mennyt neuvottelemaan Milosevicin kanssakin ns humanitäärisestä avusta operaation jälkeen?
Bush oli epäilty laajalti suunnittelemastaan sotarikoksista ja siitä, että jymäyttää itsensä YK n 1441 pykälää himoitessaan öljyä.
Demarijohto tiesi kaiken tämän yhtä hyvin kuin ainakin suomalaisten enemmistö yritti kaiken maailman mellakoitsijoittekin voimalla saada totuuden Bushista jo silloin kuuluviin!
Mutta jyrättinpä vain ns. virallisessa Suomessa jostain syystä kanta läpi, että lähdemme sotarikollisten kanssa ns humanitääristä apua jakelemaan, eli haluttiin vain jostakin syystä uskoa tätä Bushia- ja käveltiin suomen 79% enemmistön ohi.
Suomen kansa ei hyväksynyt Annelin kanssa ajatusta tästä ja vaikka Anneli oli mukana päätöstä valiokunnissa muka hyväksymässä teki hän voimakkasti selväksi, ettei hyväksy tätä sotaa.
Siksi Anneli heti kävikin toimeen Lipposen vierailtua sotarikkolinen Bushin luona ja kävi paljastamaan Lipposen neuvottelua.
Enpä voi moittia tätä naista. Ei ollut hänellä juuri muuta mahdollisuutta kuin käyttää keinoja joita salaamisessakin käytettiin, muuten emme olisi koskaan saaneet tietää Lipposen nuoleskelleen sotarikollista muuten siellä!
Nyt kun sotarikollinen - Bushilla ja kumppaneilla häämöttää sotaoikeus oppii toivottavasti ns virallinenkin Suomi (demarivetoinen) sen, ettei rikos kannata.
Nämä asiakirjat tulevat julkisiksi vielä- sillä niillä ei ole arvoa ainakaan suomen kansan silmissä käytiinhän ne sen todellisen emävalehtelijan ja kätyriensä johdolla.!
Annelista vielä: Jos iso valehtelija nimittää toista valehtelijaksi on ison valehtelijan leima Annelille mitätön. Pata siinä kattilaa vaan on silloin soimannut!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä apua perseaukinen suomi vois antaa. Lämmintä kättä ja kuumaa menua. Lopeta jo tuo vouhotus. Sun porukasta taas yksi kärähti katohan keskustan uutisia oliko rattijuopumus vai mikä. Siinä lisää keskustan törttöilyjä ketähän seuraavaksi äänestät ?
Pelle mikä pelle...
mutta senverran oikeudenmukainen, että näen selkeästi sen ison valehtelijan istuvan vailla seurauksia jälleen ja pienempien kaatuvan.
Näin me alistumme antamaan vapaat kädet Amerikan Bushille, polvet vaan jo matolle- kohta hän saapuu meitä jälleen nuoleskelemaan...
Tuntuu näillä Lipposen ja Bushin nuoleskelijoilla olevan kaikilla ontto kohta pääkopassa, ellei ole sitten tyhjää täynnä koko polla.
ne pillerit kohta vaikuttavat. Ota nyt vain ihan rauhallisesti....
Koko juttusi oli ihan huuhaata ja täynnä vääriä väittämiä. Ei Suomi mihinkään koalitioon kuulunut.
Koeta pysyä totuudessa edes siteeksi toisin kuin puheenjohtajasi Jäätteenmäki.
sillä erosimme mieheni kanssa nyt tänään. Ja tuttavani ovat luvanneet tehdä saman, ja heidänkin ystävänsä. Näpäytämme nyt Lipposta.
Luulen että tette palveluksen maalle kun eroatte. Liittykää vasemmistoliittoon sinne te kuulutte.