Mannerheim oli hieno mies!

Miten joku voi noin tarkkaan matkia iiron tyyliä?

Onko varjollani tarkoitus saada ironmikes täällä omituiseen valoon?

Sitä sitten aiheesta ihmeteltiin. Nuori mies on kiinnostunut historiasta. Ehkä jonkun pitäisi kertoa hänelle, että siinä samassa haudassa olevan iso-isoisän nuorin veli kaatui tuossa parin sadan metrin päässä Ratinanniemessä valkoisena koulupoikana. Ehkä jonkun pitäisi myös kertoa, että se oli hullu hyökkäys. Messukylän taistelu ei ole oikein kunniaksi edes Mannerheimille.

Nuokin Jyväskylän 16-vuotiaat pantiin hyökkäämään aukealla päin tehtaita, josta ampuivat konekiväärit. Kuularuiskuiksi niitä silloin sanottiin.


Väkivallantekoja oli lopulta aika vähän, verrattuna esimerkiksi Saksan sotaveteraanien Freikorps -joukkoihin, joista natsipuolue syntyi. Sitä vastoin suojeluskunnat jatkoivat toimintaansa poliittisen tarkkailun ja Etsivän keskuspoliisin avustajina.

Lyhyesti: moni ei tiedä, miten hirvittävällä tavalla Suomi oli kahtena vihamielisenä leirinä pitkälle 1930-luvulle ja miten lähellä täälläkin käytiin oikeistolaista vallankaappausta.

Tikka sanoo oikein hyvin, että suojeluskuntien työn tulos oli hyvä. Talvisodasta selvittiin, ja se on aivan varmasti merkittävästi suojeluskuntien ansiota. Mutta hyvä lopputulos historiankirjoituksena on neuvostoliittolainen menetelmä, josta Suomessa on nyt päästävä lopullisesti irti.

Olen joskus moitiskellut luokkatoverini Antti Tuurin Talvisota-kirjaa ja vielä enemmän Parikan elokuvaa siitä, että sotaan lähtenyt joukko esitettiin kuitenkin liian yhtenäisenä. Kokoontumispaikka on se sama koulurakennus, jossa Tuurin kanssa aloitimme kansakoulun 1951. Niistä jotka olivat mukana 1939 tunsi henkilökohtaisesti suuren osan, vaikka Kauhavan suojeluskunnan piiripäällikkö kaatui jouluna. Hänen perheensä asui isoisäni talossa ja tunsin lapset. Haaviston Jukasta kasvoi merkittävä jazz-mies ja muusikko ja Helenasta näyttelijä.

Kauhavalla körttiläisyyteen taipuvaiset suojeluskuntapojat ja Nahkalan ja Pelkolan piinkovat kommunistit ja muut "punikit" eivät tunteneet toisiaan edes ulkomuodolta. He olivat eri koulupiiristäkin. Itse kävin yhden kerran elämässäni Kauhavan työväentalolla, jonka vahtimestari oli näyttelijä Vesa Mäkelän isä. Ja koska isoisäni oli kauppias ja vähän muutenkin, oma perhetaustani on varsin maltillisen oikeistolainen.

Tikka on tehnyt tutkimuksen ja minä kirjoitan tässä hajanaisia käsityksiä ja muistoja sanoakseni, että ymmärrän asian samoin. Suojeluskunta nähdään kevättalven 1940 kehystämänä - ja ne vähät miehet, jotka palasivat pitäjiin, olivat mielestäni suuria sankareita ja itsensä voittajia.

Mutta Tikan tarkoittamat vuosien 1918-1921 suojeluskuntalaiset olivat toista, isien sukupolvea.

Siinä on sukupolvi väliä.

Tikan kirjan nimi on muunnelma Dukesin kirjasta "Punaisen hämärän maa" (1923). Olen lukenut sen. Se oli kotonani hyllyssä. Voi olla vieläkin.

Tieteellinen tutkimus ei tarvitse oikeuttamisperustetta. Totuuden selvittely on arvo.

Odottelen että joku näistä nuorista tohtoreista ottaisi kiinni kysymykseen myöntyvyyssuunnan miehistä. Tekisi mieli tutkia itse, mutta en tahdo oikein viitsiä.

Oma entinen tutkimusalueeni on tuomarikunta. Meillähän puhutaan aina aamu kumeasti jytisten itsenäisistä ja riippumattomista tuomareista, jotka ovat kuuluneet vanhastaan järjestelmäämme. Totuus on toinen. Vuosina 1905-1907 tuomareita käytännössä erotettiin puolueriitojen takia ja etenkin Turun hovioikeus oli kiihkoilijoiden temmellyskenttä. Pari hovioikeudenneuvosta piestiin kadulla (veljekset Falk). Yksi hovioikeudenpresidentti (Hirvikanta) surmattiin; siitäkään kukaan ei ole kuullut puhuttavankaan. Johtava kiihkoilija oli muuten hovioikeudenasessori P.E. Svinhufvud.

Vapaussodan jälkeen poliittisesti "sopimattomia" tuomareita pantiin kävelemään. Korkein oikeusaste, Senaatin oikeusosasto, puhdistettiin ja muutti nimensä korkeimmaksi oikeudeksi.

Yksi näistä puhdistetuista oli Kyösti Fabian Auer, entinen Tappura. Hänen poikansa Väinö Auer oli yksi Suomen kansainvälisesti kuuluisimmista tiedemiehistä, geologi, maantieteilijä, suontutkija ja tutkimusmatkailija, joka perehtyi mm. Tulimaahan. Väinö Auerista tuli sitten tavattoman oikeistolainen. Isä elätti itseään Jyväskylässä ja Tampereella luultavasti tilapäisillä asianajotehtävillä.

Näitä valkoisen Suomen hylkäämiä korkeita virkamiehiä oli itse asiassa melkoinen joukko. Heitä
ei tahdo löytää edes hakemistoista. Heidät on häivytetty historiasta.

Mikä määrä alempia virkamiehiä, opettajia ja vastaavia pantiin jäihin, sitä en osaa oikein edes arvailla.

Todennäköisesti näissä "bobrikoffareiksi" haukutuissa henkilöissä oli jokin määrä onnenonkijoita. Aivan varmasti joukossa on suuri määrä tai suurin määrä henkilöitä, joiden pyrkimyksenä oli löytää keinoja tulla toimeen keisarillisen esivallan kanssa, hakkaamatta nyrkkiä pöytään.

Historia on ollut näihin asti voittajien historiaa.

Siltä varalta että onnistuisin innostamaan nuoria tutkijoita, ehdotan tutkimussuunnalleni nimeä - Paasikiven linja. - J.K. Paasikivi oli yksi keskeinen poliitikko näistä, jotka harjoittivat kanssakäymistä venäläisten kanssa. Myös Mannerheim-linja olisi sopiva nimi. Silloinen kenraali C.G.E. Mannerheim oli lojaali venäläiselle esivallalla vielä se jälkeen, kun sitä ei enää ollut.