Kuoleman lähetystyö

johannes19

Uskonnollisessa lähetystyössä ja avustamisessa on aina "oma lehmä ojassa": sielujen kerääminen. Sanotaan kristillisen lähetystyön ja avustamisen mielekkyydestä mitä sanotaan, niin kristilliset toimijat itse vesittävät saavutuksensa inhimillisen hädän lievittämisen saralla. Tämä vesittäminen on niin täydellistä, että itse asiassa ei tulisikaan puhua avustamisesta, vaan pikemminkin jonkinlaisesta karhunpalveluksesta koko ihmiskuntaa ja etenkin kehitysmaiden asukkaita kohtaan. Kuten hyvin tiedetään, tämä epäkohta korostuu kaikkein kärkevimmin katolisen kirkon kohdalla.

Katolisen kirkon saarnaamaa kondomin käytön kieltoa voidaan pitää yksinkertaisesti rikollisena toimintana, kun otetaan huomioon, että esimerkiksi vuonna 2005 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kuoli 2000000 ihmistä AIDSiin. Ja miten katolinen kirkko tästä on erityisesti vastuussa? Mietitäänpä hetki Kongon demokraattista tasavaltaa, vuoden 2006 tilastojen mukaan yli 62 miljoonan asukkaan suurta valtiota, jonka asukeista perin suuri osa on katolisia. Maa on niin katolinen, ettei Euroopastakaan montaa katolisempaa maata löydy. HIV-positiivisia on väestöstä suunnilleen saman suuruinen osuus kuin "seksiturismin Mekassa", Thaimaassa. Vielä synkempiä HIV-tilastoja on naapurimaissa, kuten yhtä katolisessa Ugandassa ja Kongon tasavallassa, joka "vain sattuu olemaan" hieman katolisempi maa kuin Kongon demokraattinen tasavalta.

Paatoksellinen kumikielto AIDS-epidemian hillitsemiseksi on aivan sama kuin neuvoisi nälänhädästä ja kuivuudesta kärsivien alueiden ihmisiä juomaan turvallisesti ulosteiden saastuttamaa vettä. Kyseessä on lähtökohtaisesti kuolemantuottamus. Joka vuosi katolisen kirkon virallisen linjan määrittävän paavin kontolle rapsahtaa miljoonia kuolemantuottamuksia. Mutta mitä tekevät paavin alamaiset? Hurraavat tälle ja ylistävät tätä niin kuin erästä Nürnbergissä tuomituksi tulleen hirmuhallinnon johtajaa. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

2

558

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanassa

      kehoitetaan pidättäytymään avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista mikä on erinomainen suoja mm.aidsia vastaa. Jos kaikki noudattaisivat sitä, pieninisi myös riski saada virus verensiirron kautta. Eipä monet afrikkalaiset ym. taida juuri muutenkaan kumeista paljon tietää, liekkö saatavillakaan. Kristilliset kirkot ovat kyllä lievittäneet inhimmillistä hätää mm. kaivamalla kaivoja ja lahjoittamalla eläimiä ja työkaluja. Katolisessa kirkossaon paljon kristinuskolle vieraita piirteitä, kuvien ja epäjumalien palvontaa. He ovat myös vainonneet protestantteja.

    • kehoittaa

      pidättäytymään avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista mikä on erinomainen suoja mm.aidsia vastaa. Jos kaikki noudattaisivat sitä, pieninisi myös riski saada virus verensiirron kautta. Eipä monet afrikkalaiset ym. taida juuri muutenkaan kumeista paljon tietää, liekkö saatavillakaan. Kristilliset kirkot ovat kyllä lievittäneet inhimmillistä hätää mm. kaivamalla kaivoja ja lahjoittamalla eläimiä ja työkaluja. Katolisessa kirkossaon paljon kristinuskolle vieraita piirteitä, kuvien ja epäjumalien palvontaa. He ovat myös vainonneet protestantteja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      55
      1129
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1051
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1022
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      920
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      93
      884
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      735
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      26
      675
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      652
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      67
      639
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe