Maalämpö

Suomessa käytävässä energiakeskustelussa unohdetaan varsin järjestelmällisesti maalämpö.
Kyseessä on uusiutuva energia. Aurinko lämmittää
maaperän, joka otetaan keruuputkistolla talteen vuoden mittaan. Keksintö on ollut käytössä jo kolmattakymmenettä vuotta. Ihmettelen miksi kokemuksia tästä ei Suomesssa osata hyödyntää.
Suurimpana hyötyjänä olisivat nimenomaan kotitaloudet. Investointi maalämpöön varsinkin uudisrakennuksessa on erittäin kannattavvaa.

Lämmitysenergian "tuotannossa" käytetään maalämpöpumppua, joka koostuu kompressoreista, ja pumpuista. Sähköä kuluuu lähinnä näiden laitteiden käyttöön. Hyötysuhde on sellainen, että kun laitteiston käyttöön laittaa 1 kilowatin energiaa, laitteistosta saadaan 3-5 kilowattia lämmitystehoa.

Miksi julkisessa keskustelussa sitten "unohdetaan" tämä erinomainen energian tuotantomenetelmä? Onko vastauksena se, että ihminen pääsee tällä tavoilla suhteellisen hyvin irti "energiamarkkinavoimista". Valtio tavallaan menettää verotuloja, ja herrat optioitaan.

Perheellämme on noin 165 m2 talo Pohjois-Suomessa. Lämmitystapana maalämpö, keruuputkistoa tontilla 500 metriä. (Toinen vaihtoehto olisi toteuttaa keruuputki porakaivoon, joka mahtuu tontille, kuin tontille.)

Kotitaloutemme energialasku (sisältäen lämmityksen ja käyttösähkön) on noin 100 Euroa/kk. Tähän sähkön käyttöön saa jo vähän "tuhlaillakin". Investointi maalämpöön maksaa itsensä takaisin noin 3-4:ssä vuodessa verrattuna siihen, että olisin laittanut talooni sähkölämmityksen. Suosittelen muillekin.
184848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sitä tosiaan voi ihmetellä liekkö tutkittu isommassa mittakaavassa esim:ydinvoimaloiden tilalle mentäs syvemmälle maahan eikö lämpö lisäänny syvemmällä "liekkö tutkimuksia tehty missään maailmalla"

Äänestä

takaisinmaksuajan - itse saan paljon pidemmän?? Meillä on iso talo (aspa yli 200m2), sähkölämmitys ja kaikki käyttösähkö yht. 200€/kk. Maalämmön hinta olisi tullut 15000€ kalliimmaksi kuin tuo sähkölämmitys - jakotapa sama eli vesikiertoinen lattialämmitys. Jos tuosta ihan yksinkertaisimmalla matikalla laskee erotuksen sähkökuluissa 1200€/vuosi niin 15000€/1200€ = 12,5. Eli 12,5 vuotta menisi laitteiston kuolettamiseen. Vai mistä saa laitteita porakaivoja yhteishintaan 5000€??

Äänestä
  • Rakensin juuri talon. Jo viides itsellä. Laitoin Ultimaten Vesi-ilpon, Niben sähkökattilan ja Jäspin varaajan. Putkimies teki kylmähommat. Ite sähkärinä sähkötyöt ja automatiikan. Rakennettu omiin kaappeihin kodinhoitohuoneeseen, ei siis erillistä laitehuonetta. Ottoteho jossain 2,8Kw luokkaa ja anto n 8- 9 Kw. Alle 20 pakkas-asteen heittää Vesi-ilopn pois pelistä ja jatkaa sähköllä.Näitä pakkasaikoja kuitenkin vähän näillä leveysasteilla. Siksi "oikea" maalämpö laitteisto turhan kallis kun voi ilmastakin tehdä.Toiminut hyvin ja lämmittää nyt 145m" taloa. Kustannukset nykymenolla kuolletettu n 4 vuoden sisällä. Näitä vesi-ilpoja löytyy markkinoilta valmiina paketteinakin mutta sikahintaan. Suosittelen tätä energiamallia ainakin tekniikka alalla työskenteleville rakentajille.

    Äänestä

Mainitsit myös tuon "hyötysuhteen" olevan jotain 3,3. Samaan hengenvetoon kerroit maksavasi n. 100 e/kk sähköstä. Eli valitettavasti vain noin puolta vähemmän kuin keskiverto sähkölämmittäjä.

Arvatenkin sinulla menee kokonaisuutena n. 12-15000 kWh sähköä vuodessa ja tuolla toisella samanlaisen talon sähkölämmittäjällä n. 22-25000kWh. Olettaen, että talojenne kokonaisenergiantarve on jotakuinkin sama ja kun molemmilta otetaan päältä 5000 kWh molemmilta radioon ja ruoanlaittoon niin sulla lämmityksen osuus sähkönkäytöstä on 7000-10000 kWh ja naapurilla 17000-20000kWh. Eli jotain 1:2 tai parhaimmillaankin "vain" 1:2,5

Sinällään en ole maalämpöa vastaan, vaan päinvastoin. Parempi kai sekin kuin suora lämmitys, jos haluaa edes vähän vaikuttaa sähkönkulutukseen. Mutta nuo puheet tuosta 1:3 tai jopa 1:5 pitäisi ainakin toistaiseksi lopettaa harhaanjohtavana. Tai ainakin muistaa mainita, että saattaa laboratoriossa näin hyvin mennäkin.

Se on sitten toinen juttu, puhutaanko uusiutuvasta lämmityksestä. Totta lienee, mitä sanoit auringosta. Mutta jos ostat sähkösi väärästä paikkaa, esim. hiilivoimalasta (lauhde) on kokonaispäästösi kaikesta huolimatta suurempi kuin sähkölämmittäjällä, joka ostaa sähkönsä (bio)voimalasta, joka tekee samalla myös kaukolämpöä. Eli osta se sähkösi vaikka tuulesta temmattuna tai muuten vihreänä, niin saat anteeksi :)

Sitä en tiedä, jää(h)tyisikö tuo maankuori jos sieltä ryhdyttäisiin ylenmäärin pumppaamaan lämpöä ulos... vaikka aurinko paistaisikin ahkerasti, se lämmittää näillä nurkilla vain reilusti alle 1kW teholla neliömetriä...

Äänestä
  • Jos ilmalämmöllä päästään 3 hyvötysuteeseen muutaman asteen pakkasella, niin eikö maan alkulämpötila ole syksyllä 8 ja sitten kun sitä lämpöä pumpataan sieltä pois, niin kevääksi se on laskenut jo vähän. Eikö tästä seuraa aina se, että kevät tulee nimenomaan omalle pihalle myöhemmin kuin esim naapurin pihalle. Kuinka pitkä tuo viive on?

    Voisiko lämmönoton laittaa vaikka joen pohjaan? Siellähän on jatkuvasti 4 asteista vettä ja lisää tulee koko ajan, joten veden viilenenminen ei vaikuta paikallisesti, ja tasalämpöistä vettä riittää. Suuri ero ei taida olla järvenkään pohjassa. Luulisi ainakin, että putkiston asentaminen veden pohjalle olisi helmpompaa kuin maan alle? Käytetäänkö tällaista?

    Äänestä

  • ilma- vesi- vai maalämpö kirjoitti:

    Jos ilmalämmöllä päästään 3 hyvötysuteeseen muutaman asteen pakkasella, niin eikö maan alkulämpötila ole syksyllä 8 ja sitten kun sitä lämpöä pumpataan sieltä pois, niin kevääksi se on laskenut jo vähän. Eikö tästä seuraa aina se, että kevät tulee nimenomaan omalle pihalle myöhemmin kuin esim naapurin pihalle. Kuinka pitkä tuo viive on?

    Sama kai se on pumpataanko lämpöä maan pinnan tuntumasta, porakaivosta 200 m syvyydestä tai järven pohjasta? Siinähän siirretään maahan varastoitunutta energiaa maan uumenista maan pinnan yläpuolelle tuvan lämmikkeeksi. Pahimmassa tapauksesta maan uumenista kaivetulla polttoaineella tuotetulla sähköllä...

    Ja tuuli vie näin tehdyn lämpöenergian avaruuteen? Tai se osaltaan kiihdyttää ilmastonmuutosta? Tai kenties imeytyy takaisin maahan tai maan pintakerroksiin? Kukapa näistä tietää... Mutta aina se oman navan suojelu ei kuitenkaan koko maailmaa pelasta. Eikä välttämättä edes tee sitä pientä virtaa, josta kasvaisi suuria jokia. Vaikka jossain mainoksessa niin sanottaisiinkin.

    Äänestä

  • piilee totuus kirjoitti:

    Tiesittekö että jo parin kilometrin syvyydessä maan alla on 50 celsiusta lämmintä aina ja mitä syvemmälle mennään sen kuumempi tulee..

    Paine ja ydintoiminnot maan sisuksissa tuottavat tuon lämmön. On aika perusteltua pumpata sitä nykyisillä hyötysuhteilla huoneiston lämmitykseen, jollei sitä revitä sieltä tuhlaten, vaan käytetään se lämpö tehokkaasti hyväksi.
    Sähkönkulutus näin tuotetulla lämmöllä on huomattavasti pienempi kuin millään muulla polttimolla pelletti/ öljy tai vastaavilla tuotetun, vertaamattakaan suoraan sähkölämmitykseen. Päästöjen osalta se hakkaa kakluunit olipa se generaattori sitten tuottanut sähkönsä millä tahansa, niissä on kuitenkin nykyisin jo hyötysuhteet kohdallaan.

    Pienentynyt kulutus tätä kautta mahdollistaa yhä suuremman osuuden sähköenergian tuotannosta hyödyntävän puhtaasti tuuli, aurinko, bio yms ratkaisuin.

    Äänestä

  • ilma- vesi- vai maalämpö kirjoitti:

    Jos ilmalämmöllä päästään 3 hyvötysuteeseen muutaman asteen pakkasella, niin eikö maan alkulämpötila ole syksyllä 8 ja sitten kun sitä lämpöä pumpataan sieltä pois, niin kevääksi se on laskenut jo vähän. Eikö tästä seuraa aina se, että kevät tulee nimenomaan omalle pihalle myöhemmin kuin esim naapurin pihalle. Kuinka pitkä tuo viive on?

    Voisiko lämmönoton laittaa vaikka joen pohjaan? Siellähän on jatkuvasti 4 asteista vettä ja lisää tulee koko ajan, joten veden viilenenminen ei vaikuta paikallisesti, ja tasalämpöistä vettä riittää. Suuri ero ei taida olla järvenkään pohjassa. Luulisi ainakin, että putkiston asentaminen veden pohjalle olisi helmpompaa kuin maan alle? Käytetäänkö tällaista?

    " niin eikö maan alkulämpötila ole syksyllä 8 ja sitten kun sitä lämpöä pumpataan sieltä pois, niin kevääksi se on laskenut jo vähän."
    Laskee vajaassa kuukaudessa nollaan ja pysyy siinä kevääseen kunnes aurinko taas lämmittää maata enemmän kuin lämpöpumpulla lämpöä viedään. Pääosa energiasta tulee maassa olevan veden jäätymisestä, eli vasta nollassa asteessa !

    Äänestä

  • Potkurit kaakkoon kirjoitti:

    Tiesittekö että jo parin kilometrin syvyydessä maan alla on 50 celsiusta lämmintä aina ja mitä syvemmälle mennään sen kuumempi tulee..

    Paine ja ydintoiminnot maan sisuksissa tuottavat tuon lämmön. On aika perusteltua pumpata sitä nykyisillä hyötysuhteilla huoneiston lämmitykseen, jollei sitä revitä sieltä tuhlaten, vaan käytetään se lämpö tehokkaasti hyväksi.
    Sähkönkulutus näin tuotetulla lämmöllä on huomattavasti pienempi kuin millään muulla polttimolla pelletti/ öljy tai vastaavilla tuotetun, vertaamattakaan suoraan sähkölämmitykseen. Päästöjen osalta se hakkaa kakluunit olipa se generaattori sitten tuottanut sähkönsä millä tahansa, niissä on kuitenkin nykyisin jo hyötysuhteet kohdallaan.

    Pienentynyt kulutus tätä kautta mahdollistaa yhä suuremman osuuden sähköenergian tuotannosta hyödyntävän puhtaasti tuuli, aurinko, bio yms ratkaisuin.

    tämä on aivan arkipäivää. Siellä saadaan suoraan maasta höyryä pyörittämään turbiinia jne. Mutta Islannissa on "hieman" tuliperäisempi maa, kuin Suomessa.

    Suomessa ei ole vielä 2km syvyydessä, kuin 30 astetta lämmintä. Ja tuollaisen reiän lämpötila luonnollisesti putoaa, kun sieltä "pumpataan" lämpöä pois. Toki 2km syvyisen reän hyötysuhde olisi aivan toista luokkaa, kuin nykyisten max 200 metristen reikien.

    Toiseksi tuollaisten 2km reikien tekoa rajoittaa kalliomekaniikka. Kalliopaine puristaa tuollaisen reiän kasaan pahimmillaan muutamassa vuodessa, riippuen tietenkin alueen kivilajeista ja kivilajimuodostelmista jne.

    Äänestä

oma talo 180m2 talli 100m2 nejä asukasta maalämpö
ja lattialämmitys kokonaissähkönkulutus vuodessa
12000 kwh talissa lämpötila noin 10

Äänestä

urmas on mennyt ml-kauppiaan propagandamiinaan:

"Kotitaloutemme energialasku (sisältäen lämmityksen ja käyttösähkön) on noin 100 Euroa/kk. Tähän sähkön käyttöön saa jo vähän "tuhlaillakin". Investointi maalämpöön maksaa itsensä takaisin noin 3-4:ssä vuodessa verrattuna siihen, että olisin laittanut talooni sähkölämmityksen."

Ensinnäkin, oletko asunut identtisessä talossa, jossa on sähkölämmitys? Luultavasti et, joten et voi mitenkään vertailla rakennusten kulutuksia.

Kustannuksista (vuosi 2005): sähköurakan lämmitysosuus (kaapelit, termarit etc.) oli 6.000 € LVV 800 €. Edullisin Avaimet-käteen -tarjous maalämmöstä vesikiertoisella lattialämmityksellä porakaivoineen oli 23.000 €. Erotus siis 16.200 €. Laitoin kaapelit lattiaan ja hieman paksummat eristeet ylä- ja alapohjaan (kustannus n. 500 €). Takaisinmaksuaika olisi ollut jotain aivan muuta kuin 3-4 vuotta.

Sähkönkulutuksesta: Meillä kokonaissähkönkulutus on n. 110 kWh/kerros-m2/a. Tilastojen mukaan sen "pitäisi" olla n. 195 kWh/kerros-m2/a. Tähän ml-kauppiaat vetoavat myydessään tuotteitaan.

Tuhlailusta: Onko ekologista, jos on edullisesti(?) energiaa tuottavaa systeemiä pidetään oikeutuksena esim. ottaa pidempiä suihkuja? Samalla lisääntyy myös vedenkulutus. Vedenottamot toimivat ja puhdistavat vettä sähköllä, eivät aurinkoenergialla.

Äänestä

KOrjataampa virheitä.

"Suurimpana hyötyjänä olisivat nimenomaan kotitaloudet. Investointi maalämpöön varsinkin uudisrakennuksessa on erittäin kannattavvaa. "

Eniten hyötyvät järjestelmien valmistajat ja myyjät. Investoinnin kannattavuus kyseenalainen normitaloissa.

"Hyötysuhde on sellainen, että kun laitteiston käyttöön laittaa 1 kilowatin energiaa, laitteistosta saadaan 3-5 kilowattia lämmitystehoa. "

Maalämmön kokonais vuosihyötysuhde on tutkitusti noin 2 luokkaa, eli kaukana 3-5 sta.

"Kotitaloutemme energialasku (sisältäen lämmityksen ja käyttösähkön) on noin 100 Euroa/kk."

Meillä vastaava lasku on noin 20% vähemmän suurinpiirtein samalla huoneistoalalla. Sähkölämmitys + varaava takka.

"Investointi maalämpöön maksaa itsensä takaisin noin 3-4:ssä"

JOs mennään yleisten takaisinmaksuaikojen mukaan niin siellä 15-20 vuoden tuntumassa voi säästöä alkaa tulemaan. Investoinnille pitää laskea myös korko. Kompressorin kestoikä lienee tuon noin 20 vuotta joten sen jälkeen maksetaan lisää.

Äänestä

siittä veiläkö kehitäisi agrikaatin mikä ottaisi voimanlähteensä asunon jäteistä täysin mahdolista sen muoduvista kaasuista

Äänestä

Tärkein oli tuo suhde. Ei mikään kompressori toimi siten että saataisiin 5 kW lämpöä jos sähköteho on 1 kW. Se on fysikaalinen mahdottomuus. Lämpöä vaidaan muuttaa esim. lauhdevoimaloissa 1/2,5 ja toisinperin päinvastoin. Sekin edellyttää noin 40 %:n hyötysuhdetta. Suurissa laitoksissa tähän päästään muttei pienissä.
Maalämmössä Suomessa talvella on lähtö lämpö noin 0 oC. ja lämmityspuolen noin 40-50 oC vähintään. Kaivapa termodynamiikan kirjat esille ja laske mikä on suhde tuotetulla ja sadulla energialla.
Jo patterilämmön taso 40 oC edellyttää isoja lämpöpintoja. Senkin voit laskea helposti. Se on noin 20 W/m2/h. Jos asunto tarvitsee -30 o C pakkasella 10 kW, niin lämpöpintaa pitää olla 10000W/ 20 oC = 500 m2 Ja toinen mokoma sinne maahan.
Ei halpaa.
Siis mitä pienempi lämpötilaero sen suurempi lämpöpinta tarvitaan.
Minun omakotitaloni, ikä 50 vuotta tarvitsee lämmitykseen noin 15 000 kWh/sinä olisi hiukan parantamisen varaa.
Vuosikustannus on öljyllä n. 800 euroa. Sähköllä noin 1500 euroa ja puilla noin 200 euroa. Minulle käy kaikki lämmitystavat. Nykyiset patterit eivät riitä maalämpöpumpulle. Ne pitäisi kolminkertaistaa teholtaan. Nyt on patteriveden ja huoneilman lämpötila ero noin 50 astetta. Maalämmössä se olisi n. 17 astetta.
Nykyisin voin nostaa patteriveden lämmön jopa 80 asteeseen hätätilassa ja kun tulen matkoilta ja huonelämpöä on alennettu poissaolon ajaksi. Asunto lämpenee + 22 noin neljässä tunnissa ja normaaliin rakennuksen lämpötilaan päästään parissa päivässä. Pudotan huonelämmön noin +8 asteeseen poissaolon ajaksi.
Jos olen paljon poissa pakkasilla lämmön tarve on mitätön, mutta en voi käyttää puita. Silloin pääsen reilusti alle 10 000 kWh/a. Joudun käyttämään kuitenkin joko kallista öljyä tai vielä kalliimpaa sähköä.
Nyt lämmitystehoni on noin 50 kWh/päivä. Lämpötila -5 oC. Maksaa 6 euroa päivä. Olen matkoilla.

Äänestä
  • Nyt on -8 o C ja lämmitys maksaa vain 3 euroa/päivä.

    Äänestä

On pian odotettavissa aika dramaattisia sähkölaskun nousuja. Sähköntuotanto kun yhä vaan tapahtuu enimmäkseen fossiilisilla polttoaineilla, ainakin vielä 15 vuotta.Hiilidioksidi taivaalla pannaan maksamaan !

Ehkä erilaiset (joita on monia) lämpöpumppuratkaisut ovat sittenkin viisaita.. aikanaan.Aina parhain ratkaisu olisi tietysti kaukolämpö samalla periaatteella jostain vesistöstä.Moni hotelli saa sillä periaatteella samalla myös ilmastoinninkin kesällä..

Äänestä

eikö nyky päivänä pitäisi satsasa terveriseen kotiin pois mokoma koneeninen ilman vaihto se on kuin puollossa asuisi päästä se ulos ja toivo kolme toivomusta luonolinen lämpötilä kotona missä ilma vaihtuu luonolisen ilmanvaidon avulla ei ole ali eikä yli painetta on se luonolinen oma itsensä

Äänestä

Pakko sanoa, että olisin itse ostanut samanmerkkisen ja keruuputkistolla jos 165m2 lämpiää 100€/kk ja saa vielä tuhlaillakin.

Ei oikeen kyllä ole mahdollista , tietysti jos sisäkorkeus on metrin ja lämpötila 15 astetta.

No, jos totta on niin hieno investointi.

Meillä menee ihan toisille sadoille laskutja asutaan eteläsuomessa uudistalossa. Liekö jäänyt villat jostain kohtaa laittamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusiutuvaa aurinkoenergiaa kirjoitti:

Suomessa käytävässä energiakeskustelussa unohdetaan varsin järjestelmällisesti maalämpö.
Kyseessä on uusiutuva energia. Aurinko lämmittää
maaperän, joka otetaan keruuputkistolla talteen vuoden mittaan. Keksintö on ollut käytössä jo kolmattakymmenettä vuotta. Ihmettelen miksi kokemuksia tästä ei Suomesssa osata hyödyntää.
Suurimpana hyötyjänä olisivat nimenomaan kotitaloudet. Investointi maalämpöön varsinkin uudisrakennuksessa on erittäin kannattavvaa.

Lämmitysenergian "tuotannossa" käytetään maalämpöpumppua, joka koostuu kompressoreista, ja pumpuista. Sähköä kuluuu lähinnä näiden laitteiden käyttöön. Hyötysuhde on sellainen, että kun laitteiston käyttöön laittaa 1 kilowatin energiaa, laitteistosta saadaan 3-5 kilowattia lämmitystehoa.

Miksi julkisessa keskustelussa sitten "unohdetaan" tämä erinomainen energian tuotantomenetelmä? Onko vastauksena se, että ihminen pääsee tällä tavoilla suhteellisen hyvin irti "energiamarkkinavoimista". Valtio tavallaan menettää verotuloja, ja herrat optioitaan.

Perheellämme on noin 165 m2 talo Pohjois-Suomessa. Lämmitystapana maalämpö, keruuputkistoa tontilla 500 metriä. (Toinen vaihtoehto olisi toteuttaa keruuputki porakaivoon, joka mahtuu tontille, kuin tontille.)

Kotitaloutemme energialasku (sisältäen lämmityksen ja käyttösähkön) on noin 100 Euroa/kk. Tähän sähkön käyttöön saa jo vähän "tuhlaillakin". Investointi maalämpöön maksaa itsensä takaisin noin 3-4:ssä vuodessa verrattuna siihen, että olisin laittanut talooni sähkölämmityksen. Suosittelen muillekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu