Avioeroon johtanut asia

katuva

En ole koskaan tunnustanut kenellekään, että avieroon johti oikeasti toinen mies. En tunnusta sitä oikein itsellenikään, että olen ollut niin tyhmä ja naiivi. Halveksin ihmisiä, jotka pettävät ja hyppäävät suhteesta toiseen, mutta taidan itse olla samanlainen. Minulla ei ollut suhdetta enkä pettänyt miestäni, mutta eropäätös tuli sen jälkeen, kun tunteeni toista miestä kohtaan heräsivät. Näin jälkeenpäin toimisin erilailla. Voihan sitä ihastua, mutta kyllä se tosirakkaus on sitä, mikä säilyy. Rakastan vieläkin ex-miestäni, mutta kolmen ja puolen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon, ettei paluuta tästä ole. Se yksi ihastuminen koitui kohtalokseni.

8

4593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puolella vihreämpää

      eli ahneus!

    • J.........

      Niin tapahtui minullekkin silloin kun avioeroni tuli ajankohtaiseksi...olin jo päättänyt että haluan eron,mutta rakkaus toiseen mieheen antoi voimaa eroon.
      Eron otin ja pyristelin eteen päin ja rakkaus muuttui ystävyydeksi tähän mieheen,jota nimitin minun porttimieheksi,portti auki uuteen elämään.
      Nyt onnellisesti naimisissa ja toisellainen avioliitto,jossa en tarvitse portteja,ne on auki jos haluan jonkun oven avata,ei lukkoja..
      jOS PORTTIMIES TUNNISTAA ITSENSÄ TÄSTÄ NIIN KAIKKEA HYVÄÄ SINULLE!
      Eikä tunnetta että tarvitsen ketään avaamaan portteja minulle,olen vapaa ja onnellinen,ei seinät ahdista vaan antavat turvaa!!

      • olikin uutta ja kivaa

        No jopa olikin makeaa.Vai oikein porttimiehen tarvitsit kertomaan ettei seinät kaadu päälle! Ja mistäs tälläisiä porttimiehiä sitten löytyykään?

    • E.T.

      Ikävä kyllä näin se on. Monet asiat joutuu opettelemaan raskaimman kautta. Oman kokemuksen. Voisi kuitenkin sanoa niin että mikään ei ole ollut turhaa mikäli sen voi kääntää omaksi kasvukseen ja viisaudekseen. Onnea jatkossa.

      • katuva

        Eron jälkeen olen kyllä todella kasvanut ihmisenä, enkä enää tuomitse ihmisiä ihan niin helposti. Erosta on seurannut meille kummallekin osapuolelle henkistä kasvua ja ymmärtämystä siitä, ettei kaikki ole niin yksinkertaista. Kuitenkin sisimmissäni pelkään, etten pääse koskaan kokonaan erosta yli ja syytän siitä itseäni. Luovutinko liian helpolla? Nykyäänhän ihmiset eroavat tosi paljon. Olen sitä mieltä, että ei se vaihtamalla parane. Nykyään en pysty minkäänlaiseen vakavampaan parisuhteeseen, koska halua ex-mieheni kuuluvan elämääni parhaana ystävänä ja sitähän on toisen miehen mahdoton hyväksyä. Kuitenkaan kukaan ei mene ex-mieheni edelle. Kunnioitan häntä suuresti ja autamme tarpeen tullen toisiamme, jos toisella on jokin hätänä. Tällä keinoín en pysty rakentamaan itselleni uutta tulevaisuutta, olen pysähtynyt paikoilleen ja syy on yksin minun. Ex-mieheni ei sitä oleta eikä vaadi.

      • yks eronnut nainen
        katuva kirjoitti:

        Anna miehen olla,musta saa unohtaa exäs ja aloittaa uusi elämä.En ymmärrä kun pidetään yhteyttä exien kanssa ja ollaan kavereita.Sä et nauti itse ja sä et anna rauhaa sun exälles,koska jos mä rupeaisin seurustelemaan sun exäs kaa niin en hyväksyis hänen ystävyyttä sun kaa,eikä varmaan kukaan muu terve järkinen nainen,eli unohda jo! se on mennyttä ja turha jankkaa enää!!

      • kyllästynyt existään puhuviin
        yks eronnut nainen kirjoitti:

        Anna miehen olla,musta saa unohtaa exäs ja aloittaa uusi elämä.En ymmärrä kun pidetään yhteyttä exien kanssa ja ollaan kavereita.Sä et nauti itse ja sä et anna rauhaa sun exälles,koska jos mä rupeaisin seurustelemaan sun exäs kaa niin en hyväksyis hänen ystävyyttä sun kaa,eikä varmaan kukaan muu terve järkinen nainen,eli unohda jo! se on mennyttä ja turha jankkaa enää!!

        Tuo on totta. Mikään ei voisi enenpää ärsyttää kuin jatkuva haikailu exän perään. Itse olen lähes viisikymppinen, olen useita kuukausia "seurustellut " viisi vuotta itseäni vanhemman miehen kanssa. Ajan oloon on yhä ärsyttävämmäksi käynyt hänen jatkuvat juttunsa exästään. Puolustus on aina sama," kun oltiin yhdessä kuitenkin lähes 30vuotta". Jopa niin että hän on minuakin kehottanut käymään entisen mieheni luona, kuulemma olisi jo aika kun erostamme on niinkin kauan...En ymmärrä miksi entiseen pitäisi olla yhteyksissä.

      • Jarkke
        kyllästynyt existään puhuviin kirjoitti:

        Voi Luoja tätä pintaliidon aikaa, ihmisiä kierrätetään kuin tyhjiä tölkkejä ja lapset kaiken maksumiehenä... :(

        Kuinka voi sellainen ihminen kunniottaa edes itseänsä joka puolisonsa jättää kun "tuntuu" siltä, vaikka toinen ei olisi pettänyt, lyönyt tms? Se "Tahdon" luvattiin Jumalan ja ihmisten edessä ja se on paljon se!

        Omasta erosta jo monta vuotta, puoliso jätti "musta tuntuu"-syin, kolmas mies siellä jo kierroksessa sen jälkeen, miltähän siellä lienee nyt "tuntuu"?

        Vaikeita asioita, vaikea luottaa enään ihmisen rakkauteen, todella vaikeata...mutta elämä jatkuu ja on välillä jopa kuin silkkiä vaan :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1252
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe