ateismin
alkuperä:
5187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aina olemassa, on helppo hyväksyä. Jossakin muodossa. Homeitiö syksyn maatuneissa lehdissä tuottaa elämää nenässäni, joka alkaa kutinalla, valuu räkänä ja sarja-aivastuksina. Homeitiöllä on ajoittain ote minuun ja voin hyväksyä että ajoittain se on voimakkaampi kuin minä. Pakkasen tullessa homeitiön ura kuitenkin päättyy, ja nenäni sopeutuu helposti hengitettävämpään todellisuuteen. Seuraavana syksynä homeitiön jälkeläinen tai serkku tulee takaisin, ja nenäni on sen vallassa, jälleen.
Missään vaiheessa en ole kuitenkaan ajatellut että jokin jumala on lähettänyt homeitiön vaivaamaan minua, koska olen syntinen, enkä ole ottanut jesseä sydämeeni.
Homeitiön elämänkaari on minulle mysteeri. Tiedän että se liittyy mätäneviin lehtiin, jotka saavat alkunsa joka kevät puun oksissa. Puunkin ymmärrän, se on saanut alkunsa toisen puun siemenistä. Puu sen sijaan on yksi maapallon vanhimmista ja kauimmin elävistä elävistä olennoista. Erityisesti mänty.
En kuitenkaan ajattele että joka syksy ilmaantuva homeitiö, olisi joku jälleensyntynyt entinen riitapukari, jonka kanssa on tilit selvittämättä. En myöskään usko että puu on jumala.
No siirrytään sitten näistä kotipihan ihmeellisistä asioista ulkoavaruuteen. Aina olemassa. Mitä hyötyä tai tarkoitusta on pohtia, mistä kaikki alkoi 15 miljardia vuotta sitten, ja mitä oli ennen sitä. Maailmankaikkeuden syntyä voisi verrata homeitiön syntyyn, arvoltaan ne ovat tasanimisiä.
Ateistina en usko minkään persoonallisen jumalan olemassa oloon. Persoonattoman ikuisen ilmiön voin hyväksyä, mutta en tohdi antaa sille lapsellista nimitystä jumala, enkä halua kutsua homeitiötä jumalan ainoaksi pojaksi.
Mitä yritän sanoa on se, että koko sana ja käsitys "jumala", on putkiaivoinen, lapsellinen, ja sen tarkoitus on estää ajattelun kehittyminen.
Kun poistat termin jumala aivoistasi, ovi avautuu, ja ymmärrät että et tiedä mitään. Näin ollen olet rehellinen itsellesi, koska et tosiaan tiedä mitään. Ja niin on hyvä olla.
Mitä jos ihmisen ainainen vaistomainen taipumus uskoa jumalaan johtuu sosiaalisista lauma-vaistoista?
Ninq. Kaikkihan me tiedetään miten TOIMIVA yhteisö pelaa (kaiken maailman hippikommarimultaakorvassa-paskakokeilut voidaan jättää omaan arvoonsa):
tarvitaan hierarkia, käskyjärjestys. Toi tottelee tuota, koska tuo on osaavampi/luotetumpi/vanhempi/whatever, ja se käskijä taas ottaa käskyjä ylemmältä joka ottaa vielä ylemmältä...
ehkä tämä vaistoihin iskostunut tapa hoitaa asiat ihmis-yhteisössä johtaa jotenkin alitajuisesti siihen mielikuvaan, että pitää olla olemassa Ylin Auktoriteetti...
on vain lapsellinen synonyymi jumalalle. Mikä se on ihmisessä, joka jatkuvasti etsii auktoriteettia? Luonnossa sopeutuvaisempi voittaa tilapäisesti. Miksi akaasian siemen alkaa itää vasta metsäpalon jälkeen, miksi ihmisen siemen kuolee, jos vain vetää käteen?
Olemisen monissa olomuodoissa olemme kuitenkin tasanimisiä, vain sopeutuvaisuus eri olosuhteissa aiheuttaa harhan, että yksi olomuoto olisi älykkäämpi tai vahvempi.
"Mikä se on ihmisessä, joka jatkuvasti etsii auktoriteettia?"
Mei olla kasvei. Me toimitaan monimutkasemmin joten meillon käskyjärjestyxii ja auktoriteettei.. psykologit muuten sanoo että jumala-käsitys voi syntyä isästä... eli niinq varhaislapsuuden isä-hahmosta tulee sit aikuisiällä jumala...
päästää irti isä-jumala-auktoriteetti ongelmista. Ilman isän siementä emme todellakaan olisi olemassa, mutta isäkään ei pysty tähän yksin, tarvitaan myös äiti.
No tässä tuli esiin jotain uutta.
Isä-jumala-auktoriteetin ei tarvitse kuin tuikata siemen pesään. Äiti-vaimo-huora sitten kypsyttelee sitä 9kk, imettää, pesee, pukee, opettaa jne.
Mikä siis tekee siemenen luovuttajasta ylimmän auktoriteetin? Äiti voi pistää polvet tiiviisti yhteen ja sanoa: en ota vastaan.