Mia Heidille

Kirja on Ilmestyskirjan jälkeen...
ei Johanneksen evankeliumin jälkeen.

Mille hengelle totuus on kiusaamista?

'tärkein kirja tärkein sitten kirjoitti:

Johanneksen ilmestyksen'... Anteeksi asiavirhe. Sinulla on oma Sanaan perustumaton totuutesi. Minä en jaksa Sanalla alkaa perustelujasi/oppiasi
kumoamaan. Mutta varoitan sinua Jumalan vanhurskauttamia lapsiaan tuomitsemasta, sillä siitä ei ole koskaan seurannut hyvää, kenellekään. Olen sen niin monesti nähnyt eri tilanteissa. Anteeksi sai Paavalikin Damaskon tiellä. Anteeksi on sinullakin mahdollisuus saada, kunhan nöyrryt parannukseen.

alat Totuuden Henkeä pilkata, sillä Saatanalla on kiire.

Mitä minun parannuksen tekooni tulee, se tuli tehtyä
jo 18 vuotta, 9 kuukautta ja 22 päivää sitten.

On se kummallista kun Saatana muka pelastaa omansa pelkästä
armosta, mutta Saatanan omat vaativat Kristuksen omilta parannusta.

Saatanan valevanhuskautettu sinä olet. Lue tämä, jos et ole vielä lukenut:

Ahtaan portin tuska.
Kirjoittanut: Teuvo Suni 9.12.2005 klo 00.13


Ennen kuin tästä jatkan, lisään vielä tuohon edelliseen valheen armoseinään yhden erittäin tärkeän asian. Tällaisen armon tekee saatanalliseksi se, kun sillä estetään ihmisiltä kaikki ne teot, jotka Jumala nimenomaan häneltä vaatii, ja joiden kautta hän löytäisi tien ahtaalle portille. Näistä on Raamatussa vaikka kuinka monta esimerkkiä. Otan tähän nyt vain kolme:

"Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät."

"Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina."

"Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

Jumala siis vaatii ihmisiä puhdistamaan sydämensä, mutta kuinka moni uskaltaa sitä edes yrittää, kun antikristukset leimaavat kaikki tällaiset teot ihmisen omiksi teoiksi, jotka eivät tule ketään pelastamaan.

Nyt sitten jatkan kertomalla kaksi ensimmäistä kohtaamista Kristuksen kanssa. Yritin tässä hakea niitä keskusteluja joissa oli jotakin viitteitä näistä tapahtumista, mutta en millään niitä löytänyt, koska menneiden asioiden esille kaivaminen on ollut tosi vaikeaa, ja kun nytkin tätä mietin, että miksi on näin, muistuivat heti mieleen Jeesuksen sanat: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."

Tuota ensimmäistä Kristuksen ilmestymistä edelsi tapahtuma käärmekivellä keväällä 1983, ja sen löysin. Se on tällä samalla keskustelupalstalla hieman taaempana, keskustelussa: Teuvo Suni kerro. Se on syytä jokaisen lukea ensiksi, joka aikoo nyt tämän selvitykseni lukea, sillä tuossa tapahtumassa minulta pyyhittiin aivoista kaikki uskoon liittyvät asiat pois, ja elämää piti jatkaa sellaisen ajatuksen vallassa, ettei Jumalaa todella ole olemassakaan. Nyt sitten kirjani sivulle 15:

Tuli vuosi 1985. Kesällä Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa, jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun äärellä tulin miettineeksi tätä: tässkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää? Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään?

Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt, kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti silmiini numero 456. Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa. Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin, että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta.
Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi, tuli sellainen tunne kuin minut olisis lääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin Ritvaa kylkeen: "Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut siitä hänelle puhunut.

Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt.

Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.

Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen äänellä lausutut sanat: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!" Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle ihmiselle kovat sanat.

Hetken kuluttua sama ääni jatkoi: "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden! Tämän jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.

Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka mitään ei minulta kysyttykään. "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!" Silloin en totisesti tiennyt, mitä tuona hetkenä tulin luvanneeksi. Paljon tiedän tänään, vaikkakaan en vielä kaikkea sitä mitä tulevaisuus tullessaan tuo.

Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni, ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin. Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni katoamaan.

Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme. Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenien aikana koetut tuskat olivat poissa. Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen esikoinen -lähes koko siihen asti eletyn elämäni pilanneet. Ja nyt, 48-vuotiaana, olin kuin uuden elämän alussa.

Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän ois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua. Kukaan ulkopuolinen ei ollut koskaan saanut tietää, että olin syntynyt aviottomana. Kun täällä Ruukissa tutustuimme uusiin ihmisiin, niin heille piti valehdella, että vanhempani olivat kuolleet. Ritvakin kun tämän kipeyden tiesi, niin hänkin vaikeni.

Koko sen päivän olin kuin pumpulipilvessä. Oltiin surutalossa ja sisälläni oli ilojuhla. En voinut siellä tuosta näystä mitään puhua. Se päivä oli Sanna-myrskyn päivä, 11. elokuuta 1985. Se yli 30-asteinen lämmin tuuli, joka Lappeenrannassa silloin puhalsi, oli kuin Pyhän Hengen valtavaa syleilyä.
Illalla läksimme ajamaan kotiin, Ruukkiin. Matkan aikan ei montaa sanaa vaihdettu. Päässäni pyöri jatkuvana nauhana tuon päivän suurin tapahtuma. Vasta yöllä, kotona vuoteessa, kerroin Ritvalle tämän ja kysyin: "Voiko Saatana antaa ihmisille tällaisia näkyjä?" "Ei, kyllä sinua on Pyhä Henki koskettanut", hän vastasi ja jatkoi: "Koko matkan ajan tunsin, että sinulle on tapahtunut jotakin."

Heti aamulla muistui mieleeni Uusi testamentti, jonka olin Lappeenrannan seurakunnalta rippilahjaksi saanut. Vielä sen pölyttyneenä kirjahyllystä löysin. Milloin lienen sen viimeksi avannut? Etulehdeltä löytyi täydellinen yllätys; Herkko Kivekkään kirjoittama muistolause elämäni matkalle, Ps.43:3: "Lähetä valkeutesi ja totuutesi, ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun tajusin, miten saumattomasti nuo sanat liittyivät siihen, mitä edellisenä päivänä olin saanut nähdä ja kokea. Minut oli johdatettu hänen pyhälle vuorelleen. Jos ei vielä asuntoihin asti, niin ainakin suurelle valkeuden ja vapauden esipihalle, ja vihdoinkin olin saanut kuulla Jumalani äänen.
Neljänkymmenen vuoden koettelemusten jakso, syksystä 1945 syksyyn 1985, oli päättynyt. Mutta mitä vielä oli edessä, sitä en tiennyt."

Nyt keskeytän menneisyydestä kertomisen hetkeksi, ja selvitän Raamatun taivaaseen liittyviä nimityksiä. Kun siellä sanotaan taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jonka jokainen silmillään näkee. Kun sanotaan taivasten taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jossa Jumalan valtaistuin sijaitsee. Kun sanotaan kolmas taivas, jota Paavalikin käytti, kun kertoi saamastaan näystä:

"Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmettiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala."

Samoin voin minäkin toistaa tuosta näystä, ja kaikista muistakin, joissa Kristus on ilmestynyt kirkkautensa keskellä tai erilaisia ilmestyksiä antaen. Tuo kolmas taivas on jossakin taivaan ja taivasten taivaan välimaastossa, jossa ihmiselle erilaiset taivaalliset näyt suodaan.
Tuosta hetkestä alkoi elämäni Raamatun äärellä, ja nyt siirryn kirjan sivulle 15:

"Luettuani ensimmäisen kerran Raamatun lävitse, aloitin alusta uudelleen, ja vielä kolmannen kerran profeettojen kirjoista Ilmestyskirjan loppuun. Ihmettelin ja mietin asioita, joita olin alleviivannut. Mitä enemmän luin, sitä enemmän ihmettelin, miten tämän kirjan ympärille on saatu rakennettua sadottain erilaisia kuppikuntia, suuri ja pieniä? Ei tämä kirja ainakaan ole tuollaisiin johdattamassa. Siinähän koko ajan puhutaan vain yhdestä Herrasta, yhdestä Hengestä, yhdestä uskosta, vieläpä vain yhdestä kasteesta.
Toistuvasti siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka esiintyvät Jumalan nimellä ja hänen palvelijoinaan. Tuossa kirjassa ei voi olla kuin yksi totuus, ja kaikki muu on valhetta. Mutta mikä se totuus on? Sitä jatkuvasti kyselin.

Alati jouduin peilaamaan myös omaa elämääni tuon kirjan valossa. Koin olevani vapaa ja kiitin siitä Jumalaa, joka oli minut vapauttanut. Samalla kuitenkin tunsin, etten sittenkään ole vapaa, elämästäni puuttuu vielä jotakin. Kestorukoukseni oli, että Jumala paljastaisi minulle tuon kirjan totuuden, mitään salaamatta. Olihan hän itse antanut näkynsä kautta todistuksen, että tuo kirja on totta.

Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen puolueen jäsen. Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden oli sielläkin oltava kohdallaan. Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

"Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.

Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

"Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen kerran tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hyvä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
"Minä olen ntämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
"Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

En nole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
"Minä olen sinut niistä varjellut."

Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

"Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niinmuodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuodenn kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydänmeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

"Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten nolin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

"Menkää sisään ahtasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

"Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

ainoita oikeita kirjoitti:

on jo ihan riittämiin. Ei tarvitse kuin palstaa vaihtaa. Täällä ovat sunilaiset, luku sinänsä.
Adventismin sivuilla taas toitotetaan yhtä ja ainoaa oikeaa kristuksen uskoa...jne jne.
Minä olen kohdannut oman itseni saastaisuuden, syntisen ihmisen ja joutunut/saanut huutaa, Herra armahda. Hän todella armahti. Hän on se ahdas portti. Kun omat yritykset eivät johtaneet mihinkään, oli kohdattava oma itsensä sisältä ja huutaa Herra armahda. Prosessin pituudesta en kerro, eikä ole tarpeenkaan. Mutta Jeesus on Herra.

jos sinun pitää oma elämäsi salata.

Sillä Saatana "armahtaa" omansa syntiin, mutta
Jeesus synnistä vapauteen.

ei kumottu kirjoitti:

taas sinä omaa mantraas toit,ja TS toit omaa egoas. Julista toki Jeesusta.

Jeesus ja laki

17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.

[Luuk. 24:44;Kirjoitusten täyttyminen
44 Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." Room. 3:31Roomalaiskirje 3


31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.]

18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

Miksi olet tallanut nämä jalkoihisi:

Isän ja Pojan käskyt - osa 2
Kirjoittanut: TeuvoSuni 14.11.2007 klo 22.35


Niin kuin Isä antoi asetuksensa käskyjensä noudattamisesta, niin on myös
Poika tehnyt:

"Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua.
Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan
ja ilmaisen hänelle itseni.

Juudas - se toinen, ei Iskariot - sanoi hänelle: "Herra, miksi ilmaiset itsesi
vain meille etkä maailmalle?" Jeesus vastasi:

"Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa
häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka
ei minua rakasta, ei noudata sanaani - mutta sana, jonka te kuulette ei
ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt."

Kuten Jeesus tuossa Juudakselle vastasi, eivät hänen käskynsä ole tarkoitettu
maailmalle, tuon lavean tien kulkijoille, vaan ainoastaan Jumalan valituille,
niille, jotka Jumala käskyjensä rikkomisesta kiinni ottaa ja johdattaa heidät
Poikansa tuomioistuimen eteen:

"Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka
minun luokseni tulee, minä en aja pois.
Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, vedä
häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenäpäivänä."

Ja näin todella tapahtuu, sen jokainen Jumalan valittu saa omassa elämässään
todeksi elää. Kun Jumala on ottanut valittunsa kiinni jonkun käskyn rikkomisesta
(ja kun on rikkonut yhden käskyn on samalla rikkonut kaikki käskyt) ja saa
todella tuntea elävänsä Jumalan vihan alla, joka ei hänen tuskaansa edes hetkeksi lievitä
vaan niskasta kiinni pitäen johdattaa hänet Poikansa eteen tuomittavaksi. Ja
Pojan tuomioistuimen eteen mennään ahtaasta portista ja ahtaasta ovesta.

Tuskin kukaan kallista pukua vaateliikkeestä ostaessaan ostaa sen ilman sovitusta.
Tuokin sovituskoppi on melko ahdas, mutta ei vedä vertoja sille syntien
sovituskopille, mikä ahdas portti todella on. Ja ahtaaksi sen tekee ennekaikkea
se, kun siitä pitää sisälle mennä sellaisena kuin Kristus ihmisen näkee, eikä sellaisena
jona ihminen haluaisi kaikkien hänet näkevän. Siksi monet kääntyvät pois ja hakevat
lohtua ihmisten käsien alta. Tässä palautui mieleen eräs asia menneisyydestä, kun
eräs vanhoillislestadiolainen minulle kirjoitti:
"Sinähän olit niin mukava mies. Miten sinulle nyt tuolla tavalla kävi?"

Ja tästä onkin nyt hyvä aloittaa Pojan käskyjen tutkiminen, jotka lavean tien
kulkijoille ovat täysin tuntemattomia, koska heidät on Saatana valhearmollaan
tehnyt täysin immuuneiksi niin Isän kuin Pojankin käskyjä kohtaan. En tässä käy
kaikkia Pojan käskyjä toistamaan vaan nosta esille ne kaikkein tärkeimmät.
Joista ensimmäiseksi otan hänen käskynsä mennä sisälle ahtaasta portista.
Sillä jos ihminen ei siitä sisälle pääse, ei hän pysty muitakaan Pojan käskyjä noudattamaan.

"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa
tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie,
joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

"Jos joku tulee minun luokseni, mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja
äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta
elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni."

"Tietäkää, ettei yksikään voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta,
mitä hänellä on. Suola on tarpeellista. Mutta jos suola menettää makunsa, millä
se saadaan suolaiseksi? Ei sillä olke käyttöä, ei pellossa eikä tunkiossa. Pois
se heitetään. Jolla on korvat se kuulkoon."

"Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän
vihaa toista: jos hän liittyy toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi
palvella Jumalaa ja mammonaa." (Ja mammona on sitä, mitä maailma antaa).

"Ei ole mitään kätkettyä, mikä ei tulisi ilmi, eikä mitään salattua, mikä
ei paljastuisi ja tulisi tietoon. Minkä minä sanon teille pimeässä, se julistakaa
päivänvalossa, ja mitä kuuulette korvaanne kuiskattavan: se kuuluttakaa julki katoilta."

"Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua.
Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin."

"Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen
eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä."

"Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani
kokoa, se hajottaa. Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus
tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaammista ei anteeksi anneta.
Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta
joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä
tulevassa maailman ajassa."

"Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin
teille avataan. Jos kerran te pahat ihmiset osatte antaa lapsillenne kaikenlaista
hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen
niille, jotka sitä häneltä pyytävät."

"Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste
tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne
aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat
murtaudu sisään eivätkä varasta. Missä sinun aarteesi on siellä on myös sydämesi."

"Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta
sisältä he ovat raatelevia susia."

"Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltaviksi, muuten ette saa
palkkaanne taivaalliselta Isältänne. Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä
niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät
heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet."

"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä
teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne. Totisesti:
Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin se kaupunkia."

Jos ihminen näiden käskyjen perusteella alkaa etsiä todellista Jumalaa ja hänen
Poikaansa, hän varmasti tulee heidät löytämään.

Näistä käskyistä puuttuu vielä lähetyskäsky. Se ansaitsee yksistään oman
kirjoituksensa, koska sen käskyn rikkominen lopulta johdatti koko
ihmiskunnan tähän lopun ajan rajuun eksytykseen. Siitä lisää myöhemmin.

Kun Jumala näki, miten valittu kansa alkoi pappien johdolla päivä päivältä
luisua yhä kauemmaksi totuuden tieltä, hän päivitti profeettojensa kautta käskyjensä
valikoimaa. Ja samoin teki myös hänen Poikansa sen jälkeen kun hän
oli noussut taivaaseen, yhdeksi ja ainoaksi ylipapiksi Jumalan ja ihmisten välille.