Maalämpörealismia tietoisuuteen

On hyvä että asiasta keskustellaan, vaikka joskus asioita hieman kärjistetäänkin. Asia- ja faktapohjalla pitäisi tietenkin pysyä, jotta tieto olisi mahdollisimman oikeellista.

Palstaa lukiessa on tullut kuitenkin sellainen kuva että maalämmönlaittajilla on keskimäärin, sanoisinko hieman ruusuiset odotukset järjestelmän kannattavuudesta. Mistä tämä sitten johtuu? Median antamasta kuvasta, maalämpökauppiainen räätälöimistä laskelmista...?

Kuitenkin on niin että järjestelmä on investoinniltaan arvokas. Se ei myöskään vapauta sen laittajaa lämmityskustannuksista, kuten vähän kärjistetysti voi ruusuisimmista unelmista ymmärtää. Realistista tietopohjaa asiasta Suomen (ei eteläisimmän Ruotsin) maaperällä siis tarvitaan, jotta osataan tehdä oikeita investointipäätöksiä. Suomi24 ei ehkä anna sitä kaikkein realistisinta tietoa, mutta eri näkökulmia tulee kuitenkin esille ja osassa on hyvinkin paljon totuuspohjaa.

Puolustan siis avointa keskustelua asioista. Tiedän myös että maalämmöllä on paikkansa lämmitysjärjestelmien kentässä. Oikeassa kohteessa oikein mitoitettuna ja toteutettuna se voi olla todella loistava valinta. Se ei kuitenkaan ole automaattisesti autuaaksi tekevä valinta joka ikisessä kohteessa.
202540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

julkisuudessa keskustelu perustuu enemmän mielikuviin kuin tosiasioihin.

Ja markkinamiehet sompailevat välissä ja vievät esimerkiksi median keskustelua haluamaansa suuntaan.

Todellista tietoa on tavallisen kuluttajan kovin vaikea kaivaa esille.
Siinä haastetta suunnittelijoille.
Heiltä pitäisi sen oikean tiedon löytyä...
Suunnittelijoiden pitäisi olla kiinnostunut tehdyistä ratkaisuista ja selvittää niiden eroja käyttäjien tietojen perusteella.
Muuten ei tieto kumuloidu.

Äänestä

testejä täällä tarvittaisiin ja kipeästi.
Nyt on mutu-pohjaa, ja silmälasit sen mukaiset.

Aloittajalle sanoisin vastaavasti, että minusta taas näyttää, että täällä kirjottelevat suorasähkölämmittäjät ovat hissukoita, eivätkä ymmärrä mitää tekniikasta. Siksi onkin kivampi "valita" rivariin tai osto ok-taloon se sähkölämmitys, jonka grynderi oli halvalla laittanut.

Vilkaiskaa vielä on sähköjohdot putkissa, vai roikkuuko vapaana niin kuin vähän uskon noissa taloissa tehdyn.

Totta, hankintahinta oli halvempi. Joo grynderille. Nykyinen asukas sitten makseleekin sähkölaskuja.

Siis kunnollisia, laajoja testejä, mittauksineen tarvittaisiin. Tee se itse -mittauksille ja palstan gallupeille voi antaa ihan minkä arvon lukija vain haluuaa.

Äänestä
  • Itseasiassa sähkölämmitys, ainakin kirjoituksista päätellen näyttäisi olevan nimenomaan lämmitysasioista keskimääräistä paremmin perillä olevien valinta. Kun on sopivasti tietoa omasta takaa, osataan suodattaa eri järjestelmiin liittyvästä informaatiosta ylimääräinen hypetys pois ja voidaan suhtautua asioihin faktapohjalta.

    Äänestä

Usein esitetään faktana että maalämpölaitteiston hankintahinta on paljon korkeampi kuin muut vaihtoehdot.
Silloin kun maalämpö on toteutettavissa maapiiriputkistolla, on maalämpö lähes samoissa hinnoissa muiden kanssa tai ainakaan hintaero ei ole enää suuri.
Mulla maksoi laitteisto asennettuna kaikkineen alle 13000 euroa. Tästä vesikiertoisen lattialämmityksen osuus oli 3500 e eli mlp asennuksineen alle kymppitonnilla.
Sähkölämmitys aapeleilla vermeineen ja varaajineen olisi ollut noin 10000 e. Öljyä tai pellettiä en edes kysellyt, mutta mututuntumalla tuskin paljoa halvemmalla olisi investointia tehty.
Yleisesti ottaen mlp ei ole niin kallis invetointi kuin kuvitellaan.

Äänestä
  • Näillä viesteillä ja kommenteilla ei homma paljoa parane.
    Oliko tuossa kaapelit lattiaan tarjouksessa kodinkoneet plasmatv mukana?

    Meillä kaapelit lattiaan 3000 €

    Äänestä

  • Sovitaan sit näin, että maalämpö kannattaa

    Äänestä

  • lämmittäjä kirjoitti:

    Sovitaan sit näin, että maalämpö kannattaa

    sähkölämmitys sopii kaikkiin taloihin JOS talo on oikeesti matalaenergiatalo tällaisia taloja ei paljoa suomesta löydy.
    Eli mlp.on siis tarvetta.

    Äänestä

  • lämmittäjä kirjoitti:

    Sovitaan sit näin, että maalämpö kannattaa

    Kun yksi prinsessa ruusunen Suomi24:lla sanoo sähkölämmityksen kaapelointeineen maksavan 10.000 euroa niin johan se tuli toisen ruususen mielestä tällä todistettua. Sulle ilmeisesti voi syöttää mitä vain ja homma tulee sillä todistetuksi.

    Todellisuudessa näiden kahden investoinnin ero on useinmiten yli 10.000 euroa.

    Maalämmittäjien sähkölaskukin on huomattavasti enemmän kuin 1/3 sähkölämmittäjien laskusta. Tämä arvio perustuu maalämmittäjien omiin tilastointeihin eri keskustelupalstoilla.

    Mutta ellei tässä ollut kyseessä provo, niin jatka rauhassa ruususen uniasi.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Näillä viesteillä ja kommenteilla ei homma paljoa parane.
    Oliko tuossa kaapelit lattiaan tarjouksessa kodinkoneet plasmatv mukana?

    Meillä kaapelit lattiaan 3000 €

    Sä varmaan saat myös lämmintä vettä hanasta? Taisi jotain unohtua.

    Se siitä asiallisesta keskustelusta. Näkemiin.

    Äänestä

  • ork kirjoitti:

    Sä varmaan saat myös lämmintä vettä hanasta? Taisi jotain unohtua.

    Se siitä asiallisesta keskustelusta. Näkemiin.

    Hyvä että oot tarkkana
    3000€lämmitys 470€ varaaja, joten 3470€

    Äänestä

  • lämmittäjä kirjoitti:

    Hyvä että oot tarkkana
    3000€lämmitys 470€ varaaja, joten 3470€

    300litranen 690e

    termostaatit varmaankin on tuossa 3000e:ssa?

    Otitko huomioon hintaeron sähkökeskuksessa? Sinnekin menee helposti lisää 500e kun tulee ylimääräisiä sulakkeita ja vikavirtasuojaa.

    Äänestä

  • lämmittäjä kirjoitti:

    Sovitaan sit näin, että maalämpö kannattaa

    "Maalämmittäjien sähkölasku 1/3 suorasähkötalojen laskuista."

    Minusta maalämpötaloissa sähkölasku on vain puolet sähkölämmitteiseen verrattuna. Syykin on aika selvä. Maalämpö ei vähennä kotitaloussähkönmäärää. Lämmityksen osuus pienenee 1/3osaan.

    Äänestä

  • sähkölaskussa kirjoitti:

    :)
    ruskea kirjekuori takaisin postissa Tv. Vattenfall

    Äänestä

  • sähkövaraaja kirjoitti:

    300litranen 690e

    termostaatit varmaankin on tuossa 3000e:ssa?

    Otitko huomioon hintaeron sähkökeskuksessa? Sinnekin menee helposti lisää 500e kun tulee ylimääräisiä sulakkeita ja vikavirtasuojaa.

    Mullakin maksoi kullattu varaaja 4870€
    Eli nyt loppujen lopuksi tää suorasähkölämmitys investointi onkin jo reilusti kalliimpi.

    Koskahan grynderit huomaa, että maalämmön laittaa halvemmalla myynnistä saa paremman hinnan. Voitot kasvaa poskettomiksi.

    Äänestä

  • sähkölaskussa kirjoitti:

    "Maalämmittäjien sähkölasku 1/3 suorasähkötalojen laskuista."

    Minusta maalämpötaloissa sähkölasku on vain puolet sähkölämmitteiseen verrattuna. Syykin on aika selvä. Maalämpö ei vähennä kotitaloussähkönmäärää. Lämmityksen osuus pienenee 1/3osaan.

    osuus alenee 65%...70%, käyttöveden osuus 45%...55%, ja sen kotitaloussähkön osuus 0% Siitä voi laskea keskiarvon jos, ja vain jos, tietää mitkä on noiden suhteelliset osuudet.

    Äänestä

johtopäätökset tämän keskustelualueen perusteella.

Olen erittäin huonosti motivoitunut löytämään suorasähkölämpöä minkään uuden omakotitalon lämmitysratkaisuksi. Pieneen vapaa-ajan asuntoon ehkä. Tilapäiseen käyttöön.

Maalämpö sen sijaan vaikuttaa tämän päivän ratkaisuilta. Melko vähän negatiivisia käyttöominaisuuksia olen löytänyt siitä.

--
Lisäksi termin "matalaenergiatalo" voisi sijoittaa jo edellisen kauden höpö höpö -sanaksi. Se vaikuttaa sumutukselta.

Äänestä
  • "Lisäksi termin "matalaenergiatalo" voisi sijoittaa jo edellisen kauden höpö höpö -sanaksi. Se vaikuttaa sumutukselta."

    Samaa mieltä ja epäilen että se muuttui vain "passiivitaloksi"...pelkkää paskaa tämäkin (Suomessa)...

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    "Lisäksi termin "matalaenergiatalo" voisi sijoittaa jo edellisen kauden höpö höpö -sanaksi. Se vaikuttaa sumutukselta."

    Samaa mieltä ja epäilen että se muuttui vain "passiivitaloksi"...pelkkää paskaa tämäkin (Suomessa)...

    Mitä sumutusta matalaenergiaratkaisussa muka on? Sillehän on selvä 60 kWh/m2 raja. Ei sen saavuttaminen ole temppu eikä mikään. Oma taloni kuluttaa n. 90 kWh/m2 ja talossa ei ole mitään ihmeellistä eristyksen tai muun suhteen. Paksummilla eristeillä ja muilla ratkaisuilla päästään helposti tuohon 60 kWh/m2.

    Jokaisella on oikeus omiin johtopäätöksiin, vaikka ne joskus olisivat vääriäkin. Pääasia että omaa mieltä lämmittää. Itse asiaan perehdyttyäni olen tullut täysin päinvastaiseen lopputulemaan. Noin vuoden päivät olen asiaa aktiivisesti tutkinut ja tänä aikana suhtautumisen maalämpöön ja sen kannattavuuteen on tullut paljon varauksellisemmaksi. Tieto lisää tuskaa ja tai sitten ei. Tässä tapauksessa riippuen siitä millä lämmittää.

    Äänestä

  • maalämpö vain joskus kirjoitti:

    Pumppumyyjät kyllä yrittävät perustella kymppitonnin investointia energiakuluissa säästämisellä, mutta samalla "matalaenergiatalolla" yritetään luoda kuvaa nuukasta ja kylmissään värjötttelevästä perheestä :)

    Yleensä eristämiseen investointi säästää enemmän kuin lämmitysjärjestelmiin investoimalla. Laskekaa huviksenne, jos ette usko.

    Jos sähkön hinta räjähtää nousuun, niin se nousee myös maalämmmittäjällä. Kaikki kuitenkin joutuvat ostamaan tietyn määrän sähköä elääkseen ja viihtyäkseen kotona. Matalaenergiatalossa talossa voikin käytännössä olla "kodin viihde-elektroniikka-lämmitys".

    Äänestä

  • Tässä yksi esimerkki maalämmöstä:

    NIBE 8 kW:n pumppu, 500m putkea booli maahan, kytketty talon entiseen vesikeskuslämmitykseen. Maksoi kaivuutöineen kaikkineen 6700e. Viime vuonna oli päällä laitteen oman tuntimittarin mukaan 1249h eli 1,8 kW:n ottoteholla sähköä meni alle 2500 kWh 117 m2 talon lämmittämiseen. Tammi-helmikuun paukkupakkasilla (meillä jopa -42 täällä Savossa) oli tulet puukattilassa ja sähkövastuskin päällä ajoittain. Mutta maalämmöllä pysyy peruslämpö talossa ja käyttövedessä ympäri vuoden todella edullisesti ja ennen kaikkea täysin vaivatta. Olettaisin, että hyötysuhde paranee vielä, kun viime vuosi oli ensimmäinen käyttövuosi ja maa ei ollut vielä painunut täysin tiiviisti putken ympärille yms.

    Ei voi muuta kuin suositella.

    Lämpimin ajatuksin,

    maalämmittäjä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mun 5 kW kirjoitti:

On hyvä että asiasta keskustellaan, vaikka joskus asioita hieman kärjistetäänkin. Asia- ja faktapohjalla pitäisi tietenkin pysyä, jotta tieto olisi mahdollisimman oikeellista.

Palstaa lukiessa on tullut kuitenkin sellainen kuva että maalämmönlaittajilla on keskimäärin, sanoisinko hieman ruusuiset odotukset järjestelmän kannattavuudesta. Mistä tämä sitten johtuu? Median antamasta kuvasta, maalämpökauppiainen räätälöimistä laskelmista...?

Kuitenkin on niin että järjestelmä on investoinniltaan arvokas. Se ei myöskään vapauta sen laittajaa lämmityskustannuksista, kuten vähän kärjistetysti voi ruusuisimmista unelmista ymmärtää. Realistista tietopohjaa asiasta Suomen (ei eteläisimmän Ruotsin) maaperällä siis tarvitaan, jotta osataan tehdä oikeita investointipäätöksiä. Suomi24 ei ehkä anna sitä kaikkein realistisinta tietoa, mutta eri näkökulmia tulee kuitenkin esille ja osassa on hyvinkin paljon totuuspohjaa.

Puolustan siis avointa keskustelua asioista. Tiedän myös että maalämmöllä on paikkansa lämmitysjärjestelmien kentässä. Oikeassa kohteessa oikein mitoitettuna ja toteutettuna se voi olla todella loistava valinta. Se ei kuitenkaan ole automaattisesti autuaaksi tekevä valinta joka ikisessä kohteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu