Tosiyksinäiselle kämpän suoja on ainoa turvapaikka maailmassa.
Rahaa on alle 200€. Sillä ei pitkälle pötkittäis. Sillä sais jonkun grogin.
Viiniä ja olutta olisi. Ei ole oikeita ystäviä, joiden kanssa voisi niitä tuhota.
Parin tunnin päästä painun pehkuun. Huomiseksi on ennustettu huonoa säätä.
On kivampi katsella sitä ilman kankkusen häivääkään.
Hyväksyn yksinäisen tieni melko kivuttomasti. Olen nähnyt ihmisten pettyvän takiani.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Silti sanoisin: Yksinäinen (yksinään elävä) ihminen ei välttämättä koe itseään mitenkään yksinäiseksi. Esimerkiksi erakko (joka on tietoisesti valinnut erakkouden), ei koe itseään yksinäiseksi - päinvastoin, nauttii siitä. Sen sijaan jokin seurapiirihemmo saatta kokea sunnatonta yksinäisyyttä, ympäröivästä seurapiiristä (ja näennäisistä ystävistä) huolimatta.
Kysymys onkin enemmän mielen tilasta, kuin ulkoisista olosuhteista!
..sosiaalikeskuksella. Kyllä sinne voi tulla kaikki vähävaraiset jotka eivät halua netissä nyhjöttää.
http://valtaus.org