ihmisten solvaamista, ei edes adventistien.
Siitä olen sataprosenttisesti vakuuttunut.
Sellaisille jotka täällä netissä yhteistuumin solvaavat ihmisiä ei ole pääsyä Jumalan valtakuntaan, sanokaa mitä sanotte. Katumus täytyy ensin tulla ennen kuin taivaan ovi avautuu.
Te kovasydämmiset ihmisten solvaajat katukaa, ennen kuin se on liian myöhäistä. Jumala armahtaa katuvaa, mutta kovasydäminen saa oman palkkansa.
Vain se seikka että ihmiset eivät ole oikeassa kaikessa ei anna kenellekään minkäänlaista oikeutta heidän solvaamiseensa.
Room. 2:1
Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.
Room. 2:3
Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
Jaak. 4:12
Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
Uskokaa Jumalan Sanaa tai ottakaa vastaan tekojenne seuraukset.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jumalan lapset eivät jaa pedonmerkkejä niinkuin adventistit tekevät.