Minun

ja sinun, vapaaksi lunastettu.

Jesaja 35
1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.
60756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

ota kiiruusti aamulääkkees ja nosta vähän terapeuttista annosta,näyttää tosi pahalta toi sun tilantees.

Äänestä
  • toisinpäin, että sinä olet se hihhuli, joka tarvitsee apua.

    Apu on löydettävissä Jeesuksessa Kristuksessa.

    Minä olen tasapainoinen, hyvin menestyvä ja onnellinen niin, että mihin minä sitä apua tarvitsisin, sillä minä olen jo avun saanut ja kauan sitten.

    Äänestä

  • olla juuri,,,. kirjoitti:

    toisinpäin, että sinä olet se hihhuli, joka tarvitsee apua.

    Apu on löydettävissä Jeesuksessa Kristuksessa.

    Minä olen tasapainoinen, hyvin menestyvä ja onnellinen niin, että mihin minä sitä apua tarvitsisin, sillä minä olen jo avun saanut ja kauan sitten.

    >> Minä olen...hyvin menestyvä...mihin minä sitä apua tarvitsisin..>>

    Ehkä siihen että menestyisit vieläkin parammin ?

    Äänestä

  • teologiaa..? kirjoitti:

    >> Minä olen...hyvin menestyvä...mihin minä sitä apua tarvitsisin..>>

    Ehkä siihen että menestyisit vieläkin parammin ?

    teologia? Minä puhun vain siitä, mitä Jumala on meille Sanassaan luvannut, sillä se Sana on toteutunut elämässäni.

    Äänestä

  • on ns menes-,,,. kirjoitti:

    teologia? Minä puhun vain siitä, mitä Jumala on meille Sanassaan luvannut, sillä se Sana on toteutunut elämässäni.

    ...sinulle menestystä, ei kai lisämenestys pahasta olisi ? Ajattele nyt miten mukavaa olisi esim. julkisesti lahjoittaa 100 000€ kuussa kristilliseen hyväntekeväisyyteen ja lähetystyöhön.

    Äänestä

  • on tuonut.. kirjoitti:

    ...sinulle menestystä, ei kai lisämenestys pahasta olisi ? Ajattele nyt miten mukavaa olisi esim. julkisesti lahjoittaa 100 000€ kuussa kristilliseen hyväntekeväisyyteen ja lähetystyöhön.

    Jeesuksen tahto, niin toki minä sen tekisin. Nyt pärjään hyvin ja saan ilolla antaa huonompi osaisille apua ja olen terve, vaikkakin kuolemasta terveyteen lunastettu ja olen kaikin puolin tyytyväinen, eli kuten Raamattu sanoo, että Jumalallisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa on voitto.

    Äänestä

  • olisi,,,. kirjoitti:

    ... enkä eläessäni ole mitään vakavampaa sairautta tai onnettomuutta kokenut. Mikähän lienee ateistia varjellut ?

    Tiedän kuitenkin joskus kuolevani, enkä usko kenenkään muunkaan siltä välttyvän.

    Äänestä

  • olen terve.. kirjoitti:

    ... enkä eläessäni ole mitään vakavampaa sairautta tai onnettomuutta kokenut. Mikähän lienee ateistia varjellut ?

    Tiedän kuitenkin joskus kuolevani, enkä usko kenenkään muunkaan siltä välttyvän.

    kuolemaltakin välttyä, jos Jeesus tulee meidät hakemaan tässä muodossa, vaikka kaikki me sen hakemisen yhteydessä kyllä muutumme.

    Muistan, kun sain lääkäreiltä suora sanaisen tuomion, eli sen, että kuolen pian. Testasin itseäni ja löysin itsestäni vain syvän rauhan. Pelosta ei ollut tietoakaan. Mitä luulet, jos sinun elämäsi ajatuu tuohon tilanteeseen, löytyykö sinustakin se syvä rauha, joka löytyy meistä Jeesuksen omista, joka tilanteessa, se rauha, jonka Jeesus meille lupasi ja jota maailma ei voi poissa ottaa.

    Äänestä

  • sitä,,,. kirjoitti:

    >> Voiha sitä kuolemaltakin välttyä, jos Jeesus tulee meidät hakemaan tässä muodossa >>

    ... käyttää sanaa JOS.

    >> Mitä luulet, jos sinun elämäsi ajatuu tuohon tilanteeseen, löytyykö sinustakin se syvä rauha, joka löytyy meistä Jeesuksen omista >>

    Epäillä tuota sopii, olen tavattoman arka luonteeltani. Onkin tosi hyvä että olen saanut keskittää pelkoni konkreettisempiin kohteisiin, henkimaailma ja kuoleman jälkeiset eivät ainakaan toistaiseksi ole minua säikytelleet millään tavalla.

    Äänestä

  • tarpeelliseksi.. kirjoitti:

    Jeesus hakee omansa pian poissa, mutta Hän ei ole antanut vielä ydellekään siitä tarkkaa tietoa, vaan on käskenyt jokaisen omansa odottaa toista tulemusta niin, kuin se tapahtuisi pian. Aina tuo Jeesuksen toisen tulemisen odottaminen on vahvistanut uskovaisia ja siksi monet ovat kestäneet jos mitä, sillä toivo on ollut yllä ja tulee olemaankin, että Jeesus tulee tänään, tai ainakin huomenna:)

    Itse olen varma, että ilman Jeesuksen uskoa, olisin kuoleman kosketuksesta ollut kauhuissani, kun ruumiin lämpökin oli jo niin matala, että sitä ei kyetty millään peitteillä, eikä lämmityksillä nostamaan, eli luuni olivat jäässä, eikä sitä tilaa osaa oikein edes kuvitella, vaan sekin on koettava. Mitään näistä kokemuksistani, joista kerron ei kykene ilman kokemusta edes puhumaan, eli kaikki on minulle itselleni todistettu ja siksi puhun.

    Paranin hetkessä tuosta tilasta, mutta se oli parasta, että sain testata Jeesuksen lupaaman rauhan syvyyden ja todeta sen kestävän kaiken edessä.

    Äänestä

  • että,,,. kirjoitti:

    >> Toivon että Jeesus hakee omansa pian poissa, mutta Hän ei ole antanut vielä ydellekään siitä tarkkaa tietoa >>

    .., ainahan toivoa voi. Pientä ristiriitaa tosin olen vaistoavinani mainostamasi menestymisen ja pikaisen ylöstempauksen odottelun välillä.

    Mitä väliä maallisella menestyksellä on sellaiselle joka on vakuuttunut että "Jeesus tulee tänään, tai ainakin huomenna:) " ?

    Äänestä

  • siinä.. kirjoitti:

    että vaistoat ristiriitaa, jota kuitenkaan ei ole olemassa, sillä olen onnellinen täällä, mutta kaikki eivät ole onnellisia ja joidenkin uskovaisten sisarten ja veljien on kuljettava vielä kova tie nöyrtyäkseen ja minä toivon heille helpostusta.

    Odotan yhtä innolla Jeesuksen tempausta, kuin jokainen uskovainen, sillä suurinkin onni täällä on vain tulevaisen varjo.

    Vakuutan sinulle, että olen hyvin tyytyväinen elämääni, enkä mitään tästä osastani muuttaisi, mutta silti iloitsen siitä, että Jeesus hakee meidät kotiin.

    Äänestä

  • tuon,,,. kirjoitti:

    että minun olisi nyt syytä tuoda tänne Malakia kolmonen, jotta jokainen uskovainen saisi tiedon siitä puhdistuksesta, minkä minä olen jo käynyt läpi ja jossa Jeesus saa omansa hopeaksi ja kullaksi. Mutta en nyt tuo sitä valmiina, vaan jokainen lukekoon sen Raamatustaan ja uskokoon siihen ja jos puhdistus on käynnissä, niin tietäköön, että sen jälkeen tulee vapaus ja rauha.

    Äänestä

  • vielä,,,. kirjoitti:

    >> ..minun olisi nyt syytä tuoda tänne Malakia kolmonen >>

    ... ole vanhaa liittoa ? Mikä sanoo että se on sellaisenaan voimassa myös uuden liiton aikana ?

    >> Odotan yhtä innolla Jeesuksen tempausta, kuin jokainen uskovainen, sillä suurinkin onni täällä on vain tulevaisen varjo. >>

    Maallisen ruumiin ylöstempaisu aiheuttaa niin paljon paradokseja ja selittelyä, että vai hyvin pieni osa kristityistä sanoo sellaiseen uskovansa. Onko usko tempaukseen pelastumisen ehto ?

    Äänestä

  • Malakia.. kirjoitti:

    profetioita, vaan täytti ne ja Hän on täyttänyt tämän Malakia kolmosen profetian, jossa kerrotaan, että äkkiä tulee Herra Temppeliinsä.

    Se on tapahtunut ja Jeesus ei tullut käsin tehtyyn temppeliin, vaan Hengessä rakennettuun, jota tulevat ja tulivat rakentamaan uskovaiset kaukaa ja läheltä ja sitä rakennetaan vielä tänään ja Jeesus istuu siinä Temppelissä ja kuka kestää......, lue Malakia 3.

    Raamattuun ei voi uskoa valikoiden mihin uskoo, vaan sen Sanoma on uskottava sellaisena, kuin se on meille annettu ja tempaus ei aihetua paradokseja ja selityksiä, vaan se toteutuu Raamatun Sanan mukaisesti.

    Minun uskoni on vahvistettu ja Herra antakoon sinullekin oikeuden uskoa.

    Äänestä

  • ei kumonnut,,,. kirjoitti:

    >> Raamattuun ei voi uskoa valikoiden mihin uskoo, vaan sen Sanoma on uskottava sellaisena, kuin se on meille annettu >>

    ...vetoavat monet kiihkeämmät ateistitkin, kyselevät esim. miksi uskovaiset eivät kivitä avionrikkojia ?
    Uskovaisten vastaus kuuluu tavallisesti, että uusi liitto on korvannut vanhan. Omko se vastaus väärä ?

    Äänestä

  • tuohon.. kirjoitti:

    on vanhan sijaan annettu ja se on parempi liitto, Jumalan sanojenkin mukaan.

    Etkö laisinkaan tunne uuden liiton Jumalaa, Jeesusta Kristusta. Mitä luulet, antaako Hän meille lupaa kivittää, tai lyödä ketään, kun ei Itsekään noihin vaatimuksiin suostunut, vaikka kuinka kirjanoppineet ja fariseukset sitä Häneltä vaativat.

    Äänestä

  • liitto,,,. kirjoitti:

    Nyt kuitenkin kyselet:

    >> Mitä luulet, antaako Hän meille lupaa kivittää, tai lyödä ketään, kun ei Itsekään noihin vaatimuksiin suostunut, vaikka kuinka kirjanoppineet ja fariseukset sitä Häneltä vaativat. >>

    Tuosta saa sellaisen käsityksen että vanhan liiton vaatimukset eivät ole voimassa uuden liiton aikana.
    Ei se molemmilla tavoilla voi olla.
    Joko Raamatu on voimassa kokonaisuudessaan, juuri niinkuin se on kirjoitettu tai sitten ei.

    Äänestä

  • tuohon.. kirjoitti:

    >> Raamattuun ei voi uskoa valikoiden mihin uskoo, vaan sen Sanoma on uskottava sellaisena, kuin se on meille annettu >>

    ...vetoavat monet kiihkeämmät ateistitkin, kyselevät esim. miksi uskovaiset eivät kivitä avionrikkojia ?
    Uskovaisten vastaus kuuluu tavallisesti, että uusi liitto on korvannut vanhan. Omko se vastaus väärä ?

    Olen itse ymmärtänyt että vanha liitto tekee meille selväksi miten mahdotonta meidän on olla puhdas ja synnitön Jumalan silmissä. Jeesus kuitenkin siihen kykeni, ja Jeesuksen kautta meidätkin on vapautettu lain ikeestä jota heikkoudessamme emme kyenneet täyttämään. Vanhan liiton tekstit ovat kuitenkin ihan yhtä päteviä kuin ennen uutta liittoa.
    Miträ kivittämiseen tulee, niin Jeesus opetti että se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
    Tämä opetus pitää paljon sisällään. Kuka voi tuomita toisen kuolemaan jos itsekkään ei synnitön kykene olemaan, ja synnin palkkahan on kuolema.
    Miten sitten on, olemmeko kaikki kuolemaan tuomitut, eroon Jumalastamme? Emme kaikki, ne jotka ovat Jeesuksen ottaneet Herrakseen ovat vapautetut lain ikeestä ja Jeesus puhdistaa ja opetta heitä. Uskon kautta ihminen aloittaa ikään kuin automaattisesti puhdistusprosessin jossa huono puu rupeaa vähitellen tuottamaan hyvää hedelmää, tämä kuitenkin on ihmiselle annettu, ei siihen ihminen itse kykene.

    Usko synnyttää Rakkautta Jeesusta kohtaan.
    Rakkaus synnyttää hyviä hedelmiä:
    Gal. 5:22

    Hengen hedelmien kautta ihminen siirtyy lihan haluista Hengen tahtoon. Tässä maailmanajassa ei ihminen kykene täysin puhtaaksi tulemaan mutta uskosta se kasvu alkaa.

    Siunausta ja mukavaa päivänjatkoa

    Äänestä

  • Jeesuksen oma kirjoitti:

    ja meille, jotka olemme saaneet Pyhän Hengen on Vanha Testamentti rakas, Pyhä Kirja, mutta uuden liiton rakenne on meitä varten, eli juuri tuo rakkaus ja hengen hedelmät, jotka tuosta rakkaudesta syntyvät, eli armo, jonka Jeesus meille toi.

    Vanha Testamentti kertoo ajasta, jolloin israelilaiset olivat vielä lapsia ymmärrykseltään, sillä heidän oli ollut oltava pitkä aika orjuudessa, jossa heille ei annettu mahdollisuutta vapaaseen kasvuun. Mutta siellä kerrotaan myös uskon suurista sankareista, niin suurista, että nykyään heitä ei taida montakaan löytyä.
    Vanhassa Testamentissa on myös profetiat ja koodit ja määrätyille Jumalan työtovereille se Vanha Testamentti on välttämätön, sillä he saavat tuoda sieltä kaiken tarpeellisen uuteen liittoon, eli tiedot, jotka avataan tälle ajalle.

    Näiden, jotka eivät usko Jeesukseen, eli eivät tunne Jeesusta, ei pidä alkaa lukemista vanhan liiton ajasta, sillä se ekyttää heidät ja siksi on syntynyt lukemattomia uskomuksia, joissa itse tienataan Jumalan armoa ja itse ladellaan tuomiot.

    Äänestä

  • Jeesuksen oma kirjoitti:

    Olen itse ymmärtänyt että vanha liitto tekee meille selväksi miten mahdotonta meidän on olla puhdas ja synnitön Jumalan silmissä. Jeesus kuitenkin siihen kykeni, ja Jeesuksen kautta meidätkin on vapautettu lain ikeestä jota heikkoudessamme emme kyenneet täyttämään. Vanhan liiton tekstit ovat kuitenkin ihan yhtä päteviä kuin ennen uutta liittoa.
    Miträ kivittämiseen tulee, niin Jeesus opetti että se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
    Tämä opetus pitää paljon sisällään. Kuka voi tuomita toisen kuolemaan jos itsekkään ei synnitön kykene olemaan, ja synnin palkkahan on kuolema.
    Miten sitten on, olemmeko kaikki kuolemaan tuomitut, eroon Jumalastamme? Emme kaikki, ne jotka ovat Jeesuksen ottaneet Herrakseen ovat vapautetut lain ikeestä ja Jeesus puhdistaa ja opetta heitä. Uskon kautta ihminen aloittaa ikään kuin automaattisesti puhdistusprosessin jossa huono puu rupeaa vähitellen tuottamaan hyvää hedelmää, tämä kuitenkin on ihmiselle annettu, ei siihen ihminen itse kykene.

    Usko synnyttää Rakkautta Jeesusta kohtaan.
    Rakkaus synnyttää hyviä hedelmiä:
    Gal. 5:22

    Hengen hedelmien kautta ihminen siirtyy lihan haluista Hengen tahtoon. Tässä maailmanajassa ei ihminen kykene täysin puhtaaksi tulemaan mutta uskosta se kasvu alkaa.

    Siunausta ja mukavaa päivänjatkoa

    >> Vanhan liiton tekstit ovat kuitenkin ihan yhtä päteviä kuin ennen uutta liittoa. >>

    ...testit ovat yhtä päteviä tänäkin päivänä ?
    Se ehkä ilmenee siten, että lähimmäisten vikoja etsitään ja tuomioita julistetaan niinkin suurella antaumuksella kuin palstalla jatkuvasti tapahtuu ?

    Fyysisten rangaistusten toimeenpano ei onnistu kun ei löydy synnittömiä kivenheittäjiä, mutta verbaalisten syytösten ja tuomioiden suhteen ei tarvitse niin tarkkana olla ?

    En ole valmis allekirjoittamaan teesiä, että nuo ominaisuudet olisivat uskovien yksinoikeus, tai uskosta osattomien tavoittamattomissa.
    Mohikaanin&Co'n kirjoittelua useampia vuosia harvakseltaan seuranneena epäilen voiko esim. sävyisyyttä pitää uskovaisten yhteisenä tuntomerkkinä.

    Äänestä

  • kun kirjoitettiin Jumalan Sanaa? Etkö tiedä, etkö ole kuullut, että Jumalan Sana on kuin lääke joka virvoittaa vaivatun sielun (ts. elämän).

    Mitä sitten neuvoosi lääkkeiden käytöstä tulee niin tuskinpa olet lääkäri, koska kehoitat itsellesi vierasta ihmistä -hänen lääkehistoriaansa tuntematta- korottamaan lääkitystään (jos hänellä sellainen olisi). Kirjoituksesi osoittaa, että 1) väheksyt ja pilkkaat Jumalan Sanaa ja 2) et ymmärrä vastuutasi väärien neuvojen antamisesta sekä 3) kirjoitat palstalla kuin olisit laillistettu lääkäri, joka voi muuttaa hoitavan lääkärin määräämää lääkitystä.

    Kirjoituksesi on kaikkiaan hyvä esimerkki ateistin vastuuntunnottomuudesta. Entisenä ateistina tiedän mistä kirjoitan.

    Äänestä

  • Jeesuksen oma kirjoitti:

    Olen itse ymmärtänyt että vanha liitto tekee meille selväksi miten mahdotonta meidän on olla puhdas ja synnitön Jumalan silmissä. Jeesus kuitenkin siihen kykeni, ja Jeesuksen kautta meidätkin on vapautettu lain ikeestä jota heikkoudessamme emme kyenneet täyttämään. Vanhan liiton tekstit ovat kuitenkin ihan yhtä päteviä kuin ennen uutta liittoa.
    Miträ kivittämiseen tulee, niin Jeesus opetti että se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
    Tämä opetus pitää paljon sisällään. Kuka voi tuomita toisen kuolemaan jos itsekkään ei synnitön kykene olemaan, ja synnin palkkahan on kuolema.
    Miten sitten on, olemmeko kaikki kuolemaan tuomitut, eroon Jumalastamme? Emme kaikki, ne jotka ovat Jeesuksen ottaneet Herrakseen ovat vapautetut lain ikeestä ja Jeesus puhdistaa ja opetta heitä. Uskon kautta ihminen aloittaa ikään kuin automaattisesti puhdistusprosessin jossa huono puu rupeaa vähitellen tuottamaan hyvää hedelmää, tämä kuitenkin on ihmiselle annettu, ei siihen ihminen itse kykene.

    Usko synnyttää Rakkautta Jeesusta kohtaan.
    Rakkaus synnyttää hyviä hedelmiä:
    Gal. 5:22

    Hengen hedelmien kautta ihminen siirtyy lihan haluista Hengen tahtoon. Tässä maailmanajassa ei ihminen kykene täysin puhtaaksi tulemaan mutta uskosta se kasvu alkaa.

    Siunausta ja mukavaa päivänjatkoa

    Kiitos ja hyvää tiistaipäivää Sinulle ja kaikille, jotka rakastavat Jeesusta, katoamattomuudessa.

    Äänestä

lunastetut saamme kulkea tuota tietä ja miten me tulimme lunastetuiksi. Siksi, koska me uskoimme näin:
1. Joh. 4:15
Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
1. Joh. 5:5
Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
1. Joh. 5:12
Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
1. Joh. 5:20
Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
2. Joh. 1:9
Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.

Äänestä

... kuoleman jälkeistä elämää, vaiko tulevaa maanpäällistä paratiisia ?

Äänestä
  • jolla he uskovaiset kulkevat, jotka sydämestään uskovat Jeesukseen ja käskyihin.

    Me olemme päässeet tuohon iloon ja rauhaan Jeesuksen Tahdosta, eli peto ei meitä satuta, eikä mikään paha.

    Sanalla maailma luotiin ja Sanalla se pidetään pystyssä ja Sanalla Jeesus korjaa omansa ja pitää heidät vapaudessa, eli joka uskoo Sanan, saa kokea ihmeitä.

    Äänestä

  • tätä tietä,,,. kirjoitti:

    jolla he uskovaiset kulkevat, jotka sydämestään uskovat Jeesukseen ja käskyihin.

    >> Me olemme päässeet tuohon iloon ja rauhaan Jeesuksen Tahdosta, eli peto ei meitä satuta, eikä mikään paha. >>

    ... satuta ? Entä ne uskovaiset, joita satuttaa ? Eikö heidan uskonsa ole oikeaa laatua vai eikö sitä ole tarpeeksi ?

    Äänestä

  • ei teitä.. kirjoitti:

    >> Me olemme päässeet tuohon iloon ja rauhaan Jeesuksen Tahdosta, eli peto ei meitä satuta, eikä mikään paha. >>

    ... satuta ? Entä ne uskovaiset, joita satuttaa ? Eikö heidan uskonsa ole oikeaa laatua vai eikö sitä ole tarpeeksi ?

    yli kaksikymmentä vuotta sitten. Jouduin kouluun, joka todella vei elämäni täysin ja satutti minua ja perhettäni, mutta sitä kesti vain tasan siihen asti, kuin Jumala oli sen puhdistuksen määränyt kestävän, eli jouluaattoon ja sinä iltapäivänä sain hetkessä terveyden ja onnen, joka on kestänyt. Minä nöyrryin Jumalan Tahtoon.

    Sen jälkeen olen vielä kahdesti ollut kuolemanvuoteella, mutta niitä ei voi verratakkaan tuohon ensimmäiseen puhdistukseen. Kaikista minut on hetkessä parannettu ja nyt olen ollut 12 vuotta täysin terve.

    Äänestä

  • satutti,,,. kirjoitti:

    ... syynä siihen että kolme kertaa elämässäsi olet niinkin vakavasti sairastunut ?

    Äänestä

  • mahtaa olla.. kirjoitti:

    ... syynä siihen että kolme kertaa elämässäsi olet niinkin vakavasti sairastunut ?

    muuttaminen, eli tulin täysin uudeksi ja näin jäi Jumalan Sanan epäileminen ja järkeileminen täysin poissa ja se johdatti minut täydelliseen vapauteen.
    En ole koskaan tuomitsemassa heitä, jotka kyseistävät Raamatun, sillä itsekin aikanaan siihen lankesin, mutta olen auttamassa heitä totuuteen, eli siihen uskoon, jonka Raamattu meille antaa ja siihen tietoon, että Raamattu on täysin totta muulta osin, paitsi käännös virheiden osalta, jotka eivät onneksi ole itse pelastussanomaa kyenneet muuttamaan.

    Kunpa moni sen uskoisi, jotta ei joutuisi noin syvään puhdistukseen, kuin minä jouduin. Jouduin siihen tämän tehtävän takia.

    Äänestä

  • tätä tietä,,,. kirjoitti:

    jolla he uskovaiset kulkevat, jotka sydämestään uskovat Jeesukseen ja käskyihin.

    Me olemme päässeet tuohon iloon ja rauhaan Jeesuksen Tahdosta, eli peto ei meitä satuta, eikä mikään paha.

    Sanalla maailma luotiin ja Sanalla se pidetään pystyssä ja Sanalla Jeesus korjaa omansa ja pitää heidät vapaudessa, eli joka uskoo Sanan, saa kokea ihmeitä.

    Jeesuksen tiet ovat suorat, vai me ihmiset teemme niistä mutkaisia.

    Jeesus on antanut minullekin vapauden sydämeen.
    Jeesusksen antama ilo on minussa ja rauha joka kaiken yli kannattelee.

    Niinäkin aikoina, kun joudun koetuksiin rauha on sydämessä juurtuneena Jeesukseen.

    Täytän Hänen tahtoaan palvelen lähimäisiäni, ilolla silloin saan siitä itsellenikin.

    Joka päivä kannan Jeesuksen ristiä, mutta teen sen Jeesukselle kunniaksi kiitos mielellä.

    Risti on kevyt, koska annan taakat Jeesukselle.

    Minulla ei ole ihmisorjuutta minun ei tarvitse olla mitään mitä en ole.

    En nosta ketään toisen yläpuolelle, vaan Jeesuksen edessä on tasaarvoisuus.

    Pyrin rakastamaan sillä taidolla mikä minulla on ja rakkautta tulee aina vain lisää, Jumalahan on rikas antaja.

    Minä taivutan tahtoni Jumalan tahtoon, tunnustan syntini, ja teen parannusta.

    Jokainen, joka tahtoo kokosydämisesti palvella Jeesusta voi päästä vapauteen.

    Rakkauden laissa meillä on vain yksi käsky,
    Rakasta Jumalaasi yli kaiken, lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.

    Liha sydämessä on piitettynä, Jumalan käskyt, joita noudattamalla voi menestyä.

    Äänestä

  • Jeesuksen seuraaja kirjoitti:

    tien vaeltajia, kiito Jeesukselle. Eikö tuo Jesajan ennustus tästä tiestä olekkin täysin paikkansapitävä.

    Tällä tiellä vaeltaa monessa kehitysvaiheessa olevia ja maitoasteella oleville ja heikommille sanomme: kestä, kestä, kaikki muuttu hyväksi, sillä Jeesus antaa vapauden ja rauhan lupauksensa mukaan.

    Äänestä

  • mielen,,,. kirjoitti:

    muuttaminen, eli tulin täysin uudeksi ja näin jäi Jumalan Sanan epäileminen ja järkeileminen täysin poissa ja se johdatti minut täydelliseen vapauteen.
    En ole koskaan tuomitsemassa heitä, jotka kyseistävät Raamatun, sillä itsekin aikanaan siihen lankesin, mutta olen auttamassa heitä totuuteen, eli siihen uskoon, jonka Raamattu meille antaa ja siihen tietoon, että Raamattu on täysin totta muulta osin, paitsi käännös virheiden osalta, jotka eivät onneksi ole itse pelastussanomaa kyenneet muuttamaan.

    Kunpa moni sen uskoisi, jotta ei joutuisi noin syvään puhdistukseen, kuin minä jouduin. Jouduin siihen tämän tehtävän takia.

    ... että syy sinun kolmeen vakavaan sairastumiseesi oli että sinun Jumalasi vartavasten aiheutti vaivasi voidakseen 'johtaa sinut täydelliseen vapauteen', palvomaan itseään 24t vuorokaudessa sekä koko jäljelläolevan maallisen elämäsi että sitä seuraavan iäisyyden ajan. ?

    Enpä voi sanoa jääneeni onnesta osattomaksi, vaikka olen´vakavammilta sairauksilta välttynytkin.

    Äänestä

  • oikein.. kirjoitti:

    että lapsesta asti sain kokea ihmeitä, jopa niin, että muutkin niitä ihmettelivät. Eli olen erotettu äitini kohdusta tehtävääni.

    Vuosia ennen, kuin jouduin puhdistuksen käymään läpi, eräs uskovainen, josta on hyvä todistus, kertoi minulle edeltä, että joudun käymään kuoleman porteilla, mutta en kuole, vaan kirkastan Jumalan Pojan, Jeesuksen nimeä ja se on toteutunut.

    Äänestä

  • on näin,,,. kirjoitti:

    .., Jumalan vartavasten aiheuttamia sairastumisia !
    Onkohan tuollainen tavallistakin, tällä palstalla on ollut paljon juttua ihmeparantumisista, mutta ihmesairastumiset ovat jääneet paljon vähemmälle huomiolle.

    Tapahtuivatko lapsena kokemasi ihmeet ennen uudestisyntymääsi vaiko sen jälkeen ?

    Äänestä

  • ymmärsin.. kirjoitti:

    ihmeet tapatuivat ennen uudesti syntymistä, sillä vaikka aina olenkin uskonut Jumalaan, niin uudesti synnyin vasta sen jälkeen, kun nuorena aikuisena tunnustin Jeesuksen suullani ihmisten edessä ja sydämestäni Häneen uskoin.

    Jumala salli minulle nuo sairaudet ja mitä on hetken kärsimys iänkaikkiseen kirkkauteen verrattuna ja kaiken lisäksi kärsihän Jumala Itsekin ja valtavasti syntiemme tähden.

    Jeesus koki kaiken sen kivun ja tuskan edeltä, joka minun oli koettava ja siksi kykeni minut tekemään onnelliseksi ja tasapainoiseksi.

    Äänestä

  • saman,,,. kirjoitti:

    tien vaeltajia, kiito Jeesukselle. Eikö tuo Jesajan ennustus tästä tiestä olekkin täysin paikkansapitävä.

    Tällä tiellä vaeltaa monessa kehitysvaiheessa olevia ja maitoasteella oleville ja heikommille sanomme: kestä, kestä, kaikki muuttu hyväksi, sillä Jeesus antaa vapauden ja rauhan lupauksensa mukaan.

    Me olemme Äidin kohdusta jo valmistetut.

    Miä olen joutunut pienestä pitäen kovan koulutuksen alaiseksi, minun alueeni oli alistuminen, koulutus oli kova, ja ihmiset käyttivät minua siekailematta hyväkseen.

    Kunnes sitten pääsin Jeesuksen kouluun, jossa tämä piirre taivutettiin minusta poissa.

    Tänään tiedän sen, että kenenkään ei tule taipua ihmisten tahtoon vaan etsiä, vain Jumalan kunniaan taipua Hänen tahtoonsa.

    Minäkin olin nöyristeliä turhan kunnian pyytäjä, mitä minä sillä voitin, en mitään pahan mielen ei ihmiskunnia mihinkään johda.

    Sen sijaa, kun on oikeanlainen Jumalan kunnioitus se johtaa kasvuun taivastiellä.
    Raamatun Sanan kautta Pyhä Henki opettaa oikean tien.

    Minua Jeesus on kovasti joutunut nuhtelemaan, koska oilin pronssin värinen, josta tehtiin kultainen astia.

    Se on vaatinut minulta, aina vain nöyrtymistä Jeesuksen eteen omien pittyneiden tapojeni tähden.

    Jeesus ei koskaan luovuttanut, vaan jatkoi
    kunnes olin Hänelle se, miksi Hän minut suunnitteli.

    Siksi voin sanoa, Hän tietää miksi itsekukin astia valmistetaan.

    Toiset kallis arvoista käyttöä varten ja toiset halpaa käyttöä varten.

    Koulutus on kova mitä suurempi on tehtävä, monen tulen läpi minut on kuljetettu, ennenkuin tulin vapaaksi.

    Jeesus vapauttaa jokaisen omansa, eli on aivan sama mitä ihmiset meistä ajattelevat, kunhan olemme Jeesukselle rakkaita. Rakkaus ei koskaan tee pahaa.

    Ensimmäisiin opetuksiin, mitä Jeesus minulle antoi kuului juuri tuo, että "älkää olko ihmisten orjia", sillä sellaista astiaa Hän ei käytä. Ihmiset hakevat toinen toisiltaan kunniaa ja siitä he palkankin saavat. Me, jotka emme hae ihmisiltä mitään, vaan haemme Jumalan Tahtoa, saamme palkkamme Häneltä.

    Äänestä

  • kokemani kirjoitti:

    ihmeet tapatuivat ennen uudesti syntymistä, sillä vaikka aina olenkin uskonut Jumalaan, niin uudesti synnyin vasta sen jälkeen, kun nuorena aikuisena tunnustin Jeesuksen suullani ihmisten edessä ja sydämestäni Häneen uskoin.

    Jumala salli minulle nuo sairaudet ja mitä on hetken kärsimys iänkaikkiseen kirkkauteen verrattuna ja kaiken lisäksi kärsihän Jumala Itsekin ja valtavasti syntiemme tähden.

    Jeesus koki kaiken sen kivun ja tuskan edeltä, joka minun oli koettava ja siksi kykeni minut tekemään onnelliseksi ja tasapainoiseksi.

    >> uudesti synnyin vasta sen jälkeen, kun nuorena aikuisena tunnustin Jeesuksen suullani ihmisten edessä >>

    ... tuollaisella on jotakin merkitystä Kaikkitietävälle.

    >> Jumala salli minulle nuo sairaudet >>

    Miten tavallisia ovat ihmesairastumiset ?
    - Tavallisempia kuin ihmeparantumiset ?
    - Fifty-fifty ?
    - Harvinaisempia ?

    Miten tavallisia ihmesairastumiset ja -parantumiset ovat ns. luonnollisiin, henkivoimista riippumattomiin sairastumisiin ja parantumisiin verrattuna ?

    Äänestä

  • jos.. kirjoitti:

    uudesti syntymisellä ei ole merkitystä meille ja Jumalalle. Lue Johannes kolmonen ja tule ymmärrykseen. Ilman uudesti syntymistä ei pääse tähän valtakuntaan, jossa minäkin saan Isän siirtämänä asua.

    Onhan teillä se helluntailainen tutkija, Hirsilä, jos tahdot niin seuraa häntä, valinta on sinun.

    Ihettelen vain sellaisia tutkimuksia ja sitäkin, että ovatko ihmiset todella niin toistensa orjia, että eivät todista Jeesuksen ihmeteoista, sillä niitä tapahtuu.

    >> Meinaatko että uudesti syntymisellä ei ole merkitystä meille ja Jumalalle. >>

    .., sitä vain ihmettelen, mitä ihmisten edessä kuuluvalla äänellä julistamisella on merkitystä Kaikkitietävälle, joka tuntee ja tietää ihmisten kaikki toiveet ja salatuimmatkin ajatukset jo paljon ennen heidän syntymäänsä.

    >> Onhan teillä se helluntailainen tutkija, Hirsilä >>

    Mitä Hirsilä on tutkinut ? En ole miehestä(?) kuullut koskaan puhuttavankaan.

    Äänestä

  • tiedä.. kirjoitti:

    lähetyskäskyn ja käski viedä evankeliumin kaikkeen maailmaan ja sitten tulee tälle muodolle loppu.

    Aika on meitä varten luotu ja Jumala voi käyttää aikaa ennaltatietämiseen ja vaikka Hän ei olekkaan ennalta määrännyt pelastettavia, tietää Hän ennalta, montako vaikka minun (ja mahdollisesti sinunkin) kautta tulee pelastukseen, koska Ilosanoman totuudellinen julitaminen tuo pelastukseen ihmisiä. Toivotaan, että sinäkin omaat jonakin päivänä ilosanoman itellesi.

    Tämä Hirsilä on tietääkseni helluntalainen, joka ei missään tapauksessa ilmennä uskoa ja hän on tutkinut ihmeparanemisia ja väittää, että ainuttakaan paranemista ei ole tapahtunut. Hän siis välittää vastavoimaa ja meidän, jotka tulemme totuutta julistamaan, on hänenkin väitteensä kumottava.

    Hellutailaisissa on sydämen uskovaisia, jotka ilmentävät uskoa. Tämä sen takia, että kukaan ei luule, että alennan helluntailaisia Hirsilän takia.

    Äänestä

  • meille,,,. kirjoitti:

    täällä viestihierarkian täyteen tulon takia.

    Vanha liitto ei ole voimassa, sillä Jeesus täytti lain ja profetiat ja aloitti täydellisen uuden aikakauden ja uuden liiton.

    Vanhan liiton lait ja säädökset olikin tarkoitettu vain israelilaisille ja juutalaisille ja heidän keskuudessaan eläville muukalaisille, mutta Jeesus purki erottavan väliseinän ja nyt juutalaisetkin saavat uskon kautta Jeesuksen pelastuksen, eli he ovat oppineet parissa vuosituhannessa elämään vapaan ihmisen elämää ja näin ollen eivät enää tarvitse ohjeita, lakeja ja säädöksiä, mitä he tarvitsivat Egyptin orjuudesta vapautusessan, sillä heillä ei ollut minkäänlaista tietoa ja taitoa elää vapaasti, koska he olivat eläneet orjina. Juutalaiset eivät vain tahdo sitä uskoa, mutta tulevat sen uskomaan.

    Kymmenen käskyä, jotka Jumala omalla sormellaan kirjoitti ja jotka ovat meidän sisimpäämme kirjoitetut ja jotka ovat liiton arkissa tallessa, ovat voimassa ja niiden rajojen sisäpuolella elää jokainen Jeesuksen oma.

    Parempi olisi, että kaikki eivät edes lukisi Vanhaa Testamenttia, sillä se avautuu vain Jeesuksen omille, sillä heille on annettu ymmärrys siihen, miksi vanhan liiton aikana Jumala salli ihmisten panna tuomioita täytäntöön.

    Lue sinäkin vain uuden liiton opetuksia ja ohjeita ja tiedä, että Jeesus tuli vapauttamaan meidät lain alaisuudesta johdattessaan meidät rakkaudenlakiin, eli tähän: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi.

    >> Tämä Hirsilä .. ei missään tapauksessa ilmennä uskoa ja hän on tutkinut ihmeparanemisia ja väittää, että ainuttakaan paranemista ei ole tapahtunut. >>

    ... ja näyttää siltä että ei Hirsilä aivan noin ole sanonut.
    Sensijaan hän sanoo että niistä ihmeparantumisista, joita hän on tarkemmin tutkinut ei yhtään voida pitää todistettuna.

    Monen sairauden kohdalla se on jo teoreettisestikin vaikeaa, lääketiede on enemmän todennäköisyyksiä kuin ehdotonta varmuutta.

    Luut eivät kuitenkaan pitene aikuisiällä, eikä uusia raajoja kasva menetettyjen tilalle.
    Kun muutama tällainen tapaus on röntgenkuvien avulla kiistattomasti todistettu, on pää auki erilaiselle suhtautumiselle muihinkin ihmeparantumisiin.
    Kuinkahan kauan todisteet vielä antavat odottaa itseään ?

    Äänestä

  • googlella.. kirjoitti:

    todisteeksi heille, jotka eivät TAHDO uskoa. Riittäisikö yhdenkään lääkärin todistus. Ei riittäisi, sillä sitten siitä lääkärintodistuksesta alkaisi kapalakka, että se on väärennös, tai sen on kirjoittanut epäluotettava lääkäri.

    He, jotka uskovat, tietävät, että JEESUS ELÄÄ ja tekee ihmeitä.

    Äänestä

  • riittää,,,. kirjoitti:

    heille, jotka eivät uskoa ja sen perusteella pilkkavat meitä, jotka olemme saaneet todistuksen uskostamme, että esim. geenit muuttuvat perhekunnissa, joissa usko Jumalaan on säilynyt sukupolvesta toiseen katkeamattomana ja nämä geenit jo kykenevät siitä todistamaan.

    Äänestä

  • "sanoit",,,. kirjoitti:

    täällä viestihierarkian täyteen tulon takia.

    Vanha liitto ei ole voimassa, sillä Jeesus täytti lain ja profetiat ja aloitti täydellisen uuden aikakauden ja uuden liiton.

    Vanhan liiton lait ja säädökset olikin tarkoitettu vain israelilaisille ja juutalaisille ja heidän keskuudessaan eläville muukalaisille, mutta Jeesus purki erottavan väliseinän ja nyt juutalaisetkin saavat uskon kautta Jeesuksen pelastuksen, eli he ovat oppineet parissa vuosituhannessa elämään vapaan ihmisen elämää ja näin ollen eivät enää tarvitse ohjeita, lakeja ja säädöksiä, mitä he tarvitsivat Egyptin orjuudesta vapautusessan, sillä heillä ei ollut minkäänlaista tietoa ja taitoa elää vapaasti, koska he olivat eläneet orjina. Juutalaiset eivät vain tahdo sitä uskoa, mutta tulevat sen uskomaan.

    Kymmenen käskyä, jotka Jumala omalla sormellaan kirjoitti ja jotka ovat meidän sisimpäämme kirjoitetut ja jotka ovat liiton arkissa tallessa, ovat voimassa ja niiden rajojen sisäpuolella elää jokainen Jeesuksen oma.

    Parempi olisi, että kaikki eivät edes lukisi Vanhaa Testamenttia, sillä se avautuu vain Jeesuksen omille, sillä heille on annettu ymmärrys siihen, miksi vanhan liiton aikana Jumala salli ihmisten panna tuomioita täytäntöön.

    Lue sinäkin vain uuden liiton opetuksia ja ohjeita ja tiedä, että Jeesus tuli vapauttamaan meidät lain alaisuudesta johdattessaan meidät rakkaudenlakiin, eli tähän: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi.

    >> Parempi olisi, että kaikki eivät edes lukisi Vanhaa Testamenttia, sillä se avautuu vain Jeesuksen omille, >>

    .., antaa Malekioiden jäädä omaan arvoonsa.

    Tuohon argumenttiin "se avautuu vain Jeesuksen omille" keskustelut Jumalan valittujen ja tavallisen rahvaan välillä usein töksähtävät.

    Uskontokuntien lahkojen monilukuisuudesta ja kiihkeistä oppiriidoista päätellen ei avautuminen läheskään ongelmatonta ole kaikille itseään OikeinaUskovina pitävillekkään.

    Äänestä

  • minäkin.. kirjoitti:

    Malakiaa. Sen voi jättää lukemattakin, mutta hengellisesti kehittyneet sen kyllä lukevat. Se ei koske heitä, jotka eivät usko, sillä heistä ei koskaan tehdä hopeaa ja kultaa.

    Raamatun profetiat, jotka ovat Vanhassa Testamentissa annettu, on täyttymässä, luimme niitä tai emme lukeneet, mutta kuitenkin saamme seurata niiden täyttymistä, sillä Jeesus täytti lain ja profetiat ja se tulee täydellisenä ilmi.

    Ensin uuden liiton asiat selviksi ja sitten voi lukea vanhan liiton tapahtumia, mutta ennen kaikkea profetioita. Painotan, että ensin Jeesuksen kanssa tutuksi, sillä muuten ei pidä vanhan liiton aikaisia tapahtumia lukea. Onhan jo nähty mitä kauhuja se on saanut aikaan heissä, jotka tietämättöminä Jumalan armotaluouden suunnitelmista lukevat vanhan liiton tapahtumia. Eksyneet ovat ja syvälle, kuka voi heitä auttaa.

    Äänestä

  • riittää,,,. kirjoitti:

    todisteeksi heille, jotka eivät TAHDO uskoa. Riittäisikö yhdenkään lääkärin todistus. Ei riittäisi, sillä sitten siitä lääkärintodistuksesta alkaisi kapalakka, että se on väärennös, tai sen on kirjoittanut epäluotettava lääkäri.

    He, jotka uskovat, tietävät, että JEESUS ELÄÄ ja tekee ihmeitä.

    >> Riittäisikö yhdenkään lääkärin todistus. Ei riittäisi, sillä sitten siitä lääkärintodistuksesta alkaisi kapalakka, että se on väärennös, tai sen on kirjoittanut epäluotettava lääkäri. >>

    .. tulla hikiset paikat ensimmäiselle lääkärille, joka todistaisi potilaalleen uuden raajan kasvaneen menetetyn tilalle.
    Ei hänen kuitenkaan tarvitsisi yksin koko kuormaa kantaa, olisihan muitakin todistajia saatavilla niin sairaalahenkilökunnassa kuin potilaan omaisissakin. Röngenkuvatkin voisi kaikki halukkaat tarkistaa jälkeenpäin, vain epäilykset tahallisista väärennöksistä jäisivät lääkärin(ien) ja muun sairaalahenkilökunnan luotettavuudesta riippuvaiseksi.

    >>.. geenit muuttuvat perhekunnissa, joissa usko Jumalaan on säilynyt sukupolvesta toiseen katkeamattomana ja nämä geenit jo kykenevät siitä todistamaan. >>

    Mistä geenimuunnoksista on kysymys ?
    Hormoonitasapainoa tai aivojen seratoniinipitoisuutta säätelevien proteiinien tuotannosta vai mistä ?

    Äänestä

  • kai,,,. kirjoitti:

    Malakiaa. Sen voi jättää lukemattakin, mutta hengellisesti kehittyneet sen kyllä lukevat. Se ei koske heitä, jotka eivät usko, sillä heistä ei koskaan tehdä hopeaa ja kultaa.

    Raamatun profetiat, jotka ovat Vanhassa Testamentissa annettu, on täyttymässä, luimme niitä tai emme lukeneet, mutta kuitenkin saamme seurata niiden täyttymistä, sillä Jeesus täytti lain ja profetiat ja se tulee täydellisenä ilmi.

    Ensin uuden liiton asiat selviksi ja sitten voi lukea vanhan liiton tapahtumia, mutta ennen kaikkea profetioita. Painotan, että ensin Jeesuksen kanssa tutuksi, sillä muuten ei pidä vanhan liiton aikaisia tapahtumia lukea. Onhan jo nähty mitä kauhuja se on saanut aikaan heissä, jotka tietämättöminä Jumalan armotaluouden suunnitelmista lukevat vanhan liiton tapahtumia. Eksyneet ovat ja syvälle, kuka voi heitä auttaa.

    >> Raamatun profetiat, jotka ovat Vanhassa Testamentissa annettu, on täyttymässä, luimme niitä tai emme lukeneet >>

    ... että 2000v'n aikana ei ole elänyt yhtään sukupolvea, ilman että joku olisi esim. pikaista maailmanloppa ennustanut.
    Hyvin monet vähemmän lahjakkaat profeetat ovat ennusteluilleen myös tarkkoja päivämääriä ilmoittaneet.

    Kummallista on että uskoviin ei vaikuta millään tavalla se että tälaiset päivämäärät yksi toisensa jälkeen ohitetaan ilman että mitään mainittavampaa tapahtuu.
    Konkreettiset profetiat ja ennusteet eivät toteudu, hämärämmät taas osataan liittää todellisiin tapahtumiin vasta jälkeenpäin, sitten kun uutiset ovat tsunamia tms. pullollaan.

    Jos ei ihmiskunnan historian ja varsinkaan 2000 viimeisen vuoden aikana ole yhtään luotettavaa profeettaa maanpäälle ilmestynyt, niin en pitäisi kovinkaan todennäköisiä että tämän päivän profeetat olisivat yhtään sen etevämpiä kuin edeltäjänsäkään.

    Äänestä

  • tosiaan.. kirjoitti:

    >> Riittäisikö yhdenkään lääkärin todistus. Ei riittäisi, sillä sitten siitä lääkärintodistuksesta alkaisi kapalakka, että se on väärennös, tai sen on kirjoittanut epäluotettava lääkäri. >>

    .. tulla hikiset paikat ensimmäiselle lääkärille, joka todistaisi potilaalleen uuden raajan kasvaneen menetetyn tilalle.
    Ei hänen kuitenkaan tarvitsisi yksin koko kuormaa kantaa, olisihan muitakin todistajia saatavilla niin sairaalahenkilökunnassa kuin potilaan omaisissakin. Röngenkuvatkin voisi kaikki halukkaat tarkistaa jälkeenpäin, vain epäilykset tahallisista väärennöksistä jäisivät lääkärin(ien) ja muun sairaalahenkilökunnan luotettavuudesta riippuvaiseksi.

    >>.. geenit muuttuvat perhekunnissa, joissa usko Jumalaan on säilynyt sukupolvesta toiseen katkeamattomana ja nämä geenit jo kykenevät siitä todistamaan. >>

    Mistä geenimuunnoksista on kysymys ?
    Hormoonitasapainoa tai aivojen seratoniinipitoisuutta säätelevien proteiinien tuotannosta vai mistä ?

    ihmisen perimän, vaikka eivät voikkaan pakottaa ihmisen valintoja, eli ihminen on vapaa geeneistään huolimatta valitsemaan.

    Tuolla aikaisemmin kyseltiin, olitko asialla sinä, että yhtään Raamatun profeetiaa ei ole toteutunut. Oletko sinä edes lukenut, miten valtavasti niitä on toteutunut ja nyt eletään viimeisten profetioiden ajassa, jotka tulevat ilmi, eli todistetuksi.

    Minäkin olen saanut profetoida toteutuneita profetioita ja uskon ystäväni ja läheiseni tietävät niiden todella toteutuneen.

    Äänestä

  • tosiaan.. kirjoitti:

    >> Riittäisikö yhdenkään lääkärin todistus. Ei riittäisi, sillä sitten siitä lääkärintodistuksesta alkaisi kapalakka, että se on väärennös, tai sen on kirjoittanut epäluotettava lääkäri. >>

    .. tulla hikiset paikat ensimmäiselle lääkärille, joka todistaisi potilaalleen uuden raajan kasvaneen menetetyn tilalle.
    Ei hänen kuitenkaan tarvitsisi yksin koko kuormaa kantaa, olisihan muitakin todistajia saatavilla niin sairaalahenkilökunnassa kuin potilaan omaisissakin. Röngenkuvatkin voisi kaikki halukkaat tarkistaa jälkeenpäin, vain epäilykset tahallisista väärennöksistä jäisivät lääkärin(ien) ja muun sairaalahenkilökunnan luotettavuudesta riippuvaiseksi.

    >>.. geenit muuttuvat perhekunnissa, joissa usko Jumalaan on säilynyt sukupolvesta toiseen katkeamattomana ja nämä geenit jo kykenevät siitä todistamaan. >>

    Mistä geenimuunnoksista on kysymys ?
    Hormoonitasapainoa tai aivojen seratoniinipitoisuutta säätelevien proteiinien tuotannosta vai mistä ?

    >> Tuolla aikaisemmin kyseltiin, olitko asialla sinä, että yhtään Raamatun profeetiaa ei ole toteutunut. Oletko sinä edes lukenut, miten valtavasti niitä on toteutunut ja nyt eletään viimeisten profetioiden ajassa, jotka tulevat ilmi, eli todistetuksi. >>

    Jos jätetään pois laskusta sellaiset Raamatun profetiat joiden toteutumisesta ei ole muita todisteita Raamatun itsensä lisäksi, niin mainitsepa muutama esimerkki selkokielisistä profetioista joiden ilman luovaa mielikuvitusta ja väärin tulkitsemisen vaaraa voi sanoa toteuneen esim. vuoden 100 ja tämän päivän välisenä aikana.

    >> Minäkin olen saanut profetoida toteutuneita profetioita ja uskon ystäväni ja läheiseni tietävät niiden todella toteutuneen. >>

    Miten yksityiskohtaisia sinun profetiasi ovat, "jotain ikävää tulee tapahtumaan" ei oikein riitä ennusteeksi ?
    Kerrotko profetioitesi yksityskohdat ystävillesi jo etukäteen, vaiko vasta sitten kun ne ovat toteutuneet ?
    Otatko lapselta pois polkypyörän jos 'näet' hänen joutuvat onnettomuuteen ajopeleineen ?

    Äänestä

  • meille,,,. kirjoitti:

    lähetyskäskyn ja käski viedä evankeliumin kaikkeen maailmaan ja sitten tulee tälle muodolle loppu.

    Aika on meitä varten luotu ja Jumala voi käyttää aikaa ennaltatietämiseen ja vaikka Hän ei olekkaan ennalta määrännyt pelastettavia, tietää Hän ennalta, montako vaikka minun (ja mahdollisesti sinunkin) kautta tulee pelastukseen, koska Ilosanoman totuudellinen julitaminen tuo pelastukseen ihmisiä. Toivotaan, että sinäkin omaat jonakin päivänä ilosanoman itellesi.

    Tämä Hirsilä on tietääkseni helluntalainen, joka ei missään tapauksessa ilmennä uskoa ja hän on tutkinut ihmeparanemisia ja väittää, että ainuttakaan paranemista ei ole tapahtunut. Hän siis välittää vastavoimaa ja meidän, jotka tulemme totuutta julistamaan, on hänenkin väitteensä kumottava.

    Hellutailaisissa on sydämen uskovaisia, jotka ilmentävät uskoa. Tämä sen takia, että kukaan ei luule, että alennan helluntailaisia Hirsilän takia.

    "Hän siis välittää vastavoimaa ja meidän, jotka tulemme totuutta julistamaan, on hänenkin väitteensä kumottava."

    Ole hyvä vain: yksi ainoa todistettu ihmeparantuminen riittää.

    Äänestä

sain uudesti syntymiseni yhteydessä ja siinä yhteydessä avautuivat ihmeelliset lahjat, eli armolahjat ja niiden kautta olen saanut kuulla salatuita asioita ja ennustaa edeltä tapahtumia.

Äänestä

tällä palstalla aika ajoin ahkerastikin, ensi helmikuussa kaksi vuotta. En ole tavannut täällä montakaan todistusta Jeesuksen ihmeteoista, mutta sekin on sanottava, että usein vierailen kiireellä, eli en lue muiden kirjoituksia täällä, vaan vastailen omaan aloitukseeni.

Jukka.finland ja Sari, eli nykyinen Aureab...on todistanut parantumisistaan Jeesuksen kautta ja muistelen RitariOlevaisen myöskin antaneet hyvän todistuksen laulun lahjasta ja joku henkilö kertoi Jeesuksen parantaneen hänet syövästä, mutta tässä on ne ruumiillisen puolelta todistukset ihmeistä, joita olen täällä lukenut.
Henkiseltä puolelta, eli rauhan ja tasapainon saaneita on joitakin, jotka ovat siitä ihmeestä kertoneet. Eli, missä te olette ja oletteko ihmisten orjia, kun ei todistuksia kuulu???

Todistakaa ja tehkää tiettäväksi Jeesuksen suuruus ja kun todistatte, antamalla muille totuutta, tulette saamaan aina lisää kerrottavaa.

Älkää orjailko ihmisiä, sillä se vangitsee mahdollisuuden kehitykseen, jonka Jeesus omilleen on luvannut.

Äänestä
  • Ja uskon, olen kokenut sen, kuinka henkisesti parannutaan, sitä ei kukaan voi kiistää, eikä lääkärin todistuksella voi todistaa, tunnen vain itsessäni rauhan kaiken keskellä.

    Synneistä joista olen parantunut, pitkävihaisuus, kateus, katkeruus, piikikkyys, viha, ihmisorjuus, itsensä katsominen, itsekeskeisyys, itsekkyys, vihamielisyys ja arvostelu.

    Kaikki nämä olivat minussa, kun olin Pronssin värinen.
    Jeesuksen suorassa nuhtelussa nämä ovat poistneet.
    On kuitenkin todettava, että joskus vaan huomaa vilahtavan muistoista tulleen saman synnin.

    Jeesuksen eteen voi viedä kaiken mitä itsessään huomaa.

    Jeesus vapauttaa ja rakkaudella kasvattaa.

    Pahoja tunteita ei tule pitää, jotta voisi olla Jeesuksen kanava, tulee olla rehellinen Jeesuksen edessä.

    Äänestä

  • Jeesuksen seuraaja kirjoitti:

    Ja uskon, olen kokenut sen, kuinka henkisesti parannutaan, sitä ei kukaan voi kiistää, eikä lääkärin todistuksella voi todistaa, tunnen vain itsessäni rauhan kaiken keskellä.

    Synneistä joista olen parantunut, pitkävihaisuus, kateus, katkeruus, piikikkyys, viha, ihmisorjuus, itsensä katsominen, itsekeskeisyys, itsekkyys, vihamielisyys ja arvostelu.

    Kaikki nämä olivat minussa, kun olin Pronssin värinen.
    Jeesuksen suorassa nuhtelussa nämä ovat poistneet.
    On kuitenkin todettava, että joskus vaan huomaa vilahtavan muistoista tulleen saman synnin.

    Jeesuksen eteen voi viedä kaiken mitä itsessään huomaa.

    Jeesus vapauttaa ja rakkaudella kasvattaa.

    Pahoja tunteita ei tule pitää, jotta voisi olla Jeesuksen kanava, tulee olla rehellinen Jeesuksen edessä.

    saastasta Jeesus meidät pelastaa, eli saamme huonojen tunteiden sijalle hyvät tunteet ja näin saamme kyvyn elää Jumalan Tahdossa, eli rakkaudessa.

    Äänestä

ensisijaisesti tuhatvuotisesta valtakunnasta israelin näkökulmasta.
Kertoo myös syntisen vapautuskesta Jeesuksen kautta ja Hänen veressään syntisyydestä ja syyllisyydestä Jumalan edessä.

Äänestä
  • syyllistyimme siihen, että Jumalan Pojan oli tultava puolestamme synti sovittamaan, eli ei ole yhtäkään, joka voi itsensä toisten yläpuolelle korottaa, mutta ihana armo tuli osaksemme.

    Ehkä sinulle Mohikaani27 on annettavana meille enemmänkin tietoa tuosta tuhatvuotisesta valtakunnasta, sillä Jumalan armotaloudessa tiedot ja tehtävät jaetaan, eli yhdelle ei anneta kaikkea, vaan me yhdessä saamme kaiken.

    Kiitos, jos jaat tiedot kanssamme.

    Äänestä

  • me,,,. kirjoitti:

    syyllistyimme siihen, että Jumalan Pojan oli tultava puolestamme synti sovittamaan, eli ei ole yhtäkään, joka voi itsensä toisten yläpuolelle korottaa, mutta ihana armo tuli osaksemme.

    Ehkä sinulle Mohikaani27 on annettavana meille enemmänkin tietoa tuosta tuhatvuotisesta valtakunnasta, sillä Jumalan armotaloudessa tiedot ja tehtävät jaetaan, eli yhdelle ei anneta kaikkea, vaan me yhdessä saamme kaiken.

    Kiitos, jos jaat tiedot kanssamme.

    täällä. Viestihierarkia täyttyi.

    Nyt minun on rehellisesti sanottava, että en ole lukenut viimeisten sadan vuoden aikana tulleita profetioita sillä silmällä, että niitä edes muistaisin, sillä koska olen Jeesuksen suorassa kasvatuksessa minun tieni on ollut se, että en ole lukenut hengellistä kirjallisuutta, eli en ole saanut muilta oppia kuin Jeesukselta ja tämä on Hänen Tahtonsa minuun nähden.
    Yhden hengellisen kirjan olen kyllä nykyaikana lukenut, mutta siinä ei kerrottu profetioista, vaan Islamammin uskosta ja ihmisestä, joka löysi Jeesuksen. Sen Jeesus johdatti luettavakseni.

    Mutta kaikki tämä mitä minä olen saanut kokea on toteutunutta profeetiaa ja se, että Jeesus elää ja on todistanut meille omilleen Itsensä on toteutunutta profetiaa ja Malakian kirjan puhdistus, jota Jeesus nyt tekee omilleen, viedäkseen puhdistetun kansan Jumalan eteen, on toteutunutta profetiaa.

    Itse olen edeltä kertonut ne lukemattomat toteutuneet profetiat, joita olen saanut Jeesukselta, perheelleni ja ystävilleni ja niitä on hämmästelty. Olen jopa itse niitä hämmästellyt.

    Tuollaisi pyöräasioita ne eivät ole koskaan koskeneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tieni,,,. kirjoitti:

ja sinun, vapaaksi lunastettu.

Jesaja 35
1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu