Heip.
Mieltäni vaivaa nykyisen mieheni lapsi toisen naisen kanssa. Ei taatusti nykypäivänä harvinainen aihe, mutta haluaisin tietoa muitten kokemuksista. Olen tuntenut mieheni jotain 10 vuotta, mutta kesällä näimme pitkästä aikaa ja kolahti samantien. Olemme todella onnellsia yhdessä, mutta en vain totu mieheni lapseen. Tahattomasti vaivaudun heti kun lapsi tulee meille ja olen omissa oloissani. En ole ikinä ollut hyvä lasten kanssa. Nyt meille on tulossa yhteinen lapsi ja tunsin aluksi, ettei se ole miehelleni niin ihmeellinen ja suuri asia kuin minulle. Kunnes mieheni selitti minulle, ettei ollut edellisen lapsen kanssa muuta kuin "siittäjä" lapsi oli ei toivottu. Ja mieheni oli toivonut aborttia. Mihin jo ennestään kahden lapsen (eri isille) äiti ei suostunut. Ja heidän suhteensa oli juuri päättymässä. Mieheni päätti jatkaa vain lapsen takia ja rakastaakin lastaan yli kaiken.
Silti mieheni ottaa minut ja tunteeni oikein hyvin huomioon. Enkä tunne itseäni ulkopuoliseksi. Ja olemme keskustelleet asiasta. Mutta tälläkin hetkellä lapsi on meidän luona ja täällä pakoilen koneella ajatuksineni. Asiaa ei helpota, että tunnen jollain tapaa lapsen äidin. Enkä pidä hänestä pätkän vertaa. Vielä vähemmän, kun olen kuullut kuinka hän on käyttäytynyt miestäni kohtaan ja kiristänyt lapsella. Nyt mieheni on täysillä mukana ja lapsi oli yhteinen päätös. Mitä voin tehdä ettei lapsen läsnäolo häiritse? Tunnen itseni julmaksi ihmiseksi, mutta en vain tunne mitään lämpöä lasta kohtaan, vaikka kiltti lapsi onkin. Ja samalla tuntuu, että ensimmäinen lapsi on kumminkin kaikista rakkain. Tuntuu että usein jään miettimään, että kumpa olisimme tavanneet aikaisemmin... Mutta ehkä parempi taas vasta nyt, kun kumpikin on aikuistunut. Toisaalta oli helpompaa tehdä päätös yhteisetä lapsesta, kun on omin silmin nähnyt kuinka hyvä isä toinen on, kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Olemme menossa naimisiin ensi vuonna ja mietin myös alkaako miestäni vaivaamaan, että hänen lapsensa jää ulkopuoliseksi. Paljon pyörii päässä, mutta tahtoisin vain oppia olemaan rennosti mieheni lapsen seurassa...
Tottuuko tähän ikinä?
19
2195
Vastaukset
- janeski78
kun lapsen oppii tuntemaan paremmin niin kaikki helpottuu... voin kertoa omasta kokemuksestani. puuhaile lapsen kanssa jotain kivaa mistä molemmat tykkäätte...
- kolmen lapsen
äitipuolena jo 7 vuotta ja viime vuonna meille tuli ens. yhteinen lapsi. Alku oli vaikeaa,,, luulen, että sun tunteesi ovat ihan normaaleja. Se vie aikaa, tottua tilanteeseen ja lapseen, mutta muista aina, että mikään ei ole sen lapsen vika ja se on ihan oma ihmisensä, ei mitään väliä, vaikka sen äiti olisi kuinka kamala ihminen tahansa!!!! Ole ihan oma itsesi lapsen kanssa ja ota rauhallisesti ja etene hitaasti. Lapsi kyllä ymmärtää, jos joku on sitä kohtaan epärehellinen tai ilkeä. Mulla oli ainakin alku vaikeaa. Olin mielessäni tosi käärmeissäni milloin mistäkin ja mustasukkainen miehestäni. Miehen entisestä en tykännyt. Purin mieltäni aina yhdelle hyvälle ystävälleni ja se auttoi, että sain purkautua (luulen, että oli hyvä, etten purkautunut koko ajan miehelleni). Olin kuitenkin koko ajan aito miehen lapsia kohtaan ja edettiin rauhallisesti. Ikinä meillä ei ole ollut mitään ongelmia, lapset on ihania ja rakastan heitä ihan kuin tätä yhtä omaanikin (ja he rakastavat minua). Vanhin lapsista (15v.) muutti meille puoli vuotta sitten.
Olematta egoisti voin sanoa, että se äiti, joka ei kykene rakastamaan muita lapsia kuin omaansa, ei voi kutsua itseänsä äidiksi.
Jos rakastat miestäsi ja haluat tulevaisuuden onnistuvan, sinun on kyettävä joustamaan.- egoisti
, mutta en silti ymmärrä miksi pitäisi rakastaa muita kun omia...höh..emmehän rakasta kaikkia aikuisiakaan...voitko sanoa "hyvällä omallatunnolla", että rakastat vaikka naapurin huutavaa..kiukuttelevaa...jne lasta..et varmaankaan..sitähän minäkin. Toki minäkin rakastan muita kuin omia lapsiani, jotka ovat jo aikuisia..rakastan myös sisarteni lapsia. Mutta nykyisen mieheni lasta en rakasta, hyväksyn hänet ja kohtelen hyvin, mutta en todellakaan rakasta häntä. Jotkut lapset eivät vaan ole niin rakastettavia..luonteeltaan ja käytökseltään.
- ...................
Siihen ei löydy mitään kaikkiin tapauksiin pätevää vastausta. Mutta ainakin se on varmaa, että mitä enemmän tunnet huonoa omatuntoa ja vältät tilanteita, niin sen vaikeampaa sinun on oppia hyväksymään lasta osaksi teidän eloanne. Olisiko sinulle mahdollinen seuraava yhteisenne jotenkin vähempiarvoisempi? Tuskin. Joten kannattaa vaan unohtaa tuollaiset. Ja anna itsellesi aikaa; jokaisella kestää aikansa tottua uuteen kuvioon ja ihmisiin. Niin sinulla lapseen kuin lapsella sinuun. Ja älä anna sen ex-jutun vaivata päätäsi. Se lapsi tulee aina olemaan miehesi ja hänen exänsä lapsi. Jos et tule toimeen sen exän kanssa, niin keskityn lapsen sinulle mieluisampaan puoliskoon eli hänen osaan miestä (sama osa mikä teidän yhteiselläkin on) ja etenkin se, että lapsi on ihan oma yksilönsä.
- Vaivautunut82
Ettei lapsi ole mitään tehnyt. Enkä ole ilkeästi häntä kohtaan käyttäytynyt. Päinvastoin, olemme käyneet uimassa jne. Olen kyllä yrittänyt. Hirveän syyttävän sävyistä viestiä... En oikein ymmärrä miksi, koska en vain osaa olla rento silloin kun lapsi on meillä. Niin kuin en ikinä lasten kanssa. Enkä ymmärrä yhtään miksi minun pitäisi rakastaa tätä lasta kuin omaani?? Lapsellahan on jo isä ja äiti, jotka häntä rakastavat ja hänestä huolen pitävät. En edes haluaisi lähteä sotkemaan mieheni ja hänen exänsä rutiineja asioista, jotka koskevat lasta. Mieheni on sanonut, ettei minun tarvitse osallistua mihinkään mitä en halua. Mutta toivoo minun viettävän aikaa hänen kanssaan, kun lapsi on meillä. Minusta mieheni ottaa tämän todella hyvin, koska hän tietää omasta kokemuksesta miltä minusta tuntuu. Eilenkin mieheni huomasi, että olen vaivautunut ja juttelimme taas asiasta. Hän ihmetteli, että otan asian niin raskaasti. En vain mahda itselleni mitään, enkä halua teeskennellä...
- todellakaan
Ei ole syytä, miksi sinun pitäisi rakastaa miehesi lasta kuin omaasi. Riittää vallan hyvin kunhan tulette toimeen keskenänne, edes jollakin tavalla. Nämä lasten rakastamiset ovat niitä kummallisia yleisoletuksia, joita lapsettomille syötetään pakollisiksi käyttäytymismalleiksi.
Ei ole sinun syysi, että miehelläsi on jo jälkeläisiä. Lapsen olemassa olo on jo tarpeeksi "ikävää" ja "pakollinen paha", älä sen lisäksi enää piinaa itseäsi sillä, että sinun pitäisi myös rakastaa häntä. Ei todellakaan tarvitse.
Eikä yhteistä ajanviettoakaan tarvitse väkisin ja hampaat irvessä harrastaa, jos se ei tunnu sinusta luontevalta. Lapsella on jo äiti ja isä, jotka huolehtivat siitä. Miksi ihmeesssä sinun tunteesi ja luonteva käyttäytymisesi pitäisi tukahduttaa, kun tuo miehesi lapsi, sinulle vieras ihminen, valtaa kotinne? Ole onnellinen oma itsesi, et ole äiti tuolle miehesi lapselle, vaan kumppani miehellesi. Kuitenkin se miehesi on se tärkein sinulle, eikä hänen entisen elämänsä hedelmä. Jos nyt karkeasti sanotaan, niin kuvittele lapsi vaikka lemmikkinä, jonka tarpeet eivät ole sinun vastuullasi, vaan hänen vanhempiensa. Parisuhteessa on lupa keskittyä muuhunkin, nämä aiemmat lapset voit jättää vähemmälle huomiolle, hyvällä omalla tunnolla.
Älä kompastu ja takerru oletuskäyttäytymismalleihin, uskalla elää niin kuin sinusta hyvältä ja luontevalta tuntuu.- ei todellakaan
tarvi rakastaa!
Minä kyllä sanon olevani hyvä äiti omille lapsilleni, vaikka en puolison lasta rakastakaan!
( enkä edes pidä hänestä )
Oikeudenmukainen ja reilu voi silti olla, niinhän sitä suhtautuu töissäkin ihmisiin... en minä ainakaan pidä kaikista aikuisistakaan... - että välittää!
ei todellakaan kirjoitti:
tarvi rakastaa!
Minä kyllä sanon olevani hyvä äiti omille lapsilleni, vaikka en puolison lasta rakastakaan!
( enkä edes pidä hänestä )
Oikeudenmukainen ja reilu voi silti olla, niinhän sitä suhtautuu töissäkin ihmisiin... en minä ainakaan pidä kaikista aikuisistakaan...Toisen lapsesta, ja että esim. hädän hetkellä lapsi voi luottaa Sinuun eikä lähde säntäilemään suunapäänä toisaalle.
Meilläkin on vaikeahko tilanne: puolisollani ekaluokkalainen arka lapsi, asuu äidillään 2vko ja meillä 1 vko. Kehitystä on nyt sentään sen verran tapahtunut, että saa käydä roskapussin viemässä roskakatokseen tai hakemassa postilaatikosta postin ilman että lapsi itkee ikkunassa tai haluaa mukaan (talvikelillä vaatteiden pukeminen jne. "vaiva" ->vie aikaa). Lapsi ei aina pysty odottamaan vaikkapa autossa että käydään pankkiautomaatilla siinä 5~15m päässä. Meillä on yhteinen lapsi noin 1v ja olen kylmästi pakottanut ekaluokkalaisen esim. posti- tai kioskireissulla jäämään vaunujen kanssa ovelle odottamaan (näkee tietysti ikkunasta sisälle). Sama homma jos nuorempi on kaukalossa mukana autoreissulla ja pitää kävästä automaatilla/kioskilla/tms. pikareissu, pakotan jäämään heidät autoon.
Olemme olleet yhdessä yli 4 vuotta ja tässä ajassa on ehtinyt tapahtua PALJON hyvää ja vähemmän hyvää. En ole koskaan kuullut moitteita lapsen äidin taholta, mutta on ollut jaksamista erittäin aran ja epäileväisen lapsen kanssa! Lapsen äidin suhteen olen siis päässyt helpolla mutta olisi ihanaa jos lapsi joskuskaan haluaisi oma-alotteisesti vaikkapa pihalle (omakotitalossa asutaan, äitinsä kans keskustan kerrostalossa). Muutamaan kaveriinkin on tutustunut naapurustossa mutta itku meinaa tulla kun "joutuu ulos" heidän kanssa. Isän kanssa ollaan kuitenkin "sen verran vanhanaikasia" ettei anneta muutenkin yksinäisen lapsen pelata pleikkaria kuin max tunti päivässä eikä joka pv saa pelata ja että ulkoleikit kavereiden kans on aina parempia kuin ainainen aikuisten kanssa sisällä nyhjöttäminen ja tv:n katselu.
Menipä tämä nyt jo kauas alkuperäisestä aiheesta!! Mutta näissä on aina puolensa: rakastaa ei ketään voi pakottaa mutta olen tyytyväinen kun lapsi pyytää minulta jotain apua eikä automaattisesti isältään. Lapsi välittää ja rakastaa pientä sisarustaan, mutta takuulla mielessään suree ettei äiti&isä saaneet tätä ihanaa pakettia YHDESSÄ. Toki tässäkin vauva-asiassa oli alkuaika sitä sun tätä, mutta näin on monessa ydinperheessäkin! Äidin kanssa tämä lapsi ei käy missään eikä tee muuta kuin olla nyhjötetään kotona. Kotihommia tekevät yhdessä: leipovat, askartelevat, maalaavat. Ja nämä on juuri sellasia hienoja juttuja mitä meillä ei tehdä koskaan. Meillä ollaan urheilu/ulkoilu/kuntoilusorttisia immeisiä. Koulukavereiden kanssa ei ole tekemisissä koulun jälkeen. Tähänkin tarvittaisiin tässä aran lapsen tapauksessa vähän reippaan äidin apua, esim. siten että YRITTÄISI sopia jonku koulukamun vanhemman kanssa että lapsi menisi kaverilleen iltapväkerhon sijaan ja äiti hakisikin sieltä kotiin. Lapsi on siis ap-ja ip-kerhoissa ja päivälle tulee pituutta klo 7-17. Niin se vain on, ettei nykyisin taida olla kuten meidän lapsuudessa että mentiin ja tultiin kesät talvet vähän niiku luonnonlapset: millon luistelukentälle tai hiihtoladulle ja milloin nelimaalia tai lamppupiilosta pelaamaan! Eikä ollu matkapuhelimia mukana. Jotenkin tuntuu nykyhyyssääminen oudolle vaikka kuinka on maailma muuttunut. Saapa nähä miten sitä sitten itse toimii kun yhteinen lapsemme on siinä iässä...
- Vaivautunut82
Kannustavista viesteistä. Nyt on jotenkin huojentunut olo. Ja toivon, että tilanne tasaantuu ajan mittaan. Ja mikä on sitten tilanne, kun yhteinen lapsemme syntyy. Sen näkee sitten. Lapsi on kohta 4.v. ja tuntuu sopeutuvan hyvin uusiin tilanteisiin. Toivon vain, että lapsen äiti ei ala puhumaan pajunköyttä lapselle. Niinkuin hänellä on tapana valehdella ympäri kyliä. Mieheni on ajatellut ihan samaa. Ettei siitä tule hankaluuksia. Lapsen äiti ei tiedä, että meille on tulossa vauva. Koska mieheni ja hän ei ole tekemisissä muuten kuin heidän lapseensa liittyvissä asioissa. Eikä meidän asiat mieheni mukaan kuulu hänelle. Mikä on ihan hyvä. Tiedä sitten miten hän reagoi tähän tietoon... No aika näyttää kaiken. Ehkä on turha stressata asioista mille ei mitään voi. Mutta ainakin kommenttinne sai minut hymyilemään! =)
- totu!
Mutta jaksan vielä yrittää...
- voinut
minä kirjoittaa, meillä on takana jo 2.5 vuotta yhteiseloa ja kohta pari vuotias oma maailman ihanin vahinko. Tuli tämä uusperhe kuvio aika yllättäen minun elämääni, enkä osannut kuvitellakaan millaista se olisi.
Vieläkään en ole tottunut, koetan vain kestää. Vaivautunut on kyllä oikea sana kuvaamaan tunnetta mikä minulla on joka toinen viikonloppu, ei vain tunnu kovin kotoisalta kun miehen lapset ovat kylässä. En osaa mieltää meitä kaikkia perheeksi, vaikka mieheni koko ajan puhuu että lähdetään vaikka lomalle koko porukalla. Minä taas ajattelen lomia meidän kolmen kesken. Mulle se ei olisi lomaa lainkaan, enkä siihen aio suostua. Tähän saakka ollaan siis käyty erikseen ja näin mennään jatkossakin.
Mutta meidän lapsi tarvitsee vielä sisaruksiaan ja se on hyvä että nämä lapset ovat olemassa, sillä meille ei enää toista yhteistä ole tarkoitus hankkia. Toivotaan että heille tulee hyvä suhde keskenään. Ainakin pienempi miehen lapsista näyttää jo kiintyneen velipuoleensa, isommasta en olisi niinkään varma. Ei hän leiki eikä häntä näy muutenkaan kiinnostavan pienen tempaukset, jospa hänestä kuitenkin tulisi jonkinlainen esikuva pojallemme. Aika näyttää.- kokee, että
hänen edellisen avioliittonsa lapset kuuluvat perheeseene, vaikka tosi asiassa siihen kuulutte vain te kolme. Yritä selittää hänelle tilanne.
Sinun ei tarvitse olla kotona, kun miehesi muksut tulevat kylään. Voit silloin lähteä lapsesi kanssa omien ystäviesi tai sukulaistesi luo. Äläkä missään tapauksessa suostu mihinkään yhteisiin lomiin. Jos miehesi haluaa lomalle vanhempien lastensa kanssa, niin menköön hän yksinään heidän kanssaan. - vaan, miten
kokee, että kirjoitti:
hänen edellisen avioliittonsa lapset kuuluvat perheeseene, vaikka tosi asiassa siihen kuulutte vain te kolme. Yritä selittää hänelle tilanne.
Sinun ei tarvitse olla kotona, kun miehesi muksut tulevat kylään. Voit silloin lähteä lapsesi kanssa omien ystäviesi tai sukulaistesi luo. Äläkä missään tapauksessa suostu mihinkään yhteisiin lomiin. Jos miehesi haluaa lomalle vanhempien lastensa kanssa, niin menköön hän yksinään heidän kanssaan.sellaisessa tapauksessa sitten toimitaan,
että lapsen äidille sattuu jotain ja lapsi on yhden huoltajan varassa? Laitetaanko hänet lastenkotiin asumaan? Kokemuksesta tiedän, että pirun vaikeaa on olla pois kotoa aina, kun puolison lapsi siellä on, jos sattuu olosuhteiden pakosta asumaan samassa osoitteessa....Ei siinä enää lomiakaan suunnitella omalta tuntuvan perheen kesken, kyllä se "ylimääräinen" on pakko ottaa mukaan ja huomioon!
- on tottua
lapseen, jota miehesi ei toivonut, vain "siitti" - nimenomaan - ja toivoi abortoitavaksi.
Varmaan mietit syvällä sydämessäsi, suhtautuuko mies samalla tavalla tähän tulevaan. Minä ainakin miettisin. Yhtä viattomia ne molemmat lapset ovat siihen, että isä on niin kova "siittämään".
Älä maksata lapsella sitä, että hänen isänsä ei odottanut selibaatissa sinun saapumistasi.
Miten muuten on mahdollista rakastaa miestä mutta vieroksua hänen lastaan? Rakastatko miestäsi sellaisena kuin hän on vai jotakin itse luomaasi haavekuvaa hänestä?- heh sun hepulis
Anteeksi nyt mutta esittämäsi kysymys oli vähän "tyhmä".
Mies ja lapsi ovat eri ihmisiä, ei mieheen rakastu kuten omaa lastaan rakastaa, et sinäkään rakasta kaikkia lapsia siksi että sinulla ehkä on omia lapsia. Luulenpa että tiedät, mutta esität yksinkertaista... - Vaivautunut82
Lukevani näin typerää kommenttia! Vai olisiko niin päin, että äiti on kova sikiämään? Jos nainen on 26.v. ja on kolme lasta eri isille, joista yhdenkään kanssa ei elä? Miestäni on turha syyttää jos muutaman kuukauden seurustelun jälkeen siinä vaiheessa kun nykyinen mieheni oli jättämässä tätä naista, hän ilmoittaa olevansa raskaana. Silti hän katsoi tätä naista neljä vuotta kattonsa alla ja elätti häntä ja hänen kahta muuta lastaan. Kiitokseksi siitä nainen ei tehnyt mitään muuta kuin juoksi baareissa, jakoi persettään ympäri kyliä ja jauhoi paskapuheita tutuille ja tuntemattomille... Mieheni on tehnyt "enemmän" kuin hänen velvollisuutensa olisi. Maksaa kiltisti elatusmaksut, toisin kuin kahden muun lapsen isät. Ja silti nainen joka hemmetin kuukausi lähettää varoiksi viestin, milloin maksat elatusmaksut... Tunnen mieheni kymmenen vuoden takaa, kauemmin kuin hänen exänsä. Tunnen myös hänen exänsä ja tiedän hänen tapansa toimia. Joten miestäni on turha ruveta syyttämään. Sitten... Minua ei jännitä pätkän vartaa, että hän jättäisi meidät. Päin vastoin hän rakastaa lastaan, toivoi vain että olisi saanut sen eri ihmisen kanssa. Tämä on "pikkuisen" eri juttu. Koska me olemme tämän yhdessä sopineet ja tarkkaan harkinneet. Ja olemme myös menossa naimisiin ensi vuonna. Toisin kuin mieheni exä ruinasi, että he olisivat menneet kihloihin. Niin mieheni oli sanonut suoraan, ettei halua koska ei rakasta tätä! Mitä hän kuvitteli, kun mieheni kaverit kertoivat jatkuvasti hänen touhuistaan. Itselläni ei kävisi mielessäkään jättää ehkäisyä toisen selän takana! Todella lapsellista touhua. Se on kahden ihmisen päätös. Ei ole kertaakaan edes tullut mieleeni, että olisin aiemmin elämässäni yrittänyt saada lasta. Koska olen tiennyt, että se ei ole ollut sitä jotain. Enkä todellakaan halua vauvakuumeen takia yksinhuoltajaksi, jo valmiiksi tietäen suhteen lopun. Sitten. Viestiäsi kommentoinut sanoi erittäin osuvasti. Miten voisin rakastaa miestäni samalla tavalla kuin lapsiani? Eikös se ole vähän kieroutunutta ja perverssiä? Enkä rakasta kenenkään muunkaan lapsia, pitäisikö nyt sitten mieheni? Veljenpoikani on minulle tärkeä ja läheinen, mutta en voi silti sanoa rakastavani häntä, niinkuin esimerkiksi veljeäni jonka kanssa olen elänyt ikäni. En vain tunne mieheni lasta kohtaan mitään. Joo, tuntui surkealta kun se oli kovassa kuumeessa. Mutta ei tullut mitään hellyyskohtauksia silti. Lapsi on minulle vieras ihminen. Hitto että sapettaa...
- hei!
Vaivautunut82 kirjoitti:
Lukevani näin typerää kommenttia! Vai olisiko niin päin, että äiti on kova sikiämään? Jos nainen on 26.v. ja on kolme lasta eri isille, joista yhdenkään kanssa ei elä? Miestäni on turha syyttää jos muutaman kuukauden seurustelun jälkeen siinä vaiheessa kun nykyinen mieheni oli jättämässä tätä naista, hän ilmoittaa olevansa raskaana. Silti hän katsoi tätä naista neljä vuotta kattonsa alla ja elätti häntä ja hänen kahta muuta lastaan. Kiitokseksi siitä nainen ei tehnyt mitään muuta kuin juoksi baareissa, jakoi persettään ympäri kyliä ja jauhoi paskapuheita tutuille ja tuntemattomille... Mieheni on tehnyt "enemmän" kuin hänen velvollisuutensa olisi. Maksaa kiltisti elatusmaksut, toisin kuin kahden muun lapsen isät. Ja silti nainen joka hemmetin kuukausi lähettää varoiksi viestin, milloin maksat elatusmaksut... Tunnen mieheni kymmenen vuoden takaa, kauemmin kuin hänen exänsä. Tunnen myös hänen exänsä ja tiedän hänen tapansa toimia. Joten miestäni on turha ruveta syyttämään. Sitten... Minua ei jännitä pätkän vartaa, että hän jättäisi meidät. Päin vastoin hän rakastaa lastaan, toivoi vain että olisi saanut sen eri ihmisen kanssa. Tämä on "pikkuisen" eri juttu. Koska me olemme tämän yhdessä sopineet ja tarkkaan harkinneet. Ja olemme myös menossa naimisiin ensi vuonna. Toisin kuin mieheni exä ruinasi, että he olisivat menneet kihloihin. Niin mieheni oli sanonut suoraan, ettei halua koska ei rakasta tätä! Mitä hän kuvitteli, kun mieheni kaverit kertoivat jatkuvasti hänen touhuistaan. Itselläni ei kävisi mielessäkään jättää ehkäisyä toisen selän takana! Todella lapsellista touhua. Se on kahden ihmisen päätös. Ei ole kertaakaan edes tullut mieleeni, että olisin aiemmin elämässäni yrittänyt saada lasta. Koska olen tiennyt, että se ei ole ollut sitä jotain. Enkä todellakaan halua vauvakuumeen takia yksinhuoltajaksi, jo valmiiksi tietäen suhteen lopun. Sitten. Viestiäsi kommentoinut sanoi erittäin osuvasti. Miten voisin rakastaa miestäni samalla tavalla kuin lapsiani? Eikös se ole vähän kieroutunutta ja perverssiä? Enkä rakasta kenenkään muunkaan lapsia, pitäisikö nyt sitten mieheni? Veljenpoikani on minulle tärkeä ja läheinen, mutta en voi silti sanoa rakastavani häntä, niinkuin esimerkiksi veljeäni jonka kanssa olen elänyt ikäni. En vain tunne mieheni lasta kohtaan mitään. Joo, tuntui surkealta kun se oli kovassa kuumeessa. Mutta ei tullut mitään hellyyskohtauksia silti. Lapsi on minulle vieras ihminen. Hitto että sapettaa...
Kuulostaa niin tutulta noi fiilikset.
Mutta ole vain tyytyväinen siihen,ts. lohduttaudu sillä, että miehes ei ois alunperinkään halunnu sitä lasta eikä heillä ollu sen "vakavampi" suhde. Ja että hän halus SUN kanssa lapsen JA naimisiin:)
Mulla taas on vaikeuksia hyväksyä se, että oma mieheni on nimenomaan halunnut aikanaan perustaa perheen just nimenomaan sen yhden ihmisen (eksänsä) kanssa. Ovat olleet naimisissa ja monta vuotta yhdessä, lapset on todella haluttu jne... Mutta muija lähti ja lapset tietty jäivät äidilleen. Niin, arvaa vaan onko toi asia helppo käsitellä? Että mies ois ollu valmis tekemään mitä hyvänsä pitääkseen perheensä mutkun ei...
Tää kaikki mun on pitäny käydä uudestaan ja uudestaan läpi, ja varmaan jatkuu vielä pitkään vaikka ollaan jo muutama vuos oltu yhdessä. Uusperhejutut ei todellakaan ole helppoja.
En minäkään tunne "sen kummempaa" mieheni lapsia kohtaan ja monesti tosiaan tuntuu kun tulevat viikonlopuksi, että en saa olla omassa kodissani rauhassa. Perjantai menee yleensä jotenki kärvistellessä ja vaivautuneena, lauantaina sitten alkaa sopeutua elämään talossa ja sunnuntaina kun on taas tottunu siihen kaikkeen kovaääniseen ja "lapselliseen" menoon ja on itseasias ihan kivaakin, niin lapset viedään takas äidilleen. Hiljaisuus soi vaan korvissa. Onhan se vähän surullista, kun katsoo kun mies hajoilee siinä. Mutta hiljaa mielessäni ajattelen että huh helpotus, kotirauha. - PipariPipsa
.............taas sinä.
- totu vaikka välillä meinaa
tottua. Sitten tulevat alkukantaiset tunteet pintaan. Oikeastaan aika luonnoton tilanne!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241576- 301426
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!731270- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18992Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per179883