tet

kun joudun menemään vasta klo 12 ja pääsen iltamyöhään enkä saa siellä edes ruokaa ennen kuin ehdin kotiin klo 18.30 aikoihin.

Koulupäivän pituudeksi tulee 12 tuntia, koska aamupäivä menee haaskuun, bussimatkoineen.

Onko tämä tehyn kosto, haluaako se antaa ymmärtää, millaista vuorotyö on. Väärin kostaa se syyttömille, 15-vuotiaille lapsille.

Joillekin muille on järjestetty ruokailu jossain koulussa, minulle ei. Kouluni opinto-ohjaaja on erotettava, kun ei osaa hoitaa kunnollisia tet-paikkoja. Olen katkera 15 v.

Tämä ei voi olla laillista.
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pois harrastuksestani, kuka korvaa maksut, jotka kuitenkin olin joutunut maksamaan harrastuksestani. Ja kaiken lisäksi jään siitä jälkeen, kun jouduin olemaan illalla poissa.

Ei voida velvoittaa koululaisia tettiin illalla.

Mihin kellonaikaan tettiin voidaan joutua.

Koko elämä menee päin mäntyä tet:in takia paikassa, johon en edes halunnut, kun kaikki muut saavat suhteilla kunnon paikat.

En todellakaan opi ymmärtämään työelämään tällä tavoin, vaan vihaamaan koulua.

Äänestä

tet-pv paikassa, johon en edes halunnut vaan johon jouduin vain sen takia, ettei opinto-ohjaaja ole pätevä hoitamaan virkaansa...

Äänestä

Aamulehti on tehnyt sopimuksen, että ottaa vain klassikosta ja suhteilla.

Onko tämä oikein.

Helpottaa toki elämää, mutta sitten pitäisi tietää, että jos haluaa lehtimieheksi, pitäisi mennä klassikkoon...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


boikottiin kirjoitti:

kun joudun menemään vasta klo 12 ja pääsen iltamyöhään enkä saa siellä edes ruokaa ennen kuin ehdin kotiin klo 18.30 aikoihin.

Koulupäivän pituudeksi tulee 12 tuntia, koska aamupäivä menee haaskuun, bussimatkoineen.

Onko tämä tehyn kosto, haluaako se antaa ymmärtää, millaista vuorotyö on. Väärin kostaa se syyttömille, 15-vuotiaille lapsille.

Joillekin muille on järjestetty ruokailu jossain koulussa, minulle ei. Kouluni opinto-ohjaaja on erotettava, kun ei osaa hoitaa kunnollisia tet-paikkoja. Olen katkera 15 v.

Tämä ei voi olla laillista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu