Vihreät esittävät lisäksi kaikille maahanmuuttajille oikeutta suomen kielen koulutukseen. Vihreät antaisivat lisää rahaa sellaisille kouluille, joissa on oppilaita monista eri kulttuureista.
Lähde YLE.fi
-> Kyllä kaikille pitää ensisijaisesti opettaa ruotsia, jotta he voivat sitten saada palvelua ruotsin kielellä. Meille kaikillehan opetetaan ruotsia koulussa ja olemme kaksikielinen maa. Vihreiden ehdotus ei ota huomioon ruotsinkielisiä erityisratkaisuja ja on siksi toteuttamiskelvoton.
Lähde YLE.fi
-> Kyllä kaikille pitää ensisijaisesti opettaa ruotsia, jotta he voivat sitten saada palvelua ruotsin kielellä. Meille kaikillehan opetetaan ruotsia koulussa ja olemme kaksikielinen maa. Vihreiden ehdotus ei ota huomioon ruotsinkielisiä erityisratkaisuja ja on siksi toteuttamiskelvoton.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Turssa Janniina Andersson ja Ville Niinistö esimerkiksi ovat vankkoja "pakkoruotsin" kannattajia. monet muutkin vihreiden edustajat ympäri maata.
Valitettavasti vihreät ovat tunnettuja pakkoruotsittajia; juuri sen tähden en heitä viime vaaleissa äänestänyt. Jos tuo Yle:n uutinen on totta niin hyvä vaan että vihreät ovat tulleet järkiinsä.
takki kääntyy tuossa asiassa aivan varmasti.
Vihreät ovat täysin RKP:n kielipolitiikan juoksupoikia ja tyttöjä.
Eikä se tule muuttumaan miksikään, kyseinen kannanotto on vain pelkkä tietoinen valhe, jolla yritetään saada takaisin puolueen jättäneitä äänestäjiä.
Vihreillä on tietoa siitä, että monet uskolliset äänestäjät ovat siirtyneet pois heiltä, juuri väärän kielipolitiikan vuoksi.
Itse äänestin vuosia heitä, mutta lopetin, koska he ainaisesti tukivat kaikkia RKP:n kielialoitteita ym...
Opin tuntemaan monia viherpolitiikkoja ja olen varma siitä, että nyt on kyseeessä vain ja yksistään vaalipropagandasta.
Hienoa tietysti olisi jos olisin väärässä, mutta kun en ole.
suomen kielen oppimisen kautta. Kaikki muu on valhetta. Jokainenhan asian ymmärtää.
mustavalkoisuus tulee tässä hyvin esille.
Raukat ovat aivan sekaisin, kun eivät tiedä, ovatko vihreät pakkoruotsittajia vai fennomaaneja.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id75865.html
Vihreät haluavat helpottaa kansalaisuuden saamista
Julkaistu 25.11.2007
Vihreät esittävät lisäksi kaikille maahanmuuttajille oikeutta suomen kielen koulutukseen.
Tarkoittavatko vihreät, että kaikilla maahanmuuttajilla ei ole ollut oikeus opiskella kansan kieltä? Siis että nykyisin ei tätä oikeutta anneta kaikille maahanmuuttajille?
Epäilen, että jo nyt kaikilla maahanmuuttajilla on oikeus opetella kansan enemmistön kieltä! Joten onpa outo "uutinen". Kaikin puolin.
Vihreät ovat hyvin RKP:n talutus nuorassa kieliasioissa, kuten muutkin puolueet.
Hyvin tietoinen valinta tuo ilmaisu"oikeus opiskella"
Vihreät ovat ja tulevat olemaan aina pakkoruotsin vankkumattomia kannattajia, eli turha elätellä mitään toiveita vihreiden linjan muuttumisesta.