Härmäin

Uutiset
Härmäläisperheelle jatkossa
800 euron vesilasku

keskiviikko 07.11.2007

Yli- ja Alahärmän viemäriverkoston piirissä asuvien jätevesilasku suurenee jatkossa lähes kolminkertaiseksi. Arvonlisäverollinen kuutiohinta nousee uuden puhdistamon myötä 3,96 euroon pelkän jäteveden osalta, minkä lisäksi peritään puhtaasta vedestä oma osuutensa. Nykyinen jäteveden arvonlisäverollinen hinta on 1,34 euroa.
Vuodessa 170 kuutiota kuluttava perhe saa varautua jatkossa yhteensä yli 800 euron vesi- ja jätevesilaskuun vuodessa. Pelkkä jäteveden osuus on tuolla kulutuksella 674,05 euroa.
Pitkä ja raskas valituskierre on omalta osaltaan paitsi viivästyttänyt uuden puhdistamon käyttöönottoa, myös lisännyt merkittävästi kustannuksia. Viime vuosina öljyn ja näin myös putkiin käytetyn muovin hinta on noussut huomattavasti. Myös muut rakennuskustannukset ovat korkeasuhdanteessa nousseet vauhdilla.
HÄRMÄT

Vähän ontuu tuo muovin hinnan nousu perusteluna. Sadevesikaivolla sama hinta ollut jo 3 vuotta.

Keskustelua aïkaisemmassa aiheessa veden hinnasta.
7460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

harvemmin käytetään jätevedenpuhdistamon purkuputkea rakennettaessa.

Äänestä
  • muovinhinnan kehityksestä rakennusteollisuudessa. Eli hinnat eivät ole nousseet kolminkertaiseksi. Jos näin olisi olisimme jo syvässä lamassa > inflaatio 100-200%

    Äänestä

  • yleensä kirjoitti:

    muovinhinnan kehityksestä rakennusteollisuudessa. Eli hinnat eivät ole nousseet kolminkertaiseksi. Jos näin olisi olisimme jo syvässä lamassa > inflaatio 100-200%

    pitänyt selvittää esim.putken jokeen laskualueen asukkaiden kanssa asia,eikä sitten kun kaikki muu on melkein valmista.Näin olisi säästytty rahaa vieneeltä valituskierteeltä.Sama tyyli näyttää myös olevan tilusvaihtohommissa,Siitä saa sen käsityksen,että jotkut järjestää itselleen hyväpalkkaista työtä,vasta loppuvaiheessa maanomistajille julkaistaan missä heidän tiluksensa ovat ja tästä tulleen tyytymättömyyden takia he eivät hyväksy koko tilusvaihto suunnitelmaa.Kuinkas sitten toimitaan?

    Äänestä

  • Olisi ensin kirjoitti:

    Sanelupolitiikalla on lyhyt tulevaisuus.

    Äänestä

  • päätöksentekoon kirjoitti:

    Sanelupolitiikalla on lyhyt tulevaisuus.

    Olisi jo aika ilmoittaa mitä milloinkin kaavaillaan, eikä vain ilmoiteta, että näin nyt tehdään.

    Äänestä

Uskomatonta, että Alahärmässä ollaan kaikkeen tyyytyväisiä. Kauhavalaisetkin jo ovat huolissaan jätevesimaksustaan, mutta meillä alahärmäläisillä näyttää tuota raha riittävän. Ei haittaa mitkään korotukset ja hyvähän se on niin; että on rikkaita kuntalaisia, jos kunta on kuralla.

Äänestä
  • maksamme, mitä se herrojen rahoissa tuntuu. Kuinkahan vaan tulee maksettavaa vielä kuntaliitoksestakin, ei hyvältä näytä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jätevesi Oy kirjoitti:

Uutiset
Härmäläisperheelle jatkossa
800 euron vesilasku

keskiviikko 07.11.2007

Yli- ja Alahärmän viemäriverkoston piirissä asuvien jätevesilasku suurenee jatkossa lähes kolminkertaiseksi. Arvonlisäverollinen kuutiohinta nousee uuden puhdistamon myötä 3,96 euroon pelkän jäteveden osalta, minkä lisäksi peritään puhtaasta vedestä oma osuutensa. Nykyinen jäteveden arvonlisäverollinen hinta on 1,34 euroa.
Vuodessa 170 kuutiota kuluttava perhe saa varautua jatkossa yhteensä yli 800 euron vesi- ja jätevesilaskuun vuodessa. Pelkkä jäteveden osuus on tuolla kulutuksella 674,05 euroa.
Pitkä ja raskas valituskierre on omalta osaltaan paitsi viivästyttänyt uuden puhdistamon käyttöönottoa, myös lisännyt merkittävästi kustannuksia. Viime vuosina öljyn ja näin myös putkiin käytetyn muovin hinta on noussut huomattavasti. Myös muut rakennuskustannukset ovat korkeasuhdanteessa nousseet vauhdilla.
HÄRMÄT

Vähän ontuu tuo muovin hinnan nousu perusteluna. Sadevesikaivolla sama hinta ollut jo 3 vuotta.

Keskustelua aïkaisemmassa aiheessa veden hinnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu