Kiusaajakin

Näitä viestejä kun lukee tulee käsitys,että
kiusaaja olisi joku epämääräinen hirviö. Käsitykseni mukaan kiusaajakin on kuitenkin ihminen. Se miksi kiusataan tulisi aina selvittää ja samalla tulisi selvittää myös kiusaajan henkinen tila.
Täällä esitetyissä kirjoituksissa syyllistetään kiusaajaa,ajattelematta tuon taivaallista kiusaajan taustasta tai hänen henkisestä tilastaan.
Syyttelyt voivat pahimmillaan johtaa siihen,että kiusaaja ajautuu entistä syvemmälle
pahaan oloonsa.
Nämä kirjoittelut ovat mielestäni omalta osaltaan myös *kiusaamista*,jotka saattavat
aiheuttaa syyttelyn kohteeksi joutuneelle jopa itsetuhoisia ajatuksia. Onko tämä näiden syyttelevien kirjoitusten tavoite? Jos näin,niin
*kiusatuista* tulee itsestään kiusaajia.
Kierre senkun jatkuu ja kiusaamiselle ei näy loppua. Miettikää kahdesti,ennekuin lähetätte
kirjoittamanne viestin!
411231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Toisaalta jos ei kiusaamista tuomita ja osoiteta sen olevan väärin, sille ei loppua näy...

Mutta joo, niin kiusattu kuin kiusaajakin tarvitsisivat apua.

Äänestä
  • tähän saakka aina kun on saatu selville kouluissa tapahtuvaa kiusaamista, niin uhri eli kiusattu on joutunut kärsimään eniten, hänelle yritetään etsiä toinen koulu johon hänet voidaan sijoittaa, ja jos sellaista ei ole kunnan/kaupungin resurssit huomioon ottaen, hänelle on voitu jopa tarjota apukouluun sijoitusta (kehitysvammaiskouluun), tai tarjottu koulukoti mahdollisuutta, uskotellen jopa vanhemmilleen että se olisi paras ratkaisu, ja että sillä voidaan turvata uhrin (kiusatun) oikeusturva saada lain säätämä perusopetus.

    ja terveydenhoitaja koulupsykologi vielä yhteistuumin tarjoavat kiusatulle psyykelääkitystä uniongelmiin, uskotellen vanhemmille että he kyllä terveydenhuollon ammattilaisina tietävät kuinka kiusatun traumaattiset kokemukset puretaan, Vi**u LÄÄKKEILLÄ!

    Hei haloo??

    kyllä sitä riittää perk**le myötätuntoa kiusaajille koska niitä on aina enemmistö/ verrattuna kiusattuihin.

    ketkähän ne oikeastaan kuuluisi passittaa koulukotiin tai kehitysvammaisten kouluun.

    Äänestä

  • ei sattumaa kirjoitti:

    tähän saakka aina kun on saatu selville kouluissa tapahtuvaa kiusaamista, niin uhri eli kiusattu on joutunut kärsimään eniten, hänelle yritetään etsiä toinen koulu johon hänet voidaan sijoittaa, ja jos sellaista ei ole kunnan/kaupungin resurssit huomioon ottaen, hänelle on voitu jopa tarjota apukouluun sijoitusta (kehitysvammaiskouluun), tai tarjottu koulukoti mahdollisuutta, uskotellen jopa vanhemmilleen että se olisi paras ratkaisu, ja että sillä voidaan turvata uhrin (kiusatun) oikeusturva saada lain säätämä perusopetus.

    ja terveydenhoitaja koulupsykologi vielä yhteistuumin tarjoavat kiusatulle psyykelääkitystä uniongelmiin, uskotellen vanhemmille että he kyllä terveydenhuollon ammattilaisina tietävät kuinka kiusatun traumaattiset kokemukset puretaan, Vi**u LÄÄKKEILLÄ!

    Hei haloo??

    kyllä sitä riittää perk**le myötätuntoa kiusaajille koska niitä on aina enemmistö/ verrattuna kiusattuihin.

    ketkähän ne oikeastaan kuuluisi passittaa koulukotiin tai kehitysvammaisten kouluun.

    Itse tiedän aivan todistetusti kaksi tapausta, jossa lopulta lapsi on otettu huostaan PELKÄSTÄÄN sen takia, että joutui koulukiusatuksi! S....a!

    Ja juuri noin tapahtumat menivät - seurasin sitä läheltä vierestä - kuten kirjoitit.

    Toinen tapaus oli sellainen, että yh-äiti yritti kaikkensa kiusaamisen lopettamiseksi, mutta koulu ei tehnyt mitään, koska toinen kiusaaja oli pienessä kunnassa valtuuston puheenjohtajan poika ja toinen, kuinka ollakaan, saman koulun rehtorin kakara. Viimein tilanne oli niin paha, että äiti ei saanut omaa poikaa kouluun enää ollenkaan, jolloin koulusta tehtiin lastensuojeluilmoitus, että äiti ei ole kykenevä huolehtimaan lapsen oppivelvollisuuden suorittamisesta.

    No tietysti lapsi otettiin huostaan, äiti teki valituksen hallinto-oikeuteen, mutta koulun rehtori tuli todistamaan oikeuteen, että 'meidän koulussa ei ole koulukiusaamista.'

    Äiti teki jopa kantelun ihan kauheasta sijoituspaikasta, johon hänen lapsensa laitettiin, mutta vasta vuosien kuluttua kun tämä kyseinen lapsi oli jo vapautunut 'vankilastaan', tuo kyseinen sijoituspaikka suljettiin lääninhallituksen toimesta. Näin Suomessa on pahimmillaan hoidettu kiusatut pois kiusaajien vanhempien silmiä häiritsemästä.

    Äänestä

  • ollut, ei sattumaa" kirjoitti:

    taas olis asiaa karpolla, tai jollain tutkijalla, näistä tapauksisita että edes tulisivat julki. ei voi olla tota?
    kauheaa.
    tässä nähdään missä ne todelliset kiusaajat ovat ne ovat niitä kunnanvaaltuutettuja ja muita perskärpäsiä,

    Äänestä

ne kiusaa

Äänestä

yhtään mitenkään!

Täällä on viimeksi tänään kirjoitettu ihan riittävästi kiusaajien mahdollisesta taustakin. Eikä kukaan kiusaajan ihmisyyttä ole kieltänyt, vaikka he tuhoavatkin toisen ihmisyyden. Epäinhimilliseksi kiusaaminen on kyllä leimattu ja aihetta onkin.

Päänsilityksiä kiusaajille on joka puolella annettu ihan riittävästi. Mutta suurin virhe, mitä tällä palstalla on tehty on se, että kiusaamiselle on yritetty hakea oikeutusta Pekka-Ericin erilaisesta pukeutumisesta ja mielipiteistä. Ja sinäkin kirjoitat, että kiusaamisen 'syyt on selvitettävä'.

Mitä se syiden selvittäminen auttaa, kun erilaisuuden suvaitsemisesta ei ole tietoakaan ja kakarat saavat käyttäytyä miten tahansa. Eiköhän se kiusaajankin kohdalla pitäisi alkaa jokaisen kotikasvatuksesta, että lapselle selitetään, mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja myös valvotaan, että sääntöjä noudatetaan.

Myös käyttäytymistieteiden ammattilaiset ovat sitä mieltä, että kiusaajan tunne-elämässä ei ole kaikki läheskään kohdallaan... Lapsi tarvitsee rajat, tunteakseen olonsa turvalliseksi, jos rajoja ei ole, voi se näkyä kiusaamisena ja muuna häiriköintinä. Se on eri juttu, että jotkut vanhemmat ovat niin kovilla, että eivät jaksa jälkikasvustaan huolehtia, vaikka halua olisi, mutta siitä on kirjoitettu täällä tänään jo toisaalla.

Kierre tulee jatkumaan niin kauan, kun kiusaamisen mitätöijiä on tässä yhteiskunnassa. Jos tätä ei saa mielestäsi sanoa suoraan, niin vikaa on myös omissa asenteissasi.

Äänestä
  • Olet oikeassa, kyllä kiusaajat pitääkin syyllistää ja vastuuseen teoistansa laittaa, sillä monessa tapauksessa nekin liippaavat läheltä jopa nuorten kesken rikosta (solvaaminen,herjaaminen) puhumattakaan aikuisten kesken työpaikoilla tai vastaavissa.

    Kysymyksessä ei todellakaan ole yleensä riita-asiasta, joissa pitäisi selvitellä kuka mitäkin on aiheuttanut tai kuka aloittanut ja minkä takia, useasti siihen ei ole mitään järjellistä syytä, haetaan vaan kohteeksi sellainen joka on jo valmiiksi hieman erillään ja jolla ei ole sosiaalista asemaa siinä yhteisössä ja yritetään kiusaamalla tätä henkilöä nostaa omaa asemaa tai peitellään omaa pelkoa joutua erilleen menemällä mukaan kiusaamiseen.

    Kiusattuja on syyllistetty ihan tarpeeksi heidän näennäisen "erilaisuutensa", hiljaisuutensa tai ujoutensa eli syrjäänvetäytyvämmän luonteensa takia. Mikään näistä ei oikeuta ketään nälvimään ja kiusaamaan, se että toinen ei omaa välttämätt sellaista luonnetta että osaisi riittävän agressiivisesti puolustaa itseään, jolloin kiusaaja ja muut syyllistävät lisää, tekee asiasta vielä sairaamman. Jokaisella on oikeus olla sellainen kun on, kavereita ei kaikkia tarvitse olla keskenään, mutta yhdessäolon käytöstavat pitää jokaisen hallita!

    Lisäksi useasti kiusaajia on useita ja tulevat joukolla kimppuun, kun muut vielä hiljaisesti hyväksyvät asian, kiusatun olo käy tukalaksi, siinä tilanteessa, kellä tahansa on velvollisuus puuttua tilanteeseen ja yrittää edes vähän mennä esteeksi, puhumalla kiusatulle niitä näitä ja näyttää muille, että ei hyväksy toisen kiusaamista ja eristämistä.

    Kiusaaminen on törkeää käytöstä ja siitä pitääkin heitä ojentaa, se ei kuitenkaan ole tärkeää pohtia onko takana minkälaisia ongelmia vaan opettaa heille vastuunkantoa ja oikeaa ja väärää, sen avulla kyllä mitkä tahansa ongelmat häviää kun mitä tahansa käytöstä ei enää sallittaisi.

    Äänestä

  • sanottu kirjoitti:

    Olet oikeassa, kyllä kiusaajat pitääkin syyllistää ja vastuuseen teoistansa laittaa, sillä monessa tapauksessa nekin liippaavat läheltä jopa nuorten kesken rikosta (solvaaminen,herjaaminen) puhumattakaan aikuisten kesken työpaikoilla tai vastaavissa.

    Kysymyksessä ei todellakaan ole yleensä riita-asiasta, joissa pitäisi selvitellä kuka mitäkin on aiheuttanut tai kuka aloittanut ja minkä takia, useasti siihen ei ole mitään järjellistä syytä, haetaan vaan kohteeksi sellainen joka on jo valmiiksi hieman erillään ja jolla ei ole sosiaalista asemaa siinä yhteisössä ja yritetään kiusaamalla tätä henkilöä nostaa omaa asemaa tai peitellään omaa pelkoa joutua erilleen menemällä mukaan kiusaamiseen.

    Kiusattuja on syyllistetty ihan tarpeeksi heidän näennäisen "erilaisuutensa", hiljaisuutensa tai ujoutensa eli syrjäänvetäytyvämmän luonteensa takia. Mikään näistä ei oikeuta ketään nälvimään ja kiusaamaan, se että toinen ei omaa välttämätt sellaista luonnetta että osaisi riittävän agressiivisesti puolustaa itseään, jolloin kiusaaja ja muut syyllistävät lisää, tekee asiasta vielä sairaamman. Jokaisella on oikeus olla sellainen kun on, kavereita ei kaikkia tarvitse olla keskenään, mutta yhdessäolon käytöstavat pitää jokaisen hallita!

    Lisäksi useasti kiusaajia on useita ja tulevat joukolla kimppuun, kun muut vielä hiljaisesti hyväksyvät asian, kiusatun olo käy tukalaksi, siinä tilanteessa, kellä tahansa on velvollisuus puuttua tilanteeseen ja yrittää edes vähän mennä esteeksi, puhumalla kiusatulle niitä näitä ja näyttää muille, että ei hyväksy toisen kiusaamista ja eristämistä.

    Kiusaaminen on törkeää käytöstä ja siitä pitääkin heitä ojentaa, se ei kuitenkaan ole tärkeää pohtia onko takana minkälaisia ongelmia vaan opettaa heille vastuunkantoa ja oikeaa ja väärää, sen avulla kyllä mitkä tahansa ongelmat häviää kun mitä tahansa käytöstä ei enää sallittaisi.

    koska hän osaa hyvän käytöksen, hän on älykäs ja hän ei halua osallistua alhaisuuteen.

    Kiusaajien taustoja ei tarvitsee enempää setviä, koska kiusaaja on joka tapauksessa vastuussa siitä, että nauttii ällöttävistä sadistisista tunteistaan toista kiusatessaan.

    Äänestä

  • puolustaudu kirjoitti:

    ymmärrä, että kiusatulla on kova työ siinä, ettei putoa ns.samalle tasolle. Silti olisi yritettävä puolustautua sivistyneellä tavalla ja toivoa että se riittäisi ja joku tolkku palaisi edes näihin sivustaseuraajiin ja hiljaisesti hyväksyjiin ja he jollain tavalla argumentoimalla osoittaisivat ettei hekään hyväksy tälläistä toimintaa.

    Huono olohan sitä tulee sitten kiusatullekkin jos sortuu ylilyöntiin ja meinaa kostaa samalla tavalla, pitäisi puolustautua kyllä ja on siihen oikeutettu se on selvää, toivottavasti ihmiset sen ymmärtäisivät eivätkä ihmettelisi jos joku tuolla tuskaansa raivoaa jouduttuaan koville.

    Äänestä

on aika olematonta, jos heidän mielestään on kiusaamista sanoa suoraan se, että:

-kiusaaminen on epäinhimillistä ja moukkamaista käytöstä toista kohtaan
-kiusaaminen on yleensä myös suvaitsemattomuutta pienenkin erilaisuuden suhteen
-kiusaajalla on psyykessä enemmän ongelmia kuin kiusatulla, nimittäin kiusaamisen alkuvaiheessa
-aikuiset ovat vastuussa kiusaamisen lopettamisesta, lähinnä koulun henkilökunta jo perusopetuslainkin perusteella

Tuo on suoraa puhetta, mutta EI kiusaamista.

Tämän tapauksen yhteydessä kaikkien kuolleiden syyllistäminen on turhaa enää tässä vaiheessa, mutta asian käsittely sinällään EI ole turhaa, jos tästä mitenkään otetaan opiksi ja yhdenkin ihmiselämän tuhoutuminen voidaan estää kiusaamisen takia jatkossa, joukkomurhista nyt puhumattakaan.

Äänestä

Tähän materiaaliin tutustunut, nyt olisi kyllä aika tehdä se. Lue ja mieti!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Koulukiusaaminen

Kiusaaminen
http://www.intermin.fi/intermin/hankkeet/nuoret/home.nsf/0/FB02A283706FC5E0C225707300434C7F?opendocument

Kiusaaminen
http://www.mll.fi/nuortennetti/asiaa/kiusaaminen/

Kiusaaminen, väkivalta ja häirintä
http://www.edu.fi/page.asp?path=498,1329,1330,17955,35388,35389

Koulukiusaaminen - fyysistä, psyykkistä ja sosiaallista väkivaltaa
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=281

Onko minun lapseni kiusaaja tai kiusattu?
http://www.lskl.fi/showPage.php?page_id=39&submit=displayDoc&documentId=11

Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Voisit tutustua myös näihin teksteihin,niin ehkäpä saisit lisää ajateltavaa:

    http://www.nettineuvo.fi/index.asp
    tai
    http://ryytimaa.blogspot.com/2005/06/lapseni-on-koulukiusaaja.html
    tai
    http://www.hs.fi/keskustelu/Opettajako koulukiusaaja/thread.jspa?threadID=82340&messageID=1478843

    esimerkkejä kaikki tyyni,mutta se mikä yhteistä niin sekä kiusaaja että kiusattu ovat ihmisiä!

    Kaikki todella olemme niin ainakin minä olen aina käsittänyt. Muiden ajatuksista en voi tietää.

    Minuun on senverran kohdistunut elämäni aikana kiusaamista monelta eri tahoilta ja tiedän miltä tuntuu tulla kiusatuksi ja kukaan ei tule apuun.

    Aina minä olen ymmärtänyt , että kiusaajani ovat ihmisiuä.

    Äänestä

  • me>> kirjoitti:

    Kiusatun vanhempien on syytä heti ottaa yhteyttä koulun rehtoriin. Hän on vastuussa siitä, että kiusaaminen loppuu heti ja kokonaan.

    Ellei näin käy, voivat vanhemmat haastaa kunnan oikeuteen.

    Kun kiusaamista alkaa ilmetä, tulisi koulun terveydenhoitajan je ketä he nyt ovatkaan, ottaa heti puhutteluun kiusaaja /kiusaajat ja heidän vanhempansa. Jos tarvetta on, tulisi kiusaajat siirtää toiseen kouluun. Ja jos lääkkeitä nyt jollekin on pakko syöttää, niin kiusaajille.

    Joku sanoi, että kaikki vanhemmat eivät jaksa huolehtia kiusaajalapsistaan. Tai eivät halua tai osaa. Taukkikin osaa panna lapsen alulle ja toinen taukki syynnyttää, mutta monen taidot loppuvatkin siihen. Jos ei edes tiedä mitä henkinen kasvu merkisee, miten osaisi ohjata siihen lapsiaan. Kyllähän tämä on todellinen tolvanoiden yhteiskunta, sitä ei voi kieltää.

    Äänestä

  • koulukiusaamisesta kirjoitti:

    vaan kun lähdet peräämään asiaa, jollet ole "kermaa" ja kiusaajat taas ovat -häviät tuhat varmasti, ja taas kiusattu joko vaihtaa koulua, tai kiusataan enemmän. EI MEIDÄN KOULUSSA KIUSATA KETÄÄN! Nim. Kokemusta on

    Äänestä

kiusataan. Sanotko hänelle, että sinun pitää kuules nyt kestää, koska tuo sinun kiusaajasikin on ihminen. En ihan heti keksi tuon pahempaa henkistä väkivaltaa, jota voisit harjoittaa kiusattua kohtaan. Käytännössä sanot hänelle, että sinut on luotu kärsimään, jotta tämä toinen sinua parempi ihminen voi purkaa omaa huonoa oloaan. Yököttää.

Äänestä
  • Lueppa toi aloitus uudestaan ja säti vasta sen jälkeen. En ole täällä puolustamassa kiusaajia,vaan kritisoimassa tekstejä joilla alennutaan kiusaajien tasolle.Jos mielestäsi oikea tapa kiusaamisen kitkemiseksi on kiusaajan piikittely, olet totaalisesti väärillä jäljillä. Piikittely johtaa vain kuilun kasvamiseen kiusaajien ja kiusattujen välillä. Muuttamalla asennettasi voit parhaiten vaikuttaa kiusaamisen poiskitkemisessä. Miten luulet ajatusyhteyden kiusaajiin avautuvan,jos asenteesi on hyökkäävä? Viesti kiusaamisen järjettömyydestä on toki saatava perille,mutta *piikittelemällä* se ei tule onnistumaan. Sehän on kiusaajien oma toimintamalli. Ei kettukaan syö omaa kakkaansa.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Lueppa toi aloitus uudestaan ja säti vasta sen jälkeen. En ole täällä puolustamassa kiusaajia,vaan kritisoimassa tekstejä joilla alennutaan kiusaajien tasolle.Jos mielestäsi oikea tapa kiusaamisen kitkemiseksi on kiusaajan piikittely, olet totaalisesti väärillä jäljillä. Piikittely johtaa vain kuilun kasvamiseen kiusaajien ja kiusattujen välillä. Muuttamalla asennettasi voit parhaiten vaikuttaa kiusaamisen poiskitkemisessä. Miten luulet ajatusyhteyden kiusaajiin avautuvan,jos asenteesi on hyökkäävä? Viesti kiusaamisen järjettömyydestä on toki saatava perille,mutta *piikittelemällä* se ei tule onnistumaan. Sehän on kiusaajien oma toimintamalli. Ei kettukaan syö omaa kakkaansa.

    kiusaaja ei lopeta kiusaamista, vaikka kiusattu ei asettuisi hänen tasolleen, vaikka asettuisi hänen tasolleen, vaikka olisi hiljaa, vaikka ei olisi huomaavinaan, vaikka ryhtyisi piikittelemään tai vaikka kiusattu antaisi samalla mitalla takaisin. Mikään ei auta kiusaajaan.

    mielessä, että aina kautta maailman sivu kiusatulta nimenomaan on tarvittu sitä viisautta ja fiksuutta, että on jotenkin tilanteesta selvinnyt ja pärjännyt vielä myöhemminkin elämässään. Puhun siis pitkään jatkuneesta kiusaamisesta.

    Niin nyt vielä tässäkin tilanteessa, kun tällä palstalla on ensin raivokkaasti kielletty Pekka Ericin kiusaaminen viimeiseen poliisilausuntoon asti, haukuttu kiusatut maanrakoon plus tietysti pea:n vanhemmat, niin vielä tässäkin tilanteessa joku tulee jeesustelemaan, että nimenomaan kiusatuilta pitäisi löytyä SE OIKEA ASENNE, ei kiusaajilta tässäkään tilanteessa.

    PS: itse en ole tullut kiusatuksi ikinä

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Lueppa toi aloitus uudestaan ja säti vasta sen jälkeen. En ole täällä puolustamassa kiusaajia,vaan kritisoimassa tekstejä joilla alennutaan kiusaajien tasolle.Jos mielestäsi oikea tapa kiusaamisen kitkemiseksi on kiusaajan piikittely, olet totaalisesti väärillä jäljillä. Piikittely johtaa vain kuilun kasvamiseen kiusaajien ja kiusattujen välillä. Muuttamalla asennettasi voit parhaiten vaikuttaa kiusaamisen poiskitkemisessä. Miten luulet ajatusyhteyden kiusaajiin avautuvan,jos asenteesi on hyökkäävä? Viesti kiusaamisen järjettömyydestä on toki saatava perille,mutta *piikittelemällä* se ei tule onnistumaan. Sehän on kiusaajien oma toimintamalli. Ei kettukaan syö omaa kakkaansa.

    Tuo sinun tekstisi on täyttä puppua. Mitä sinä tiedä kiusaamisesta? Ei kiusattu piikittele takaisin. Hän ottaa kaiken vastaan ja sinä tulet tänne aivan tosissasi väittämään, että SYY ON HÄNESSÄ, ETTÄ HÄNEN PITÄÄ MUUTTUA.

    Ei täällä puhuta kiusaajien piikittelystä, vaan hoitoon saattamisesta. KIUSAAMISEN PITÄÄ LOPPUA. Siinä ei helv**tiäkään auta minun asenteeni muuttuminen. Oletko tosiaan niin sokea, että et näe jatkuvasti vierittäväsi vastuuta kiusaamisesta kiusatun harteille.

    Ei kenelläkään lapsella ole oikeutta kiusata toista ihmistä. Yritä kulta pieni ymmärtää ettei kiusattu halua tulla kiusatuksi. Hänet VALITAAN siihen rooliin, jonkun ulkopuolisen toimesta. Miten voit siis väittää että hänen tulee muuttua suvaitsevaiseksi. Silloinhan sanot, että hänen pitää hylätä oma arvomaailmansa ja sopeutua kiusaajien maailmankuvaan kiusattuna.

    Juuri niin moni kiusattu tekeekin ja lopulta itsemurhan. Ja mikä ihmeen "asiayhteys" kiusaajiin. Kiusaaminen on usein täysin irrationaalista ja lopulta kollektiivista. Minulla alkaa olla aika vahva käsitys, ettei sinulla ole hajuakaan siitä mitä on olla kiusattu. Olisitko ystävällinen ja etsisit jonkun toisen palstan. Täällä tuotat vain pahaa oloa.

    Äänestä

  • tiedän, että kirjoitti:

    kiusaaja ei lopeta kiusaamista, vaikka kiusattu ei asettuisi hänen tasolleen, vaikka asettuisi hänen tasolleen, vaikka olisi hiljaa, vaikka ei olisi huomaavinaan, vaikka ryhtyisi piikittelemään tai vaikka kiusattu antaisi samalla mitalla takaisin. Mikään ei auta kiusaajaan.

    sielunvihollinen, perkele.

    Äänestä

Luultavasti suurin osa kiusaamiseen syyllistyneistä ei edes tiedosta olevansa kiusaajia, vaan kuvittelee päinvastoin tekevänsä hyvän työn yrittäessään viestittää kiusatulle hänen erilaisuudestaan.

Ne kiusaajat joita olen itse kohdannut, eivät ole ymmärtääkseni kokeneet mitään syyllisyyttä ja kuinka olisivatkaan, jos kerta kokevat olleensa oikeassa, eikä kiusaaja ole koskaan yksin mielipiteinensä.

Vasta siinä vaiheessa kun kiusaaminen muuttuu fyysiseksi, kiusaaja saattaa tuntea syyllisyyttä teoistaan.

Äänestä
  • kiusaajalle kuuluu tyrkyttää mielipiteitään toiselle, häh!
    tuommoiset huomauttelut muuttuu alle viikossa kiusaamiseksi, kun kiusattu on saanut kertaalleen kuulla vaikka pukeutumisen erilaisuudesta, niin se RIITTÄÄ!
    sitä huomauttelua ei tarvi jatkaa viikkokausia saati vuosikausia.

    Äänestä

  • mitä v***ua se kirjoitti:

    kiusaajalle kuuluu tyrkyttää mielipiteitään toiselle, häh!

    että luulisi hyväksyttävän mitä vain, mutta nuorilla pukeutuminen liittyykin tiukasti eri laumojen reviirien määrittämiseen. Jos ei kuulu mihinkään laumaan niin sen huomaa jo pukeutumisesta ja silloin on vapaata riistaa.

    Äänestä

  • mitä v***ua se kirjoitti:

    kiusaajalle kuuluu tyrkyttää mielipiteitään toiselle, häh!
    tuommoiset huomauttelut muuttuu alle viikossa kiusaamiseksi, kun kiusattu on saanut kertaalleen kuulla vaikka pukeutumisen erilaisuudesta, niin se RIITTÄÄ!
    sitä huomauttelua ei tarvi jatkaa viikkokausia saati vuosikausia.

    Ei tietenkään kuuluisi tyrkyttää mitään, mutta kiusaaja tosiaan ajattelee niin, että hänellä on siihen oikeus.

    Kun keskustellaan kiusaamisesta ja halutaan etsiä keinoja sen poistamiseksi, olisi aiheellista ottaa huomioon se tosiasia, että kiusaaja ei välttämättä tunne syyllisyyttä tai edes tiedosta olevansa kiusaaja.

    Siinä menee kaikki valistustyö hukkaan, jos viesti ei tavoita juuri niitä, joille se on tarkoitettu. Tälläkin palstalla on näkynyt kommentteja, joissa viitataan kiusaajan kokemaan huonoon omatuntoon. Mielestäni jos kiusattu itse ei pysty tuomaan esille kiusaamistaan, niin siihen tarvitaan aina joku ulkopuolinen osoittamaan väärinkäytös, sillä kiusaaja ei oma-aloitteisesti näe tekemisisään mitään väärää.

    Jokelan koulusurmat on poikkeustapaus, sillä normaali tapahtumaketju olisi päättynyt kiusatun itsemurhaan ja asia olisi ollut loppunkäsitelty.

    Äänestä

  • kiusatun oma vika kirjoitti:

    Itse seurasin vierestä kun kaveria kiusattiin. Kun opettaja jossain vaiheessa yritti tätä ottaa puheeksi, puoli luokkaa oli hämillään "että häh, miten niin kiusattu, mehän vaan herjaa heitetään". Suurin osa luokasta olisi täysin hyvällä omalla tunnolla ollut valmis vannomaan ettei ikinä ole kiusannut.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    itsepetokseksi jonka saa aikaan yleensä narsistinen hlö, joka osaa kääntää ihmiset omalle puolelleen toista vastaan. Näitä manipuloituja ihmisiä viedään kuin pässiä narusta sinne suuntaan mihin muukin lauma heilahtaa. Vain riittävän jämäkästi ottamalla kantaa ja näyttämällä, että tälläistä ei sallita, saattaa osalle ymmärrys ja järki palata päähän ja vähättely heidän teoistansa loppua.

    Järkyttäväähän se on sivusta seurata ja huomata, miten täystyhmäksi ihminen voi heittäytyä tavoitellessaan omaa etua tai suojellakseen sitä pääkiusaajaa. Valitettavaa, että koetaan ettei toinen ansaitse täyttä arvostusta ihmisenä vaan käyttäydytään ylimielisesti ja järjettömästi.
    Vahvoja ja selkärankaisia ihmisiä tarvittaisiin enemmän jotta tollaisten vellihousujen ylivalta saataisiin loppumaan.

    Äänestä

  • kiusatun oma vika kirjoitti:

    Ei tietenkään kuuluisi tyrkyttää mitään, mutta kiusaaja tosiaan ajattelee niin, että hänellä on siihen oikeus.

    Kun keskustellaan kiusaamisesta ja halutaan etsiä keinoja sen poistamiseksi, olisi aiheellista ottaa huomioon se tosiasia, että kiusaaja ei välttämättä tunne syyllisyyttä tai edes tiedosta olevansa kiusaaja.

    Siinä menee kaikki valistustyö hukkaan, jos viesti ei tavoita juuri niitä, joille se on tarkoitettu. Tälläkin palstalla on näkynyt kommentteja, joissa viitataan kiusaajan kokemaan huonoon omatuntoon. Mielestäni jos kiusattu itse ei pysty tuomaan esille kiusaamistaan, niin siihen tarvitaan aina joku ulkopuolinen osoittamaan väärinkäytös, sillä kiusaaja ei oma-aloitteisesti näe tekemisisään mitään väärää.

    Jokelan koulusurmat on poikkeustapaus, sillä normaali tapahtumaketju olisi päättynyt kiusatun itsemurhaan ja asia olisi ollut loppunkäsitelty.

    kiusaajista niin, että he eivät tajua teostaan ja toisesta ihmisestä sen vertaa, että ymmärtäisi kiusaavansa tätä. Samoin kuin pedofiililtä puuttuu ymmärrys siitä, mitä pahaa hän tekee uhrilapselleen. Pedofiililtä puuttuu se osa aivoista (se osa ymmärrystä), jonka pitäisi kertoa, että seksi lapsen kanssa vahingoittaa lasta ja että hän pakottaa lapsen kohteekseen.

    Osa kiusaajista tietää, miten pahaa he tekevät uhrilleen, mutta juuri se tiedostettu pahuus antaa heille ihanan sadistisen nautinnon tunteen, johon he sitten jäävät koukkuun. Samoin osa pedofiileistä on varmaan tällaista sorttia.

    Siksi on niin käsittämätöntä, että tämä yhteiskunta pitää kiusaajaa sosiaalisena menestyjänä.

    Ilmeisesti tässä yhteiskunnassa esiintyy kiusaajien suojelun lisäksi myös pedofiilien suojelua.

    Yhteiskunta on siis mätä.

    Äänestä

Näitä viestejä kun lukee tulee käsitys,että
monimurhaaja olisi joku epämääräinen hirviö. Käsitykseni mukaan monimurhaajakin on kuitenkin ihminen. Se miksi murhataan tulisi aina selvittää ja samalla tulisi selvittää myös kmonimurhaajan henkinen tila.

Täällä esitetyissä kirjoituksissa syyllistetään murhaaja ja hänen perheensä,ajattelematta tuon taivaallista murhaajan ja hänen perheensä taustasta tai hänen henkisestä tilastaan.
Syyttelyt voivat pahimmillaan johtaa siihen,että murhaaja ja hänen perheensä ajautuu entistä syvemmälle pahaan oloonsa.

Nämä kirjoittelut ovat mielestäni omalta osaltaan myös uusia murhia,jotka saattavat
aiheuttaa syyttelyn kohteeksi joutuneelle jopa itsetuhoisia ajatuksia.

Onko tämä näiden syyttelevien kirjoitusten tavoite? Jos näin,niin murhattujen läheisistä tulee itsestään murhaajia. Kierre senkun jatkuu ja murhaamiselle ei näy loppua.

Miettikää kahdesti,ennekuin lähetätte
kirjoittamanne viestin!

Äänestä

Kirjoituksesi viittaa kovasti sellaiseen mahdollisuuteen. Nyt sinua taitaa pelottaa...

Äänestä
  • Täällä ketään pelota. Ihmisillä vaan on tylsää ja huvittavat itseään kirjoittelemalla provoja joihin kiusatut heittävät vakivastaukset...

    Piiri pieni pyörii, arvaa kuka on keskellä.

    Äänestä

  • xxxyyy kirjoitti:

    Täällä ketään pelota. Ihmisillä vaan on tylsää ja huvittavat itseään kirjoittelemalla provoja joihin kiusatut heittävät vakivastaukset...

    Piiri pieni pyörii, arvaa kuka on keskellä.

    vaan aina he ovat vellihousuja.

    Mutta harmittaa varmaan niin samperisti, kun aihe on nyt pinnalla ja niin moni tuo esille heidän surkeuttaan. Totuus on se kiusaajan suurin vihollinen monessa mielessä.

    Äänestä

  • ei pelkästään nyt kirjoitti:

    vaan aina he ovat vellihousuja.

    Mutta harmittaa varmaan niin samperisti, kun aihe on nyt pinnalla ja niin moni tuo esille heidän surkeuttaan. Totuus on se kiusaajan suurin vihollinen monessa mielessä.

    ei välttämättä edes tajua olevansa kiusaaja. Tälläkään palstalla.

    Äänestä

  • xxxyyy kirjoitti:

    Täällä ketään pelota. Ihmisillä vaan on tylsää ja huvittavat itseään kirjoittelemalla provoja joihin kiusatut heittävät vakivastaukset...

    Piiri pieni pyörii, arvaa kuka on keskellä.

    minäkään kiusattu, mutta en kyllä ole eläissäni ketään kiusannutkaan. Olen nimittäin normaalilla psyykellä varustettu, tunne-elämältä tasapainoinen ja terve ihminen. Ei minun tarvitse kiusata ketään.

    Joten voit unohtaa nuo yleistyksesi siitä, ketkä täällä kirjoittavat.

    Äänestä

kuten muukin rikollinen ei valiteta.

Äänestä

Epäinhimillinen hirviö, joka tuhoaa toisen elämän ja käyttäytyy kuin elukka. Mikään järkipuhe ei mene jakeluun, vaan surkimus ei pahimmillaan edes tajua oman asenteensa saastaisuutta.

Kiusatun on kuitenkin hänestä miten kuten selvittävä, joko hyvin tai huonosti. Ja sitten tulee joku, joka julistaa tärkeimmäksi ohjenuoraksi muistaa, että kiusaajakin on IHMINEN!

Varmasti häntä voi kohdella ihmisenä, jos hän käyttäytyy kuin ihminen toiselle ihmiselle. Mutta onko tännekään yksikään kiusaaja kirjoittanut tajunneensa tekonsa törkeyden ja sanoneensa ikinä 'anteeksi' missään yhteydessä? En minä ainakaan ole yhtään sellaista kirjoitusta nähnyt.

Kiusaamisen mitätöintiä ja kiusatun haukkumista sitäkin enemmän. Aloittajan olisi hyvä tajuta, että menet humanistisessa ajattelussasi ylihumaanisuuden puolelle.

Äänestä
  • narsistisia ja sosiopaattisia ihmisiä, jotka eivät välitä toisesta ihmisestä yhtään mitään, vaan käyttää heitä oman asemansa pönkittämisessä ja oman edun tavoittelussa, toki he vaikuttavat "normaaleilta" ihmisiltä eivätkä kovan luokan sarjamurhaajilta, vaikka saattavatkin elämänsä aikana keritä tuhoamaan monen ihmisen elämää.

    Tämän tyyppiset ihmiset eivät todellakaan osaa pyytää anteeksi, saatikka tajuta edes tekojensa vaikutuksia, heillä on tapana siloitella kaikki tekonsa ja vääristellä totuutta sen minkä kerkiävät, manipuloivat yleensä vielä muut tekemään asioita ja kiusaamista puolestansa, itse piilottelevat joukon takana, jolloin he säästyvät suuremmilta syytöksiltä ja yrittävät vaikuttaa puhtailta pulmisilta toisten saatua syytökset.

    Tämän tyyppiset kiusaajat saattavat saada jotkut puolellensa puolustamaan itseään kuten nyt, koska he osaavat todellakin puhua kauniita kasvokkain, mutta selän takana puhuvat pelkkää myrkkyä. Tosiasia on, että he ovat toki ihmisiä, eikä heitäkään tule roviolla polttaa,mutta kylläkin vastuuseen teoistansa laittaa ja yrittää saada ymmärtämään ettei miten tahansa tule käyttäytyä!

    Äänestä

  • olemassa... kirjoitti:

    narsistisia ja sosiopaattisia ihmisiä, jotka eivät välitä toisesta ihmisestä yhtään mitään, vaan käyttää heitä oman asemansa pönkittämisessä ja oman edun tavoittelussa, toki he vaikuttavat "normaaleilta" ihmisiltä eivätkä kovan luokan sarjamurhaajilta, vaikka saattavatkin elämänsä aikana keritä tuhoamaan monen ihmisen elämää.

    Tämän tyyppiset ihmiset eivät todellakaan osaa pyytää anteeksi, saatikka tajuta edes tekojensa vaikutuksia, heillä on tapana siloitella kaikki tekonsa ja vääristellä totuutta sen minkä kerkiävät, manipuloivat yleensä vielä muut tekemään asioita ja kiusaamista puolestansa, itse piilottelevat joukon takana, jolloin he säästyvät suuremmilta syytöksiltä ja yrittävät vaikuttaa puhtailta pulmisilta toisten saatua syytökset.

    Tämän tyyppiset kiusaajat saattavat saada jotkut puolellensa puolustamaan itseään kuten nyt, koska he osaavat todellakin puhua kauniita kasvokkain, mutta selän takana puhuvat pelkkää myrkkyä. Tosiasia on, että he ovat toki ihmisiä, eikä heitäkään tule roviolla polttaa,mutta kylläkin vastuuseen teoistansa laittaa ja yrittää saada ymmärtämään ettei miten tahansa tule käyttäytyä!

    nettipalstalla kirjoitti: 3% ihmisistä on yksilöllisiä ja älykkäitä. Toinen 3% ihmisistä on älykkäitä manipuloijia (narsistit, sosiopaatit). Loput 94% ihmisistä on tyhmiä laumaihmisiä, jotka ilman omaa järjenkäyttöä seuraavat manipuloijia.

    Yksilöllisesti käyttäytyvät ja älykkäät (3%) joutuvat ihmisten keskellä itsestään selvyytenä kiusatuiksi.

    Äänestä

Hämmästyttävää että tätä ei pysty normaalilla ÄO:lla oleva ihminen ymmärtämään. Vai oliko em. määritelmä liian korkea??

Äänestä

Kiusaajakin on kuolevainen ihminen ja kiusattu on ihminen, jolla etusormi mahtuu liipasimelle.

Äänestä
  • Siksi kiusaajat on saatava moraaliseen edesvastuuseen. Laillista vastuutahan heillä valitettavasti ei ole.

    Jos tätä ei perata avoimesti, niin kaikki kiusatut näkevät missä on heidän ainot mahdollisuutensa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on ihminen kirjoitti:

Näitä viestejä kun lukee tulee käsitys,että
kiusaaja olisi joku epämääräinen hirviö. Käsitykseni mukaan kiusaajakin on kuitenkin ihminen. Se miksi kiusataan tulisi aina selvittää ja samalla tulisi selvittää myös kiusaajan henkinen tila.
Täällä esitetyissä kirjoituksissa syyllistetään kiusaajaa,ajattelematta tuon taivaallista kiusaajan taustasta tai hänen henkisestä tilastaan.
Syyttelyt voivat pahimmillaan johtaa siihen,että kiusaaja ajautuu entistä syvemmälle
pahaan oloonsa.
Nämä kirjoittelut ovat mielestäni omalta osaltaan myös *kiusaamista*,jotka saattavat
aiheuttaa syyttelyn kohteeksi joutuneelle jopa itsetuhoisia ajatuksia. Onko tämä näiden syyttelevien kirjoitusten tavoite? Jos näin,niin
*kiusatuista* tulee itsestään kiusaajia.
Kierre senkun jatkuu ja kiusaamiselle ei näy loppua. Miettikää kahdesti,ennekuin lähetätte
kirjoittamanne viestin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu