Eilen julistettiin, että 15 euroa = 500 euroa

Työnantaja, Kunnallien Työ tai yömarkkinalaitos ja työntekijäjärjestö TEHY ovat yksimielisiä, että palkkakuoppa kurottiin umpeen kahden ja puolen vuoden aikana. Ei voi olla totta. Tarvitaan aikamoista huumorintajua, että asiat voi kääntää päälaellleen.

Ei sen saavutuksen johdosta olisi kuitenkaan varmasti pitänyt valita asetta, josta tullaan taittamaan peistä ja vaarantamaan lakko-oikeuksia. Pahinta tietysti se, että moni kuoleman sairas eli tuskan täyteisiä viikkoja. Harkintaa olisi pitänyt harrastaa työtaistelua suunnitellessa ja siihen osallisissa joukoissa Kokoomuspuolueen johdossa.

Voimme olla pettyneitä. Pettyneitä erityisesti TEHYn asenteisiin ennen ja jälkeen taistelun. Totuutta ei hiventäkään ollut koko hankkeessa.

Kunniatonta toimintaa Kokoomuspuolueen hallitusrymässä. Katselin mielenkiinnolla peruspalveluministerin katseita, ilmeitä ja ruumiin kieltä tiistai iltaisessa keskustelussa. Eipä ylimielisempää asennetta juurikaan voi olla olemassa, kuin tällä naisella. Kunniatonta toimintaa Kokoomuspuolueen puheenjohtajalta sekä puolueen johtokatraalta. Panivat liikkeelle uskoa siihen, että he haluavat olla mukana tukemassa sairaanhoitajia. Täsmä ilmoitusta ei koskaan tullut etteivät he tarkoita 500 euroa tai 20 prosenttia, vaan ihan jotain muuta. He ajattelivat tosiasiassa vaalikarjaa ja vaalivoittoa.

Katainen näyttää jatkavan löysiä puheitaan. Nyt hän syyttää oppositiota lupauksista ja vaatimuksista. Eikä oppositio muuta vaatinut, kuin sairaanhoitajille annettuja lupauksia ja mielikuvaa, että heidän palkkauksensa nostetaan kansanväliselle kestävälle tasolle. Oppositio näki ja tiesi, että valtiolla on vara antaa kunnille rahaa.

15 euroon se sitten jää. Sen muut ottavat aivan varmasti kiinni jo 2,5 vuoden aikana työvoimapulan aiheuttaman palkkakehityksen johdosta. Sen verran palkat liukuvat kuukaudessa rekrytoitaessa uusia työntekiköitä teollisuuteen, kauppaan, palveluihin jne. Ei olisi ehkä kannattanut panna likoon uskottavuuttaa joka meni.
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

missään oikeissa töissä? Näyttää sulla tuota aikaa riittävän. Varo kohta kiltti hoitajatäti tulee ja näppäimistön pois sulta!

Äänestä
  • joka päivä, joka päivä , joka päivä

    Kiitos tarkkaaja.

    Äänestä

  • teenkö kirjoitti:

    joka päivä, joka päivä , joka päivä

    Kiitos tarkkaaja.

    Älä turhaan itteaä kiittele. Et ole taaskaan ottanut lääkkeitäsi! Heti takaisin osastollesi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Työnantaja, Kunnallien Työ tai yömarkkinalaitos ja työntekijäjärjestö TEHY ovat yksimielisiä, että palkkakuoppa kurottiin umpeen kahden ja puolen vuoden aikana. Ei voi olla totta. Tarvitaan aikamoista huumorintajua, että asiat voi kääntää päälaellleen.

Ei sen saavutuksen johdosta olisi kuitenkaan varmasti pitänyt valita asetta, josta tullaan taittamaan peistä ja vaarantamaan lakko-oikeuksia. Pahinta tietysti se, että moni kuoleman sairas eli tuskan täyteisiä viikkoja. Harkintaa olisi pitänyt harrastaa työtaistelua suunnitellessa ja siihen osallisissa joukoissa Kokoomuspuolueen johdossa.

Voimme olla pettyneitä. Pettyneitä erityisesti TEHYn asenteisiin ennen ja jälkeen taistelun. Totuutta ei hiventäkään ollut koko hankkeessa.

Kunniatonta toimintaa Kokoomuspuolueen hallitusrymässä. Katselin mielenkiinnolla peruspalveluministerin katseita, ilmeitä ja ruumiin kieltä tiistai iltaisessa keskustelussa. Eipä ylimielisempää asennetta juurikaan voi olla olemassa, kuin tällä naisella. Kunniatonta toimintaa Kokoomuspuolueen puheenjohtajalta sekä puolueen johtokatraalta. Panivat liikkeelle uskoa siihen, että he haluavat olla mukana tukemassa sairaanhoitajia. Täsmä ilmoitusta ei koskaan tullut etteivät he tarkoita 500 euroa tai 20 prosenttia, vaan ihan jotain muuta. He ajattelivat tosiasiassa vaalikarjaa ja vaalivoittoa.

Katainen näyttää jatkavan löysiä puheitaan. Nyt hän syyttää oppositiota lupauksista ja vaatimuksista. Eikä oppositio muuta vaatinut, kuin sairaanhoitajille annettuja lupauksia ja mielikuvaa, että heidän palkkauksensa nostetaan kansanväliselle kestävälle tasolle. Oppositio näki ja tiesi, että valtiolla on vara antaa kunnille rahaa.

15 euroon se sitten jää. Sen muut ottavat aivan varmasti kiinni jo 2,5 vuoden aikana työvoimapulan aiheuttaman palkkakehityksen johdosta. Sen verran palkat liukuvat kuukaudessa rekrytoitaessa uusia työntekiköitä teollisuuteen, kauppaan, palveluihin jne. Ei olisi ehkä kannattanut panna likoon uskottavuuttaa joka meni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu