Mitä hyvää

Yhteenkuuluvuuden tunne sinänsä on hieno asia, mutta liian usein se kärjistyy muiden halveksinnaksi ja aliarvioinniksi. Kusipäisempää sakkia saa hakea kuin vaikkapa omasta yhteenkuuluvuuden tunteestaan juopunut urheilujoukkue ja uskovaisten keskuudessa samaa rasistista 'me ja muut' asennetta viljellään turhan paljon.

Uskonnot ovat aina olleet merkittävä osa ihmiskunnan veristä historiaa vaikka kuinka kehottaisivat olemaan tappamatta.
Uskontojen valta ihmisestä on vahva ja hallitsijat ovatkin kautta vuosisatojen veljeilleet ja juonineet uskonnollisten auktoriteettien kanssa oman valtansa pönkittämiseksi.
'Valmiit vastaukset' heikentävät yksilön omaa kriittistä ajattelu ja päättelykykyä tehden hänestä laupeamman lampaan auktoriteettien karsinaan.

En yritä väheksyä uskontojen merkitystä yksilöllisellä tasolla mutta nämä asiat eivät ole mustavalkoisia. Uskontojen nimissä on tehty paljon sekä hyvää ja pahaa, kolikolla on aina kääntöpuoli. Vaikka olenkin eronnut kirkosta enkä usko jumalaan tai raamattuun etiikkani perustuu silti paljolti kristillisiin arvoihin jotka periaatteiltaan ovat mielestäni parasta mitä kristinusko on meille tuonut ja jotka kultainen sääntö mielestäni kiteyttää hyvin.

Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa laadukkaasta uskonnonharjoittamisesta. Sen hyödyt ovat lähes rajattomat. Sellaista vain näkee paljon harvemmin kuin palokärkitikkaa taikka liito-oravaa...

Yhteenkuuluvuus ja sensellainen on minusta vain uskontojen sivuvaikutus, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Jos tämä yhteenkuuluvuus otetaan uskonnossa tärkeäksi arvoksi, tuloksena on kultti.

En välttämättä ole samaa mieltä siitä, että yhteiskunta toimii paremmin kun uskonto on ohjaamassa moraalia. Ehkä jopa päinvastoin. Minusta maallinen laki riittää aivan hyvin, ja jos nykyään arvostettaisiin hyviä käytöstapoja sellaisenaan ilman uskonnollista sävyä, niin kenties ei tarvittaisi uskontoja opettamaan sellaisia asioita, joiden tulisi olla itsestäänselviä (kuten hyvät käytöstavat, kohteliaisuus ja muiden auttaminen).

Minusta uskominen ei myöskään luo ainakaan mitään todellista mielenrauhaa, voimaa, toivoa eikä rohkeutta, vaan illusoorisia peittoja todellisuuden eteen, jotka ryöstävät mahdollisuuden kasvattaa aitoja vastaavia tunteita, jotka ammentaisivat ihmisen yhteydestä todellisuuteen, ei johonkin fantasiaan.

Huonolaatuisen uskonnonharjoittamisessa on mielestäni vain yksi hyvä puoli, ja se on se, että se tehokkaasti sulkee silmät todellisuudelta. Eskapismi ei ole pelkästään huono asia, vaan jos jollakin on hermot todella kireällä, voi hyvä pari silmälappuja ja korvatulppia helpottaa selviytymistä hieman samoin kuin särkylääke poistaa kivun. Mutta tähän ne hyödyt jäävätkin. Kuka haluaisi olla riippuvainen särkylääkkeistä?

Laadukkaan uskonnonharjoittamisen hyvät puolet ovat kuitenkin moninaiset. Henkinen ja fyysinen ylivertaisuus, *ehkä* sielun kuolemattomuus, taipumaton tahto, keskittymiskyky joka poraa vaikka läpi kiven, ihmisten ja eläinten hypnotisoiminen, yliaistilliset kyvyt, korotettu luovuus ja inspiraatio sekä kirjalliset ja musikaaliset lahjat, kyky ymmärtää luettua tekstiä entistä helpommin ja kyky lukea muita ihmisiä kuin avointa kirjaa, kaikkien pelkojen tuhoutuminen, totuuden löytäminen koskien ns. uskonasioita (jotka eivät oikeasti ole uskonasioita, vaan tiedonasioita). Todellakin, paljon hyvä asioita...

Mutta niinkauan kuin uskonnossa on kysymys vain uskonasioista eikä tiedonasioista, ei siitä tule muuta hyötyä kuin pehmoinen lääkepöhnä sekä joitakin kulttitoiminnan sivuvaikutuksia, kuten yhteenkuuluvuuden tunne. Ja ne uskonasiathan *eivät* muutu tiedoksi vain sillä että uskoo uskovansa siihen mikä on totta, vaan on todella mentävä katsomaan ja kokemaan itse asioita, otettava oikeasti selvää. Puheilla ei pääse mihinkään muuhun kuin niihin valmiiksi annettuihin totuuksiin, joiden hyödyt jäävät tasan siihen lääkepöhnän tasolle, olkoonkin että se saattaa tilapäisesti hyödyttää ihmisiä joilla on tavallista enemmän kroonista stressikuormaa (mutta voi pahentaa asioita pitemmän päälle, joten ei kannata käyttää uskontoja muuten kuin äärimmäisessä hätätapauksessa).

:Agwé:

Uskonto kuuluu mielestäni samaan kategoriaan kuin esim. taide, musiikki, tunteet, kirjallisuus, runous, jne. jne.

Itsestään mikään näistä ei ole hyvä tai huono juttu, vaan se saa merkityksen vastaanottajan sydämessä. Minkään näistä arvoa ei voida todistaa objektiivisesti, vaan arvo syntyy ihmisessä.

Niin myös uskonnon merkitys syntyy jokaisessa ihmisessä erikseen, subjektiivisesti.

Esim. minä ajattelen noista sinun jutuistasi, etä ne saattavat pitää paikkansa joidenkin ihmisten kohdalla. Kuitenkaan esim. edes yhden uskonnon tai seurakunnan sisällä tuskin vallitsee yksimielisyys asioista, kaikki eivät tod. ajattele samalla tavalla. Uskonto ei mielestäni ohjaa moraalia, jokainen kehittää moraalinsa itse, tosin sen merkitys voi muuttua uskonnon kautta (esim. luterilaisuudessa ajatellaan, että moraali ei ole uskonnon asia, vaan kaikilla on sama moraali). Myöskään mielestäni uskonto ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan pikemminkin päinvastoin: usein joutuu miettiä paljon enemmän kaikkia asioita, kuin jos ei uskoisi. Tämän huomaa jo siitä, kuinka erilaisia näkemyksiä jo kristinuskon sisällä on.