Julian vanhemmat

tätikatsoja

Käsittääkseni Ismo on Julian isä.

Tanja tuskin on äiti, koska Ismo ja Tanja ovat tunteneet toisensa vasta vähän aikaa (ei siis silloin, kun Julia on saanut alkunsa). Tanjan ääni tietenkin kuului puhelinvastaajasta, kun se nainen (jonka nimeä en muista, mutta jonka luona Julia ja Romeo vuoronperään käyvät tivaamassa Julian vanhempien nimiä) soitti tavoitellen Ismoa. Tanjalla ja Ismolla on siis yhteinen puhelinvastaaja, koska asuvat yhdessä.

Se nainenhan tunsi Ismon entuudestaan ja kävi hänen luonaan kaupalla keskustelemassa jostain vanhasta asiasta, johon Ismo viittasi keskustellessaan Nooran kanssa.

Näin siis luulen...vai olenkohan tullut vanhuudenhöperöksi...Mielenkiinnolla kuitenkin odotan tulevia juonenkäänteitä.

17

2315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä myös

      MTV3:n juonipaljastuksissa helposti olettaa, että Tanja olisi Juulian äiti. Taitaa olla kuitenkin niin, että Ismo onkin Juulian isä. Äiti tuskin on kukaan jaksoissa esiintynyt henkilö, ehkä (vai onko Anneli Mansikka Ismon vanha heila ja näin ollen Juulian äiti) ?!?! Alkaakohan Taja epäillä jotakin vai avautuuko Ismo Tanjalle?!?

    • näin vaan näin

      Juulian äiti on tanja olen katsonut jo torstain jakson jaa siinä tanja soittaa anneli mansikalle ja pyytää saada tietää kuka on hänen tytär

      • tätikatsoja

        Missä voi katsoa etukäteen kyseisen jakson? Haluan kanssa katsoa!

        Voitko laittaa ihan suoran linkin, kun olen vähän avuton tämän netin kanssa, enkä meinaa ikinä löytää etsimääni.

        Kiitos!


      • katsoja Svan

        Mistähän näkee etukäteen viikon jaksot?


      • mutta vasta keskiviikkona k...
        tätikatsoja kirjoitti:

        Missä voi katsoa etukäteen kyseisen jakson? Haluan kanssa katsoa!

        Voitko laittaa ihan suoran linkin, kun olen vähän avuton tämän netin kanssa, enkä meinaa ikinä löytää etsimääni.

        Kiitos!

        javascript:nettitv('http://nettitv.mtv3.fi/salkkarit/')


      • mutta uudelleen
        mutta vasta keskiviikkona k... kirjoitti:

        javascript:nettitv('http://nettitv.mtv3.fi/salkkarit/')

        http://nettitv.mtv3.fi/salkkarit/


      • jos lataa
        katsoja Svan kirjoitti:

        Mistähän näkee etukäteen viikon jaksot?

        ne jo etukäteen niinkuin varmaan ensinmäisen viestin kirjoittaja on tehnyt


      • tätikatsoja
        jos lataa kirjoitti:

        ne jo etukäteen niinkuin varmaan ensinmäisen viestin kirjoittaja on tehnyt

        No mistä ne sitten voi ladata etukäteen? Maikkarin sivuilla kerrotaan, että seuraavan päivän jakson voi katsoa etukäteen klo 20.00 jälkeen, mutta mistä voi katsoa tai "ladata" esim. tänään perjantain jakson? Ja kuinka?

        Auttakaa nyt onnetonta minua?


      • rybb&deckers
        tätikatsoja kirjoitti:

        No mistä ne sitten voi ladata etukäteen? Maikkarin sivuilla kerrotaan, että seuraavan päivän jakson voi katsoa etukäteen klo 20.00 jälkeen, mutta mistä voi katsoa tai "ladata" esim. tänään perjantain jakson? Ja kuinka?

        Auttakaa nyt onnetonta minua?

        ei nyt salkkareita vaan niin ladata kuin esim prisoneita yms, niitä saa vain tietyllä tavalla miten sitä ei kaikki saa tietää!


    • _salkkari fani_

      Tanja on Juulia äiti!
      Epäilen,Antti on Juulian isä. Luulen,et Antti halusi pojan,Tanja odotti kaksosia ja antoi toisen pois. (Riku ja Juulia on kaksosia).
      Saa nähdä olenko oikeassa.

      • rikkaat & rohkeet taas ...

        Ei ole kovin suurta luovuutta juonten käänteissä.
        Helsingissä asuu puoli miljoonaa ihmistä, mutta "Pihlajakadulla" kaikki osoittautuvat samaksi suureksi perheeksi.


      • ex-mies
        rikkaat & rohkeet taas ... kirjoitti:

        Ei ole kovin suurta luovuutta juonten käänteissä.
        Helsingissä asuu puoli miljoonaa ihmistä, mutta "Pihlajakadulla" kaikki osoittautuvat samaksi suureksi perheeksi.

        Antti on se Tanjan entinen mies, joka oli oikea häntäheikki. Rikun kuoleman aikoihin hän vilahteli naikkostensa kanssa sarjassa. Kai Hyttinen esitti Anttia-.


      • nimimerkki

        Eikös Riku ollut selvästi vanhempi kuin Julia. Juliahan on vasta aloittanut opiskelut lukion jälkeen. Riku oli Ossin ikäinen aikamies. Eivät mitenkään ole voineet olla kaksosia.

        Siksi onkin kummallista, että Tanja nyt ilmeisesti on Julian äiti. Tanjalla on jo ollut Riku Tanjan syntyessä ja Tanja on ollut avioliitossa Antin kanssa. Miksi sellaisessa tilanteessa olisi antanut lapsensa pois. Vai eikö Antti sitten ole ollut Julian isä (Tanja tehnyt syrjähypyn) ja vaatinut, että Tanja antaa lapsen pois. Kuka siis on Julian isä?


      • _salkkari fani_
        nimimerkki kirjoitti:

        Eikös Riku ollut selvästi vanhempi kuin Julia. Juliahan on vasta aloittanut opiskelut lukion jälkeen. Riku oli Ossin ikäinen aikamies. Eivät mitenkään ole voineet olla kaksosia.

        Siksi onkin kummallista, että Tanja nyt ilmeisesti on Julian äiti. Tanjalla on jo ollut Riku Tanjan syntyessä ja Tanja on ollut avioliitossa Antin kanssa. Miksi sellaisessa tilanteessa olisi antanut lapsensa pois. Vai eikö Antti sitten ole ollut Julian isä (Tanja tehnyt syrjähypyn) ja vaatinut, että Tanja antaa lapsen pois. Kuka siis on Julian isä?

        Salkkareissa kaikki on mahdillista.
        Kesän jälkeen Oona ja Niko tuli takaisin teini-ikäisinä,vaikka lähtivät Tampereelle 8-10 ikäisinä. (luulen että Antti halusi vain ja ainoastaan pojan,Tanja sai tietää,et odottaa kaksosia ja siksi antoi toisen pois).


    • _salkkari fani_

      Ossi vietti nuorena todella paljon aikaa Rikun perheen kassa.Elinahan halusi lapsen ja pyyti Ossia isäehdokkaaksi.Nehän teki jonkun sopimuksen.Tanja sai tietää tosta lapsi jutusta ja sehän sanoi Ossille,ettei usko,että Ossi voi saada lasta,koska Ossi sairasti lapsena/nuorena jonkin taudin ja se heikenti siittiöitä.Ossi kävi tutkimuksissa ja sai tietää,että ei voi saada lapsia.Mutta eikös Tanjalla ja Ossilla ollut säpinää sielä Pohjosissa.Voisko Ossi olla Juulia isä?!?.

      • Katrina 1

        Kristo on Juulian isä eikä ollu epäilystäkään ovat saman luontoisia ja yhtä lyhyt pinnasia.


    • Sara 1

      Tanja ja Kristo ovat Juulian vanhemmat, Riku ja Aatu ovat Juulian Veli puolia, Eeva on Sisko puoli, Ami on Serkku ja ehkä Hanna oli Juulian pikkuserkku kun Ami oli Hannan pikkuserkku? (eli Sofia ja Juulian on sit ehkä sukulaisia?).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1556
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1227
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      962
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe