Kun lukee näitä EU:n kannattajien kirjoituksia ja vastauksia EU jäsenyyden hyötyjä koskeviin kysymyksiin, niin melkein sääliksi käy. Joillekin hintavertailujen ja matkustelun vähäinen helpottuminen näyttää olevan tärkeämpi asia kuin itsenäinen Isänmaa. Olen jo pidempään ihmetellyt, että miksei YLE tai Hesari lähetä toimittajia Norjaan ja Sveitsiin tekemään juttua siitä miten surkeasti noissa maissa menee,kun eivät liittyneet EUhun.
Oi rakas EU
fin
6276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Avaappa jo silmäsi ja lakkaa markan perään poraaminen.
Suomessa on muutakin kuin maatalous ja junttimeininki, EU:n hyödyt ovat olemassa jos päässä pyörii muuta kuin kusi.
Olisit ny saman tien kertonu, että mitä konkreettista hyötyä siitä EUsta on ollu? Tai mistä konkreettisesta Norja ja Sveitsi ovat jääneet paitsi? Kyllä tuon tasoisia vastauksia on kuultu ja nähty jo riittämiin.
mahtaa olla elämä köyhää kun vuodesta toiseen pohtii vaan eu:n haittoja. kannataisiko alkaa positiivisempi ajattelu niinkuin esim.että eu:sta
tulee ,ajan kanssa, tasapainottava tekijä usan
ylivaltaa vastaan. loppuu kohta suosituimmuus asemat ja sakko tullit.
täällä on pian yhtä voimakas talousmahti,ja jos sitä ei tehdä niin usa jyrää kaikki,vai sitäkö haluat?
Jos kaikki muutkin Unionin maat pärjäävät olematta itsenäisiä, niin miksei Suomi sitten pärjäisi?
Eihän Britanniakaan, tai Ranska, ole tulkintasi mukaan ollut itsenäinen moniin VUOSIIN!
Itse en hyötyjä tästä EU:stä löydä, maksetaan
järjettömiä jäsenmaksuja jotka tulevat nousemaan rajusti jäsenmäärän noustessa, ja sitten kerjätään rahoja takaisin
maataloustukien muodossa.
Aika hölmöläisen hommaa. Ja tiedättekö miten tärkeitä asioita ne siellä brysselissä joutuvatkaan miettimään, siellä on banaanikomiteakin perustettu, kun on mietitty
standardimittaa kyseiselle hedelmälle.
Laskiko ruoanhinta suomessa lupausten mukaisesti,
entä tavaran vapaa liikkuvuus ilman haittaveroa,
ts. autovero?
Onneksi EU:sta pystyy eroamaan, se olisi vain
syytä tehdä äkkiä ennenkuin on liian myöhäistä.
Saksan ja Ranskan talous on ahdingossa
Ranskan tilastokeskuksen mukaan maan bruttokansantuote aleni viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Laskua edelliseen vuosineljännekseen verrattuna oli 0,1 prosenttia.
Sekä vienti että tuonti supistuivat Ranskassa viime vuoden lopulla.
Ranskan työnantajien järjestön, Medefin, johtajan Ernest-Antoine Seillièren mukaan syynä tapahtuneeseen oli Ranskan ja Yhdysvaltojen suhteiden heikkeneminen. Selitys osoittaa, etteivät EU:ssa hallitsevan raha- ja pääomavallan edustajat halua keskustella maan talousongelmien todellisesta syystä, siitä, että maalla ei ole enää itsenäistä rahapolitiittista päätösvaltaa tilanteessa, jossa euron kurssi dollariin nähden on lyhyessä ajassa noussut lähes 30 prosenttia.
Vastaava tilanne vallitsee myös EU:n suurimmassa talousveturissa, Saksassa. Sen vienti EU:n ulkopuolelle on supistunut vuodessa runsaat seitsemän prosenttia. Samanaikaisesti tuonti EU:n ulkopuolelta Saksaan on kasvanut voimakkaasti. Euron kurssimuutoksen seurauksena euroalueen ulkopuolelta tulevat tavarat ovat tuntuvasti halventuneet ja vientituotteet vastaavasti kallistuneet.
Teollisuustuotanto putosi Saksassa tämän vuoden maaliskuusssa 1,1 prosenttia edellisestä kuukaudesta. Autoteollisuudessa tuotanto laski peräti 3,5 prosenttia.
Taloudellisten tutkimuslaitosten optimististen arvioiden mukaan bruttokansantuotteen kasvu jää Saksassa tänä vuonna noin puoleen prosenttiin. Työttömyyden arvellaan siellä nousevan ensi vuoden alkupuolella yli viiden miljoonan. Viime maaliskuussa maassa oli työttömiä jo 4,6 miljoonaa.