Ranskan tapahtumat

kuinka käy jos sopeutumatonta sakkia annetaan kertyä tapeeksi.

Luulisi EUn vähitellen heräävän ja kääntävän kehityksen oikeaan suuntaan jotta Eurooppa ei vähitellen vajoa joksikin takapajulaksi.
17848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kun se yhteiskunta ei voi tehdä enää todellisuudessa asialle mitään.
Jos joku pystyy perustelemaan miten tuon asian voisi demokratiassa tehdä eli väestökehityksen suunnan muuttaa, olisin varsin kiinnostunut kuulemaan sen. Ainoastaan väestön pakkosiirrot ja sterilisoinnit voisivat olla, ja vain teoriassa siis koska eihän siihen voida mennä, ratkaisu.
Kun afrikkalaisten ja muslimien määrä jatkaa kasvuaan heidän muita ranskalaisia suuremman lisääntymisensä takia, ei kehitys pydähdy enää vaikka Ranskan rajat suljettaisiin kokonaan se vain hidastaisi muutosta joillain vuosikymmenillä.

Aivan samoin Ruotsi pystyy estämään sen että Malmösta tulee muslimienemmistöinen kaupunki vain väestön pakkosiirroilla mikäli muslimit itse eivät halua kaupungista muuttaa pois. Ja se poismuutto tuskin on todennäköistä sillä miksi muuttaisivat koska pystyvät hallitsemaan kaupungin päätöksentekoa enemmistöllään.

Aivan samoin kuin jos laivalla on riittävä nopeus niin sitä ei voi pysäyttää hetkessä kun jarruja ei ole käytössä.

Äänestä
  • Ennemmin tai myöhemmin vastaan ?

    Äänestä

  • Tulee. kirjoitti:

    Ennemmin tai myöhemmin vastaan ?

    Monen mielestä viimepäivien ja vuoden 2005 tapahtumat ovat jo sisällissotaa koska siinähän kamppaillaan fyysisesti väkivaltaa käyttäen ja ihmisiä kuolee ja vammautuu kuin sodassa.

    Ei maailmassa ole yhtään afrikkalaista valtiota tai muslimivaltiota jossa olisi demokratia, oikeusvaltion periatteet, tasa-arvo ja vakaus ja hyvinvointi siinä mielessä kuin mitä euroopassa pidetään normaalina.

    Siihen islamilaisten maiden ja afrikan suuntaan Ranskakin menee yhä enemmän kun voimasuhteet muuttuvat entisestään.

    Äänestä

  • se on se kirjoitti:

    Erooppa on menetetty.. Montako vuotta vielä olemme herroja omissa kotimaissamme ?

    Äänestä

  • Vaiheessa. kirjoitti:

    Erooppa on menetetty.. Montako vuotta vielä olemme herroja omissa kotimaissamme ?

    Muslimivaltio tämä vuosisadan vaihteessa on Ruotsi, jos mitään ei tehdä. Sisällisota tulee varmasti jossain vaiheessa, keskieuroopan maat joutuvat valtaamaan maansa takaisin.

    Äänestä

  • Epätietoinen Masa kirjoitti:

    En oikein jaksa uskoa että Jenkit tulisivat apuun jos eurooppa on itse aiheuttanut katastofaalisen mittasuhteen konfiktin. Siinä ainoa vaihtoehto olisi pyytää ortodoksista Venäjää, kummastakaan maasta ei tule koskaan muslimivaltiota. Venäjä lähes 100 prosenttisesti ortodoksinen ja USA puolestaan eri lahkoihin ja kuppikuntiin kuuluvia kristittyjä plus etelävaltioden suuri katolisten määrä. Vedelkäähän siintä skenaarioita.

    Äänestä

  • Epätietoinen Masa kirjoitti:

    Muslimivaltio tämä vuosisadan vaihteessa on Ruotsi, jos mitään ei tehdä. Sisällisota tulee varmasti jossain vaiheessa, keskieuroopan maat joutuvat valtaamaan maansa takaisin.

    "Muslimivaltio tämä vuosisadan vaihteessa on Ruotsi, jos mitään ei tehdä."

    Ikävää kyllä sanoa, että Ruotsissa on ruotsalaiset vähemmistönä jo noin 50 vuoden kuluttua. Käytänössä nykyisillä humanistisilla ja demokraattisilla ja eettisillä avuilla ei ole paljoakaan tehtävissä. Ainoa toivo on se, että joskus unohdettaisiin "eettiset" keinot, mutta se luultavasti on käytännössä mahdotonta. Eli periaatteessa Ruotsin kehitys on pysyvä ja järkähtämätön. Kaikkein ikävin asia on se, että Keski-Euroopan monikultturistuessa Suomenkin hyvinvointi romahtaa dramaattisesti, sillä onhan Suomen suurin kauppakumppani Saksa. Ainoa vaihtoehto on siis nostaa Suomen omavaraisuutta, pistää rajat kiinni ja nostaa puolustusvoimien määrärahoja muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Noin 60 vuoden kuluttua niitä määrärahoja tullaan tarviimaan enenevässä määrin.

    Luulisin enemmänkin, että Euroopassa kolmas maailmansota voisi ihan oikeastikin syttyä maahanmuuttajien ja eurooppalaisten välillä. Tai ainakin varsin komea sisällissotien sarja syttyy tuossa myöhäisintään vuosisadan vaihteessa, enkä henkilökohtaisesti usko että siinä niinkään kauan kestäisi. Ja se on sitten ihmiskunnan ja Euroopan menoa lähes täydellisesti.

    Äänestä

  • tusujusuu kirjoitti:

    Kansanvaihto päättyy ?

    Saavatko eurooppalaiset vielä takaisin kotimaansa vai jäävätkö jalkoihin ja lopulta hävitetään täältä ?

    Lapsillemme hieno perintö tämä ?

    Ja lisätään vielä tämä vaikkakin menee aihepiirin ulkopuolelle. Suomen ruokahuoltoa ajetaa EU:n toimesta väkisin alas. Pelkään pahoin, että Suomen poliitikot eivät pysty sitten millään katselemaan horisontiin asti kansakunna etua, tottelevat kiltisti brysselin byrokraatteja. Luulisi jotain sanomista olla myös nettomaksajalla. Belgiassa on ollut jo koko syksyn eriasteista krähnämöintiä suurmoskeikan rakennusluvista, autoja on poltettu, poliiseja vastaan hyökkäilty ja niin edelleen. Meidän media on ollut sulkeutunut itsesensuurin takia. Goolatkaa vaikka itse en viitsi linkittää, Youtube Bryssel. Eurokansanedustajaa viedää kolmen poliisin voimin pormestarin kiellettyä osoittamasta mieltään islamia vastaan. Ja kun ottaa huomioon, että mielenosoittajat olivat 30-60 v. Todennäköisesti islami tulee voittamaan ennemmin tai myöhemmin sen takaa europoliitikkojen yletömyysiin menevä liberalismi.

    Äänestä

  • Epärietoinen Masa kirjoitti:

    Mahdollisesti suhtautuvat Suomen islamisoitumiseen ?

    Onhan heillä jo maanomistusta itäsuomessa.

    He eivät varmaan alistu tulevaan kansanvaihtoon ja valkoisten alistamiseen ?

    Äänestä

  • Epärietoinen Masa kirjoitti:

    Ja lisätään vielä tämä vaikkakin menee aihepiirin ulkopuolelle. Suomen ruokahuoltoa ajetaa EU:n toimesta väkisin alas. Pelkään pahoin, että Suomen poliitikot eivät pysty sitten millään katselemaan horisontiin asti kansakunna etua, tottelevat kiltisti brysselin byrokraatteja. Luulisi jotain sanomista olla myös nettomaksajalla. Belgiassa on ollut jo koko syksyn eriasteista krähnämöintiä suurmoskeikan rakennusluvista, autoja on poltettu, poliiseja vastaan hyökkäilty ja niin edelleen. Meidän media on ollut sulkeutunut itsesensuurin takia. Goolatkaa vaikka itse en viitsi linkittää, Youtube Bryssel. Eurokansanedustajaa viedää kolmen poliisin voimin pormestarin kiellettyä osoittamasta mieltään islamia vastaan. Ja kun ottaa huomioon, että mielenosoittajat olivat 30-60 v. Todennäköisesti islami tulee voittamaan ennemmin tai myöhemmin sen takaa europoliitikkojen yletömyysiin menevä liberalismi.

    Vielä. Seuraavaksi leimahtaa Belgia. Maan korkein suur "mufti" sanoi , että jos suurmoskeijan rakennuslupaa ei heru. Mellakat leviävät kaduille ja turkkilaiset tulevat mukaan. Jäädään odottelemaan.

    Äänestä

  • nm:[Aivan samoin Ruotsi pystyy estämään sen että Malmösta tulee muslimienemmistöinen kaupunki vain väestön pakkosiirroilla mikäli muslimit itse eivät halua kaupungista muuttaa pois. ]
    Vuokrakasarmeja on purettu muuallakin hyvällä menestyksellä. Mielestäni ihan suositeltava rauhanomainen keino. Uudet asunnothan voidaan sitten osoittaa sieltä, missä on tilaa jne.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    nm:[Aivan samoin Ruotsi pystyy estämään sen että Malmösta tulee muslimienemmistöinen kaupunki vain väestön pakkosiirroilla mikäli muslimit itse eivät halua kaupungista muuttaa pois. ]
    Vuokrakasarmeja on purettu muuallakin hyvällä menestyksellä. Mielestäni ihan suositeltava rauhanomainen keino. Uudet asunnothan voidaan sitten osoittaa sieltä, missä on tilaa jne.

    Ruotsista tulee muslimienemistöinen maa..

    Voimakeinot ovat ainoat millä kehityksen voi pysäyttää

    Äänestä

  • Tämä. kirjoitti:

    Kansanvaihto päättyy ?

    Saavatko eurooppalaiset vielä takaisin kotimaansa vai jäävätkö jalkoihin ja lopulta hävitetään täältä ?

    Lapsillemme hieno perintö tämä ?

    Syntyvyys on jo pitkään ollut laskusuunnassa, mutta kun vertaa suomalaisperheen kokoa mamujen suhteen, niin tilanne on "absurdi"....

    "Kiva" seurata, kun melkein jokaisella mamuäidillä "pyörii jaloissa" 3-5 lasta per nuppi... Mikäköhän on ka. suomalaisperheen koossa vastaan mamuperheen??? Itse veikkaan 1,2/2,5??? Oisko lähellä? Kellään tietoa?

    Et upea perintö todellakin....

    Äänestä

  • tajunnanräjäyttäjä kirjoitti:

    Italiassa taisi olla euroopan alhaisin luku, muistaakseni juuri tuo 1,2. Muslimimaahanmuuttajilla luku oli muistaakseni yli 5. Absurdia on, että tämän ilmiön myötä naisten saavuttamat edut ovat tuhoamassa kyseisiä etuja...

    Äänestä

Ranskalaisten tulee vain oppia elämään sen faktan kanssa, että vastaavia mellakoita voi syttyä milloin tahansa aivan käsittämättömistä syistä. Tilanne ei muutu helpommaksi kantaranskisten kannalta väestön muuttuessa kohtuu nopeasti muslimienemmistöiseksi.

Kantaväestön vainot eivät välttämättä ole mitenkään kaukaa haettu ajatus kunhan maahanmuuttajista on tullut riittävän suuri enemmistö maassa. Aika pelottava ajatus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

osoittavat kirjoitti:

kuinka käy jos sopeutumatonta sakkia annetaan kertyä tapeeksi.

Luulisi EUn vähitellen heräävän ja kääntävän kehityksen oikeaan suuntaan jotta Eurooppa ei vähitellen vajoa joksikin takapajulaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu