Ihmiset

Kyllä toiset ihmiset voivat tehdä toisen ihmisen elämästä yhtä paskaa! Tästä yksi hyvä esimerkki on Jokelan koulun tapahtuma, jossa kävi kuten kävi. Ja tämäkin tapahtui sen vuoksi, koska toiset ihmiset olivat tehneet tämän ampujan elämästä paskaa..
Mielestäni tätä juttua tutkiva poliisi ei voi väittää, että koulukiusattu oppilas voisi tehdä tällaista, koska tuskin hän itse on edes koulukiusausta koskaan kokenut ja näin ollen ei voi tietää sitä pahaa oloa mikä siitä kiusaamisesta johtuu!
Koulukiusatun elämä on yhtä helvettiä, koska siitä jää todella pahoja traumoja! Ihminen osaa olla todella tollo.. Miksi ihmisen pitää halveksua, nälviä ja puhua paskaa toisesta ihmisestä? Itselleni tapahtui tässä vasta käsittämäton juttu, jota ei ollut uskoa todeksi..
Kävelin eräällä käytävällä ja kolme keski-ikäistää naista kulkivat vähän etäämällä minusta. En tuntenut naisia eikä hekään tuskin minua. He näkivät minut jtn alle 10 sekuntia ja siinä ajassa kuulin kuinka he sanoivat minusta TODELLA julmasti. He katsoivat minuun ja poistuivat nopeasti. Siis olin järkyttynyt siitä, miten heillä oli pokkaa tehdä noin kun EI EDES TUNNE minua, eikä voi tietää minusta mitään!
Siinä tajusin, että ihmiset ovat todella raukkamaisia ja tyhmiä. Ei tarvitse kauaa miettiä mistä pahaolo johtuu, miksi on itsetunto ja itseluottamus TÄYSIN ROMUNA! Ja olen kuullut ennenkin kun ennestään täysin tuntemattomat "haukkuvat" heille ENNESTÄÄN TUNTEMATONTA henkilöä. Ja mikä parasta nämä haukkujat ovat usein 40-50 vuotiaita NAISIA! Mikä tekee heistä niin `lain yläpuolella olevia`? Millä oikeudella TÄYSIN tuntematon henkilö voi tuomita toisen henkilön tietämättään hänestä yhtään mitään!? Siitä ei seuraa kuin todella pahaa jälkeä.
Ja vielä viitaten Jokelan tapahtumiin; Pekalla oli elämässään normaaleja suunnitelmia, kuten elää pitkä elämä, mutta kaikki romahti, kun ei enää jaksanut roisten nälvintää (koskien muunmuuassa hänen ulkonäköään). Yhteiskunta on Mätä
Pahaaoloa ja masennusta kärsiviä on todella paljon Suomessa.
4133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen ulkonäöltäni sellainen (ruma, ylipainoinen) että olen huomannut tämän ilmiön. Onneksi olen oppinut olemaan välittämättä enää paskaakaan typeristä ihmisistä. Mitä sillä on väliä mitä joku sanoo? Pienen aikaa ihmiset mailmassa on ja parempi on elää se niin kuin itse haluaa. Jos murehtii jokaista typerää ihmistä niin satuttaa vain itseään. Nuorempana kieltämättä arvostelu satutti paljonkin mutta sitten sitä oppi olemaan välittämättä. Ulkokuori on kumminkin vain kuori ja todellinen minä on sisällä jota harvat näkee.

Äänestä

kaksi kuulemaan paskanjauhantaa ja ne ovat kämmenelläsi.Maksavat liki tonnin oikeudessa. Toimi, puhun kokemuksesta.

Äänestä

voi heikomman taholta olla jokin muu kuin henkinen ase.Niin se vaan menee se logiikka joskus.

Äänestä

Ja olen täysin samaa mieltä kanssasi. Ihmiset ovat todella tyhmiä ja idiootteja toivottavasti kaikki kuolemme mahdollisimman äkkiä jotta koko ihmisyys kuolisi. Pekalla oli tarkoitus elää pitkä elämä ja kiusaajat pilasivat sen. Olen Pekan puolella ja ymmärrän häntä. RIP Pekka ystäväni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuskaa! kirjoitti:

Kyllä toiset ihmiset voivat tehdä toisen ihmisen elämästä yhtä paskaa! Tästä yksi hyvä esimerkki on Jokelan koulun tapahtuma, jossa kävi kuten kävi. Ja tämäkin tapahtui sen vuoksi, koska toiset ihmiset olivat tehneet tämän ampujan elämästä paskaa..
Mielestäni tätä juttua tutkiva poliisi ei voi väittää, että koulukiusattu oppilas voisi tehdä tällaista, koska tuskin hän itse on edes koulukiusausta koskaan kokenut ja näin ollen ei voi tietää sitä pahaa oloa mikä siitä kiusaamisesta johtuu!
Koulukiusatun elämä on yhtä helvettiä, koska siitä jää todella pahoja traumoja! Ihminen osaa olla todella tollo.. Miksi ihmisen pitää halveksua, nälviä ja puhua paskaa toisesta ihmisestä? Itselleni tapahtui tässä vasta käsittämäton juttu, jota ei ollut uskoa todeksi..
Kävelin eräällä käytävällä ja kolme keski-ikäistää naista kulkivat vähän etäämällä minusta. En tuntenut naisia eikä hekään tuskin minua. He näkivät minut jtn alle 10 sekuntia ja siinä ajassa kuulin kuinka he sanoivat minusta TODELLA julmasti. He katsoivat minuun ja poistuivat nopeasti. Siis olin järkyttynyt siitä, miten heillä oli pokkaa tehdä noin kun EI EDES TUNNE minua, eikä voi tietää minusta mitään!
Siinä tajusin, että ihmiset ovat todella raukkamaisia ja tyhmiä. Ei tarvitse kauaa miettiä mistä pahaolo johtuu, miksi on itsetunto ja itseluottamus TÄYSIN ROMUNA! Ja olen kuullut ennenkin kun ennestään täysin tuntemattomat "haukkuvat" heille ENNESTÄÄN TUNTEMATONTA henkilöä. Ja mikä parasta nämä haukkujat ovat usein 40-50 vuotiaita NAISIA! Mikä tekee heistä niin `lain yläpuolella olevia`? Millä oikeudella TÄYSIN tuntematon henkilö voi tuomita toisen henkilön tietämättään hänestä yhtään mitään!? Siitä ei seuraa kuin todella pahaa jälkeä.
Ja vielä viitaten Jokelan tapahtumiin; Pekalla oli elämässään normaaleja suunnitelmia, kuten elää pitkä elämä, mutta kaikki romahti, kun ei enää jaksanut roisten nälvintää (koskien muunmuuassa hänen ulkonäköään). Yhteiskunta on Mätä
Pahaaoloa ja masennusta kärsiviä on todella paljon Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu