Yksikään katolinen ei koe pelastuvsarmuutta. Se on mahdotpnta. Erehtymätön Trenton kirkolliskokous nimittäin totesi, että kukaan ei voi olla varma pelastuksestaan eli pääsystä taivaaseen. Ei edes paavi. Jopa paavi joutuu kuolinvuoteellaan kohtaamaan epävarmuutensa.
Protestanteilla kaikki on toisin. Pelastus ei johdu ihmisestä, vaan Jeesuksesta ja usko vastaanottaa Kristuksen. Protestantti on onnellinen ja iloinen ja elää ikuisuutta jo täällä. On siinä iso ero. Oletko ajatellut epävarmuutttasi, katolinen veljeni? Haluan auttaa sinua. Sinulla on mahdollisuus kokea pelastusvarmuus. Tiedät, mitä pitää tehdä. Toimi heti!
Protestanteilla kaikki on toisin. Pelastus ei johdu ihmisestä, vaan Jeesuksesta ja usko vastaanottaa Kristuksen. Protestantti on onnellinen ja iloinen ja elää ikuisuutta jo täällä. On siinä iso ero. Oletko ajatellut epävarmuutttasi, katolinen veljeni? Haluan auttaa sinua. Sinulla on mahdollisuus kokea pelastusvarmuus. Tiedät, mitä pitää tehdä. Toimi heti!
Vastaukset 52
Vanhimmat
Jos islam on oikea uskonto, niin kristityt eivät pelastu.
Raamattua ei ole todistettu Jumalan sanaksi yhtään enempää kuin Koraaniakaan.
Olen havainnut ihan päinvastaista. Protestanttien epävarmuutta pelastumisen suhteen. Ei kukaan tuntemani katolilainen ole kertonut epäilevänsä pelastumistaan.
Luulen, että Trenton konsiilin kohdassa tarkoitetaan sitä, että ihminen ei "väärällä ylpeydellä ja itseluottamuksella, omiin ansioihinsa perustuen" kuvittele pelastuvansa. Ja toinen syy: kukaan ei voi 100 %:n varma, ettei luopuisi uskostaan joskus tulevaisuudessa. En jaksanut nyt tarkistaa mitä siellä sanotaan. Laita tarkemmin, mistä kohdin löytyy, niin voin vilkaistakin.
Pelastus onkin Jumalan teko - ei ihmisten oma suoritus.
Katolilaiset elävät ikuisuuttaa jo nyt! Ja meillä on pyhienyhteys jo nyt! - Miten teillä? En voi epäillä Jumalan sanaa (enkä haluakaan), joten jos kuolisin nyt, pääsisin taivaaseen. Ja tätä en sano kerskuen.
Valitettavasti monet katoliset eivät tunne uskoaan. Trenton kirkolliskokouksen opit ovat todellakin mielenkiintoista luettavaa. Pelastuksen epävarmuus ei liity mitenkään kerskailuun, vaan siihen, että katolinen ei voi koskaan tietää tehneensä riittävästi ja hankkineensa riittävästi hyvien tekojen ansioita. Sen tietää vain Jumala. Sama ongelma koskee muuten myös muslimeja. Protestantit katsovat vain Jeesukseen ja luottavat Kristuksen sovitustyöhön ja elävät pyhien kanssa ikuisuutta voitonvarmoina.
mitä kirjoitin?
Enhän kirjoittanut epävarmuudestani vaan varmuudestani (oik. uskostani). Hyvien tekojen ansiot on eri asia! Se liittyy "palkkaan", ei pelastukseen. Ja sitä paitsi sekin "palkka" on loppujen lopuksi vain Jumalan armoa ja lahjaa.
Hän vain tahtoo maksaa meille palkan töistämme, vaikka vain Hänen armonsa kautta niitä pystymme tekemään. Tässähän Jumala antaa meille enemmän kuin ansaitsemme. Puhut vähän lööperiä, sorry nyt vaan.
antaa minulle vain yhden mielikuvan:Kukapa sitä alkaisi omia aarteitaan jakelemaan?On niin paljon asioita,jotka ihmisen on löydettävä itse.Meillä on kaikilla oma tiemme,se pätee myös hengellisiin asioihin.Olemme yksilöitä.Vain Jumala tietää,mikä on meille parhaaksi.Sentähden en siedä jos minulle tarjotaan marjoja,kun olen jo maistanut omenoita.Onneksi hengellinen kokemus on asia,jota koskaan ei voi ottaa pois.
Ai että monet katolilaiset eivät tunne uskoaan? Suomessa tilanne on jokseenkin päinvastainen: useimmat katolilaiset joutuvat jatkuvasti selittämään ja puolustamaan uskoaan kouluissa, kotona, työpaikoilla tai jopa junassa.
Trenton kirkolliskokous ei todellakaan ole mikään nykykatolilaisen kannalta oleellinen konsiili, vaan Vatikaanin 2. kirkolliskokous. Väitän, että useimmat katolilaiset osaavat sen opetuksesta oleellisemman - toisin kuin useimmat luterilaiset, jotka Augustaa ovat koskaan tuskin edes avanneet.
"Hän vain tahtoo maksaa meille palkan töistämme, vaikka vain Hänen armonsa kautta niitä pystymme tekemään. Tässähän Jumala antaa meille enemmän kuin ansaitsemme."
Sainpas sinut ansaan! Mikäli ihminen ei itse kykene tekemään hyviä tekoja ja ansaitsemaan niillä pelastusta itselleen, vaan hyvät teot ovat Jumalan syytä, on aika epäloogista opettaa, että ihmisen mukamas pitäisi ansaita jotain omilla teoillaan, vaikka hän ei pysty edes tekemään niitä itse, vaan Jumala vaikuttaa hyvät teot.
Ihmiseltä on viety tässä oma vastuu kokonaan pois ja päädytään Jumalan armon mielivaltaisuuteen. Toiset Jumala vaikuttaa hyvään, toisia ei. Aika mielipuolista ja epäoikeudenmukaista. Silloin helvettiin joutuminen olisi yksin Jumalan syytä, ihminen ei voi tehdä yhtään mitään, koska hyvän vaikuttaa vain Jumala. Vastuutonta teologiaa.
Silloin on paljon loogisempaa opettaa kuten protestantit: Jumala lahjoittaa armon ja pelastuksen uskon kautta. Jos ihminen pystyisi itse tekemään hyviä tekoja ja ansaitsemaan niillä pelastuksen, olisi loogista sanoa, että ihminen myös ansaitsee armon omilla teoillaan. Näin muslimit opettavat.
Minä en puhu lööperiä, vaan kirjoitan suoraan Trenton kirkolliskokouksen pohjalta sen vanhurskauttamiskohdasta. Ettekö huomaa, miten epäloogisesti piispat kirjoittavat siinä? Toisaalta sanotaan, että hyvien tekojen ansiot ovat vielä voimassa, toisaalta tunnustetaan, ettei ihminen voi koskaan tietää, onko hän tehnyt tarpeeksi vai ei hyviä tekoja saavuttaakseen pelastuksen. Menneet sukupolvet eivät hallinneet loogista ajattelu yhtä hyvin kuin me nyt.
trenton kirkolliskokouksen asiakirjoihin.
No katso uskoa ja tekoja ei voi erottaa toisistaan. Usko => teot ei tekoa => ei uskoa.
Vähän niin kuin kumpi on sensi muna vai kana.
Muna => Kana Ei kanaa => ei munaa.
se olikin tuolla alempana. :)
Kirjoitin:
"Hän vain tahtoo maksaa meille palkan töistämme, vaikka vain Hänen armonsa kautta niitä pystymme tekemään. Tässähän Jumala antaa meille enemmän kuin ansaitsemme."
- Tämä ei liity pelastukseen, vaan siihen palkkaan, jonka Jumala antaa hyvistä töistämme. Vaikka kaikki onkin armoa, se ei tarkoita, ettei ihminen olisi vastuullinen olento. Tehdessämme hyviä tekoja siinä vaikuttaa a) meidän oma tahto, meidän oma teko b) Jumalan armon vaikutus.
- Kadotukseen ihminen joutuu vain ja ainoastaan omaa syytään.
- Kyllä protestantitkin tietääkseni opettavat, että ihmisen usko ei ole pelkästään hänen omassa voimassaan, sillä Jumalan armo 'vetää' ihmistä uskomaan ja ihminen voi vastata kutsuun joko kielteisesti tai myönteisesti.
- Kyllä ihminen on vastuullinen olento (toistan). Hän ottaa helposti myös kunnian ja kiitoksen itselleen, mutta huomaa sitten kuitenkin, että kaikki hyvä tulee valkeuksien Isältä ja siksi antaa kaiken kiitoksen ja kunnian Hänelle. Kun katsoo täydellistä hyvyyden lähdettä, omat mitättömät "hyvät työt" saavat oikean perspektiivin.
Tuohon provokaatioosi minä taas sanon seuraavaa:
perinteinen protestantti kuvittelee, että mikä tahansa epäselvä usko johonkin epämääräiseen Jeesukseen riittää, ja pahimmassa tapauksessa sitten laiminlyö koko evankeliumin ilosanoman ja itse asiassa koko Raamatun opetuksen. Eihän hän sitä tarvitse mihinkään, koska "usko riittää pelastukseen".
Tosiasiassa, kuten kirkkoisät jo ensimmäisillä vuosisadoilla opettivat, usko ei ole vain jokin tunne minun sisälläni, vaan se pelastuksen tie, jonka me kuljemme läpi elämän. Se on vain minun, vaan se on kirkon usko, jota minäkin tunnistan ja elän todeksi. Luepa evankeliumeista miten usein Jeesus puhuu hyvistä teoista ja varsinkin itse tekee hyviä tekoja, antaen meille esimerkin.
Ihminen pelastuu toki uskosta, mutta usko ilman tekoja on kuollut usko ja sellaisena hyödytön. Etkö usko minua? Lue se sitten Raamatusta. Jaak. 2:14-26.
voin sydämestäni yhtyä.
ja valitettavasti juuri niitä, jotka julkisuudessa pilaavat koko luterilaisen kirkon maineen (sen sanomasta puhumattakaan)
ensin hyväksyttiin hiljaa avoliitto ja sitten papittaret. Irvokkainta on kuitenkin että homo'avioliittoja' sisäänajetaan (kun heterosuhteet on ensin hakattu kappaleiksi ja haudattu tunkioon)
Luuletko että hyväksyn tälläistä? En todellakaan. Luuletko, että sanoisin että 'yksin uskosta' ja menisin antamaan henk.koht. siunaukseni homopareille? Ei h--tti!!! EI.
Ei näin, ei todellakaan näin. Sillä yksin uskosta me pelastumme (niinkuin Luther sanoo) mutta johan Paavalikin sanoo että 'tulisko meidän tehdä lisää syntiä jotta saataisiin enempi armoa, ja vastaa kysymykseensä että ei'
Uskoon tulo ei liity teoista, mutta se on POHJA josta ne teot alkavat versota. (Teot eivät vain pelasta, ja tämä on yksinkertaisimmillaan se tunnustus jossa pysyn)
Ongelma on siinä, että harhaoppinen luterilaisuuden suunta myy armon halvalla. Näin ei missään missään nimessä saa tehdä! Ei todellakaan pelasta se usko että sanoo 'minun jeesukseni rakastaa esim.homoja ja heidän tekojaan tai lesbojen/yksinäisten naisten koeputkihedelmöityksiä yms. yms.'
se on harhaoppia, jos väitetään että 'saat tehdä mitä haluat ja silti pelastut kunhan uskot'
Kuollut usko on pelkkää huulten heilumista, eikä Lutherkaan ole sellaista tarkoittanut eikä hyväksynyt. Luther-säätiössä korostetaan uskossa elämisen tärkeyttä, sitä että usko ei ole vaan pään sisällä oleva olotila, vaan osa elämää, ja elämähän on just käytäntöä.
Kyllä hävettää tätä kirjoittaa koska tiedostan ikävästi että olen itse ryssinyt aika pahasti esim. räyhäämällä aika ikävästi.
Mutt koska olen sinullekin räyhännyt julkisesti, niin sanonpa nyt sitten seuraavaa (koska sanomisistani olen vastuussa viimeisellä tuomiollakin) että anteeksi asiattomuuteni, Jauch, joita olen sinulle sanonut. Yritän päästä voitolle tästä nolosta räikeydestä, koska eihän se ole kristillistä.
(Ps. en ole mielisairas, en skitsokaan, vaan turhan yliherkkä loukkaantumaan ja räikeään kielenkäyttöön taipuvainen
Ps.2: tämä ei ole imartelua, vaan pelkästään kristillinen omantunnon vaatima juttu)
9 artikla
Uskosta
Uskon määritelmänä on rakkaus Jumalaan. Rakkaus Jumalaan merkitsee rakkautta myös Jumalan sanomaan ja sen välittäjiin. Usko on Jumalan tahdon mukaista hyvää elämää.
Usko sisältää tietoa uskomisen kohteesta (kognitiivinen usko). Siihen kuuluu myös tunteita, elämyksiä, tahtomista. asenteita ja vuorovaikutusta muihin ihmisiin (emotionaalinen ja sosiaalinen usko) sekä toimintaa ja tekoja Jumalan tahdon toteuttamisena (fyysinen tai motorinen usko).
Usko ei ole Jumalan teko, vaan ihmisen oma vapaan tahdon mukainen valinta.
Usko ei vastaanota ihmisen ulkopuolista Pyhää Henkeä, vaan herättää mielenlaadun, jota voidaan kutsua Pyhäksi Hengeksi.
Usko Jumalaan vie ihmisen ikuisuuteen Jumalan edessä. Hyvät teot ovat keskeinen osa uskoa. Usko näkyy elämässä pyrkimyksenä hyvään ja rakkauteen.
Usko avaa ihmiselle uuden näkymän elämään ja antaa uutta motivaatiota myönteisyyteen ja hyvän toteuttamiseen. Uskoon kuuluu tehtyjen syntien katuminen ja tunnustaminen Jumalalle sekä pyrkimys anteeksiantamisen jälkeen kohti parempaa elämää. Kristitty voi syventää ymmärrystään ja tietojaan kristillisestä sanomasta, vahvistaa tahtoaan hyvän toteuttamiseen ja iloita eettisestä kasvustaan. Näin kristitylle kehittyy vähitellen parempi mielenlaatu ja hän elää Pyhässä Hengessä.
Eettistä kehitystä voisi kutsua ihmisen sisäiseksi uudistumiseksi. Ihminen ei uudistu keskiajan opetusten mukaisesti häneen vuodatetun yliluonnollisen Jumalan armon tai Pyhän Hengen avulla, vaan ihminen itse muuttaa elämäänsä omilla valinnoillaan, päätöksillään ja toimillaan.
13 artikla
Ikuisuudesta
Nousemalla ylös kuolleista Jeesus todisti voittoa kuolemasta. Ikuisuus on Jumalan palkinto ihmiselle rakkaudesta Jumalaan. Ei-kristityt pääsevät ikuisuuteen kuuntelemalla omaatuntoaan uskonnollisissa asioissa ja pyrkimällä rakkauteen ja hyvyyteen elämässä.
Jeesuksen ylösnousemus oli historiallisista syistä ruumiillinen. Näin Jumala pystyi vakuuttamaan paremmin Jeesuksen aikalaiset kuoleman voitosta. Jeesus olisi voinut nousta kuolleista myös ei-ruumiillisesti persoonallisella tavalla. Ylösnousemus meille muille on kuoleman jälkeen persoonallinen nykyisen ruumiin hajotessa biologisesti.
Viimeinen tuomio on Jumalan päätös ihmisen asemasta kuoleman jälkeen. Jumala toimii lempeänä ja oikeudenmukaisena tuomarina arvioidessaan kuoleman jälkeen ihmisen uskoa. Arvioinnin tuloksena Jumala tuomitsee ihmisen uskon perusteella ikuiseen elämään. Ikuisen elämän vaihtoehtona on kadotus. Kadotus merkitsee kuolleena pysymistä. Kiirastulta ja helvettiä ei ole olemassa.
Usko on Jumalan tahdon mukaista hyvää elämää. Vaikka hyvät teot ovat osa uskoa, niiden lukumäärä ei ole tärkeintä elämässä eikä viimeisellä tuomiolla. Tärkeintä on rakkaus Jumalaan ja hänen armoonsa: luottamus Jumalaan, syntien katuminen ja tunnustaminen, kaipaus ikuisuuteen sekä hyvyyden rakastaminen elämässä. Ihminen voi tulla uskoon vasta kuolinvuoteellakin.
Kirkon ei pidä tuomita ketään kadotukseen. Viimeinen tuomio on yksin Jumalan tehtävä. Kirkko voi ainoastaan yleisesti esittää oman myönteisen opetuksensa tuomion perusteista: Jokainen, joka uskoo Jumalaan ja rakastaa sanomaa Jumalan armosta, pääsee ikuisuuteen.
Jumala hyväksyy rakkaudessaan ja oikeudenmukaisuudessaan ikuisuuteen myös ei-kristittyjä. Ihmisen uskoa ja vakaumusta arvioidessaan Jumala ymmärtää ihmisen vaikeuksia löytää luottamus Jumalaan ja Jeesukseen moniarvoisessa yhteiskunnassa. Ei-kristittyjen kohdalla Jumala pitää arviointiperusteena viimeisellä tuomiolla omantunnon kuuntelemista uskonnollisissa asioissa ja pyrkimystä rakkauteen ja hyvyyteen elämässä. Epäusko on Jumalan silmissä parempi kuin epärehellinen usko.
Ikuisuus ei ole kiinni oikeasta uskosta. Jumala hyväksyy rakkaudessaan erilaisia uskonnollisia tulkintoja, kunhan niissä ei loukata rakkautta ihmiseen ja luontoon. Rakkaudesta Jumalan totuus aina tunnetaan. Näin Jumala hyväksyy rakkaudessaan ei-kristittyjä taivaaseen, kunhan nämä ihmiset pyrkivät elämässään rakkauteen ja hyvyyteen. Näin suurta on Jumalan rakkaus.
Ei-kristittyjen hyväksyminen yhdessä kristittyjen kanssa ikuisuuteen kuuluttaa kirkon totuutta Jumalan rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta kaikkina aikoina ihmiskunnassa ja maailmankaikkeudessa. Jumalan rakkaus hyvään pyrkivää ihmistä kohtaan viimeisellä tuomiolla tekee myös tarpeeettomaksi vaatimukset oikeassaolemisesta uskossa ja lujittaa ihmisten kohtalonyhteyttä sekä edistää rauhan, rakkauden ja suvaitsevaisuuden leviämistä maailmassa. Ihmisen ei tarvitse eikä hän saa käydä väkivaltaisia sotia Jumalan puolesta.
Valittu kristologia vaikuttaa käsitykseen viimeisestä tuomiosta. Jeesuksen asemasta voidaan esittää erilaisia tulkintoja. Jumala paljastaa lopullisen totuuden kuoleman jälkeen.
Protestanttien pääpointti Augsburgin tunnustuksessa on, että ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa lakattiin puhumasta Jumalan armon ansaitsemisesta hyvien tekojen avulla. Armo oli protestanteille lahjaa ja ilmaista lahjaa olivat myös tuon armon lahjat eli syntien anteeksiantaminen, ikuinen elämä ja rakkaus.
Augsburgin tunnustuksen mukaan hyviä tekoja on tehtävä, koska se on yksinkertaisesti Jumalan tahto ja että hyvät teot kuuluvat siten uskovan eli kristityn elämään. Ellei uskoa tuota "hyviä hedelmiä", jotakin on todella vialla uskossa. Hyviä tekoja ei kuitenkaan Confessio Augustan mukaan tarvitse tehdä armon ansaitsemiseksi. Mikäli vaatisimme tekoja, vammaiset jäisivät pois taivaasta, koska he eivät pysty tekemään hyviä tekoja ehkä ollenkaan. Armo on Jumalan lahja.
Koko kiista vanhurskauttamisesta keskiajalla oli turha ja tyypillinen teologisten väärinkäsitysten summa.
Miksi?
11 artikla
Vanhurskauttamisesta
Vanhurskauttamisoppi on ollut keskeinen osa kristillistä sanomaa. Kirkko on vuosisatojen ajan saanut turhaan kärsiä tämän opinkappaleen väärinkäsityksistä. Kirkosta on tullut oman menneisyytensä vanki vanhurskauttamisopin hermeneuttisessa tulkinnassa. Kirkossa on juututtu perinteisiin käsitemäärittelyihin.
Luterilainen reformaatio oli osittain valitettavan väärinkäsityksen seurausta. Samoja teologisia käsitteitä voidaan määritellä eri tavoin ja antaa niille erilaisia merkityksiä. Katolinen kirkko korosti jo Trenton kirkolliskokouksessa, että vain usko Jumalan lahjana pelastaa ihmisen yli kuoleman ikuiseen elämän.
Paavali lainasi vanhurskauttamiskäsitteen juutalaisesta oikeuskäytännöstä, jossa se tarkoitti syyllisen ihmisen julistamista syyttömäksi. Vanhurskauttaminen määritellään tässä tunnustuskirjassa yksinkertaisesti syntien anteeksiantamiseksi ajallisessa ja maallisessa elämässä sekä kuoleman jälkeen viimeisessä tuomiossa. Kirkon tehtävänä on vanhurskauttaa ihmisiä eli antaa syntejä anteeksi Jumalan puolesta maailmassa.
Aivan samalla tavalla katolilainen voi olla varma pelastuksestaan kuin protestantti: Jeesus sovitti syntimme, ja jos armon avulla pysymme uskon osoittamalla tiellä, tie taivaaseen on auki.
Mutta kumpikaan ei voi olla siinä mielessä varma pelastuksesta, että voisi sanoa pysyvänsä varmasti uskossa. Ei protestanttikaan ajattele näin - hän on nähnyt monien luopuvan uskostaan ja pitää omaakin luopumustaan mahdollisena. Mutta molemmat pitävät varmana sitä, että ilman luopumusta on edessä pelastus.
"Sinulla on mahdollisuus kokea pelastusvarmuus. Tiedät, mitä pitää tehdä. Toimi heti!"
Valitan, kenenkään (ehdollinen) pelastusvarmuus ei johdu siitä, miten toimimme, vaan siitä, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Näin myös katolisuudessa.
Lukekaa nyt se Trenton kirkolliskokouksen erehtymätön opetus vanhurskauttamisesta, niin palataan asiaan. Minä lainasin kirjan ja panin opetukseni mieleeni, mutta en kopioinut sitä tekstinä. Erikoista muuten on, että näitäkään kirkolliskokouksen päätöksiä ei löydetä netistä. Mitä salattavaa paavilla on?
"jos armon avulla pysymme uskon osoittamalla tiellä"
- Aivan. Paavalihan kirjoittaa: "Joka vahvana pysyy loppuun asti, pelastuu."
- Pelastusvarmuus ei ole uskostamme kiinni, vaan Jeesuksen täytetyssä työssä, Hänen lupauksissaan ja Hänen uskollisuudestaan. Meillä on siinä - voisiko sanoa - sivurooli: tahdommeko pysyä uskossa ja luottamuksessa ja Jeesuksen yhteydessä vai emme.
Raamattu on täynnä hyvien töiden tärkeyttä! Jos ihminen on vanhurskautettu ja hänessä vaikuttaa Pyhä Henki, jossain sen pitää näkyä. Siksihän meidät on pelastettukin (vanhurskautettu ja pyhitetty), että vaeltaisimme niissä hyvissä teoissa, jotka jo edeltäpäin on valmistettu. Tämä on raamatussa. Jeesuksen seuraaminen merkitsee, että pyrimme tekemään kuten Hän. Asia on päivän selvä!
Miksi et googlaa itse? Ja miksi kaiken tulisi olla netissä, kun kirjojakin myydään?
Ohessa kaipaamasi.
Trento:
http://www.americancatholictruthsociety.com/docs/TRENT/trentind.htm
http://www.archive.org/details/thecanonsanddecr00unknuoft
Vatikaani II:
http://www.vatican.va/archive/hist_councils/ii_vatican_council/index.htm
Trenton opetus vanhurskauttamisesta on sen verran pitkä, että se pitäisi kokonaan panna tänne luettavaksi. Sitä ei voi kuitata muutamalla kappaleella. Niin monta asiaa on siinä tarkastelun alla samanaikaisesti.
Kirkolliskokoukset mitään salaisuuksia ole - ei me gnostikoiden kavereita olla, tyhymä!
http://history.hanover.edu/texts/trent.html
Kansankielelä kiitos. Suomessa suomeksi.
kinuta enää. Kävele kirjastoon.
Asuu täällä muitakin kuin suomea puhuvia.
Trenton kirkolliskokouksen päätökset ovat minulle erittäin tuttuja. Ne on myös kirkon toimesta suomennettu ja julkaistu. Netistä ne löytyvät useammallakin kielellä, eivät tosin suomeksi.
Olen nyt kertonut sinulle, mitä kirkko tarkoittaa sanoessaan että pelastusvarmuutta ei ole: sitä, että ihminen on pelastuksen tielle astuttuaankin vapaa astumaan siltä pois. Siihen sinäkin (luullakseni) uskot. Voit nyt sanoa, että "ei ei, Trenton teksti tarkoittaa tuon sijaan tätä ja tätä", mutta eihän siinä mitään järkeä olisi?
...ei tämä kysymys edes ole riippuvainen siitä, miten opetetaan uskon ja hyvien töiden suhteesta. Protestanttikin uskoo, että pelastusvarmuutta ei ole, koska vaikka hänen tulkintansa mukaan yksin uskolla pääsee varmasti taivaaseen, voi uskostaankin luopua. Jotkut ratkaisevat tämän sanomalla, ettei luopuneilla ole koskaan uskoa ollutkaan - jolloin he käytännössä sanovat, ettei kukaan voi tietää oman uskonsa aitoutta ennen kuin joko luopuu siitä tai kuolee siinä.
Luterilaisuus ei sisällä kuvaamaasi spekulaatiota pelastuksesta. Kaste sakramenttina vakuuttaa pelastuksesta, kunhan ihminen luottaa Jumalaan ja ottaa kasteen lahjan vastaan.
Usko ei ole luterilaisuudessa mitattavissa kellon ajalla. Emme spekuloi, mitä ihmisen viimeinen tahtotila kuolinvuoteella vaikuttaa. Tärkeintä on ihmisen vilpitön pyrkimys seurata Jeesusta. Mikäli ihminen uskoo eli luottaa Jumalaan ja Jeesukseen sekä hänen sanomaanssa elämässään, hän on varma pelastuksestaan ja elää tätä iloa todeksi jo täällä. Hyviä tekoja tehdään luterilaisuudessa vain, koska se on Jumalan tahto. Niillä ei ruveta spekuloimaan ihmisen asemaa Jumalan silmissä millään tavalla.
Tämä on edelleen jollain tavalla perustava ero protestantismin ja katolisuuden välillä, koska katolisuudessa puhutaan vieläkin hyvien tekojen ansioista, vaikkakin tunnusteaan, että hyvät teot ovat oikeastaan Jumalan lahja ihmiselle ja että Jumala lahjoittaa nämä hyvä teot ihmiselle ansioiksi. Katolinen teologia on tässä kohtaa aivan turhaan sekavaa, koska se pyrkii yhdistämään eri aikojen opetuksia väkisin yhteen.
Tarkoitus katolisellakin kirkolla on kuitenkin sanoa ja opettaa samoin kuin luterilaisella kirkolla: Kaikki on armoa eli lahjaa. Loppujen lopuksi ollaan siis samaa mieltä, mutta matkan varrella on juututtu hyvin vaikeaselkoisiin kuvauksiin. Helpommallakin kristillistä sanomaa voisi kuvailla, jos olisi hyvää tahtoa sanoa asia uusin sanoin tänä päivänä.
Kyllä luterilaisuus (jonka väitän tuntevani hyvin) sisältää samanlaisen "epävarmuuden" pelsatuksesta kuin katolilaisuuskin. On toki sinusta itsestäsi kiinni, miten muotoilet tien pelastukseen: riippuuko se ihmisen "tahtotilasta", pyrkimyksestä seurata Jeesusta, luottamuksesta tai uskosta Jumalaan tai Jeesukseen jne. Mutta riippumatta tästä muotoilusta luterilainenkaan oppi ei sisällä käsitystä, jonka mukaan pelastuksen tielle astunut ihminen ei vapaasta tahdostaan pystyisi astumaan sieltä pois.
Kuten mainittu, tämä ei riipu mitenkään siitä, uskooko ihminen hyvien tekojen ansiollisuuteen Jumalan edessä (ja katolisen teologian sekavuudesta tässä asiassa olen täysin eri mieltä kuin sinä: minusta asia on tavallisen uskovan kannalta erittäin selvä, vaikka Kristuksen ja kristityn yhteys on viime kädessä mysteeri). Kyse on ainoastaan siitä, että niin luterilaiset kuin katolilaiset uskovat yhtäaikaa voivansa tietää olevansa sillä tiellä, joka johtaa pelastukseen, ja voivansa halutessaan myös luopua siitä tiestä. Sen faktan vuoksi, että näemme useiden luopuvan, on noista kahdesta asiasta jälemmän kiertämiseen vain yksi keino: kieltää myös ensimmäinen. Mutta se käytännössä tekee kristityn uskosta juuri sellaista helvettiä, jollaiseksi tämänkin viestiketjun aloittaja (ja kenties myös sinä) kuvittelette katolisuuden olevan. Sellaista tulkintaa edustavatkin vain osa reformoiduista kristityistä.
Pelastusvarmuudella ei ole mielestäni mitään tekemistä sen kanssa, voiko ihminen luopua uskosta vai ei. Totta kai voi ja niin on monelle tapahtunutkin.
"Olen kastettu, olen pelastettu", korostavat evankeliset. Mikäli ihminen luopuu uskostaan ja palaa takaisin kirkkoon ja luopuu uudelleen, johtaa tämä aivan tarpeettoman spekulaatioon, johon luterilaisuus ei halua osallistu. Luterilaisuus opettaa ainoastaan, että Jumalaan ja Jeesukseen uskova eli luottava voi olla aivan varma pelastuksestaan jo nyt ja elää tätä onnea todeksi nyt.
Mikäli ihminen soutaa ja huopaa ja elää uskon kriisissä vuosikausia ehkä koko elämänsä, luterilaiset uskovat silti Jumalan armoon. "Joka huutaa avuksi Jeesusta, se jo pelastuu", opettaa evankeliumitkin. "Autuaita ovat hengellisesti köyhät". Jumalan rakkauteen mahtuu juuri eksyneiden ihmisten hyväksyminen. Se on suurinta rakkautta. Ja sellainen Jumala haluaa juuri olla. Oikeauskoisuus on täydellisen epäolennnaista Jumalan armossa, mitä kirkot eivät ole koskaan tajunneet menneisyyden vankeina.
Henkilökohtaisesti uskon, että myös hyvää tekevät ateistit ja ei-kristityt pääsevät taivaaseen. Se on minusta modernia teologiaa, joka avautuu Jumalan armon suuruuden tajuamisesta.
Kun hyvät teot, anteeksianto ja Jeesuksen ristinkuolema tai sovitus sekä Jumalan armo niputetaan yhteen, ollaan heti suurissa epäloogisissa ongelmissa. Nuo käsitteet eivät yksinkertaisesti mahdu keskenään yhteen, minkä katolinen kirkko myös jo Trentossakin epäsuorasti. Millä tavalla? Siten, että kirkko katsoi hyvien tekojen ja ansioiden oikeasti olevan Jumalan aiheuttamaa ja Jumalan syytä - eikä ihmisen omia ponnistuksia ja tekoja.
Paljon reilumpaa ja selkeämpää olisi lakata puhumasta hyvistä teoista ja asnsioista, koska ne eivät ole oikeasti arkikielen mukaisesti ihmisen aikaansaannoksia. Paljon reilumpaa ja yksinkertaisempaa olisi vain todeta, että kaikki on Jumalan lahjaa eli armoa. Tämä muotoilu olisi mahdollista tehdä katolisessa teologiassa vaikka heti, mutta kirkko haluaa pitää eri aikojen väkinäisistä ilmauksista.
Kirkon olisi mahdollista kuvata uskonsa uusilla vähemmän "rasittuneilla" ilmauksilla, jolloin myös yhteys muihin näkyisi paremmin. Sillä luterilaiset ja katoliset ovat aina olleet pääasiasta samaa mieltä: Kaikki on Jumalan lahjaa. Katoliset eivä keskiajalla tajunneet, mitä protestantit yrittivät sanoa ja sama toisin päin. Kysymyksessä oli oman tutkimukseni perusteella valitettava teologinen väärinkäsitys, jolla oli ikävät seuraukset kirkon yhtenäisyyden kannalta.
"Pelastusvarmuudella ei ole mielestäni mitään tekemistä sen kanssa, voiko ihminen luopua uskosta vai ei."
Kysymys kuuluu, voiko ihminen luopua pelastuksesta vai ei. Tämän pohtiminen ei ole "spekulaatiota", joksi sitä nimität, vaan olennainen kysymys pelastusvarmuuden kannalta. Kun katolista kirkkoa kritisoidaan pelastusvarmuuden puuttumisesta, luullaan yleensä, että se opettaa ettei kristitty voi luottaa pelastukseensa kulkiessaan sitä tietä, jonka usko hänelle osoittaa. Näin katolinen kirkko ei kuitenkaan opeta, vaan ainoastaan - kuten luterilaisuuskin opettaa - että pelastuksen tietä kulkevillakin ihmisillä on vapaa tahto ja halutessaan he voivat luopua siitä tiestä. Tätä ajatusta vastaan useimmilla kriitikoilla ei ole mitään, mutta heistä on omituista, että katolisen kirkon oppi onkin järkevä ja selkeä.
"Henkilökohtaisesti uskon, että myös hyvää tekevät ateistit ja ei-kristityt pääsevät taivaaseen. Se on minusta modernia teologiaa, joka avautuu Jumalan armon suuruuden tajuamisesta."
Tuohon väitteeseen voisi laittaa noin miljoona huomautusta, mutta päällisin puolin se on sen mukainen, mitä Paavali opettaa puhuessaan laista, joka on kirjoitettu pakanoidenkin sydämiin. Kirkko opettaa näin edelleen, sitä ei voi omia modernin teologian aikaansaannokseksi.
Viestissäsi myönsit ettei katolinen kirkko opeta ihmisten pelastuvan omien tekojensa ansiosta, mutta kritisoit kirkon käyttämää kieltä siksi, ettei se vastaa arkikieltä. Mielestäni kuitenkin kirkon käyttämä kieli kuvaa tarkasti ja hyvin kirkon opetuksen, ja sen merkitys on selvä asiaan tutustuneelle ihmiselle (ei tarvitse olla teologi). Sen vaatiminen, että katolisen kirkon pitäisi muuttaa kielenkäyttöään, on minusta vääriin asioihin tuijottamista. Kyllä Raamatunkin moni ilmaisu on eri ajan ja kulttuurin edustajalle epäselvä (jopa professori Luther koki Roomalaiskirjeen ja Jaakobin kirjeen olevan ristiriidassa juuri erilaisten kielenkäyttöjen takia). Yleensä juuri ne ihmiset, jotka käsittävät kirkon opetuksen väärin, ovat lukeneet sitä pala palalta sieltä täältä vailla varsinaista asiantuntemusta. Sellaista ilmiötä taas ei voi estää, vaikka asiat ilmaistaisiin miten tahansa.
Palaan pelastusvarmuuteen jahka olen saanut käsiini katolisten dogmien käsikirjan teologisesta tiedekunnasta. Todistan sinulle niiden avulla muutaman asian.
Kyllä. Jo Trenton kirkolliskokouksen muotoilut vanhurskauttamisesta tarkoittavat, että ihminen pelastuu yksin Jumalan armosta. (Huomaa: en sano tässä kohtaa, uskosta ja hyvistä teoista). Protestantit eivät tätä muotoilua aikoinaan ymmärtäneet, koska samaan kohtaan oli hämäävästi kirjoitettu viittaukset ihmisen hyviin tekoihin ja ansioihin.
Minusta historiasta kannattaisi ottaa oppia ja pääasia muotoilla paremmin - vaikkapa ekumeenisessa hengessä. Silloin yksimielisyys pääasiasta - pelastus on Jumalan armoa - tulisi selkeäsi esille ja askel eteenpäin yhtenäisyyteen olisi taas otettu.
"Palaan pelastusvarmuuteen jahka olen saanut käsiini katolisten dogmien käsikirjan teologisesta tiedekunnasta. Todistan sinulle niiden avulla muutaman asian."
Todista ihmeessä, mutta se on uskottavaa vain, jos tulkitset niitä siten kuin kirkko itsekin. Ei sanoille voi antaa mitä vain merkitystä, vaan se minkä sanoja niille antaa.
Kun ihmisestä sanotaan, että hän ei tiedä, sitä ei voi tulkita miten tahansa. Se tarkoittaa selvästi, että hän ei tiedä. Harmi, ettei minulla ole Trenton kirkolliskokouksen pöytäkirjaa kotona. Tulet vielä hämmästelemään kirkkosi opetuksia ja huomaat, että ihmisten - pappienkien - kyky loogiseen ajatteluun on vaihdellut eri vuosisatoina. Odottavan aika on pitkä, mutta palataan asiaan lähteiden äärellä.
Voisiko olla, Pasi hyvä, että minä ihan oikeasti tunnen kirkkoni opetuksen ja olen tutustunut mainittua asiaa koskevaan opetukseen perinpohjaisesti? Että olisikin niin päin, että sinulla on tässä asiassa opittavaa, ja tulisit katolilaispalstalle oppimaan etkä opettamaan, mikä on oikeaa katolilaisuutta?
Trenton kirkolliskokouksen (ja kaikkien muidenkin ekumeenisten kirkolliskokousten) dokumentit löytyvät englanniksi mm. osoitteesta http://piar.hu/councils/ .
Kaikki on mahdollista. Muistelen teologian opintoja hyvin kauan sitten. Silloin kiikarissani häämötti väitöskirja ja muistan kun luin katolista teologiaa siinä sivussa. Eräs kohta jäi silloin Trentosta mieleeni ja toki keskustelin minulle silloin tuttujen katolistenkin teologien kanssa aiheesta. Minä en enää toimi teologian parissa, vaan aivan muualla alalla, mutta kinnostus on säilynyt läpi vuosikymmenien. Eräs dogmatiikan oppi-isistäni nimeltä Seppo A. Teinonen kääntyi sittemmen katolisuuteen.
Miten katoliset ymmärtävät seuraavan kohdan?:
Trento 6:9:
"For even as no pious person ought to doubt of the mercy of God, of the merit of Christ, and of the virtue and efficacy of the sacraments, even so each one, when he regards himself, and his own weakness and indisposition, may have fear and apprehension touching his own grace; seeing that no one can know with a certainty of faith, which cannot be subject to error, that he has obtained the grace of God."
Tekstissä ei ole mitään tulkinnanvaraista, vaan se on kirjoitettu hyvin selkeästi ja konkreettisesti ilman mitään vertauksia.
Isä Martti Voutilaisen, OP, suomennos:
"Sillä niin kuin kenenkään hurskaasti ajattelevan ei tule epäillä Jumalan laupeutta, Kristuksen ansioita eikä sakramenttien voimaa ja tehoa, silti jokaisen on itseään, omaa henkilökohtaista heikkouttaan ja valmistautumattomuuttaan tarkastellessaan mahdollista olla peloissaan ja huolissaan omasta armontilastaan, koskapa kukaan ei voi sillä uskon varmuudella, johon ei voi sisältyä erhettä, tietää saaneensa itselleen Jumalan armon."
Tämä siis Trenton kokouksen 6. istunnon luvusta 9 (osa siitä).
Kommentti:
Hyvä, että otit asian esille. Itsekin, kun ensimmäistä kertaa sen aikoinaan luin, ihmettelin. Mutta kun luin uudestaan, tajusin, että ei siinä sanota "on oltava peloissaan, huolissaan". Siinä sanotaan "on mahdollista olla..."
Eli käsitän asian siten, että vaikka kuinka luottaisi ja uskoisi Jumalan laupeuteen, Kristuksen ansioihin ja sakramenttien voimaan, niin SIITÄ HUOLIMATTA on MAHDOLLISTA olla huolissaan. Isät tahtovat sanoa, että suurinkin usko ja luottamus ei poista mahdollisuutta pelkoon ja huoleen. Ja näinhän se on. Emme voi tietää, minkälaiseen koettelemukseen ja kiusaukseen me joudumme. Jumala voi ottaa meiltä pelastusvarmuuden pois omien päämääriensä vuoksi ja omaksi parhaaksemme. Meitä ei pelasta oma pelastusvarmuus ja luottamus, vaan Kristuksen täytetty työ!
Pyhien historia todistaa, että suurikin pyhä on joutunut 'pimeään yöhön', epävarmuuteen. Sillä on ollut tarkoituksensa. Ihminen riisutaan.
Ok. Kuvaamasi selitys on ihan järkevä ja uskottava. Tarkoitus on ehkä juuri ollut kiinnittää huomio vain pelon mahdollisuuteen suuressakin uskossa. Hyväksyn kyllä tuollaisen selityksen.
Silti minua vaivaa tuo perustelosan eli koska lauseen sisältö. Siinä niin suoraan sanotaan, että ei voi tietää. Tämä kohta jäi aikoinaan 20 vuotta sitten pysyvästi mieleen Trentosta.
Henkilökohtaisesti uskon, että Jumalan totuudet ovat hyvin yksinkertaisia ja selkeitä. Vain ihminen osaa niitä monimutkaistaa. Ensimmäiset kritistyt olivat oppimattomia miehiä ja naisia enkä usko, että ymmärtääkseen kristillisen uskon täyteyden tarvitsisi olla teologian tohtori. Ei Jumala sellaisia totuuksia olisi luonut.
Tarkoitatko tätä:
"koskapa kukaan ei voi sillä uskon varmuudella, johon ei voi sisältyä erhettä, tietää saaneensa itselleen Jumalan armon."
En ole varma, mitä tuossa on ajateltu tarkalleen ottaen, mutta käsitän sen siten, että jollakin voi olla uskon varmuus, vaikka armosta ei ole tietoakaan - hän ei ole sitä saanut tai on armontilansa hukannut. Eli usko on erehdyksen alainen, josta seuraa, että tietokin on väärä.
Mitä mieltä muut ovat?
Eihän kaikki tällaisia pohdi, eikä tarvitsekaan. Olemme erilaisia.
Tätä kohtaa pohdin aikoinaan hyvin paljon. Ja näköjään vieläkin.
Lause kannattaa lukea niin kuin se kirjoitettu. Kohta sanoo logiikan sääntöjen mukaan käänteisesti: Ihminen voi tietää saaneensa Jumalan armon vain erehtyväisellä uskon varmuudella.
Ihmisen uskon varmuus voi siis aina olla aivan virheellistä. Mistä ihminen tietää olevansa oikeassa ja hyväksytty Jumalan valtakuntaan? Siihen tämä kohta ei ota kantaa. Se sanoo vain: erehtymätöntä uskon varmuutta ei ole kenelläkään, ei edes paavilla. Ei kenelläkään yksiselitteisesti lauseen mukaan.
Ihminen voi luulla pääsevänsä taivaaseen, mutta tämä voi olla aivan virheellistä kuvittelua. Se voi toki olla oikeinkin, mutta ilmeisesti ihminen ei voi sitä itse tietää. Mikä on lopputulos? Epätietoisuus omasta kohtalosta minusta. Ihmisen oma tuntemus tai varmuus voi aina olla virheellinen.
Minusta kirkon pitäisi opettaa: Mikäli ihminen haluaa uskoa Jumalaan ja Jeesukseen ja haluaa noudattaa Jumalan tahtoa elämässään, hän voi olla varma omasta kohtalostaan kirkon jäsenenä. Siihen saakka kun on elämää, siihen saakka on mahdollista tehdä parannus ja kääntyä Jumalan puoleen.
Nämä olivat sitten vain minun mielipiteitäni. Kritiikki on vapaata.
Mikäli olisi mahdollista kritisoida kirkolliskokousten päätöksiä ja mikäli niiden päätöksiä ei pidettäisi erehtymättöminä myös, teologian muotoilu ja kehittäminen olisi paljon helpompaa minusta.
On surullista, jos ihminen ei voi päästä selvyyteen omasta kohtalostaan jo tässä ajassa. Uskon, että Jumala haluaa ihmisen iloitsevan armostaan ja tuntevan sen hyvät puolet jo maan päällä.
On varmasti hyvä, ettei kukaan ala kerskailemaan taivaispaikoilla. Nöyryys Jumalan edessä on viisautta ja oikein. En minäkään tiedä, mikä minun kohtaloni tulee olemaan. Ehkä pääsen parempaan paikkaan tai sitten joudun sille huonommalle puolelle. Minulla ei ole muuta kuin uskoni Jumalan ja hänen armoonsa ja Jeesuksen yksinkertaisiin opetuksiin. Parhaani mukaan koetan ymmärtää asioita järjen ja tiedon avulla ja elää myös. Ehkä se ei riitä, ehkä riittää. En tiedä. Ehkä tätä tunnetta Trento tarkoitti. Ehkä tai sitten ei.
Olisi ollut paljon helpompaa, jos Jumalan totuudet olisivat olleet hyvin selkeitä ja yksinkertaisia meille yksinkertaisille ihmisille. Elämä on muutenkin ihan tarpeeksi vaikeaa ilman näitä teologisia "ansoja" ja "kompastuskiviä". Evankeliumin piti olla myös iloinen sanoma. Mikäli joutuu jäämään epätietoisuuden varaan, ei ole mitään iloa, vaikka perimätietokin jo opetti iloitsemaan aina Herrassa.
Henkilökohtaisesti uskon, että ihminen saa kokea iloa uskostaan ja pelastumisestaan, mutta silti kannattaa pysyä nöyränä ja tunnustaa, että voi tässä vielä huonostikin käydä ja jättää viimeinen sana Jumalalle. Ihminen voi kuvitella itsestään liikoja ja olla voitonvarma väärässä ollessaankin. Trento saattoi haluta kommentoida juuri tuota asiaa. En tiedä eikä ehkä tosiaan tarvitsekaan tietää.
ja viisautta? Herraa ei saa epäillä eikä kyseenalaistaa. Palvoa ja ylistää saa, mutta ei esittää oikeutettuja kysymyksiä, tai epäillä jopa olemassaoloa. Siitä seuraa ikävyyksiä kuoleman jälkeen. Ihmeellistä on, ettei kukaan uskovainen koskaan ihmettele tällaista politiikkaa. Jos kyse olisi maallisesta hallinnosta, niin jokainen uskovainenkin ymmärtää, että semmoinen systeemi on mätä. Mutta kun kyse on taivallisista asioista, se onkin yhtäkkiä aivan ymmärrettävää. Luodun ei saa arvostella ylempäänsä eli luojaa. Eikö tämä nyt muistuta asetelmaa herra ja alamainen?
Ketjun allla joku kyseli eikö Luojaa voi kritisoida ja että pitääkö olla nöyrä Jumalan edessä. Kukaan ei voi minusta pitävästi todistaa omaavansa teologista totuutta ja esitää näkemyksiään Jumalasta ehdottomina totuuksina. Siinä mielessä minä olen nöyrä Jumalan edessä. Voin olla väärässä tai oikeassa. Jumala paljastaa totuuden aikanaan ihmiselle. Minä arvioin jatkuvasti kirkkojen tulkintoja Jumalasta.
Ja kysymys oli siitä, että oli kuinka iso herra tahansa kysymyksessä, niin onko tämä kaiken arvostelun yläpuolella. Tulkinnat eivät kiinnosta.
Kristityt kertovat usein, että herra antoi herra otti, siihen on tyytyminen. Onko näin?
Koska joku on vahvempi ja viisaampi kuin sinä, niin pitääkö tällaisen edessä vain seisoa lakki kourassa turpa kiinni, vaikka pää on täynnä kysymyksiä?
"On varmasti hyvä, ettei kukaan ala kerskailemaan taivaispaikoilla. Nöyryys Jumalan edessä on viisautta ja oikein. En minäkään tiedä, mikä minun kohtaloni tulee olemaan. Ehkä pääsen parempaan paikkaan tai sitten joudun sille huonommalle puolelle. Minulla ei ole muuta kuin uskoni Jumalan ja hänen armoonsa ja Jeesuksen yksinkertaisiin opetuksiin. Parhaani mukaan koetan ymmärtää asioita järjen ja tiedon avulla ja elää myös. Ehkä se ei riitä, ehkä riittää. En tiedä. Ehkä tätä tunnetta Trento tarkoitti. Ehkä tai sitten ei."
No niin. Avainsanat ehkä juuri ovat "En tiedä... uskon." (Uskon, tiedon ja varmuuden keskinäiset suhteet. Siitä kai Trento puhui.)
Usko on kyllä luottamusta ja levollisuutta. Toisaalta Trenton opetus vanhurskauttamisesta, uskosta ja teoista on luettava kokonaisuutena. Esille ottamasi kohta, johon otin suomennoksen, on vain osa kokonaisuutta. Trenton isät halusivat tuoda esiin "perusteettoman luottamuksen" pelkkään uskoon, joka voi olla erehdyksen alainen. Usko vanhurskauttaa, mutta vanhurskautettu ihminen on kutsuttu vanhurskautumaan yhä lisää. Eli tässä astuu kuvioon teot. Konsiilin sanoma oli usko teot. Reformaattorit opettivat uskon riittävän.
Jos tässä kontekstissa luemme 6. istunnon luvut, sanoma selkenee.
Kyllä. Trenton päätöksiä voi lukea juuri reaktiona protestantteja kohtaan ja heidän yksin uskoa hokemaa kohtaan. Silloin sanavalinnat ovat selvästi ymmärrettävämpiä ja syntynyt keskiaikainen teologinen väärinkäsitys realisoituu kunnolla.
Katolinen vanhirskauttamisoppi kuvaa vanurskauttamista anteeksiannaon ja pyhittymisen näkökulmasta, ihmisen kannalta. Protestantit katsoivat asiaa ihmisen ja Jumalan välisen suhteen näkökulmasta anteeksiantona sisäisen uudistumisen seuratessa uskoa. Kaksi aivan erilaista näkymää ja kaksi erilaista sisältöä samoja käsitteitä käyttäen. Ei ihme, että porukat eivät ymmärtäneet toisiaan enää kaikessa kiihkossa.
Kummatkin opettavat toisaalla, että hyvät teot kuuluvat elämään tai uskoon, koska se on Jumalan tahto. Hedelmistään usko tunnetaan, opetti jo Paavalikin. Systemaattisessa teologiassa on jo pitkään oltu sitä mieltä, että protestanttinen ja katolinen opetus vanhurskauttamisesta kuuluvat yhteen ja ovat täydentäviä näkökulmia ja että pääasiasta ollaan samaa mieltä: Kaikki on armoa.
Ihmisen varmuus omasta kohtalosta voisikin liittyä luottamukseen Jumalaan ja hänen armoonsa sekä siihen havaintoon, että elää parhaansa mukaan kristillistä elämäää. Ei sellaisia ihmisiä hylätä aikojen lopussa, jotka halusivat kulkea Jeesusen perässä.
http://www.catholic.fi/soc/csc/pilari.html
"Raamattu sanoo selvästi, että kristityillä on moraalinen pelastuksen varmuus (Jumala on uskollinen sanalleen ja takaa pelastuksen niille, joilla on usko Kristuksessa ja ovat kuuliaisia hänelle (1.Joh. 3:19-24), mutta Raamattu ei opeta, että kristityillä on takuu taivaasta. Ei voi olla mitään ehdotonta takuuta pelastuksesta."
Tässä asia sanotaan päivänselvästi ja katolisen kirkon omilla nettisivuilla. "Ei voi olla mitään ehdotonta takuuta pelastuksesta."
näin:
"Kirjoittaessaan kristityille Paavali sanoi: "Katso, kuinka Jumala on sekä lempeä että ankara. Langenneita kohtaan hän on ankara, sinua kohtaan lempeä, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään; muuten sinutkin leikataan pois" (Room. 11:22-23, ks. myös 1.Kor. 15:1-2, Hepr. 10:26-29, 2.Piet. 2:20-21)."
Takuita ei ole, koska on lankeemuksen mahdollisuus. Sitä se vaan tarkoittaa.
Muutenhan me saamme kyllä uskoa pelastuvamme, koska luotamme Kristuksen sovitustyöhön ja raamatun lupauksiin. Mielestäni kenenkään ei tarvitse ruveta "vapisemaan" ja pelkäämään. Jumala on rakkaus, ei pikkumainen sadisti.
Voidaan kai ajatella, että edellä mainitut kohdat jatkavat Trenton linjoilla.
Minusta olisi hienoa lukea katolisesta katekismuksesta, että kristityt voisivat iloita jo täällä ikuisuudesta ja kohdata kuoleman levollisin mielin Jumalan armon tähden. Kaikki kirkolliskokousten päätökset ovat niin totista ja synkkää luettavaa. Kehottihan jo Paavalikin iloitsemaan aina Herrassa. Katolisen kirkon nettisivuille pitäisi ehdottomasti myös saada linkki suomenkieliseen katekismukseen. Hassua, että linkki norjaksi on, muttei ei suomeksi. Ei olisi vaikea asia toteuttaa.
"Lause kannattaa lukea niin kuin se kirjoitettu. Kohta sanoo logiikan sääntöjen mukaan käänteisesti: Ihminen voi tietää saaneensa Jumalan armon vain erehtyväisellä uskon varmuudella. Ihmisen uskon varmuus voi siis aina olla aivan virheellistä. Mistä ihminen tietää olevansa oikeassa ja hyväksytty Jumalan valtakuntaan? Siihen tämä kohta ei ota kantaa. Se sanoo vain: erehtymätöntä uskon varmuutta ei ole kenelläkään, ei edes paavilla. Ei kenelläkään yksiselitteisesti lauseen mukaan."
En nyt ehdi katsoa miten alkuperäinen latinankielinen teksti kuuluu, mutta englanninkielistä käännöstä ei ainakaan voi tulkita noin. Se johtuu englannin kielen pilkutuskäytännöistä. Relatiivipronominilla alkava, pilkulla päälauseesta erotettu sivulause nimittäin määrittelee päälauseen subjektin, ilman pilkkua taas vain kuvailee sitä. En tiedä onko kyseessä kääntäjän tekemä tulkinta, erikseen kirkon määrittelemä asia vai jo alkuperäisen tekstin sisältämä piirre.
Tulkintasi oikeuttava teksti kuuluisi: "the certainty of faith which cannot be subject to error", mikä tarkoittaisi nimenomaan sellaista uskonvarmuutta, joka ei voi erehtyä. Mutta näin ainakaan käännös ei sano.
Käännösteksti kuuluu: "the certainty of faith, which cannot be subject to error", mikä tarkoittaa uskonvarmuutta ja toteaa samalla, ettei se voi erehtyä. Se ei siis jaottele uskonvarmuuksia erehtyväisiin ja erehtymättömiin vaan sanoo ettei uskonvarmuus ylipäätään voi erehtyä.
Oli miten oli, pilkun paikalla näyttää toisinaan olevan iso merkitys. Kristillisen elämän pitäisi minusta aina olla toivontäyttämää, lohdullista ja iloista. Epävarmuus vie ilon elämästä ja tekee kuolemasta pelottavan asian.
Minusta katolinen kirkko koettaa liikaa pitää kiinni eri aikojen kirkolliskokousten erehtymättömyydestä ja sovitella niiden opetuksia yhteen vaikka väkisin. Paljon helpompaa olisi muotoilla asioita viimeistä tietoa ja ymmärrystä käyttäen. Siitä ei olisi kenellekään vahinkoa ja totuudet tulisivat selkeämmiksi - ja ihmiset saisivat mielenrauhan.
Uusien tulkintojen takana on aina halu esittää asiat selkeämmin ja paremmin sekä ymmärettävämmin. Minä en ole minkään kirkon, en myöskään katolisen kirkon, vihollinen tai vastustaja, vaan koetan parhaani mukaan ymmärtää kristillistä sanomaa ja kirkon historiaa myös tiedettä apuna käyttäen. Kristillinen ajattelu kuuluu jokaiselle uskovalle. Hyvät kysymykset ovat jo puoli vastausta toisinaan. Hyvää adventtia kaikille!
Englanninkielinen käännös:
"seeing that no one can know with a certainty of faith, which cannot be subject to error, that he has obtained the grace of God."
Suomennos (virallinen):
"koskapa kukaan ei voi sillä uskon varmuudella, johon ei voi sisältyä erhettä, tietää saaneensa itselleen Jumalan armon."
Sinun kommenttisi:
"Käännösteksti kuuluu: "the certainty of faith, which cannot be subject to error", mikä tarkoittaa uskonvarmuutta ja toteaa samalla, ettei se voi erehtyä. Se ei siis jaottele uskon varmuuksia erehtyväisiin ja erehtymättömiin vaan sanoo ettei uskonvarmuus ylipäätään voi erehtyä."
Minä taisin mennä jo ihan ulalle! Mitä tuossa itse asiassa sanotaan? Voitko tulkita? Eli voiko vai ei ihminen tietää saaneensa Jumalan armon?
- Kyllähän se selvästi näyttää sanovan (ihan suomeksikin), ettei ihminen voi uskon varmuudella tietää saaneensa Jumalan armoa. Outo lause kaiken kaikkiaan. Olivatko Trenton isät mielestäsi sitä mieltä, ettei ihminen todellakaan voi tietää saaneensa Jumalan armoa? Minä nyt kuitenkin tiedän saaneeni sen joko uskon varmuudella tai ilman.
Trenton mukaan ihmisen tieto saamastaan armosta ei ole erehtymätöntä laatua. Puhuin itse paljon pienemmästä yksityiskohdasta kuin sinä: siitä, toteaako Trento a) että 1) tätä asiaa ei voi tietää uskonvarmuudella, ja 2) uskonvarmuus on erehtymätöntä (näin englanninkielinen käännös sanoisi) vai b) että tätä asiaa ei tietää sellaisella uskonvarmuudella, joka on erehtymätöntä (näin suomennos sanoisi), mikä tarkoittaisi, että olisi olemassa myös erehtyväistä uskonvarmuutta. En jaksa nyt kaivaa alkutekstiä ja näin kova latinisti en ole että osaisin sanoa asiaan mitään varmaa. Epäilen, että sen voi tulkita kummalla tavalla vain - määrittelykysymyshän tämä toki on, mutta termejä kannattaa toki käyttää oikein, koska kirkon käyttämässä kielessä kaikki liittyy kaikkeen.