ajatuksia

En ole missään uskossa itse laisinkaan, mutta näen
jeesuksen näkemyksissä paljon samaa, ja hänen kokeneen myös maailman kauneuden mystiikan, jota hän on kenties nimittänyt taivasten valtakunnaksi.
Olen löytänyt jotakin taivaaksi kutsuttavaa maan päältä, ja kokenut jotakin helvetiksi kutsuttavaa itsessäni, ja samoista asioista oletan esim. jeesuksen puhuneen omilla sanoillaan.

Näen suuren eron ymmärtämättömien välillä, jotka kailottavat omaa uskontoaan sen sisimmästä mitään tietämättä tai tavoittamatta, ja kantavat sitä kuin mitalia, ja aidosti viisailla ihmisillä, jotka tavoittavat kyseisen, tai jonkin muun uskonnon ytimen. Jälkimmäisiin, eli viisaisiin en ole vielä törmännyt, enkä itseänikään sellaisena pidä.
En näe uskovaisuutta edellytyksenä mainitsemilleni kokemuksille, tai viisaudelle.

Kuolemattomuus on minulle kokemus, yhtymistä kaikkeuteen hetkessä, kylmä ja huumaava tunne onttoudesta. Uskon kyseisen kokemuksen olevan sidottu minuun, ihmisenä, ja tiedän itseni olevan rajallinen.
Kuolemasta en tiedä mitä se on, tai onko se mitään ollenkaan, mutta uskon jälkimmäiseen (silkkaan olemattomuuteen).
Vaikka kaikki pyhä tapahtuu psyykeessäni, ei se tee minulle pyhästä arvotonta tai onttoa, vaan koen päinvastoin sen tekevän mielestäni pyhän (niiltä osin).

Jälleensyntymää meillä on siinä, missä on
vaikkapa nainen ja lapsi;
nainen kasvaa vanhaksi, ja kuolee,
lapsi kasvaa vanhaksi ja hänestä tulee äiti.
Siispä on taas äiti ja lapsi. Jälleensyntymä ei tarvitse taikuutta toteutuakseen, se on kaikkialla ympärillämme.
17470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

satuhahmo siinä kuin Aku Ankka. Aku se vasta veikeitä on kokenut, on käynyt avaruudessa ja matkustanut ajassa.

http://www.akuankka.fi/

Äänestä
  • Aku ankassa ei ole kuin yksi hyvä juttu. Sen lehden avulla ihmisille selviää, miksi rahaa ei riitä kaikille; Syy köyhyyten on se, että rahamme on Roope Ankan rahasäiliössä. :(

    Äänestä

  • antavat selkeitä viitteitä siitä, että kyseessä on aito historiallinen hahmo, mm. maininnat aikalaisten historioitsijoiden kuten Tacituksen teksteissä. Todisteet ovat ainakin minusta sen verran vahvoja, että minusta on epätodennäköisempi oletus, että jeesus ei olisi ollut olemassa, sikäli kun esim. Tacituksella tuskin oli motiivia mainita olematonta ja keksittyä henkilöä aikakirjoihin. Lisäksi huolimatta siitä, onko kyseessä fiktiivinen vai todellinen hahmo, voi ajatuksiin samaistua.

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    antavat selkeitä viitteitä siitä, että kyseessä on aito historiallinen hahmo, mm. maininnat aikalaisten historioitsijoiden kuten Tacituksen teksteissä. Todisteet ovat ainakin minusta sen verran vahvoja, että minusta on epätodennäköisempi oletus, että jeesus ei olisi ollut olemassa, sikäli kun esim. Tacituksella tuskin oli motiivia mainita olematonta ja keksittyä henkilöä aikakirjoihin. Lisäksi huolimatta siitä, onko kyseessä fiktiivinen vai todellinen hahmo, voi ajatuksiin samaistua.

    teki sitä mitä raamattu antaa ymmärtää, niin minä olen Luke Skywalker:-)

    Äänestä

  • ankassa kirjoitti:

    Aku ankassa ei ole kuin yksi hyvä juttu. Sen lehden avulla ihmisille selviää, miksi rahaa ei riitä kaikille; Syy köyhyyten on se, että rahamme on Roope Ankan rahasäiliössä. :(

    on maailman 3. kovin verotus. Työtä ei ole kaikille, koska verotus tekee työllistämisen usein kannattamattomaksi ja sitten jos on työtä verotus vie 30- 50% palkasta ja 22% ostoksista.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vero#Kokonaisveroaste

    Äänestä

  • jos jeesus kirjoitti:

    teki sitä mitä raamattu antaa ymmärtää, niin minä olen Luke Skywalker:-)

    Useimpien nykyajan tutkijoiden ja historioitsijoiden suurinpiirtein yhtenevän mielipiteen mukaan Jeesus oli juutalainen (tavallinen) mies, joka ristiinnaulittiin pontius pilatuksen aikakaudella.

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    antavat selkeitä viitteitä siitä, että kyseessä on aito historiallinen hahmo, mm. maininnat aikalaisten historioitsijoiden kuten Tacituksen teksteissä. Todisteet ovat ainakin minusta sen verran vahvoja, että minusta on epätodennäköisempi oletus, että jeesus ei olisi ollut olemassa, sikäli kun esim. Tacituksella tuskin oli motiivia mainita olematonta ja keksittyä henkilöä aikakirjoihin. Lisäksi huolimatta siitä, onko kyseessä fiktiivinen vai todellinen hahmo, voi ajatuksiin samaistua.

    Minäkin luotan Tacitukseen. Varsinkin siihen kohtaan hänen historiateoksessaan, jossa hän sanoo kristinuskoa pahantahtoiseksi taikauskoksi ja rinnastaa sen muihin häpeällisiin kultteihin, joita Roomassa harjoitettiin hänen aikanaan.

    Äänestä

>>Jälleensyntymää meillä on siinä, missä on
vaikkapa nainen ja lapsi;
nainen kasvaa vanhaksi, ja kuolee,
lapsi kasvaa vanhaksi ja hänestä tulee äiti.
Siispä on taas äiti ja lapsi. Jälleensyntymä ei tarvitse taikuutta toteutuakseen, se on kaikkialla ympärillämme. >>Kuolemasta en tiedä mitä se on, tai onko se mitään ollenkaan, mutta uskon jälkimmäiseen (silkkaan olemattomuuteen). >Kuolemattomuus on minulle kokemus, yhtymistä kaikkeuteen hetkessä, kylmä ja huumaava tunne onttoudesta.

Äänestä
  • mainitsemasi tapahtumat eivät perustu tietoon, vaan ovat puhtaasti uskomuksia / luuloa, joita tukemaan sinulla ei ole yhtään validia todistetta.

    Älä puhu luuloistasi ja uskomuksistasi tietona, koska ne eivät ole sitä.

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    mainitsemasi tapahtumat eivät perustu tietoon, vaan ovat puhtaasti uskomuksia / luuloa, joita tukemaan sinulla ei ole yhtään validia todistetta.

    Älä puhu luuloistasi ja uskomuksistasi tietona, koska ne eivät ole sitä.

    vaan faktoista.

    Jumalanhullu

    Äänestä

  • luuloista kirjoitti:

    vaan faktoista.

    Jumalanhullu

    sitä tieteellistä faktaa, että ateistikin vakuuttuu:-)

    Äänestä

  • luuloista kirjoitti:

    vaan faktoista.

    Jumalanhullu

    Tämä siksi, että sitä, mihin uskotaan ilman minkäänlaisia valideja todisteita, kutsutaan luuloksi, tai uskoksi.

    Ota sanakirja käteen, jos et usko.

    On harhaanjohtavaa keksiä itse sanoille omia merkityksiä, kuten sinä teet.

    Äänestä

  • tulla sitten kirjoitti:

    sitä tieteellistä faktaa, että ateistikin vakuuttuu:-)

    ovat enemmän, kuin tieteelliset jutut. Tiede ei koskaan voi pääsät perille toisen ulottuvuuden asioista. Piste.

    Äänestä

  • omat kokemukset kirjoitti:

    ovat enemmän, kuin tieteelliset jutut. Tiede ei koskaan voi pääsät perille toisen ulottuvuuden asioista. Piste.

    omat mielen oikut/harhat eivät todellakaan ole mikään todiste yhtään mistään vaikka kuinka uskoisitkin niin olevan. Piste.

    Äänestä

  • omat kokemukset kirjoitti:

    ovat enemmän, kuin tieteelliset jutut. Tiede ei koskaan voi pääsät perille toisen ulottuvuuden asioista. Piste.

    Uskotko, että puulattia voi nesteytyä spontaanisti ja palata puolessa tunnissa takaisin kiinteäksi, tismalleen samaan alkutilaan? Lisäksi siinä uiskenteli pieniä haikaloja.

    Olen kokenut tämän henkilökohtaisesti ja voin vakuuttaa, että se näytti ja tuntui todelliselta, joten sen täytyi olla totta!

    Mitään tieteellisiä todisteita minulla ei ole, mutta koin sen ihan itse eikä tiede voi todistaa muuta!

    En tiedä oliko nauttimallani lysergidihapon dietyyliamidilla osuutta havaintooni?

    Uskothan silti koska minä ihan itse tunsin miten se nesteytyi!?

    Äänestä

  • omat kokemukset kirjoitti:

    ovat enemmän, kuin tieteelliset jutut. Tiede ei koskaan voi pääsät perille toisen ulottuvuuden asioista. Piste.

    mallinnettu kaksiulotteinen avaruus. Oletko kuullut x- ja y -akseleista? :-)

    Sitten on vielä sellainen ihmeellinen asia kuin kolmiulotteinen avaruus, mitä mallinnetaan kaksiulotteissella koordinaatistolla, johon on lisätty z-akseli.-:)

    Silmillä näkemämme maailma on usein peräti kolmiulotteinen.:-)

    Äänestä

Hienosti kerrottu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sinä kirjoitti:

En ole missään uskossa itse laisinkaan, mutta näen
jeesuksen näkemyksissä paljon samaa, ja hänen kokeneen myös maailman kauneuden mystiikan, jota hän on kenties nimittänyt taivasten valtakunnaksi.
Olen löytänyt jotakin taivaaksi kutsuttavaa maan päältä, ja kokenut jotakin helvetiksi kutsuttavaa itsessäni, ja samoista asioista oletan esim. jeesuksen puhuneen omilla sanoillaan.

Näen suuren eron ymmärtämättömien välillä, jotka kailottavat omaa uskontoaan sen sisimmästä mitään tietämättä tai tavoittamatta, ja kantavat sitä kuin mitalia, ja aidosti viisailla ihmisillä, jotka tavoittavat kyseisen, tai jonkin muun uskonnon ytimen. Jälkimmäisiin, eli viisaisiin en ole vielä törmännyt, enkä itseänikään sellaisena pidä.
En näe uskovaisuutta edellytyksenä mainitsemilleni kokemuksille, tai viisaudelle.

Kuolemattomuus on minulle kokemus, yhtymistä kaikkeuteen hetkessä, kylmä ja huumaava tunne onttoudesta. Uskon kyseisen kokemuksen olevan sidottu minuun, ihmisenä, ja tiedän itseni olevan rajallinen.
Kuolemasta en tiedä mitä se on, tai onko se mitään ollenkaan, mutta uskon jälkimmäiseen (silkkaan olemattomuuteen).
Vaikka kaikki pyhä tapahtuu psyykeessäni, ei se tee minulle pyhästä arvotonta tai onttoa, vaan koen päinvastoin sen tekevän mielestäni pyhän (niiltä osin).

Jälleensyntymää meillä on siinä, missä on
vaikkapa nainen ja lapsi;
nainen kasvaa vanhaksi, ja kuolee,
lapsi kasvaa vanhaksi ja hänestä tulee äiti.
Siispä on taas äiti ja lapsi. Jälleensyntymä ei tarvitse taikuutta toteutuakseen, se on kaikkialla ympärillämme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu