Ilmestyskirajseminaari

Allekirjoittanut kävi ILMESTYSKIRAJSEMINAARIN Betelissä (Olavi Rouheen johdolla) ja kertyneet kansiot - vähemmän salaisia ne - paljastavat seuraavanlaista tuputusta.

( Hyvä, etten piitannut Raamatun profeetan, Aamoksen, varoituksesta:

Aamos:
5:5 Älkää etsikö Beeteliä, älkää menkö Gilgaliin älkääkä vaeltako Beersebaan. Sillä Gilgal viedään pakkosiirtolaisuuteen, ja Beetel joutuu tuhon omaksi. )

TUHOA JA TYHJÄÄ JA AUTIOTA KUULIN BETELISSÄ !

Oppivihko 7, kohta 9: "Mitä tapahtuu 1000 vuoden aikana?"

Seminaariopetus esittää raamatunkohdan, Jer 25:33, jossa Jeremia näkee paljon surmattuja.

Jeremia:
25:33 Ja Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan äärestä maan ääreen. Ei heille pidetä valittajaisia, ei heitä koota eikä haudata; he tulevat maan lannaksi.

Seminaarivihkonen kysyy, miksi heitä ei haudattu.
Vihkonen ITSE vastaa: Kun ei jäänyt ketään jäljelle, hautaamaan!
Vaan Maa tulee autioksi ja tyhjäksi 1000 vuoden ajaksi - siinä silmänräpäyksessä, jolloin Jeesus noutaa seurakuntansa ensimmäiseen ylösnousemukseen.

MINÄ nyt kysyn, miksi olisi näin, että tyhjää?
Ja vastaan itse. Siksi, että adventtiliikkeen johtava teologi, Timo Flink, opettaa, että 1000 vuoden aikana saatana enkeleineen on "olosuhteisiin sidottuna" Maan päällä, eikä ainuttakaan ihmistä!

Betelissä olimme kaikki olosuhteisiin sidottuja, mutta täällä - kristinuskon palstalla - voidaan vapaasti keskustella ja SALLIMME Raamatun vastata Raamatulla. Onko Jumala todella sanonut, että 1000 vuoden rauhanaika on peruutettu, tyhjyys tilalla?

RAAMATTU PUHUU!

"Maan lannaksi", hautaamatta, sanoo Jeremia.
Jo tuosta, että lantaakin tarvitaan, luulisi
osattavan päätellä, että elämää on.
Niinkuin Irwin Goodmanin mukaan Lievestuoreen tehtaan likaojan kuohuissa soi rakkaus - työläisen ja työläisen välillä tietysti. Ja varmuus leivästä.

Ihmisiä siis jää jäljelle Jeesuksen toisessa
tulemuksessa, olkootpa kyse ylöstempauksesta
tahi Öljymäelle astumisesta - tyhjäksi ei Maa jää.

Se Jeremian jaehan oikeasti kertoo antikrsituksen
yli 2-miljoonapäisen armeijan täystuhosta. Sakarja kertoo hieman tarkemmin:

Sak 14:12
Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.
13 Sinä päivänä Herra saattaa heidät täyteen sekasortoon. He käyvät käsiksi toinen toiseensa, nostavat käden toistaan vastaan.

Sakarja NÄKEE myös, mitä tapahtuu JÄLJELLEJÄÄNEILLE, sillä eiväthän kaikki sotatoimissa ole.

Sak 14:16
Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

Jesaja vahvistaa tuon sapattirallin ja muistuttaa siitä, MIKSI SURMATTUJA JÄTETTIIN HAUTAAMATTA:

Jes 66:23
Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee KOKO ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]

24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet.
Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.
[Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]

Siispä rauhanajan sapatinviettäjät ottakoot varoituksesta oppia - ettei "vähäksi aikaa irti päästettävä saatana" onnistuisi villitsemään heitä
sotimaan pyhää kaupunkia vastaan:

Ilmestyskirja:
20:7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
20:8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.

Maailmanruhtinas antikristuksessa julistautuu maailman herraksi - toki Jeesus surmattuaan hänet suunsa henkäyksellä, ottaa täyden Kuninkuuden.
Ei ennen sitä, sillä hänen kuninkuutensa "ei ole tästä maailmasta".

Teille, jotka vielä olette epävarmoja raamatuntuntemuksestanne - "Älkää menkö Beeteliin!"
Sillä Betel julistaa tyhjää, mutta Raamattu täyttä.

12

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SNONKSMNÄÄSNUUSNUUKS

      Eikös se ennustelu, taikominen ja korteista katsominen
      ole vähän niinkuin noitien puuhaa?
      Mitenkäs tee advarit nyt tuommoiseen?
      Taidatte olla niitä "Saatanan syvyyksien tuntijoita"?

      2:24 Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;

      • Että noin opetatte?!

        Mutta suoran Raamatun sanan julistus EI OLE ennustelua eikä noituutta.
        Vaan profeetat ovat Jumalan ilmoitusta jo
        PÄÄTETYISTÄ tulevista suunnitelmista, tapahtumista.

        VAI PIDÄTKÖ K A L E N T E R I I N K I N merkitsemistä ennustamisena?

        Adventistien Ilmestyskirja opettaa juuri noin kuin AVK esiin toi ja advarit ovat vieläpä ylpeitä opistaan.

        Mutta Raamatun mukainen julistus vetää pidemmän korren, sillä Raamattu ei tyhjiin raukea.
        Ei tarvitse uskoa, mutta tullaan näkemään!

    • sanoo näin:

      Jes. 24:1-6 "Katso: Herra hävittää maan ja autioittaa sen, runtelee sen kasvot ja lyö hajalle sen asukkaat. Samalla tavoin käy papin kuin kansankin, niin isännän kuin orjankin, niin emännän kuin orjattaren, niin myyjän kuin ostajan, niin lainan antajan kuin sen saajan, niin velkojan kuin velallisenkin. Autioksi maa autioituu, tyhjäksi se ryöstetään. Näin on Herra puhunut. Maa kulottuu ja kuivuu, maanpiiri riutuu ja kuivuu, maan lailla taivaskin riutuu. Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla, sillä sen asukkaat ovat hylänneet lain, rikkoneet käskyt, tehneet tyhjäksi ikuisen liiton. Siksi kirous syö maan, sen asukkaat saavat maksaa teoistaan. Siksi maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta."

      aina kun sanot, että maata ei tyhjennetä, sanot, että Jesaja oli väärää profeetta. se siitä sun raamatullisuudestasi.

      • Kuinka onkaan putkinäköiseksi tullut ja tyhjäkatseiseksi timoteukset!
        Nähdään vain Jesaja ja hänestäkin vain tyhjyyttä!

        Ja kaikki muu oppi vain siksi, että saisi puolsutettua tuota tyhjyyden oppia!!
        Ettenkö sanoisi: tyhmyyden!!!

        Kovan kova syytös tuo, että minä mukamas sanon
        Jesajaa vääräksi profeetaksi.
        Sillä minä todistan, että täydellistä täyteyttä ja kaiken täyttymystä Jesaja näki ja kertoi.
        Raamattu sanoo näin:

        Jesaja:
        53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
        53:6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

        Sakarja:
        14:16 Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

        Siunattua adventtia kaikille!

      • sanot, vaikka ilmeisesti
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Kuinka onkaan putkinäköiseksi tullut ja tyhjäkatseiseksi timoteukset!

        tajuamatta sitä. Kun sanot, että maata ei koskaan tyhjennetä, niin olet ristiriidassa sen kanssa mitä Jesaja sanoo. Eikä hän ole ainoa, joka niin sanoo. Tulkintasi ei voi olla oikea, koska se on ristiriidassa Raamatun profeetan kanssa. Jos siis edelleen uskot omaan oppiisi, käytännössä väität siten Jesajan olevan väärä profeetta, joka valehteli. Asia ei voi olla niin, joten sinä olet silloin väistämättä väärässä.

    • Facta#"@

      On jäänyt ka luokalleen monesti koulun penkillä ollessaan. Helposti häneen ovat tarttuneet nuo vastauskon puhdistuksen periaatteet. Jospa uskon puhdistajat pystyisivät näkemään kaiken sen mitä he oman kuolemansa uhalla julistivat. Nyt tämä heidän kirkkoon tuomansa puhtaus on alkanut muuttua törky sanomiksi. Juuri tälläisten ymmärtämättömien ja vaakaantumattomien julistuksen ansiosta. Näin hiljalleen salakavalasti ovat Jesuiittojen opit saaneet jalansijaa Protestanttisuudessa.

      Tässä vielä odottelen, Koska se AVK alkaa tuoda Mariaa Kirkkoon. Onhan hän tuonut jo valtavan määrän oikeaa Katolisuutta Jesuiittojen puhdistanaa. Ihnettelen vain miksi hän ei tuo julki tuomiensa oppien isää Jesuiitta Riberaa näytteille. Kerro meille kerrankin rehellisesti ketä sinä yrität vetää nenästä. Ymmärtäviä et vedä, Mutta asian ymmärtämättämiä voit narrata mielin määrin. Asioiden tausta tiedot tutkineet eivät kuulu huijauksesi pariin. Jatka narraamista

      • Pääsi paholainen tekstiini mukaan - ei sitä kukaan kai ihmettelekään - näsä painovirhepaholainen.
        Eihän pedon armeija ole pikkuruinen 2 milj., vaan on yli 200 milj., kun idästä saapuvien mukaan lasketaan ne "Pohjan periltä", Eufratvirran toista mutkaa pisin tulevat.

        Ehkä joku ihmettelee nyt, että voiko noin ison sakin jättää hautaamatta ja ihmisten ilmoille - eikös pienempikin määrä jo ole "kauhistavana varoituksena koko ihmissuvulle", Jes 66:24?

        Joo - vain sopiva määrä niitä jätetään, varoitukseksi niille, jotka hautovat hyökkäystä
        Jerusalemiin tuhatvuotisen rauhanajan lopussa - irti päsätetyn saatanan voimassa.

        Entä kauankos sitten kestää Israelin jäljelle jääneiltä haudata nuo n. 200 miljoonaa?
        Senkin Raamattu tietää kertoa ( 7 kk) ja hautausmaan!!!

        Hesekiel:
        39:11 Sinä päivänä minä annan Googille siellä, Israelissa, hautasijan, 'Kulkijain laakson', itää kohden merestä; se sulkee tien noilta kulkijoilta. Sinne haudataan Goog ja koko hänen meluisa joukkonsa, ja sille pannaan nimeksi: 'Googin meluisan joukon laakso.'
        39:12 Niitä hautaa Israelin heimo seitsemän kuukautta (7 kk) puhdistaaksensa maan.
        39:13 Koko maan kansa hautaa heitä, ja se on koituva heille kiitokseksi sinä päivänä, jona minä näytän kunniani, sanoo Herra, Herra.

        Entä sotakalusto, mitäs tuolle epäpyhälle välineistölle voidaan tehdä? Raamattu paljastaa!
        Peräti 7 vuotta kestää niiden polttaminen - melkoinen projekti, mutta 1000 vuodesta jää silti vielä jäljelle aikaa levätä.

        Hesekiel:
        39:8 Katso, se tulee, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra: tämä on se päivä, josta minä olen puhunut.
        39:9 Israelin kaupunkien asukkaat menevät ulos ja sytyttävät ja polttavat aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, käsikarttuja ja keihäitä. He pitävät niitä polttoaineina seitsemän vuotta.

        Totta on, että Kristus puhdistaa maan, mutta ihmistäkin hän siihen työhön käyttää, luonnollisesti. Ennen muuta omaisuuskansaansa.

        Jokohan tässä oli Factaa kylliksi, jotta ymmärtäisimme kaikki rauhaan pyrkiä kaikkien kanssa, juutalasiten ensin?

      • ylifariseus
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Pääsi paholainen tekstiini mukaan - ei sitä kukaan kai ihmettelekään - näsä painovirhepaholainen.

        Vanhan ajan profeetat, puhuivat rauhan-valtakunnasta, ja tulevasta Messiaasta. Jesajan kohdalla se oli ehdollinen, koska siinä puhutaan kärsivästä Vapahtajasta.

        Rauhan-valtakunta ei toteutunut, koska ensimmäinen vaihtoehto ei toteutunut Israelin kansan hyljätessä Messiaansa, ja naulitessaan Messiaansa Ristille.

        Tämän jälkeen rauhan-valtakunta ilman Jeesusta ei ollut enää mahdollinen, ilman Jeesusta.

        Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen tuhatvuotinen aikakausi ei menettänyt merkitystään, sillä Jeesus vei Jumalan pyhät mennessään takaisin taivaaseen tuhanneksi vuodeksi, eikä sen jälkeen ole ollut mahdollista viettää tuhat-vuotista rauhan-valtakuntaa ilman Jeesusta.

        Profeettojen lausunnot olivat ehdollisia, se käy parhaiten selville Jesajan kirjasta.
        Ikeen alaisen aasin tamman varsalla ratsastanut Israelin Kuningas ja Messias, ei voinut täyttää ennustusten täyttymystä profeettojen ennustamalla tavalla, vaan se pyyhkiytyi pois Jeesuksen maallisen elämän aikana, eikä se ole mahdollista jälkeenpäinkään, sillä Jeesus on uhripalveluksensa suorittanut, josta profeetat kirjoittivat, eikä uhripalveluksia enää jatketa.

        Turha kuvitella vanhan-liiton pyhäkköpalvelujen jatkumisesta, teurasuhreineen Jeesuksen tulemisen jälkeen.
        Mikä on mennyttä se on mennyttä.

      • Mikä on totuus
        ylifariseus kirjoitti:

        Jos lainkiivailijat TODELLA saisivat päättää, mikä on totuus - niin totuutta ei enää olisikaan.

        Millä valtuuksin ylifariseukset päättävät, että Jesajan jotkut näyt ovat ehdollisia ja toiset taas ehdottomia.

        Kun kärsivän Messiaan ennustus (mm. Jes 53.) on EHDOTON, niin ehdoton on myös tämän kärsineen Messiaan paluu pystyttämään rauhan Valtakunta
        yhdessä "kaikkien pyhien kanssa!!!

        Sak 14:4-5

        4 Hän seisioo SINÄ PÄIVÄNÄ Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso. [Job 19:25]   

        5 Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen MUKANAAN. [Aam. 1:1 | Juud. 14]   

        TÄMÄN - aivn kuten messiaan syntymänkin - vahvistaa enkelikin vielä UUDESSA Testamentissa.

        Apt 1:11
        Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."
        [Ap. t. 2:7 | Ap. t. 3:21, Sak 14:4-5]

        12 Silloin he lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan* päässä. He palasivat Jerusalemiin [Matka, joka sapattina oli lupa kulkea, noin kilometri.] [Luuk. 24:52]

        Tältä palstalta löytyi nuo Raamatun faktat!

      • Voivansa pysäyttää NÄYT?
        ylifariseus kirjoitti:

        Vanhan ajan profeetat, puhuivat rauhan-valtakunnasta, ja tulevasta Messiaasta. Jesajan kohdalla se oli ehdollinen, koska siinä puhutaan kärsivästä Vapahtajasta.

        Rauhan-valtakunta ei toteutunut, koska ensimmäinen vaihtoehto ei toteutunut Israelin kansan hyljätessä Messiaansa, ja naulitessaan Messiaansa Ristille.

        Tämän jälkeen rauhan-valtakunta ilman Jeesusta ei ollut enää mahdollinen, ilman Jeesusta.

        Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen tuhatvuotinen aikakausi ei menettänyt merkitystään, sillä Jeesus vei Jumalan pyhät mennessään takaisin taivaaseen tuhanneksi vuodeksi, eikä sen jälkeen ole ollut mahdollista viettää tuhat-vuotista rauhan-valtakuntaa ilman Jeesusta.

        Profeettojen lausunnot olivat ehdollisia, se käy parhaiten selville Jesajan kirjasta.
        Ikeen alaisen aasin tamman varsalla ratsastanut Israelin Kuningas ja Messias, ei voinut täyttää ennustusten täyttymystä profeettojen ennustamalla tavalla, vaan se pyyhkiytyi pois Jeesuksen maallisen elämän aikana, eikä se ole mahdollista jälkeenpäinkään, sillä Jeesus on uhripalveluksensa suorittanut, josta profeetat kirjoittivat, eikä uhripalveluksia enää jatketa.

        Turha kuvitella vanhan-liiton pyhäkköpalvelujen jatkumisesta, teurasuhreineen Jeesuksen tulemisen jälkeen.
        Mikä on mennyttä se on mennyttä.

        Raamatun huikeimmat profetiat ovat vielä edessäpäin, eikä niitä adv.ylifariseuksetkaan voi pysäyttää!

        Eivät kyenneet Israelin exodustakaan vesittää!!

        Eivät estä rauhanaikaa, vaikka kuinka vihaisivat
        rauhaa Jumalan kanssa ja Jumalan Israelin!

        ADVENTISTIT EIVÄT VOI ESTÄÄ SAPATIN IHANAA TULEVAISUUTTA.

        Jes 66:23
        Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee KOKO ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]

        Eivätkä voi estää Jumalan tuomioita.

        Jes 66:24
        Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet.
        Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
        Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.
        [Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]

        Valta on Kristuksella

    • Rukouksen?

      RUKOUSTEN TUKOUS - ja varmasti tulee kuulluksi!

      Matteuksen evankeliumi:
      6:6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
      6:7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
      6:8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.

      6:9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
      6:10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;

      6:11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
      6:12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
      6:13 äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].

      6:14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
      6:15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

      Tapahtuukos Jumalan täydellinen tahto Maan päällä tänään? Eikö kukaan kuole ennenaikaisesti?

      Niinpä niin - rukoilkaamme tämänpäiväistä leipää, mutta rukouksemme ulottukoon myös siihen aikaan saakka, jolloin Jumalan valtakunta tulee sellaisena kuin se taivaassa jo on valmistettuna.

      Vanhurskautta, iloa ja rauhaa ENEMMÄN myös näkyvällä tavalla.

      tulkoon Sinun valtakuntasi!

      • VALTAKUNNAN TÄYTTYMYS ODOTTAA AIKAANSA

        Kristuksen täydellinen Valtakunta todellakin tulkoon! Sitä odotellessa ehkä kaivataan täydellisempiä vastauksiakin.

        Minulla ei ole vastausta - täys tyhjää pää näet - esim siihen että mitä järkeä on israelilaisten
        "polttaa" niitä valtavia määriä aseita, sillä
        tuleehan siitä sietämätön saasteongelma tuhanneksi vuodeksi parin sadan miljoonan miehen aseistus.
        Että mitä se polttaminen itse asiassa tarkoittaa?!
        Kaikissa maissa tietysti sama ongelma jossain määrin, sillä enää ei tarvita rajoilla vartijoita.

        Ja miksi Sana erityisesti naisprofeetoille ärjyy, sitä en tiedä.

        Vastatkoon siis Raamattu näihinkin ongelmaiin!

        Jesaja:
        2:4 Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.

        Miika:
        4:3 Ja hän tuomitsee monien kansojen kesken, säätää oikeutta väkeville pakanakansoille, kaukaisiin maihin saakka. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.

        NAISPROFEETTOJEN AIKA OHI - ainakin Israelissa?

        Hesekiel:
        13:17
        Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan
        13:18
        ja sano: Näin sanoo Herra, Herra:
        Voi niitä naisia, jotka sitovat taikasiteet kaikkiin ranteisiin ja tekevät hunnut kaikenkorkuisiin päihin pyydystääksensä sieluja!
        Toisia sieluja te pyydystätte minun kansaltani pois, toisten sielujen annatte elää omaksi eduksenne.

        Hesekiel:
        13:22
        Koska olette valheella murehduttaneet vanhurskaan sydämen, vaikka minä en tahtonut häntä murehduttaa,
        ja olette vahvistaneet jumalattoman käsiä, ettei hän kääntyisi pahalta tieltänsä ja saisi elää,
        13:23
        sentähden ette enää saa petosnäkyjä nähdä ettekä ennustella ennustelujanne, vaan minä pelastan kansani teidän käsistänne; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra."

        Varsinkin siellä taikauskoisessa Israelissa
        naisnoidat ovat petollinen ongelma, ennen ja nyt - niille, jotka etsivät sielunrauhaa.
        Siihen suuntaan Jeesus viittaa Matt. 24. luvussa.
        Aina tuppaa olemaan niitä naisia ja miehiäkin, jotka sanovat, että se ja se profeetta on taatusti oikea Herran profeetta.

        Matteuksen evankeliumi:
        24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
        24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.

        SILLÄ OIKEAT PROFEETAT OVAT JULKISESTI SEURAKUNANN KESKELLÄ JA MESSIAS ASTUU ÖLJYMÄELLE, EI AMERIKKAAN TAI ERÄMAAHAN TAI JONKIN LAHKON SALAISEEN KAMMARIIN.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe