Piispa Riekkinen ja Outokumpu - paljastuuko tapahtumat

Piispa Riekkinen toimittaa piispantarkastuksen Outokummun Evl-seurakunnassa - kertookohan hän ja mitä hän kertoo? Miksi Kuopion tuomiokapituli ei ole tehnyt tiedotetta pastori Luostarisen erottamisesta? Turun tuomiokapituli julkaisi Rankisen tapauksesta tiedotteen ja piti lehdistötilaisuuden. Onko salattavaa vai ovatko erottamisperusteet jopa ihmisoikeuksien vastaisia?

Marraskuu * 30.11.2007
Outokummun seurakunnan piispantarkastus

Joulukuu * 1.-2.12.2007
Outokummun seurakunnan piispantarkastus
5913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mistä kaikki alkoi 25 v sitten? Tuomuokapitulista? Kertooko Piispa kaiken rehellisesti ja avoimesti seurakuntalaisille? Jatkuuko kirkon kirous ja raadollisuus?

Näin kerrottiin: Kun vastanimitetty kappalainen muutti kaupunkiin 25v sitten, tervehti silloinen kirkkoherra uutta tulokasta sanomalla 'emmehän me sinua olisi ottaneet, mutta ainoana hakijana Tuomiokapituli määräsi virkaan'. Siitä se sitten alkoi. Juoruilu jatkui sanonnoilla pitkätukkainen, hippipappi jne. Omituista nimittelyä hätkähtivät humanisti, ekumeenikkoja alueella ei liene ollut silloin eikä kaiketi vieläkään. Kaupungin ja seurakunnan valtuustoihin äänestettiin kappalaisen vaimo, mutta tämäkään ei vakuuttanut herännäiskirkollista suuntaa huomaamaan asukkaiden halun pitää kappalainen seurakunnan työntekijänä ja perhe Outokummussa.
Seurakunnan kriisiapu 1980-luvun outokumpulaisessa muutosvaiheessa suuntautui kappalaisen ajojahtiin.
Tuomiokapituli on tukenut ajojahtia kolmen eri piispan - Malmivaara, Sihvonen ja Riekkinen - valtakaudella. Kirkkoherra sai kriisiapua, hänestä tuli rovasti. Entä kappalainen, yksin. Kirkon sisäiset lahkot ovt julmia ja raadollisia.
Piispa Riekkinen perää "eettistä keskustelua" Kotimaa-lehdessä. Voisiko sen aloittaa omassa tehtävässä, omassa Kuopion hiippakunnassa ja koelaitoksena Outokummun seurakunta?

Äänestä
  • kertoisi totuuden. Se rovasti muuten on hyvä saarnaaja, mutta juo alkoholia paljon. Ei millään pahalla , saahan sitä eläkkeellä jo tehdäkin, jos ei omatunto paina.

    Äänestä

  • sitä, että Riekkinen kirjoitti:

    kertoisi totuuden. Se rovasti muuten on hyvä saarnaaja, mutta juo alkoholia paljon. Ei millään pahalla , saahan sitä eläkkeellä jo tehdäkin, jos ei omatunto paina.

    Piispa siis vieraili Pohjois-Karjalassa, koska Kuopion hiippakunta kertoo Ajankohtaista osassa nettisivuillaan: "Piispa Wille Riekkinen luovutti kunniamerkin seurakuntaneuvos Heimo Karhapäälle Joensuussa 2.12.2007." Outokummussa kukaan ei liene saanut kunniamerkkiä... tai nekin jaettiin salaa. Tapahtumat eivät kestäne päivänvaloa!

    Äänestä

Tuomiokapitulin istunto 13.12.2007
...
Päätettiin, ettei Outokummun seurakunnan kappalaisen virkaa julisteta haettavaksi ennen 14.12.2008.

SEURAAVA KAPPALAINEN muistakoon, että Outokummussa ei saa ajatella eikä ainakaan ääneen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joululahja kirjoitti:

Piispa Riekkinen toimittaa piispantarkastuksen Outokummun Evl-seurakunnassa - kertookohan hän ja mitä hän kertoo? Miksi Kuopion tuomiokapituli ei ole tehnyt tiedotetta pastori Luostarisen erottamisesta? Turun tuomiokapituli julkaisi Rankisen tapauksesta tiedotteen ja piti lehdistötilaisuuden. Onko salattavaa vai ovatko erottamisperusteet jopa ihmisoikeuksien vastaisia?

Marraskuu * 30.11.2007
Outokummun seurakunnan piispantarkastus

Joulukuu * 1.-2.12.2007
Outokummun seurakunnan piispantarkastus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu