Asiasta tietävät kertovat että uusi "talvihauta",
fiinisti sanottuna vainajien 20 paikkainen kylmiö
rakennetaan siunauskappelin viereen.
Jo on aikakin, talvihaudassa on jyrkät raput.
fiinisti sanottuna vainajien 20 paikkainen kylmiö
rakennetaan siunauskappelin viereen.
Jo on aikakin, talvihaudassa on jyrkät raput.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Vuodepotilaana oleva setämies on uhannut nukkua pois sitten vasta kun on uusi kylmiö. Vielä pitää hänen
jonkin aikaa sinnitellä.
olis yhtä huonot raput ja kulkutiet kuin talvihaudassa, niin työsuojelutarkastuksessa olisi niistä tehty korjaushuomautus aikoja sitten. Hautamontun liukkaat ja huterat lankkuviritykset ovat myös kantajien putoamis- ja liukastumispelkona.
Hävitetäänkö samalla hautoja, jos se rakennetaan siunauskappelin viereen?
Kun katsoo lapualaista suunnittelua, ennuste ei ole hyvä.
Niinpä. Mahdollisimman halvalla jonkinlainen kyhäelmä mahdollisiumman ahtaaseen tilaan. Sellaistahan se on jo pitkän aikaa ollut.
Toista se oli silloin kuin isännillä oli vielä itsetuntoa ja ylpeyttä elämästään ja ympäristöstään, jota ei helppoheikeille ja rahansaalistajille helpolla luovutettu.
Jo talvihaudan muuttuminen päätöksentekijöiden sanastossa kylmiöksi kertoo, miltä uusi rakennus tulee näyttämään verrattuna entiseen. Hautausmaa on Lapuan kauneimpia paikkoja, mutta elintasosiipi on sinnekin saatava. Hirvittää.
Ehdotan "kylmiö"-sanan heivaamista ja "kalmiota" tilalle. Ja tietysti säällistä suunnittelua, ettei taas tartte hävetä.
hoidettuja ja ostettuja paikkoja voi hävittää. On kuitenkin sanottava, että vanhalla puolen on jokainen käytävä tehty hautojen päälle. Ennen ei ollut kuin kinttupolut ja haudattiin miten sattui. Uusi talvihauta on tarpeellinen, ollut jo vuosikymmeniä. Tervetullut rakennus.
Vainajia on haudattu kirkkojen lattioiden alle, haju
sitten on ollut paha, en tiedä onko Lapualla.
Kun kylmennyt ruumiini siirretään kauniisti vainajien kylmiöstä - ei roikoteta talvihaudasta - siunauskappeliin, sieltä viimeiselle leposijalle toivoisin laulettava tätä virttä.
Päivä vain ja hetki kerrallansa
Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.
Joka hetki hän on lähelläni,
joka aamu antaa armonsa.
Herran huomaan uskon elämäni,
hän suo voimansa ja neuvonsa.
Surut, huolet eivät liikaa paina,
ne hän ottaa itse kantaakseen.
"Niin kuin päiväs, niin on voimas aina."
Tähän turvaan yhä uudelleen.
Kiitos, Herra, lupauksestasi,
siinä annat minun levätä!
Kiitos olkoon lohdutuksestasi,
annat voimaa sanan lähteestä!
Suo mun ottaa isänkädestäsi
päivä vain ja hetki kerrallaan,
kunnes johdat minut kädelläsi
riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.
Oskar Ahnfelt
Paljonko maksaa kun ihminen kuolee ? Arkku, hautapaikka, hautaustoimisto, papin siunaaminen, muistotilaisuus. Noin suurin piirtein, yhteen lehteen ilmoitus.
Riittääkö 1000 euroa ? Mitä maksaa tuhkaaminen, saako siinä käyttää halvempaa arkkua ?
mites ois tälläänen rituaali ku oon suunnitellu jo omia hautajaasia vaikken kuolla viälä meinaakkaan. kun mä joskus kualen haluaisin piänimuotoisen siunaustilaisuuren seinäjoen sairaalan kappelissa ennen tuhkausta. sitten uurnan mmahanlaskun yhteyres vois pitää pienen muistotilaisuuren johon kutsuttais ne ketkä haluttais. en ymmärrä totä vainajan kuljetusrituaalia- teekoohon-seinäjoelle-teekoohon-talvihautaan-seinäjoelle krematorioon ja sitte vaikka mereen jos sinne haluais...
Hautaaminen
Uusi hautaustoimilaki (457/2003) on astunut voimaan 1.1. 2004.
Evankelis-luterilaisen kirkon monopoli hautaustoimessa jatkuu. Kirkon seurakuntien hautausmaat toimivat jatkossakin yleisinä hautausmaina, joilta myös kirkkoon kuulumaton vainaja on oikeutettu saamaan hautasijan.
Uuden lain mukaan hautaustoimesta perittävien maksujen perusteiden tulee yleisellä hautausmaalla olla kaikille samat.
Tulevaisuudessa hautasijan voi pyydettäessä saada erityiseltä tunnustuksettomalta hauta-alueelta. Tämä muutos tulee voimaan 1.1.2007.
Seurakunnat voivat edelleen myöntää rintamaveteraaneille vapautuksen hautausmaksuista joko kokonaan tai osittain. Maksuvapautus voi koskea myös heidän puolisojaan.
(Lapuan mittakaavan mukaan) n.45 henkilölle,ruoka-ja kahvitarjoilulla tuli maksamaan 10-12.000 euroa.Hautapaikka ja kivi ei vielä kuulu tuohon hintaan.
Maksaako rahteerit tosiaan 222 - 266e per nuppi?
Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa tulisi siirtyä polttohautaukseen ja tuhkat voisi vaikka sirotella Lapuanjokeen.
Tuhkaus
Tuhkauslaitoksia eli krematorioita on Suomessa parikymmentä. Suomen krematoriot ovat seurakuntien omistuksessa lukuun ottamatta yksityisen Krematoriosäätiön ylläpitämää krematoriota Helsingin Hietaniemessä.
Suomessa krematoriot eivät vastaanota vainajia ilman arkkua. Vaatimaton arkku voidaan peittää arkkuliinalla.
Aikuisen vainajan uurna tulisi olla kooltaan neljä litraa. Mikäli uurna haudataan maahan on sen oltava jotain maatuvaa ainetta: puuta, polttamatonta savea tai helposti ruostuvaa ohutta peltiä. Uurnana voidaan käyttää myös pahvirasiaa, tuhkaliinaa tai tuhkapussia, kunhan se ei ole muovia.
Tuhkauurna voidaan luovuttaa omaisille krematoriossa. Vahtimestari pyytää omaisilta kuittauksen uurnan luovuttamisesta. Henkilöllisyyden todistamiseen on varauduttava. Uurnan luovuttamista varten krematoriossa on hiljainen huone, josta uurna voidaan noutaa ja jossa omaiset voivat olla hetken aikaa rauhassa.
Vaihtoehtoisesti voidaan sopia hautaustoimiston kanssa että heidän kuljettajansa noutaa uurnan ja tuo sen suoraan haudalle uurnanlaskutilaisuuteen.
Tuhka voidaan hautausmaalla sijoittaa uurnassa joko tavalliseen sukuhautaan, erityiseen uurnahautaan, uurnalehtoon tai -holviin tai sen voi sirotella muistolehtoon.
Lisäksi tuhka voidaan sirotella lähes mille tahansa maa-alueelle tai vesistöön. Vaikka maanomistajan lupaa ei vaadita, sellainen on kohteliasta pyytää. Tuhkan voi myös säilyttää esimerkiksi kotona.
Tuhkahautaus on halvempi kuin arkkuhautaus. On mahdollista, että ainoa kustannus hautauksesta on se, että vainaja tuhkataan itse tekemässään arkussa krematoriossa. Krematorion perimä maksu tuhkauksesta saattaa olla esimerkiksi noin 150 euroa. Krematorion antama todistus tuhkauksesta on viimeinen virallinen paperi vainajasta, ja sen jälkeen vainajan tuhka voidaan sijoittaa vainajan haluamalla tavalla minne vain. Maan pohjoisosassa on tosin pitkien välimatkojen vuoksi joskus vaivattomampaa ja halvempaa haudata vainaja kotipaikkakunnalle kuin kuljettaa tuhkattavaksi lähimpään krematorioon ja takaisin.
Tarttuviin tauteihin kuolleiden vainajien mahdollinen riski levittää sairauksia poistuu tuhkauksen myötä. Hautausmaaksi tarvittavaa pinta-alaa tarvitaan vähän, ja hautausmaiden rakentaminen ja ylläpito on helpompaa ja halvempaa
väärää tietoa kun uusi laki kieltää tuhkan sirottelun vesistöön tai muualle kuin uurnalehtoon (hautausmaalle).
Todennäköisesti sitä netissä liikkuva väärää tietoa. Tuskin sitä tuhkaa saa mihin sattuu ripotella.
Lapualle pitäisi saada krematorio, eikä hautapaikkoja saisi myöntää kuin sukupolven ajaksi, enimmilläänkin alle 50 vuotta. Sen jälkeen kivi vaikka kotiin porrasaskelmaksi tai kierrätykseen uudelleen hiottuna uusilla nimillä.
Olisiko ideaa jos perustaisin Lapualle yksityisen krematorion? Asiakkaita ainakin piisaisi jonoksi asti.
Mikä olisi ko. laitoksen iskulause?
" pala meillä loppuun "
'' Tulta munille''
" Oy tuhkamuna Ab "
mitä saa siitä kun maksaa ikänsä kirkollisveroa ? ei yhtään mitään,raamattuakin muutellaan sen mukaan mitä kukin haluaa,eli kirkoon kuuluvat ovat ainakin tuomittu ensinmäiseksi helvettiin,minkä voit lukea raamatun viimeiseltä lehreltä,johanneksen ilmestys,luku 22 jakeet 18-21, eikä verolla saa eres ikuista leposijaa kirkkomaalta vaikka sekin pitää vielä eriksensä ostaa, vaan sekin vierään jos ei ole ketään joka hautapaikasta suojelurahaa maksaa,sekin on erikoinen juttu hautarauhan rikkomisesta on rikoslain mukaan rankaistava teko mutta se ei näköjään koske kirkkoa
Täs koronassa on yksi hyvä puolikin. Saatto pelkästään talvihaudalla on tullut ja hyväksi todettu tapa. Saatto tk sta Simpsiölle on mielestäni ihan turhaa. Hiljaisuudessa kokoontuminen Talvihaudalla on paras tapa.