Riskit Kuussa

On yllättävää huomata kuinka rauhallisesti ja humoristisesti astronautit käyttäytyivät Kuussa, he olivat siellä kuin kotonaan.
Astronautit tiesivät että heillä on edessään rankka ja riskialtis nousu komentomoduliin ja kuten kaikki nousut niin myös kuulentojen nousuihin liittyi suuret riskit.

Voi vain ihalilla Astronauttien kylmää viileyttä kun he puuhastelivat askareissaan Kuun kamaralla vaikka saattaisi olla niin että johonkin laitteeseen tulisi jokin vika ja he joutuisivat jäämään loppuiäkseen Kuuhun, ei ole kovin mukavaa tukehtua pikkuhiljaa hapenpuutteeseen, ainakin elokuvissa se näyttää hurjan pahalta.

Olikohan Nasa varmuuden vuoksi anatanut kavereille mukaan itsemurhapillereitä pahimman varalta, no jos he olisivat silloin Kuun pinnalla se ei ole juttu eikä mikään, eihän siellä tarvii kun riisua kypärä päästä niin homma on sillä selvä.

Hyvin meni kuitenkin ja yhtään ukkoa ei jäänyt Kuuhun eikä matkan varrelle eikä lähtenyt kiertämään Aurinkokuntaa, ellei sitä ole salattu medioilta.
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On se hyvä, että maailmassa on aina ollut vähän rohkeampiakin ihmisiä kuin sinä nössö-mammanpoika.

Kuussa käyneet astronautit olivat enimmäkseen entisiä armeijan testilentäjiä, joka oli yksi maailman vaarallisimmista ammateista niihin aikoihin.

Sotiin ja armeijoihin lähtee jatkuvasti paljon ammattilaisia ja vaapaehtoisia, vaikka sotilaan ammatti on aina ollut maailman vaarallisin.

Avaruussukkuloille sattuneissa kahdessa onnettomuudessa on kuollut 14 astronauttia, mutta Nasa:lla ei ole silti mitään ongelmia löytää halukkaita lentäjiä uusille lennoille.

Eikä ole esimerkiksi kauaakaan siitä, kun formuloissa kuoli lähes jokakinen kausi keskimäärin noin 1 tai 2 kuskia. Kuolleisuus oli siis monina vuosina noin 5-10%. Mutta halukkaita uusia kuskeja oli silti koko ajan jonossa. Nyt sekin laji taitaa jo olla pilattu teille nössö-mammanpojille sopivaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itsemurhapilleri mukana? kirjoitti:

On yllättävää huomata kuinka rauhallisesti ja humoristisesti astronautit käyttäytyivät Kuussa, he olivat siellä kuin kotonaan.
Astronautit tiesivät että heillä on edessään rankka ja riskialtis nousu komentomoduliin ja kuten kaikki nousut niin myös kuulentojen nousuihin liittyi suuret riskit.

Voi vain ihalilla Astronauttien kylmää viileyttä kun he puuhastelivat askareissaan Kuun kamaralla vaikka saattaisi olla niin että johonkin laitteeseen tulisi jokin vika ja he joutuisivat jäämään loppuiäkseen Kuuhun, ei ole kovin mukavaa tukehtua pikkuhiljaa hapenpuutteeseen, ainakin elokuvissa se näyttää hurjan pahalta.

Olikohan Nasa varmuuden vuoksi anatanut kavereille mukaan itsemurhapillereitä pahimman varalta, no jos he olisivat silloin Kuun pinnalla se ei ole juttu eikä mikään, eihän siellä tarvii kun riisua kypärä päästä niin homma on sillä selvä.

Hyvin meni kuitenkin ja yhtään ukkoa ei jäänyt Kuuhun eikä matkan varrelle eikä lähtenyt kiertämään Aurinkokuntaa, ellei sitä ole salattu medioilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu