei mennä koskaan – ilman, että siitä koituisi lainrikkojalle ANRKARIA seuraamuksia - erittäin kovine rangaistuksineen ja pääsääntöisesti ne myös toimeen pantaisiin.
Myös se varmistettava ettei mahdollinen liittolainen saati muu ULKOVALTA - pysty niitä kiertämään, kuten ei omatkaan päättäjämme, kuin puoli- huomaamatta?
Myös siten, ettei näitä lakeja noin vain hetkessä muutettaisi, kuin lennossa tai – jopa jälkikäteen?
Viime vuosina meistä riippumattomien, mutta katsoakseni tilannetta juuri tällä hetkellä – melko suotuisan Eurooppalaisen kehityksen johdosta, kyljellä on tullut liian väljä lain tulkinta – joka tulisi nyt hetkeksi ja useammaksi pysäyttää jokaisen viranomaisen, poliitikon ja päättäjän!
Tämä on minimi mitä voidaan edes vaatia, ennen kuin keskustelu ylipäätään on RAKENTAVAA.
En voi nähdä muuta ratkaisua ongelma yhtälöön, kun siten se toinen ehkä katastrofaalinen - antaa mennä miten sitten vaan... hyvällä tuurilla sinnepäin. - Siihen tuskin meistä kukaan on valmis??!
Mutta etteikö asiaakin olisi,
mielenkiintoista on, että
onko supon uuden päällikön nato kanta
todellakin vain ja ainoastaan siellä äänestyskopissa, niinkuin hän ilmoitti?
Ruotsi ei edes keskustele NATOonliittymisestä. Se on täysin poissuljettu päivän politiikasta.
Secret nuclear submarines guaranteed Swedish security
http://www.foi.se/FOI/templates/Page____4065.aspx
Puolueeton Ruotsi liittoutui Yhdysvaltain kanssa jo 1960 kätkemällä Gotlannin itäpuolelle Yhdysvaltain hyökkäyssukellusveneet.
Ruotsin puolustusvoimien Radioanstalten lentää vakoilulentoja Ahvenanmaalle ja pyrkii kuuntelemaan TeliaSoneran kännykät Suomessa.