Kun joku toinen kertoo meille mitä meidän pitäisi tehdä, hän voi kertoa vain miten jokin päämäärä voidaan saavuttaa, mutta hän ei voi mitenkään perustella tätä päämäärän tavoittelua, niin että se motivoisi kyseisen ihmisen tavoittelemaan tätä päämäärää. Motivaatio kumpuaa aina ihmisen omasta tahdosta, tietenkin tahto reagoi aina jollakin tavalla kohtaamiinsa asioihin. Mikään ulkoinen asia ei voi motivoida ihmisiä toimimaan jollain tietyllä tavalla, ulkoinen asia voi vain kertoa kuinka jokin asia voidaan saavuttaa. Päämäärät ovat välineellisiä ja tahto toimii sen aineiston perusteella, joka sillä on todellisuudesta. Tahdon välineitä ovat kaikki teot, jotka edustavat tahdon valitsemia päämääriä.
Tahto on kuitenkin osa maailmaa, jolloin se on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, jolloin tahto ei ole vapaa. Ihmisen psyyke muodostuu ajan myötä ympäristön ja tahdon vuorovaikutuksessa. Ympäristö tarjoaa omia päämääriänsä ja tahto omiansa, tahto voi olla voimakas tai heikko.
Rationalismilla tarkoitetaan kaikkea sitä mikä voidaan palauttaa ajatuksiksi, kaikki tahdon välineet, jotka voidaan ymmärtää rationaalisesti. Rationaaliset välineet ovat aina suhteellisia, ne ovat riippuvaisia absoluuttisista arvoista ja siksi ne voivat ilmetä vain suhteellisina.
Suhteelliset arvot ovat niitä päämääriä, joiden katsotaan olevan järkeviä sillä perusteella että jokin luonnonlaki edellyttää tai jokin rationaalinen peruste perustelee tätä päämäärää. Ei ole viisasta olla syömättä.
Absoluuttiset arvot ovat tahdon päämääriä, ne syntyvät yksilön ja maailman välisestä vuorovaikutussuhteesta, uskonto yrittää asettaa tahdolle sen sisäiset arvot ulkoapäin, mikä ei tietenkään voi onnistua.
Uskonnot pyrkivät kertomaan mitä ihmisten pitäisi tehdä, nämä eivät kuitenkaan perustele asioita rationaalisesti, vaan heidän oletuksensa ovat absoluuttisista, niitä ei edes yritetä perustella rationaalisesti. Usko on usko johonkin korkeampaan päämäärään, uskonnot tarjoavat ihmisille absoluuttisia arvoja.
Uskonnot rakentavat yhteisön sosiaalisia suhteita, asioista tehdään itsestään selviä. Uskonnot rakentuvat käytännöllisille tavoille, on käytännöllistä että joku määrää mitä perheessä tapahtuu. Mies on perheenpää, joka hallitsee perhettä kuin kuningas valtakuntaansa. Uskonnot asettavat jäsenillensä lakeja, joiden noudattamista vaaditaan, kuoleman jälkeen pahoista teoista joutuu maksamaan.
Valtio tai mikä tahansa yhteisön infrastruktuuria ylläpitävä hallinto voi vaikuttaa suureesti uskonnollisiin käsityksiin, vaikeina aikoina uskonnollisten järjestöjen ääripäiden edustajat voivat vaatia väkivaltaisia toimenpiteitä, sillä hallintohan ei ole oikeauskoinen ja siksi se on vihollinen, jumala oikeuttaa väkivallan, epäuskoiset ovat pahoja ja oikeauskoiset hyviä. Tämä soveltuu mihin tahansa uskonnollisen yhteisön viholliseen.
Mies ja nainen ovat erilaisia yksilöitä, nainen on ruumiillisesti heikompi ja rajoittuneempi, mies on naisen ja miehen suhteessa yleensä hallitseva osapuoli, mies on lähes jokaisessa kulttuurissa arvovaltaisempi yksilö. Miehelle asetetaan suurempia vaatimuksia kuin naisille, miehen täytyy olla ruumiillisesti kestävä ja miehellä on suurempi vastuu, mies vastaa perheestään. Nainen taas saa nauttia miehen suojeluksesta ja nainen hoitaa lapset. Tämä järjestys johtuu käytännöllisistä syistä ja se ei voi suuresti muuttua ilman fysiologisia muutoksia ihmisissä.
Uskonnoissa tämä asetelma on yleensä viety äärimmilleen, pyhät kirjat kertovat kuinka asioiden tulisi olla ja siitä ei ole poikkeamista. Ajan myötä kun ihmiskunta on kehittänyt parempia keinoja käytännöllisestä elämästä selviämiseen, kaikkia uskontojen käytännölliseen elämään vaikuttavia määräyksiä ei oikein voi perustella enää muulla kuin sillä että se on jumalan sanaa. Luonnollisesti syntyy liikkeitä, jotka haluavat uudistuksia, eihän sitä enää tarvitse toimia historiallisten tilanteiden ehtojen mukaan, ehdot ovat muuttuneet. Kuitenkin uskonnot perustuvat pyhiin kirjoihin, jotka ovat ikuisia, niistä ei periaatteessa ole koskaan poikkeamista, sillä nehän ovat jumalan sanaa. Tämän takia uudistusmielisten liikkeiden lisäksi syntyy fundamentalistisia liikkeitä, jotka ajavat oikeaoppista pyhien kirjojen noudattamista.
Kun yhteiskunnalliset ongelmat, joista yhteiskunnan tai valtion johto vastaa, tulevat kriittisiksi, syntyy uskonnollisille äärijärjestöille markkinoita. Vaikeina aikoina on helppoa sanoa että nämä uudistusmieliset rikkoivat jumalan sanaa ja sen takia kaikki menee niin huonosti, jolloin uskonnon väkivaltaiset elementit pääsevät valtaan. Missään vaiheessa väkijoukot eivät tee rationaalista arviointia sen suhteen mitä he kannattavat, kannattaminen perustuu aina absoluuttisille arvoille, sille arvo pohjalle johon suhteellisia arvoja verrataan. Oma kulttuuri ja yhteisö on usein turvallisuuden takuu, siihen on helppo turvautua, oma uskonto auttaa selviytymään vaikeista ajoista, yhteisöllisyyden tunne palauttaa turvallisuuden tunteen vaikeina aikoina. Turvattomuuden tunne voi syntyä vain sitä kautta että yksilö kokee olevansa uhattuna, tämä voi toteutua vaikka niin että toisen uskonnon edustajat uhkaavat yksilön omaa uskontoa, silloin yksilö hakee turvaa omasta uskonnostaan ja sen yhteisöllisyydestä.
Kun jokin uskonto joutuu uhatuksi, alkaa sen sisällä harhaoppisten vainot, sillä uskonnon täytyy olla sisäisesti yhtenäinen, jotta se voisi taistella toista uskontoa vastaan, tämän takia uudistusmieliset joutuvat ensiksi vainojen kohteeksi. Fundamentalistit eivät tunne armoa, sillä heidän tekonsa oikeutta itse jumala ja he voivat tehdä mitä tahansa kunhan he vain löytävät sopivan kohdan pyhistä kirjoista sen pahan teon oikeuttamaan. Harmaa massa, joka ei varsinaisesti ole edes uskonnollista, saadaan kiihotettua vihaan ja raivoon luomalla uhkakuvia ja niitä toistamalla saadaan ei-uskonnolliset pelkäämään jumalaa ja noudattamaan säntillisesti uskonnon dogmeja. Uudistusmielisillä ei ole olemassa mitään keinoja, koska he eivät ole väkivaltaisia, jolloin heidät on helppo vaientaa joko tappamalla tai vangitsemalla. Fundamentalistien valtti on väkivalta, uskonto ei perustu mihinkään rationaaliseen, joten heidän ei tarvitse edes perustella tekojansa, sillä itse jumala ne oikeuttaa.
Uskonnot tarjoavat siis ihmisille absoluuttisia arvoja, joista ei ole poikkeamista, tämä on vaarallista, koska todellisuus ei ole yksi ja jakamaton, pyöreä ja pallonmuotoinen, kuten Parmanides väitti. Parmanides asetti rationaalisuuden Herakleitoksen kaikki virtaa käsityksen edelle, hänen käsityksensä edustavat sitä uskonnollista ja vielä ahtaampia näkemystä että pyhät kirjat olisivat ilmoittaneet kaikki keinot ja arvot joita maailmassa voi olla, kun taas Herakleitos korosti todellisuuden jatkuvaa muutosta.
Nykyaikana länsimaissa on erotettu uskonto ja tiede, tiede ja uskonto elävät yhdessä, uskonto ei pyri vaikuttamaan tieteellisiin asioihin, eikä tiede pyri kumoamaan uskontoa, uskonto ei edes ole suuri vaikuttaja länsimaisessa kulttuuripiirissä. Kun tieteellinen käsitys rajoittuu tutkimaan todellisuutta sellaisena kuin se on ikään kuin arvovapaasti, unohdetaan se että kaikki asiat arvioidaan suhteessa absoluuttisiin arvoihin, joita ei voida palauttaa rationaalisuuden piiriin koskaan, sillä ne ovat jollain tavalla mystisiä, niitä ei voida perustella millään keinoilla, sillä perustelu olisi vain suhteellista perustelua, joka perustuisi jo perusteltaviin arvoihin, ja tällainen päättely on kehäpäättelyä.
Nykyaikana uskonto on ikään kuin taustalla hiljaisena vaikuttajana se ei vaikuta länsimaiseen elämän menoon, sillä uuden ihanteen mukaan kaikki voidaankin palauttaa rationalismin puitteisiin, kaikki voidaankin ymmärtää, filosofiasta jää jäljelle vain tieteen syntaksi (Carnap). Kun tiede pyrkii arvovapaaseen analyysiin, unohtuu helposti se että tiede yhteisö edustaa vain oman aikansa käsityksiä ja arvoja, kaikki välineelliset teot rationalisoituvat vain joidenkin tiettyjen absoluuttisten arvojen puitteissa. Kun kaikki kuvitellaan ongelmattomasti rationaaliseksi, redusoidaan absoluuttiset arvot jonnekin suhteellisten arvostelmien taakse, kuvitellaan että kaikki on palautettavissa tieteellisiksi totuuksiksi. Tästä seuraa se että toimintaamme alkaa ohjaamaan tiedostamattomat asiat, asiat jotka redusoidaan saavat vallan ja käsityksemme muodostavat uuden uskonnon, uskonnon, jota ei edes käsitetä uskonnoksi. Tiede voi olla vain välineellistä, kaikki päämäärät kyllä voitaisiin saavuttaa, mutta mikään välineellinen ajatus ei voi kertoa mitä pitäisi tehdä, sillä motivaatio on aina yksilön sisältä syntyvää.
Kehitys- ja tiedeuskonto ovat toinen ääripää verrattuna opillisiin uskontoihin, jotka perustuvat jumalan ilmoittamaan sanaan, josta ei ole poikkeamista. Tiedeusko taas perustuu sille että kaikki on palautettavissa rationalismin puitteisiin. Kumpikin ääripää kertoo kuitenkin jotain siitä että ihmiset tarvitsevat jotain mystiikkaa, mutta todellisuutta ei pidä unohtaa, sillä muuten päädytään siihen että teoria ei vastaa todellisuutta, jolloin todellisuus täytyy pakottaa muuttumaan teorian mukaiseksi, olivatpa sen seuraukset mitkä tahansa.
Yksilön ja ympäristön vuorovaikutussuhdetta säätelee jokin ylempi ideologinen koneisto, joka päättää minkälaiseksi yksilön ympäristö muodostuu. Tämä koneisto voi olla valtio tai uskonto, ihmisten ajattelun on aina kytketty johonkin yhteisölliseen ideologiaan, se voi olla sen kritiikkiä tai mitä tahansa mikä voi näistä ehdoista syntyä. Miten yhteisön ja yksilön välinen suhde pitäisi ratkaista? Ongelmallista on se että sitä ei oikeastaan voida ratkaista, sillä kaikki virtaa, jokainen sukupolvi joutuu itse ratkomaan omat ongelmansa, edellinen sukupolvi voi vain tarjota paremmat ehdot sille minkä itse katsoo olevan tavoittelemisen arvoista, se mitä seuraa teosta on mysteeri, joka selviää ajan myötä. Uskonnot ovat vaarallisia, koska ne pyrkivät asettamaan ihmisille lopullisia ja oikeita päämääriä, joita ei saisi koskaan kyseenalaistaa, vaikka todellisuus on itsessään ristiriitainen.
Tahto on kuitenkin osa maailmaa, jolloin se on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, jolloin tahto ei ole vapaa. Ihmisen psyyke muodostuu ajan myötä ympäristön ja tahdon vuorovaikutuksessa. Ympäristö tarjoaa omia päämääriänsä ja tahto omiansa, tahto voi olla voimakas tai heikko.
Rationalismilla tarkoitetaan kaikkea sitä mikä voidaan palauttaa ajatuksiksi, kaikki tahdon välineet, jotka voidaan ymmärtää rationaalisesti. Rationaaliset välineet ovat aina suhteellisia, ne ovat riippuvaisia absoluuttisista arvoista ja siksi ne voivat ilmetä vain suhteellisina.
Suhteelliset arvot ovat niitä päämääriä, joiden katsotaan olevan järkeviä sillä perusteella että jokin luonnonlaki edellyttää tai jokin rationaalinen peruste perustelee tätä päämäärää. Ei ole viisasta olla syömättä.
Absoluuttiset arvot ovat tahdon päämääriä, ne syntyvät yksilön ja maailman välisestä vuorovaikutussuhteesta, uskonto yrittää asettaa tahdolle sen sisäiset arvot ulkoapäin, mikä ei tietenkään voi onnistua.
Uskonnot pyrkivät kertomaan mitä ihmisten pitäisi tehdä, nämä eivät kuitenkaan perustele asioita rationaalisesti, vaan heidän oletuksensa ovat absoluuttisista, niitä ei edes yritetä perustella rationaalisesti. Usko on usko johonkin korkeampaan päämäärään, uskonnot tarjoavat ihmisille absoluuttisia arvoja.
Uskonnot rakentavat yhteisön sosiaalisia suhteita, asioista tehdään itsestään selviä. Uskonnot rakentuvat käytännöllisille tavoille, on käytännöllistä että joku määrää mitä perheessä tapahtuu. Mies on perheenpää, joka hallitsee perhettä kuin kuningas valtakuntaansa. Uskonnot asettavat jäsenillensä lakeja, joiden noudattamista vaaditaan, kuoleman jälkeen pahoista teoista joutuu maksamaan.
Valtio tai mikä tahansa yhteisön infrastruktuuria ylläpitävä hallinto voi vaikuttaa suureesti uskonnollisiin käsityksiin, vaikeina aikoina uskonnollisten järjestöjen ääripäiden edustajat voivat vaatia väkivaltaisia toimenpiteitä, sillä hallintohan ei ole oikeauskoinen ja siksi se on vihollinen, jumala oikeuttaa väkivallan, epäuskoiset ovat pahoja ja oikeauskoiset hyviä. Tämä soveltuu mihin tahansa uskonnollisen yhteisön viholliseen.
Mies ja nainen ovat erilaisia yksilöitä, nainen on ruumiillisesti heikompi ja rajoittuneempi, mies on naisen ja miehen suhteessa yleensä hallitseva osapuoli, mies on lähes jokaisessa kulttuurissa arvovaltaisempi yksilö. Miehelle asetetaan suurempia vaatimuksia kuin naisille, miehen täytyy olla ruumiillisesti kestävä ja miehellä on suurempi vastuu, mies vastaa perheestään. Nainen taas saa nauttia miehen suojeluksesta ja nainen hoitaa lapset. Tämä järjestys johtuu käytännöllisistä syistä ja se ei voi suuresti muuttua ilman fysiologisia muutoksia ihmisissä.
Uskonnoissa tämä asetelma on yleensä viety äärimmilleen, pyhät kirjat kertovat kuinka asioiden tulisi olla ja siitä ei ole poikkeamista. Ajan myötä kun ihmiskunta on kehittänyt parempia keinoja käytännöllisestä elämästä selviämiseen, kaikkia uskontojen käytännölliseen elämään vaikuttavia määräyksiä ei oikein voi perustella enää muulla kuin sillä että se on jumalan sanaa. Luonnollisesti syntyy liikkeitä, jotka haluavat uudistuksia, eihän sitä enää tarvitse toimia historiallisten tilanteiden ehtojen mukaan, ehdot ovat muuttuneet. Kuitenkin uskonnot perustuvat pyhiin kirjoihin, jotka ovat ikuisia, niistä ei periaatteessa ole koskaan poikkeamista, sillä nehän ovat jumalan sanaa. Tämän takia uudistusmielisten liikkeiden lisäksi syntyy fundamentalistisia liikkeitä, jotka ajavat oikeaoppista pyhien kirjojen noudattamista.
Kun yhteiskunnalliset ongelmat, joista yhteiskunnan tai valtion johto vastaa, tulevat kriittisiksi, syntyy uskonnollisille äärijärjestöille markkinoita. Vaikeina aikoina on helppoa sanoa että nämä uudistusmieliset rikkoivat jumalan sanaa ja sen takia kaikki menee niin huonosti, jolloin uskonnon väkivaltaiset elementit pääsevät valtaan. Missään vaiheessa väkijoukot eivät tee rationaalista arviointia sen suhteen mitä he kannattavat, kannattaminen perustuu aina absoluuttisille arvoille, sille arvo pohjalle johon suhteellisia arvoja verrataan. Oma kulttuuri ja yhteisö on usein turvallisuuden takuu, siihen on helppo turvautua, oma uskonto auttaa selviytymään vaikeista ajoista, yhteisöllisyyden tunne palauttaa turvallisuuden tunteen vaikeina aikoina. Turvattomuuden tunne voi syntyä vain sitä kautta että yksilö kokee olevansa uhattuna, tämä voi toteutua vaikka niin että toisen uskonnon edustajat uhkaavat yksilön omaa uskontoa, silloin yksilö hakee turvaa omasta uskonnostaan ja sen yhteisöllisyydestä.
Kun jokin uskonto joutuu uhatuksi, alkaa sen sisällä harhaoppisten vainot, sillä uskonnon täytyy olla sisäisesti yhtenäinen, jotta se voisi taistella toista uskontoa vastaan, tämän takia uudistusmieliset joutuvat ensiksi vainojen kohteeksi. Fundamentalistit eivät tunne armoa, sillä heidän tekonsa oikeutta itse jumala ja he voivat tehdä mitä tahansa kunhan he vain löytävät sopivan kohdan pyhistä kirjoista sen pahan teon oikeuttamaan. Harmaa massa, joka ei varsinaisesti ole edes uskonnollista, saadaan kiihotettua vihaan ja raivoon luomalla uhkakuvia ja niitä toistamalla saadaan ei-uskonnolliset pelkäämään jumalaa ja noudattamaan säntillisesti uskonnon dogmeja. Uudistusmielisillä ei ole olemassa mitään keinoja, koska he eivät ole väkivaltaisia, jolloin heidät on helppo vaientaa joko tappamalla tai vangitsemalla. Fundamentalistien valtti on väkivalta, uskonto ei perustu mihinkään rationaaliseen, joten heidän ei tarvitse edes perustella tekojansa, sillä itse jumala ne oikeuttaa.
Uskonnot tarjoavat siis ihmisille absoluuttisia arvoja, joista ei ole poikkeamista, tämä on vaarallista, koska todellisuus ei ole yksi ja jakamaton, pyöreä ja pallonmuotoinen, kuten Parmanides väitti. Parmanides asetti rationaalisuuden Herakleitoksen kaikki virtaa käsityksen edelle, hänen käsityksensä edustavat sitä uskonnollista ja vielä ahtaampia näkemystä että pyhät kirjat olisivat ilmoittaneet kaikki keinot ja arvot joita maailmassa voi olla, kun taas Herakleitos korosti todellisuuden jatkuvaa muutosta.
Nykyaikana länsimaissa on erotettu uskonto ja tiede, tiede ja uskonto elävät yhdessä, uskonto ei pyri vaikuttamaan tieteellisiin asioihin, eikä tiede pyri kumoamaan uskontoa, uskonto ei edes ole suuri vaikuttaja länsimaisessa kulttuuripiirissä. Kun tieteellinen käsitys rajoittuu tutkimaan todellisuutta sellaisena kuin se on ikään kuin arvovapaasti, unohdetaan se että kaikki asiat arvioidaan suhteessa absoluuttisiin arvoihin, joita ei voida palauttaa rationaalisuuden piiriin koskaan, sillä ne ovat jollain tavalla mystisiä, niitä ei voida perustella millään keinoilla, sillä perustelu olisi vain suhteellista perustelua, joka perustuisi jo perusteltaviin arvoihin, ja tällainen päättely on kehäpäättelyä.
Nykyaikana uskonto on ikään kuin taustalla hiljaisena vaikuttajana se ei vaikuta länsimaiseen elämän menoon, sillä uuden ihanteen mukaan kaikki voidaankin palauttaa rationalismin puitteisiin, kaikki voidaankin ymmärtää, filosofiasta jää jäljelle vain tieteen syntaksi (Carnap). Kun tiede pyrkii arvovapaaseen analyysiin, unohtuu helposti se että tiede yhteisö edustaa vain oman aikansa käsityksiä ja arvoja, kaikki välineelliset teot rationalisoituvat vain joidenkin tiettyjen absoluuttisten arvojen puitteissa. Kun kaikki kuvitellaan ongelmattomasti rationaaliseksi, redusoidaan absoluuttiset arvot jonnekin suhteellisten arvostelmien taakse, kuvitellaan että kaikki on palautettavissa tieteellisiksi totuuksiksi. Tästä seuraa se että toimintaamme alkaa ohjaamaan tiedostamattomat asiat, asiat jotka redusoidaan saavat vallan ja käsityksemme muodostavat uuden uskonnon, uskonnon, jota ei edes käsitetä uskonnoksi. Tiede voi olla vain välineellistä, kaikki päämäärät kyllä voitaisiin saavuttaa, mutta mikään välineellinen ajatus ei voi kertoa mitä pitäisi tehdä, sillä motivaatio on aina yksilön sisältä syntyvää.
Kehitys- ja tiedeuskonto ovat toinen ääripää verrattuna opillisiin uskontoihin, jotka perustuvat jumalan ilmoittamaan sanaan, josta ei ole poikkeamista. Tiedeusko taas perustuu sille että kaikki on palautettavissa rationalismin puitteisiin. Kumpikin ääripää kertoo kuitenkin jotain siitä että ihmiset tarvitsevat jotain mystiikkaa, mutta todellisuutta ei pidä unohtaa, sillä muuten päädytään siihen että teoria ei vastaa todellisuutta, jolloin todellisuus täytyy pakottaa muuttumaan teorian mukaiseksi, olivatpa sen seuraukset mitkä tahansa.
Yksilön ja ympäristön vuorovaikutussuhdetta säätelee jokin ylempi ideologinen koneisto, joka päättää minkälaiseksi yksilön ympäristö muodostuu. Tämä koneisto voi olla valtio tai uskonto, ihmisten ajattelun on aina kytketty johonkin yhteisölliseen ideologiaan, se voi olla sen kritiikkiä tai mitä tahansa mikä voi näistä ehdoista syntyä. Miten yhteisön ja yksilön välinen suhde pitäisi ratkaista? Ongelmallista on se että sitä ei oikeastaan voida ratkaista, sillä kaikki virtaa, jokainen sukupolvi joutuu itse ratkomaan omat ongelmansa, edellinen sukupolvi voi vain tarjota paremmat ehdot sille minkä itse katsoo olevan tavoittelemisen arvoista, se mitä seuraa teosta on mysteeri, joka selviää ajan myötä. Uskonnot ovat vaarallisia, koska ne pyrkivät asettamaan ihmisille lopullisia ja oikeita päämääriä, joita ei saisi koskaan kyseenalaistaa, vaikka todellisuus on itsessään ristiriitainen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei kaiketi uskonnoissa mitään vaarallista ole.
Ihmisten tulkinnat eri aatteista ja uskonnoista niistä vaarallisia tekee.