Adventistit

näyttävät tietävän, että 10 käskyä kuuluu uskovaisille, mutta helluntailaiset eivät niistä koskaan taida puhua. Miten on, onko käskyt unohtuneet?
9169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Me emme niistä niin paljon puhele, koska ei meidän tarvitse tekemisillämme kerskailla, eikä muutenkaan uhota.

Me kiittelemme Jeesustamme, Pyhässä Hengessä, koska Hän täytti käskytkin siinä samalla täyttessään koko lain hyväksemme, siksi me elämme armosta ja Hän on meidän rauhamme ja käskyjen täyttäjä.

Sellainen käskyjen kanssa puurtaminen ja äheltäminen omilla voimilla loukkaa Jumalaa, koska teille ei kelpaa Hänen antamansa lahjavanhurskaus Jeesuksessa Kristuksessa.

Me vaan lepäelemme Hänen armossaan, työtätekevät saa leponsa vasta sitten, kun työ on tehty.

Ja sitähän teillä laintäyttäjillä riittää, olkaapa hyvä vaan, ja muistakaakin täyttää sitten koko laki viimeistä piirtoa myöten, sillä joka rikkoo lain yhdessä kohden, on syypää koko lain rikkomiseen.

Että jos tulee mokattaua, ei kun alkuun vaan, ja töitä piisaa, siunausta sinne Karmelille, me täällä Siionilla Hermonin vuoren siunausten sateessa paistattelemme Kristus armon auringossa vapaina laista!
""

""

Äänestä
  • >> Ja sitähän teillä laintäyttäjillä riittää, olkaapa hyvä vaan, ja muistakaakin täyttää sitten koko laki viimeistä piirtoa myöten, sillä joka rikkoo lain yhdessä kohden, on syypää koko lain rikkomiseen. >>

    ... oikein toimii kymmenen käskyn suhteen ?
    Jos ei onnistu pitämään käskyä "älä tee huorin", ei ole mitään mieltä edes yritää pitää niitä muitakaan kuten "älä tapa" tai "älä varasta" ??

    Kaikki tai ei mitään ?
    Moraalinen helluntailainen tai moraaliton ei-helluntailainen ?
    Mustaa tai valkoista, ei mitään siltä ja väliltä ?

    Äänestä

  • sen, että jos rikot käskyt, niin et ole siinä armossa, josta mielelläsi puhut, sillä Jeesus täytti käskyt, eikä kumonnut niitä ja siksi Jeesuksen seuraajakaan ei kumoa käskyjä rikkomalla niitä.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    sen, että jos rikot käskyt, niin et ole siinä armossa, josta mielelläsi puhut, sillä Jeesus täytti käskyt, eikä kumonnut niitä ja siksi Jeesuksen seuraajakaan ei kumoa käskyjä rikkomalla niitä.

    Uskoisin ymmärtäväni mitä Mohikaani tarkoitti.

    Usko Jeesukseenhan on rakkaussuhde ja jos me rakastamme emme halua loukata, pahoittaa tahallamme toisen mieltä. Emme siis halua rikkoa Isää vastaan sen tähden että rakastamme Häntä. Jeesus on täyttänyt lain meidän puolestamme ja ainoastaan näin me kelpaamme Jumalalle. Täytämme lain ainoastaan rakastamalla Häntä, joka ensin on rakastanut meitä niin paljon ja näin asenteemme muuttuu Jumalalan tahdonmukaiseksi.

    Vapauteenhan Kristus vapautti meidät. Vapaus ei ole pelkkiä valinnanmahdollisuuksia, vaan mielestäni sitä että nään sen hedelmän mikä minun valinnastani seuraa. Ja meidän uskisten tulisi nähdä Hengen hedelmät valinnoissamme...

    Armo on mulle ennenkaikkea sitä, että saa mennä rakastavan Isän eteen juuri tälläsenä, puutteineni ja vikoineni. Siinä löytää armon joka nostaa

    Äänestä

  • Jansku H kirjoitti:

    Uskoisin ymmärtäväni mitä Mohikaani tarkoitti.

    Usko Jeesukseenhan on rakkaussuhde ja jos me rakastamme emme halua loukata, pahoittaa tahallamme toisen mieltä. Emme siis halua rikkoa Isää vastaan sen tähden että rakastamme Häntä. Jeesus on täyttänyt lain meidän puolestamme ja ainoastaan näin me kelpaamme Jumalalle. Täytämme lain ainoastaan rakastamalla Häntä, joka ensin on rakastanut meitä niin paljon ja näin asenteemme muuttuu Jumalalan tahdonmukaiseksi.

    Vapauteenhan Kristus vapautti meidät. Vapaus ei ole pelkkiä valinnanmahdollisuuksia, vaan mielestäni sitä että nään sen hedelmän mikä minun valinnastani seuraa. Ja meidän uskisten tulisi nähdä Hengen hedelmät valinnoissamme...

    Armo on mulle ennenkaikkea sitä, että saa mennä rakastavan Isän eteen juuri tälläsenä, puutteineni ja vikoineni. Siinä löytää armon joka nostaa

    mieltä, että rakkaus antaa rakkautta ja on luonnollista olla rikkomatta käskyjä vastaan, koska niin me pahoittaisimme Jeesuksen mielen, eli emme pysyisi rakkaudenlaissa. Moni luulee, että tekipä mitä tahansa, niin elää vapaana laista, mutta käskyjen rikkojat eivät elä rakkaudessa ja siksi he ovat lain alla.

    Käskyt on sisimpäämme kirjoitettu ja Jumala teki sen itse.

    Äänestä

kysymys, sillä saattaa olla niin, että monet on eksytetty käskyjen tuntemattomuuteen. Käskyt kuuluvat jokaiselle, joka Jumalaa rakastaa.

Äänestä

tässä on se, että adventistit ja luterilaiset ja käsittääkseni monet muutkin uskonsuuntaukset, ovat säilyttäneet ymmärryksen käskyjen tärkeyteen, mutta heluntailaiset ovat sen menettäneet. Misä tämä johtuu, osaako kukaan kirkastaa tätä asiaa??

Käskythän ovat oleellinen osa uskoa olleet kautta historia, siis heidän, jotka uskovat Jeesukseen. Koulussakin niitä aikaanaan opetettiin ja varsinkin pyhäkoulussa. Onko Suomi usko menettänyt jotain oleellisen tärkeää, tai ainakin osa suomalaisista uskovaisita.

Äänestä
  • Tuo saattoi olla "kaanaankieltä" ja uskova sen ymmärtää mutta uskosta osattomille suomennetaan:

    helluntailaiset pitää ehdottomasti kiinni kaikista käskyistä Jumalan tahtona ja vielä ymmärtää Jeesuksen tarkentaneen näitä vuorisaarnassaan, siis ettei pelkka teko vaan väärä asennekin on Jumalan silmissä synti.

    Äänestä

olleet joskus yhtä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja luterilaiset kirjoitti:

näyttävät tietävän, että 10 käskyä kuuluu uskovaisille, mutta helluntailaiset eivät niistä koskaan taida puhua. Miten on, onko käskyt unohtuneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu