Joukkopako perussuomalaisista jatkuu

Mihin tämä vielä johtaa?
http://peruss.putteri.fi/
12538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Joukkopaon tunnusmerkistöön kuuluisi että enemmän kuin *yksi* tyytymätön lähtisi

Äänestä
  • niin suon sen sinulle.
    Totuus on kuitenkin toinen ja olisi syytä olla huolissaan.

    Äänestä

pIENPUOLUEITA ON JO TARPEEKSI.

Äänestä

"Perussuomalaiset puolue on taittopisteessä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos ei suuria muutoksia puolueen toiminnassa tule tapahtumaan aivan lähiaikoina, niin koittaa lopun alku.

Tämä tarkoittaa käytännössä taas sitä, että taru on loppu ja lopullisesti.
Timo Soini on tämän hetkisestä suosiostaan huolimatta toiminut niin, että puolueen tulevaisuus alkaa olla mennyttä. Sama mies on syönyt ja tuhonnut myös puolueen menneisyyden. Puolueen runko ja pohja on rakentunut entiseen SMP puolueeseen ja ennen kaikkea Veikko Vennamoon.

Vennamon perintö oli suuri ja merkittävä, jota olisi pitänyt vaalia aivan toisella tavalla, kuin mitä Soini teki. Mitä Soini sitten teki? Soini veti ensitöikseen tultuaan puolueen puheenjohtajaksi Vennamon maton alle. Maton alle piiloon ikään, kuin häpeäisi koko miestä ja aatetta".

Äänestä
  • Veikko Vennamo on tietenkin tärkeä osa aatehistoriallista jatkumoa mutta Perussuomalaiset on kuitenkin ihan oma puolueensa, SMP oli ja meni

    Äänestä

  • päätelty :) kirjoitti:

    Veikko Vennamo on tietenkin tärkeä osa aatehistoriallista jatkumoa mutta Perussuomalaiset on kuitenkin ihan oma puolueensa, SMP oli ja meni

    Perussuomalaiset on ihan omilla linjoillaan.
    Siinä ei ole mitään Vennamon perintöä.
    Siksi en olekaan enää persu.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Perussuomalaiset on ihan omilla linjoillaan.
    Siinä ei ole mitään Vennamon perintöä.
    Siksi en olekaan enää persu.

    nykyaikaistettuna, ei tietenkään enää samat toimintatavat ole käytössä kuin joskus 60-luvulla, muuten oltaisiin joku IPU 0.0001 %

    Äänestä

Etelä-Savon Perussuomalaisten piirisihteeri
Margareta Paulat-Palmroth on eronnut puolueesta ja liittynyt IPUun.
Tervetuloa!

Kuitenkin hän on persujen sivuilla, kuin kuuluisi vielä puolueeseen.

Äänestä
  • jo aikoja sitten.
    Pietun tietä kaikki kulkemaan....
    Siellä se tulevaisuus näyttää olevan meilläkin.
    lal,lal, laaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa......
    hiihihihihihihihihhihiiiiiiiiiiiiiiiiii.....

    Äänestä

  • kuukausia kuollutkin henkilö.
    Luulisi jo hävettävän!

    Äänestä

  • on ollut jo kirjoitti:

    kuukausia kuollutkin henkilö.
    Luulisi jo hävettävän!

    oikein netin välityksellä, se on nykyaikaa. Vennamokin on nähty ilmielävänä Sonkajärven taksitolpalla viime viikolla. Kas kummaa.

    Äänestä

  • rajan takaa kirjoitti:

    oikein netin välityksellä, se on nykyaikaa. Vennamokin on nähty ilmielävänä Sonkajärven taksitolpalla viime viikolla. Kas kummaa.

    että Weke katsoo meitä tuolta ylhäältä pilvenhattaralta

    Että toimitaan sen mukaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielenkiintoista.... kirjoitti:

Mihin tämä vielä johtaa?
http://peruss.putteri.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu