ETSIN Äidin isää

Enpä tiedä kuuluuko tänne, mutta katsotaan.

Olen juuri saanut äidin isän ( ukin ) kuvan käteeni. Kuvassa mummi istuu kuvaamossa vieraan miehen vierellä, kihlakuva ? Äitini on ns. siihen aikaan sanottu .....
Tapahtui vuonna 1924, mies läksi tarinan mukaan amerikkaan syyskuun -24 jälkeen. ( äitini syntyi 5/25 ).
Miksi epäilen ukiksi: On vain kuin ilmetty veljeni, siksi epäilen.
Kysymys kuuluu: Kuva on, ei muuta. Ja huhu amerikkaan lähdöstä. Laitanko kuvan nettiin, omille sivuille ( pitäisi perustaa ensin ) Tai palstalle ? Lehteen ?
71012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toivottavasti saat tietää salaisuuden. Minä sinuna kokeilisin laittaa lehteen sillä se ikä luokka joka tietää vanhoista asioista ei useinkaan ole netissä. Vaikka voithan kokeilla kumpaakin.onnea

Äänestä

ketään sukulaisia,joilta voisit asiaa kysyä?Äidin puoleisen suvun vanhemmat hlöt saattaisivat tietää,yksi keino on julkaista kuva sen paikkakunnan lehdessä,jossa mummisi on asunut kuvanotto hetkellä.

Äänestä

olen itsekin jonkun merkittävän kauppiassuvun vesa, mutta tarkempi tieto on mennyt ihmisten mukana hautaan, eikä ole mitään lähtökohtaa, mistä lähteä asiaa selvittämään, kun kirkonkirjatkin ovat joko palaneet tai niissä ei ole mitään tietoa;

ehkä joku etsivä voisi saada jotain suullista tietoa, mutta usein asiat on niin tarkoin varjeltuja salaisuuksia, että todennäköisesti tulen rakastumaan omaan velipuoleeni...

Äänestä

ne jotka ovat viettäneet hurjaa elämää, ovat luultavimmin saataneet maailmaan sen verran paljon lapsia, että on aika huikea todennäköisyys törmätä omaan verisukulaiseensa...

Äänestä

joista me kansanihmiset olemme kuulleet huhuja aikana, kun he ovat olleet lapsia, huhut varmasti pitävät suurimmassa osassa paikkaansa, mutta ajan patinoimana nämä nuoret eivät koskaan luultavasti saa itse tietää totuutta, kun ympäristö suojelee heitä... kuulemasta... vaikka vieressä huudettaisiin totuutta...

Äänestä

Oman Ukkini isä meni jenkkeihin tuona aikana, ja oli ollut aika velikulta... Hän löysi ameriikasta sitten vaimon jonka kanssa palasi takaisin kotikonnuille. Tämä tapahtui Raahen seutuvilla.

Äänestä

Paljon auttaisi jos tietäisit synt.ajan tai -paikan. Missä asunut? Milloin? Saattaa riittää pelkkä nimi ja vuosi kun on lähtenyt Amerikkaan...
Kerro äitisi nimi ja tuo synt. aika 5/25 niin saa selville mahd. sen isänkin.

Pelastusarmeijan sivuilta löytyy linkit ja yhteystietoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sukulaisuutta etsivä kirjoitti:

Enpä tiedä kuuluuko tänne, mutta katsotaan.

Olen juuri saanut äidin isän ( ukin ) kuvan käteeni. Kuvassa mummi istuu kuvaamossa vieraan miehen vierellä, kihlakuva ? Äitini on ns. siihen aikaan sanottu .....
Tapahtui vuonna 1924, mies läksi tarinan mukaan amerikkaan syyskuun -24 jälkeen. ( äitini syntyi 5/25 ).
Miksi epäilen ukiksi: On vain kuin ilmetty veljeni, siksi epäilen.
Kysymys kuuluu: Kuva on, ei muuta. Ja huhu amerikkaan lähdöstä. Laitanko kuvan nettiin, omille sivuille ( pitäisi perustaa ensin ) Tai palstalle ? Lehteen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu